Aloitin heinäkuussa armeijan. Olin jo vuosia ajatellut, että menisin siviilipalvelukseen, koska koin, että siitä olisi enemmän hyötyä itselleni ja muille.
Viimeisen vuoden aikana päätin kuitenkin mennä armeijaan ja koettaa jättää negatiivisen asenteeni ja pystyinkin siihen. Kuntoni oli keskimääräistä parempi, suoriuduin tehtävistä hyvin, tulin toimeen armeijan säännöillä, tein paljon töitä armeijan eteen. Kuukuden päästä kuitenkin tuli motivaation puute. Tuntui, että olin oppinut jo tärkeimmän läksyni, olin oppinut kurin ja järjestyksen tärkeyden. Opin arvostamaan muita ihmisiä eri tavalla. Tajusin myös, että tämä ei ollut oikea paikka mulle.
Luutnanttikin sanoi, että kaikille armeija ei sovi, jokainen tekee omat päätösensä, ja niitä tulisi kunnioittaa. Kuitenkin jokainen elää itse omaa elämäänsä, eikä kenenkään muiden mielipiteillä tulisi olla mitään väliä. Mitä vaikka teidän sukulaiset siitä välittää,jos menette siviilipalvelukseen, sun elämä on sun elämääsi, ei heidän.
Toisaalta jokaisen siviilipalvelusmiehen tulisi kokeilla inttiä edes jonkin aikaa, koska kuulopuheitten avulla ei hirveesti voi päätöksiä tehdä. Sellaisi sivareita kunnioitankin eniten, jotka ovat edes kokeilleet inttiä jonkin aikaa, tai sitten sellaisia armeijan käyneitä, kuten aliupseereita, tai muita, jotka ovat olleet kauemmin kuin puoli vuotta, koska kertoo ihmisen kunnianhimoisuudesta ja omasta kehittämisen tarpeestaan, kun on halua viettää armeijassa pidempikin aika.
Intissä sain nimittäin sellaisen käsityksen, omasta tuvastani lähes kaikki, ja kyselyitten perusteella vielä useamman syynä armeijaan menon syynä pakko ja läheisten ihmisten painostus. Nämä ovat aivan vääriä syitä, sen pitäisi lähteä susta itsestäsi, että sä haluat mennä armeijaan. Se, että useammat haluavat päästä vain puolella vuodella, kertoo motivaation puutteesta, ja näiden ihmisten pitäisi miettiä vaihtoehtoja uudestaa. Haluaako ajatella kokoajan sen mukaan, mitä muut ihmiset ajattelevat susta, sillä ei ole mitään väliä.
Itse olen menossa siviilipalvelukseen sellaiseen työpaikkaan, josta on suuresti hyötyä tulevalla alallani. Saan siitä hyvää työkokemusta. Toki olisin voinut mennä intissä johtajakoulutukseen, mutta se ei kuulu uratavoitteisiini.
Ennen siviilipalvelusta lähden kuitenkin vapaaehtoistyöntekijäksi Afrikkaan, jotta voin konkreettisesti auttaa ihmisiä. Senkin takia armeijan käyminen tuntuu käsittämättömältä. Mieluummin paiskin kovasti töitä, jotta joku köyhä saa katon päänsä päälle, kuin leikin sotaa metsässä, jota ei välttämättä koskaan tule.
Toisaalta sivarin käyminen ei ole välttämättä isänmaallisuuden puutetta, ainakaan omalla kohdallaini. Jos sota sattuu joskus tulemaan, teen mitä voin maani eteen, puolustan läheisiäni, ei minulla ole mitään esteitä ampua toista ihmistä, jos pitää puolustaa läheisiään. Tällä jutullani haluan kertoa sen, että olkaa ylpeitä itsestänne. Jos päätös tuntuu oikealta, oli se sitten armeijan tai siviilipalveluksen käyminen.
Viimeisen vuoden aikana päätin kuitenkin mennä armeijaan ja koettaa jättää negatiivisen asenteeni ja pystyinkin siihen. Kuntoni oli keskimääräistä parempi, suoriuduin tehtävistä hyvin, tulin toimeen armeijan säännöillä, tein paljon töitä armeijan eteen. Kuukuden päästä kuitenkin tuli motivaation puute. Tuntui, että olin oppinut jo tärkeimmän läksyni, olin oppinut kurin ja järjestyksen tärkeyden. Opin arvostamaan muita ihmisiä eri tavalla. Tajusin myös, että tämä ei ollut oikea paikka mulle.
Luutnanttikin sanoi, että kaikille armeija ei sovi, jokainen tekee omat päätösensä, ja niitä tulisi kunnioittaa. Kuitenkin jokainen elää itse omaa elämäänsä, eikä kenenkään muiden mielipiteillä tulisi olla mitään väliä. Mitä vaikka teidän sukulaiset siitä välittää,jos menette siviilipalvelukseen, sun elämä on sun elämääsi, ei heidän.
Toisaalta jokaisen siviilipalvelusmiehen tulisi kokeilla inttiä edes jonkin aikaa, koska kuulopuheitten avulla ei hirveesti voi päätöksiä tehdä. Sellaisi sivareita kunnioitankin eniten, jotka ovat edes kokeilleet inttiä jonkin aikaa, tai sitten sellaisia armeijan käyneitä, kuten aliupseereita, tai muita, jotka ovat olleet kauemmin kuin puoli vuotta, koska kertoo ihmisen kunnianhimoisuudesta ja omasta kehittämisen tarpeestaan, kun on halua viettää armeijassa pidempikin aika.
Intissä sain nimittäin sellaisen käsityksen, omasta tuvastani lähes kaikki, ja kyselyitten perusteella vielä useamman syynä armeijaan menon syynä pakko ja läheisten ihmisten painostus. Nämä ovat aivan vääriä syitä, sen pitäisi lähteä susta itsestäsi, että sä haluat mennä armeijaan. Se, että useammat haluavat päästä vain puolella vuodella, kertoo motivaation puutteesta, ja näiden ihmisten pitäisi miettiä vaihtoehtoja uudestaa. Haluaako ajatella kokoajan sen mukaan, mitä muut ihmiset ajattelevat susta, sillä ei ole mitään väliä.
Itse olen menossa siviilipalvelukseen sellaiseen työpaikkaan, josta on suuresti hyötyä tulevalla alallani. Saan siitä hyvää työkokemusta. Toki olisin voinut mennä intissä johtajakoulutukseen, mutta se ei kuulu uratavoitteisiini.
Ennen siviilipalvelusta lähden kuitenkin vapaaehtoistyöntekijäksi Afrikkaan, jotta voin konkreettisesti auttaa ihmisiä. Senkin takia armeijan käyminen tuntuu käsittämättömältä. Mieluummin paiskin kovasti töitä, jotta joku köyhä saa katon päänsä päälle, kuin leikin sotaa metsässä, jota ei välttämättä koskaan tule.
Toisaalta sivarin käyminen ei ole välttämättä isänmaallisuuden puutetta, ainakaan omalla kohdallaini. Jos sota sattuu joskus tulemaan, teen mitä voin maani eteen, puolustan läheisiäni, ei minulla ole mitään esteitä ampua toista ihmistä, jos pitää puolustaa läheisiään. Tällä jutullani haluan kertoa sen, että olkaa ylpeitä itsestänne. Jos päätös tuntuu oikealta, oli se sitten armeijan tai siviilipalveluksen käyminen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitokset hyvästä kirjoituksesta.
Näinhän ne asia pitäisi olla.