Miksi sanotaan ettei Jumala anna meille isompaa taakkaa kuin jaksamme kantaa?
Jos todella olisi niin,silloin ei tapahtuisi itsemurhia.Itsemurhassahan on kyse kunkin henkolökohtaisen sietokyvyn ylittymisestä...muuta vaihtoehtoa ei silloin jaksa ajatella.
Jos todella olisi niin,silloin ei tapahtuisi itsemurhia.Itsemurhassahan on kyse kunkin henkolökohtaisen sietokyvyn ylittymisestä...muuta vaihtoehtoa ei silloin jaksa ajatella.
Vastaukset 8
Vanhimmat
En muista raamatun kohtaa, mutta kyllä sellainen on olemassa.
Tekeekö sitten uskova ihminen itsemurhan? Ehkäpä.
Joskus ihmisen "näkökyky ja ymmärrys" lamaantuu niin, ettei näe muita vaihtoehtoja kuin lopettaa päivänsä. Todellisuudessa vaihtoehtoja olisi..
Me kaikki tarvitsemme toista/toisia ihmisiä, jotka meille vaikeina hetkinä antavat ensiapua ja uusia ajatusmalleja.
Uskovana ja hengellistyneenä itse näen vaikeudet kasvattavina lahjoina. Mutta esim. vakava sairaus on niin suuri elämänmullistus, että en tiedä jaksaisinko nähdä sitä enää kasvattavana. Ehkäpä kaikki ajallaan avautuisi silloinkin..
nyt sanovat iahn mitä vain, että alistaminen voisi jatkua. Elä ota sitä vakavasti, ihmiskunta murhaa kyllä itse itsensä ennen pitkään. Sääli sinänsä, tästähän olisi voinut ehkä tullakin jotain. KAPINAAN KANSALAISET, tulevaisuus kun se olisi vielä kokonaan käyttämättä, ja se on hirmuinen mahdollisuus! Kelle on, kelle ei, torakat perivät maan, ja taivaan. Ei kun KAPINAAN piti sanomani, olis se edes jotain.
sanotaan paljon muutakin Jumalan nimissä,pakkoko se on kaikkea uskoa?
...usko jumalaan
Heittäkää kaikki murheenne minun päälleni, niin minä pidän sinusta huolen. Kunpa osaisimmekin kaikki luottaa joka tilanteessa Jumalan apuun, niin se helpoittaisi raskasta elämäämme täällä ihmeesti. Eilinen on mennyt, huomisesta emme mitään tiedä, mutta tänään auttaa Herra. Sen kun muistaisimme ja siihen luottaisimme, niin itsemurhat varmasti jonkun verran vähenisivät.
...etteivät tapahtumat meitä sinällään murra,
vaan ne tulkinnat, jotka teemme niistä.
Toi siis vapaasti kiteytettynä.
Siinä on iso totuus.
Kyllä me elämämme tapahtumat kestäisimme,
mutta kun omat ajatuksemme vääntävät
niille kamalia merkityksiä.
...etteivät tapahtumat meitä sinällään murra,
vaan ne tulkinnat, jotka teemme niistä.
Toi siis vapaasti kiteytettynä.
Siinä on iso totuus.
Kyllä me elämämme tapahtumat kestäisimme,
mutta kun omat ajatuksemme vääntävät
niille kamalia merkityksiä.
Onko aina kyse Jumalan antamasta taakasta? Jumalan sallimasta, kyllä. Epäuskomme ja (usein itse hankitut) sairautemme voivat saattaa ihmisen sellaiseen epätoivoon, ettei tämä jaksa enää edes elää.
On monta tapaa tehdä itsemurha. On nopeita ja hitaita tapoja. Hitaammat tavat ovat huomattavasti tavallisempia. Näitä ovat esim. epäterveelliset elämäntavat, jopa tietoisestikin väärät ruokatottumukset, liika alkoholin käyttö, tupakointi, jne.
Vihakin saattaa tappaa: raivostut, ja verisuoni katkeaa päästäsi raivokohtauksen nostattamasta verenpaineesta... Sekin voitaisiin tulkita itsemurhaksi, itse aikaansaatu se tavallaan ainakin on.
Meidän pahuutemme aikaansaamia ongelmia nuo ovat, eivät Jumalan. Mutta miksi Jumala ne sallii? Miksi Jumala ei ota pahuutta kerta heitolla pois maailmasta?
Ehkä siksi, että silloin Hänen pitäisi hävittää meidätkin samantien. Ehkä siksi, tai sitten jostain muusta syystä.
Kysymys jää ainakin minulta vastaamatta. Samaan syssyyn voisin kysyä kyllä sitäkin, miksi hän meidät ylipäänsä loi.
Mutta Herra on silti rakkaus, niin uskon, ja niin raamattu kertoo. Hän valmisti meille täydellisen pelastuksen omalla teollaan, Hän tarjoaa meille armoaan lahjaksi. Hän itse kantoi meidän sairautemme, otti rangaistuksen päällensä, että meillä rauha olisi. Kyse on uskovan ihmisen hengellisestä rauhasta, joka täällä ajassa on usein taka-alalla, mutta kuoleman jälkeen loputon.
Tämä ajallinen elämämme on vain lyhyt aika verrattuna ikuisuuteen, jonka uskon olevan kuoleman jälkeen.
Itsekin rakastamani ihmisen itsemurhan uhrina menettäneenä olen löytänyt lohdutusta tästäkin raamatun sanasta: "vaikka minä vuoteeni tuonelaan tekisin, sielläkin sinä, Herra olet".
Hänen armonsa on totta. Häneen uskovaa eivät tuonelankaan portit voita. Joka uskoo Häneen, elää, vaikka olisi kuollut. Syntisinä meidän pitää uskoa, koska synnittömiksikään emme pysty tulemaan. En tarkoita, että ei ole mitään väliä, miten täällä eletään, vaan totta kai meidän on tehtävä parhaamme, elettävä niin ihmisiksi kuin ikinä kykenemme. Mutta armo on totta! Sen saa lahjaksi, uskomalla Vapahtajan sovitustyöhön. Ei siksi, että emme ikinä tehneet syntiä, vaan siksi, että Vapahtaja kuoli meidän syntiemme sovitukseksi.
PS. En suosittele kenellekään itsemurhaa. Jos joku kirjoitustani niin tulkitsee, se on varmasti väärä tulkinta.