Stand Down orders - teoria. My take.

Tässä hieman omaa pohdiskelua "stand down orders" -teorian tiimoilta.

Ennen 911 ei yhtään matkustajakonetta ole käytetty itsemurhaiskussa USA:n maaperällä. Tähän ei oltu varauduttu joten ensimmäinen isku tuli yllätyksenä. Ts. oli vain kaapattu Lento 11. Kukaan maailmassa (IMHO) ei voinut tehdä päätöstä alasampumisesta etukäteen, ei vaikka hävittäjät olisivat olleet paikalla. Kukaan ei yksinkertaisesti voinut _niin_ varmasti sanoa mikä on kaappaajien tavoite.

Kun Lento 175 todettiin kaapatuksi, en usko että kenelläkään oli vieläkään hajua mitä on meneillään. Tässä vaiheessa vielä pohdittiin liittyvätkö nämä kaappaukset toisiinsa? Oliko ensimmäinen törmäys vahinko? , mitä hyvänsä. Vaikka hävittäjät olisivat ehtineet perään, tuskin kukaan olisi voinut vieläkään määrätä alas ampumista. Vaatii todella kylmähermoisen päättäjän ammuttamaan matkustajia täynnä olevan lentokoneen vielä tuossa vaiheessa, vieläpä vain muutaman minuutin pohdinnan perusteella. Siis myöskään tätä ei olisi käytännössä voitu ehkäistä.

Entä Lento 93? Tästä on spekulaatiota että se jopa pudotettiin. Niin tai näin, sillä ei ole merkitystä teorian kannalta. Saattaa olla että sitä jopa seurasi hävittäjiä joilla oli ampumiskomento päällä mutta kun kävi mitä kävi ei sitä tarvinnut tehdä.

Päästään vihdoin itse aiheeseen. Lento 77 joka törmäsi Pentagoniin. Jos luotetaan FAA:n ja NORADin ilmoittamiin aikajanoihin eivät hävittäjät ehtineet paikalle, koska FAA kämmäsi yli 15 minuuttia. Pelkkää kelloa katsomalla OLISI ollut (teoriassa) mahdollista ehtiä paikalle. Tässä vaiheessa myös kaappauksien tarkoitusperät alkoivat olla jo selvät. Voitiin olettaa melkoisella varmuudella mitä tulee tapahtumaan myös tämän lennon kanssa. Toki aikaa päätöksen tekoon olisi ollut vain muutama minuutti (murhauttaa >50 siviiliä) eikä se olisi missään nimessä helppo (tuollaisen päätöksen tehnyt kaveri olisi vieläkin oikeudessa omaisten haasteisiin vastaamassa). Mitä siis tapahtui?

JOS hävittäjät olisivat olleet paikalla ajoissa kyseltäisiin nyt miksi konetta ei ammuttu alas? Entäpä jos joku tuolloin 09:00-09:20 välisenä aikana tajusi tämän ja seuraukset? Kun ei ole hävittäjiä paikalla, ei ole merkitystä oliko käsky ampua kone alas voimassa vai ei. Ei kyselyitä miksi ei ammuttu alas. Ei myöskään oikeudenkäyntejä kuka murhautti siviilit ja millä perustein. Ei kyselyitä kuka authorisoi tuollaisen päätöksen. Ei oikeudenkäyntiä pilotille, Ei valtavia otsikoita maailmalla USA murhautti yli 50 siviiliä!

Yksinkertaisesti; Jospa siis vain "kämmättiin" sen verran ettei jouduta tuollaiseen tilanteeseen?
5311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...ammattitappajia kylmähermoisempia siviilejä, sitäkö tarkoitat?

"Vaatii todella kylmähermoisen päättäjän ammuttamaan matkustajia täynnä olevan lentokoneen vielä tuossa vaiheessa, vieläpä vain muutaman minuutin pohdinnan perusteella."

Äänestä
  • Viittaat ilmeisesti Lento 93:een jota en edes käsitellyt koska sillä ei ole merkitystä tähän esittämään.

    Anteeksi jos missasin mutta mikä tarkalleen ottaen oli pointtisi?

    "Ollaan menossa kohti varmaa kuolemaa" -> "Tehdään jotain koska ei ole mitään menetettävää"

    "Lentokone taitaa iskeä johonkin rakennukseen" -> "Pitäisikö ehkäistä se ja samalla murhata siviilit koska he kuolevat jokatapauksessa?"

    Ovatko nämä mielestäsi yhdenmukaisia oletuksia? Missä kone olisi ammuttu alas? Mihin se olisi pudonnut? Kuka olisi vastuusta niistä kuolonuhreista jotka kuolevat putoamispaikalla?
    Lento 77 olisi pudonnut vilkkaan kaupungin yllä.

    Huomaatko että tämän teorian mukaan VASTUUTA kuolonuhreista ei tarvinnut ottaa KENENKÄÄN. _Sitä_ nimenomaan ajan takaa. Vastuun pakoilemista. Ei sikseen en olisi kyllä itsekkään vastaavassa tilanteessa kyennyt murhauttamaan ennaltaehkäisevästi yli viittäkymmentä siviliiä.

    Äänestä

Ihan hyvä pohdiskelu.

Niin yhtään matkustajakonetta ei käytetyy ennen 911, mutta heillähän oli skenaario, että on mahdollista.

Tuo on pistänyt miettimään kun Noard:illa oli harjoitukset menossa ja tutkavalvonta oli suunnattu ulkouhkia vastaan, niin miksi jätettiin sisältäpäin tuleva uhka siviilivalvonnan harteille ja muistaakseni usalla on kriittiset rajat missä lentoliikenne ei saa hörhöillä. Kumminkin tuo lento 77 ylitti tuon rajan ja oltiin kumminkin kädettömiä sen suhteen.

Olisiko tuossa vastaus siihen miksi pentagon on pimittänyt tietoa mm. 911-komissiolta.

Äänestä
  • Kun näemmä haet faktoja objektiivisesti niin muista että ennen 9/11 oli aivan erilainen toimintamalli kuin nyt. Se mitä nyt on, tehdään, toimitaan ei kerro mitään siitä miten se oli tuona päivänä.

    [NORAD ja FAA]
    Noradin tutkat eivät olleet suunnattu ulos vain tuona aikana. Ne osoittivat ulos AINA !!!
    NORAD valvoo ULKOA tulevia uhkia USA:ta ja KANADAA kohtaan. NORADUSAF, Norad on sekä USAn ja Kanadan yhteisorganisaatio (=North American Aerospace Defense Command). *) http://en.wikipedia.org/wiki/North_American_Aerospace_Defense_Command
    Norad on jäänteitä kylmänsodan ajalta. Sen tarkoitus on valvoa siis ilmatilaa USA:n ja Kanadan ulkopuolella. Noradilla ei ole edes lupaa lentää tai osallistua kummankaan maan maaperällä tapahtuviin operaatioihin. Siksi FAA:n pitää pyytää erikseen scramble-request Noradilta.
    Ennen 9/11 ei kaapattujen lentokoneiden käyttäminen itsemurhaiskussa ollut puolustus-skenaarioissa mukana. Kyllä Norad varmasti hyvää työtä teki siinä mikä sen tarkoitus oli. Esti ulkoa tulevia koneita pääsemästä perille (jos sellaisia nyt oli).

    [harjoitukset]
    Täältä löydät tietoa mitä simulaatioita oli käynnissä 9/11 aikana:
    *) http://en.wikipedia.org/wiki/War_games_in_progress_on_September_11,_2001


    [matkustajakoneen törmäys-simulaatio]
    Tässä mennään myös useasti sekaisin. Tällä viitattiin harjoitukseen nimeltä MASCAL (Mass Casualty). Simuloitu 757 törmää _vahingossa_ rakennukseen - ei itsemurjaohjuksena. Harjoituksen tarkoitus on testata _hoitohenkilökunnan_ reaktiokykyä ja toimintaa kriisin alla. Ts. miten suuri joukko vakavasti haavoittuneita voidaan hoitaa tehokkaasti. Se _MISTÄ_ onnettomuus johtui ei ole olennaista eikä liity mitenkään harjoitukseen. Mascal ei siis ollut edes meneillään tuohon aikaan mutta sitä oli harjoitellaan määräajoin (mm. 2000) eikä liity mitenkään Pentagoniin tai edes USA:n maaperään. Tuossa esimerkki Bosniassa suoritetusta MASCALista: *) http://www.nato.int/sfor/indexinf/113/s113p08a/t0105168a.htm


    [Restricted airspace]
    Tämä on itseasiassa myytti. Ennen 911 ei ollut ko. käsitettä pentagonin tai DC:n yllä. Miten olisi voinut kun Pentagon sijaitsee 2 mailin päässä lentokentästä, kaikki nousut ja laskut menisivät kielletyn alueen lävitse? Reaganin lentokenttä kuului siis tähän Class B - airspaceen. Ainoat varsinaisesti kielletyt alueet (FRZ = Flight Restricted Zone) olivat valkoinen talo ja Capitol Hill. Molemmat _ALLE_ 15mailia säteeltään.


    Suosittelen että oikeasti käyt lukemassa nämä:
    http://911myths.com/index.html

    Tuolla on jopa lähdeviite täälläkin kinattuun Pentagonin ohjuspattereihin:
    http://911myths.com/html/pentagon_missile_batteries.html

    Ja tämän:
    http://www.debunking911.com/

    Vaikka et kaikkea uskoisi niin auttaa kummasti suodattamaan täysin valheellista ja vääristeltyä tietoa.

    Onnea selvityksiin.

    Äänestä

Varsinaista viestiäsi en rupea pureskelemaan enempiä, haluan vain huomauttaa että Pentagonin evakuoiminen ainakin "turhista" tyypeistä, kuten talouspuolen ihmisistä ei olisi varmaankaan tuossa tilanteessa saanut aikaiseksi kovin pahoja oikeudenkäyntejä.
Omassa pienessä teoriassani tämä evakuoimattomuus on juuri merkki siitä että säätelevät tahot luottivat koneen iskevän kannaltaan sopivimpaan mahdolliseen kohtaa, joten antoivat tapahtua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Skeptikko kirjoitti:

Tässä hieman omaa pohdiskelua "stand down orders" -teorian tiimoilta.

Ennen 911 ei yhtään matkustajakonetta ole käytetty itsemurhaiskussa USA:n maaperällä. Tähän ei oltu varauduttu joten ensimmäinen isku tuli yllätyksenä. Ts. oli vain kaapattu Lento 11. Kukaan maailmassa (IMHO) ei voinut tehdä päätöstä alasampumisesta etukäteen, ei vaikka hävittäjät olisivat olleet paikalla. Kukaan ei yksinkertaisesti voinut _niin_ varmasti sanoa mikä on kaappaajien tavoite.

Kun Lento 175 todettiin kaapatuksi, en usko että kenelläkään oli vieläkään hajua mitä on meneillään. Tässä vaiheessa vielä pohdittiin liittyvätkö nämä kaappaukset toisiinsa? Oliko ensimmäinen törmäys vahinko? , mitä hyvänsä. Vaikka hävittäjät olisivat ehtineet perään, tuskin kukaan olisi voinut vieläkään määrätä alas ampumista. Vaatii todella kylmähermoisen päättäjän ammuttamaan matkustajia täynnä olevan lentokoneen vielä tuossa vaiheessa, vieläpä vain muutaman minuutin pohdinnan perusteella. Siis myöskään tätä ei olisi käytännössä voitu ehkäistä.

Entä Lento 93? Tästä on spekulaatiota että se jopa pudotettiin. Niin tai näin, sillä ei ole merkitystä teorian kannalta. Saattaa olla että sitä jopa seurasi hävittäjiä joilla oli ampumiskomento päällä mutta kun kävi mitä kävi ei sitä tarvinnut tehdä.

Päästään vihdoin itse aiheeseen. Lento 77 joka törmäsi Pentagoniin. Jos luotetaan FAA:n ja NORADin ilmoittamiin aikajanoihin eivät hävittäjät ehtineet paikalle, koska FAA kämmäsi yli 15 minuuttia. Pelkkää kelloa katsomalla OLISI ollut (teoriassa) mahdollista ehtiä paikalle. Tässä vaiheessa myös kaappauksien tarkoitusperät alkoivat olla jo selvät. Voitiin olettaa melkoisella varmuudella mitä tulee tapahtumaan myös tämän lennon kanssa. Toki aikaa päätöksen tekoon olisi ollut vain muutama minuutti (murhauttaa >50 siviiliä) eikä se olisi missään nimessä helppo (tuollaisen päätöksen tehnyt kaveri olisi vieläkin oikeudessa omaisten haasteisiin vastaamassa). Mitä siis tapahtui?

JOS hävittäjät olisivat olleet paikalla ajoissa kyseltäisiin nyt miksi konetta ei ammuttu alas? Entäpä jos joku tuolloin 09:00-09:20 välisenä aikana tajusi tämän ja seuraukset? Kun ei ole hävittäjiä paikalla, ei ole merkitystä oliko käsky ampua kone alas voimassa vai ei. Ei kyselyitä miksi ei ammuttu alas. Ei myöskään oikeudenkäyntejä kuka murhautti siviilit ja millä perustein. Ei kyselyitä kuka authorisoi tuollaisen päätöksen. Ei oikeudenkäyntiä pilotille, Ei valtavia otsikoita maailmalla USA murhautti yli 50 siviiliä!

Yksinkertaisesti; Jospa siis vain "kämmättiin" sen verran ettei jouduta tuollaiseen tilanteeseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu