Miten on?

Voitko SINÄ jt allekirjoittaa tämän?

http://www.adressit.com/allekirjoitukset/pedonkielto/

Jos et voi, niin perusteletko mikset voi?
3425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En kylläkään ole (onneksi)jt, mutta en voi allekirjoittaa.

En hyväksy lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, hyväksi käyttöä jne. jne. mitä nyt normaalin suomalaisen ihmisen moraali kieltää. Enkä muuten oikeastaan mitään, jossa vahvempi sortaa heikompaa.

Ensinnäkään en ole hollantilainen. Jos heidän yhteiskuntansa tukipilari, oikeuslaitos, hyväksyy ko.puolueen, niin ei siinä ole nokan koputtamista ulkopuolisilla. Mikä oikeuttaa sinut tai jonkun muun addressin allekirjoittajista tuomitsemaan muita omien moraalisääntöjen perusteella?

Joissain kulttureissa on tuiki tavallista,että on esim. lapsivaimoja. Mm. "keskiajan Euroopassa se (täysi-ikäisyys) on ollut hyvin matala - miehillä 14-16 vuotta ja naisilla 12-15 vuotta."(Wikipedia) Täysi-ikäisyys tarkoittaa tässä mm. oikeutta solmia avioliitto.
Mikä länsimaisesta ihmisestä tekee ikään kuin ylemmän,että hän voi automaattisesti tuomita muita? Minusta ei mikään. Päinvastoin. Olisi syytä olla monessa asiassa suvaitsevaisempi. Eikä katsoa asioita länsimais-tiukkapipa-uskisen silmälappujen kera.

Asia voi olla jopa paremmin kurissa pidettävä, kun se on ainakin jossain määrin julkinen.Taitaa olla muotihomma tällainen addressi.

Olisitko sinä valmis allekirjoittamaan ja lähettämään kristittynä(?) adressin Israelin lähetystöön tai Juutalaiseen srk:n esim. että et hyväksy juutalaisten tulemista täysi-ikäisiksi -poika 13vee ja tyttö 12vee- ja mahdollista avioliittoa noin varhain? Tai pojan ymprileikkausta kahdeksan päivän ikäisenä?

Äänestä
  • Kirjoitit näin:

    >>Olisitko sinä valmis allekirjoittamaan ja lähettämään kristittynä(?) adressin Israelin lähetystöön tai Juutalaiseen srk:n esim. että et hyväksy juutalaisten tulemista täysi-ikäisiksi -poika 13vee ja tyttö 12vee- ja mahdollista avioliittoa noin varhain? Tai pojan ymprileikkausta kahdeksan päivän ikäisenä?>>

    Tarkoittaako ylläoleva, että rinnastat pornon ja pedofiilian avioliittoon tai ympärileikkaukseen?

    >>Asia voi olla jopa paremmin kurissa pidettävä, kun se on ainakin jossain määrin julkinen.Taitaa olla muotihomma tällainen addressi.>>

    Adressi tuli sähköpostiini ystäväni kautta. Olisiko huumeiden käyttökin paremmin kurissa pidettävää, jos se tehtäisiin laissa sallituksi ja julkiseksi?

    ************

    Jos aihe jt:lle on liian hankala, niin kysytäänpä, että JOS suomeen oltaisiin perustamassa pedofiilipuoluetta, niin voisitko SINÄ jt, kuvitella laittavasi nimesi SITÄ puoluetta vastustavaan adressiin?

    Jos et voisi, niin perustelisitko miksi et voisi.

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    Kirjoitit näin:

    Lainaus: "Tarkoittaako ylläoleva, että rinnastat pornon ja pedofiilian avioliittoon tai ympärileikkaukseen?"

    Heh. Ei. Missä puhun pornosta? Kysehän addressissa lienee "Veljellisen rakkauden, vapauden ja monimuotoisuuden puolue" (Partij voor Naastenliefde, Vrijheid & Diversiteit, lyhenne PNVD)nimisen yhteisön tuomitsemisesta, ei pedofiliasta sinänsä.
    Onko jonkun hörhöpuolueen tuomitseminen tärkeämpää kuin puuttuminen juutalaisten lapsiavioliittoihin? Sillä: "Psykologinen tutkimus on havainnut merkittävää yhteyttä aikuisiän depressioalttiuden sekä itsemurhien ja alle 16-vuotiaana aloitetun seksin välillä." (Wikipedia)

    Minähän vaan esitin kiusallisen kysymyksen. Esitän sen uudestaan. Olisitko sinä valmis allekirjoittamaan ja lähettämään kristittynä(?) adressin Israelin lähetystöön tai Juutalaiseen srk:n esim. että et hyväksy juutalaisten tulemista täysi-ikäisiksi -poika 13vee ja tyttö 12vee- ja mahdollista avioliittoa noin varhain? Tai pojan ymprileikkausta kahdeksan päivän ikäisenä?

    Lainaus: " Adressi tuli sähköpostiini ystäväni kautta. Olisiko huumeiden käyttökin paremmin kurissa pidettävää, jos se tehtäisiin laissa sallituksi ja julkiseksi?"

    Jaa. Minä valitsisin ystävät tarkemmin.

    Mahdollisesti. Onko osoitettu ettei olisi? Missä ja milloin on mikään kieltolaki oikeasti toiminut? Suomessa huumeet on kriminalisoitu ja siksi kukaan ei niitä käytä. Niinkö? Onko sinusta näin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ohdake kirjoitti:

Voitko SINÄ jt allekirjoittaa tämän?

http://www.adressit.com/allekirjoitukset/pedonkielto/

Jos et voi, niin perusteletko mikset voi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu