VÄÄRIEN TIEDOKSI

Jos joku ei synny(uudesti)vedestä ja Hengestä (armon Hengestä)ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan Joh.3.luku.Se tarkoittaa sitä kun kasteesta nostetaan ja syntyy ihminen hengellisesti
ja on sellaisen syntymän vuoksi armon lapsi ja vanhurskas ihminen.Siten hukkuvat synnit kasteessa ja synnin sijasta nousee vanhurskaus.
Sakramentti tapahtuu kuten me sen silmiemme edessä voimme todeta mutta sen merkitys,hengellinen kaste,synnin upottaminen kestää koko elämämme ajan ja toteutuu vasta kuolemassa.Silloin ihminen on todella upotettu ja tapahtuu se mitä kaste merkitsee.Elämämme on jatkuvaa kuolemista synneistämme ja mitä pikemmin se tapahtuu sitä pikemmin toteutuu hänen kasteensa.Se että lahkolaiset eivät tunne perisyntiä he eivät voi tuntea myöskään kasteen merkitystä muuten kuin sen mukaan mitä järki heille antaa.Ja heissä ei toteudu kasteen armo he
kuvittelevansa kun heidät on harhaan johdatettu että kun ei ole perisyntiä olen ollut uskovien kasteella ei syntiä enää ole ja synnin kuolettaminen ei heissä tapahdu.Ja heistä tulee roomalaiskatolisia ripittäytyjiä jotka eivät saa ihmisteoista mitään muuta kuin huonon tuomitsevan omantunnon.Tai tulevat kohotetuiksi kaikkein ylpeyden huipputasolle,väärine ihmeineen ja pulinoineen hengestä.ja ilmestyksistä.Mitä kaste on sisällöltään,siihen en nyt puutu koska olen siitä monen monta kertaa maoninnut aikaisemmissa kirjoituksissani.Apostoli sanoo:että me emme ainoastaan ole kastetut Hänen kuolemaansa vaan että me tämän samaisen kasteen kautta olemme myös Hänen kanssaan haudatut,koskapa Hän kuolemassaan myös vei syntimme hautaan ja ne totisesti ovat hautaamalla haudatut ja sinne jätetyt.Näin se täyttyy niiden kohdalla jotka kasteen kautta ovat kiinteässä yhteydessä häneen,kuten lapset.
Nyt me elämme toista uutta elämää tyystin toista kuin maailma.Me elämme Kristuksen ylösnousemuksen voimassa ja sen kautta meillä on uskossa voitto synneistä,ja kuolemasta,iankaikkinen elämä ja vanhurskaus.Vielä.Ulkonaisesti me olemme ristin ja kärsimisen,maailman taholta tulevan vainon ja kotoisten perkeleitten kiusaamina kaikkine vaivoineen,perkeleen puolelta,joka meitä puristelee ja ruhjoo,sen tähden että synnin luontomme pidettäisiin aisoissa,kurissa ja järjestyksessä.Että me vahvistuisimme Herran väkevyydestä ja Hänen suuresta voimastaan
13368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"SAKRAMENTTI" JA "KIRKKO"
Kielellisesti sana "sakramentti" on johdettu latinan sanasta sacramentum (salaisuus), josta hakuteokset yl. esittelevät alkumerkityksenä vala; kirkollisena merkityksenä, perustelematta -kuin itsestäänselvyytenä- "pyhä toimits ", Näin esim. Facta, osa 8, s. 251, v. 1974. Latinan kielessä sana sacramentum on vastine kreikan sanalle mysterion (salaisuus).

Tämä vala tarkoitti tarkemmin ottaen roomalaisen sotilaan lippuvalaa, mikä puolestaan oli uskollisuudenvala keisarille ja armeijalle. Vala oli luonteeltaan salaisuus, johon liitettiin maagisia voimia = mvsterion eli "sakramentti".
Myös vanhoihin mysteeriuskontoihin käytiin sisälle "sakramenttien" kautta. Näin mm. Iisis-Osiris-Horus ja Mithras -kulteissa, samoin Eleusiin, Attiksen, Dionysioksen ym. palvonnassa. "Sakramentti" oli mysteeri, salaisuus, jota ei voitu kuvata sanoin, eikä sitä ollut lupa opettaa opillisin käsittein. Mysteeri yhdisti sakramentissa mysteiksi vihityt toisiinsa ja "jumaluuteen". Olennaista oli elämän täydellinen uudistuminen, jonka sai aikaan sakramentin vaikuttama kuolema ja ylösnousemus. Sakramentti oli kuljettanut vihityn pimeyden läpi valoon.. (kuin suoraan kirkkojen tunnustuskirjoista - huh, huh!) Sakramenttien välityksellä tultiin sisälle kaikkien maailmanvaltojen valtauskontoihin, ja kaikkien niiden ytimenä oli eri nimillä muinaisen Baabelin/Babylonian uskonnon Taivaan kuningatar-Äiti-lapsikultti. Ja sellaisena se oli myös viimeisessä, Uuden Liiton alkuseurakunnan aikana vaikuttaneessa Rooman maailmanvaltakunnassa, josta se sekoitettiin kristinuskon kanssa alkuseurakunnan turmeltuessa ja enemmistön luodessa seurakunnan rinnalle kirkkolaitoksen, lopullisesti 300-luvulla jKr. Siitä lähtien myös "kristinuskontoon" on tultu sisälle kulttipapin toimittaman "sakramentti"-riitin välityksellä. Ensimmäisiä merkkejä löytyy jo toiselta vuosisadalta jKr., heti apostolien jälkeiseltä ajalta.

Kristinusko ja sakramentti eivät tietenkään liity Raamatussa toisiinsa mitenkään. Näin jo siitä yksinkertaisesta syystä, että Raamatussa ei ole koko sakramenttikäsitettä. Se, että UT:ssa (Joitakin kertoja myös VT:n kreikannoksessa, Septuagintassa) esiintyy kreikan mysterion = salaisuus, esim. "Kristuksen salaisuus", ei tietenkään merkitse mitään yhteyttä "Sakramenttiin", joka selvästi saa kaiken merkityksensä pakanallisista mysteereistä ja magiasta.
Ensimmäinen (tunnettu; pakanallinen) kristinuskon ja "sakramentin" toisiinsa liittäminen on kirjeessä, jonka keisari Trajanuksen (53-117 jKr) käskynhaltijana Bityniassa toiminut Plinius nuorempi (n.62-113 jKr) - oik. Gaius Plinius Caecilius Socundus - lähetti hänelle v. 112 jKr tiedustellen, mitä pitäisi tehdä kristityille, joilla on "sakramentteja". Plinius, joka oli pakana ja mysti eli osallinen (koska kuului keisarin hallintokoneistoon) pakanallisiin vihkimyksiin ja mysteerimenoihin, sakramentteihin, "näki" kristityilläkin olevan "sakramentteja".

Kirkkohistoriassa ensimmäinen merkittävä sakramenttikäsitteen ja -oppien luoja oli kirkkoisä Tertullianus (160-225 jKr). Hänen jälkeensä merkittävin opin kehittelijä oli kirkkoisä Augustinus (354-430 jKr).
UT:ssa siis mysterion - sana ei esiinny koskaan niiden asiain (sikäli, kun niitä yl. esiintyy !) yhteydessä, joita kirkkolaitos nimittää "sakramenteiksi" (katolisessa ja ortodoksisessa k:ssa kaste, konfirmaatio, ehtoollinen, rippi, viimeinen voitelu, papiksivihkiminen ja avioliitto; luterilaisessa k:ssa kaste ja ehtoollinen). - Sakramentti on siis kokonaan Babylonialais-Roomalaisen pakanuuden keksintö! Sakramenttien lukumäärän katolinen kirkko määräsi 7:ksi 1100-luvulla. Kaikki sakramenttiopit ja määrittelyt ovat puhtaasti kirkollisia asettamuksia ja tulkintaa - ei Raamatun.

Raamattuun sacramentum-sana tuli. kun katolinen kirkko toimitti raamatun latinankielisenkäännöksen, Vulgatan. v. 404 jKr. Käännöksen laati kirkkoisä Hieronymus (340-420 jKr). Vulgata määrättiin ohjeelliseksi katolisessa kirkossa Tridentin kirkolliskokouksessa v. 1546. (huom: EI hepr./kreikkal. alkuteksti. vaan latinankielinen käännös). Mutta sinänsähän latinan kielen sacramentum-sanalla (salaisuus) ja kirkollisella "sakramentilla' ("pyhä toimitus") on vain äänneasullinen ja keinotekoinen yhteys, ei mitään asiallista yhteyttä.

Sakramentin mysteeri on sidottu kirkkoon. Tässä on tehty kehällinen oppirakennelma, jossa Jumalan Sanan väitetään asettaneen sakramentit, sakramentit luovat kirkon ja sakramentteja käyttää kirkko.
Raamatun sanaan ja uskoon tämä liitetään kirkon opeissa lisäksi siten, että Jumalan sanotaan asettaneen sakramentin, ja kirkollisen papinviran hoitamaan sakramenttia. Myöskin luterilainen uskonvanhurskausoppi, jota kirkko markkinoi "yksin uskosta, yksin armosta" -tunnuslauseella.. on tosiasiassa aivan puhtaaksiviljeltyä katolista sakramentalismia ja magiaa, uskonnollista okkultismia, joka on täydellisesti puhdistettu Jumalan Sanastaja raamatullisesta uskosta. Uskosta, joka itsessään vanhurskauttaa (so. julistaa syyttömäksi), Rm 10: 10.

Luterilaisten kirkkojen ("muuttamaton) päätunnustus, Augsburgin tunnustus (Confessio Augustana,, v. 1530), määrittelee vanhurskauttamisen (ja siten siis osallisuuden Jumalan armoon, syntien anteeksiantamukseen; uudestisyntymisen, Pyhän Hengen saamisen ja liittämisen seurakuntaan ("kirkkoon") seuraavasti:


"..ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi omin voimin ..heille annetaan vanhurskaus.. kun he uskovat, että heidät otetaan armoon... CA IV

Pyydetään siis uskomaan armoon ottamiseen. Miten sitten saamme uskon tähän armoon ottamiseen?

"Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka..." CA V

Tämä "evankeliumi"' pyytää siis uskomaan, että meidät "otetaan armoon ". Mutta kuinka tapahtuu tämä armoon ottaminen", johon pitäisi uskoa?


"Kasteesta.. että se on välttämätön.. Jumalan armo annetaan kasteen (sakramentin) välityksellä.. sakramenteilla on.. tehonsa, vaikka niitä jakaisivat jumalattomatkin.., kunhan sakramentit vain "jaetaan oikein" (so. kirkon oppien mukaan). CA VII-IX

Ehtoollisesta (sakramentista) opetetaan.."että Kristuksen ruumis ja veri ovat todellisesta läsnä ja jaetaan niille, jotka sen nauttivat..." CAX


"Kirkko on .._jossa (tämä) evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys (tämän) evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sensijaan ei ole välttämätöntä, että ..traditiot ..tahi seremoniat .. ovat kaikkialla samanlaiset ..." CA VII


Suhteesta katolisen kirkon tai Rooman kirkon oppiin, todetaan Augsburgin tunnustuksen artiklan 21. loppusannoissa, että "..voidaan todeta, ettei siinä ole mitään, mikä on ristiriidassa .. katolisen kirkon tai Roomankaan kirkon kanssa..." CA XXI

Ja tämä on totisesti totta:

Martti Luther sanoo Vähässä Katekismuksessaan (luterilaisen kirkon) sakramenteista, mm.:

"Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemasta ja perkeleestä sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat (nämä?) Jumalan sanat ja lupaukset." VK IV

Ehtoollisesta: "..tässä sakramentissa annetaan meille synnit anteeksi, elämä ja autuus. Sillä missä syntien anteeksiantamus on, siinä on myös elämä ja autuus." VK VI


Kirkkojen "uskonvanhurskausopit" on sakramenteilla vanhurskauttamista: sakramentit vaikuttaiat, sen, mitä ne kuvaavat;- niissä pyydetään uskomaan sakramentin vanhurskauttavaan voimaan. Uskon kohde on siis sakramentti ja sen vanhurskauttava voima. -Ja se on pakanuutta, uskonnollista okkultismia ja valkoista magiaa, joka on sellaisenaan tuontitavaraa Baabelin uskonnosta. Puhutaan tosin myös "uskosta Jeesukseen", mutta se on ehdottomasti aina "alistettu sakramentille". -Ei Jumala kahdella tavalla vanhurskauta - eikä varsinkaan Raamatulle tuntemattomilla tavoilla !!!

Raamatun vanhurskauttamisoppi on Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen vaikuttamaa parannusta (kr. metanoeoo = ajatella toisin, muuttua mieleltään; katua), kääntymistä (epistrefoo = kääntvä, palata jnk luo) sekä sydämen uskoa Jeesuksen sovintovereen ja ylösnousemukseen:

-"Ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Hänen Nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista", Luuk 24:47;
- ..ja saavat lahjaksi vanhurskauden .. uskon kautta Hänen vereensä..", Room. 3:24,25;
-".. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksena pelastutaan..", Room. 10:9-13.


Uskon kohde on siis Jeesus. Hänen sovintoverensä ja ylösnousemuksensa.

Tästä Raamatun uskonvanhurskausopista kirkot ja Augsburgin tunnustus sanovat, että se on kerettiläistä harhaoppia, koska siinä väitetään Jumalan toimivan ilman sakramentin aineellisen välikappaleen ja kirkon viran mysteerioyhteistoimintaa. Sen uskottomuuden (haureuden), josta johtuen Suuri Babylon on Portto, perusolemus onkin juuri siinä, että Jumalan Sanalla Hengestä syntyvä seurakunta ja siihen perustuva hengellinen todellisuus on siinä korvattu valheellisella (sakramenttien) väärennöksellä, jonka seurauksena Jumalan seurakunnaksi väitetty onkin todellisuudessa Antikristuksen kirkko.
Raamatun ilmoittamassa Jumalan järjestyksessä ei ole mitään sakramentteja, jotka välittäisivät Jumalan armoa ja anteeksiantamusta. Ei ole myöskään mitään papinvirkaa (ylipäätään) eikä myöskään virkaa, joka olisi asetettu hoitamaan jotakin sakramentteja. Jumalalla on Uudessa Liitossa vain "pyhä papisto", uudestisyntyneiden ihmisten muodostama "Jumalan kansa", joka on kutsuttu tästä maailmasta ulos, julistamaan Hänen evankeliumiaan, joka on pimeydestä kutsunut meidät ihmeelliseen vaikeuteensa, 1Piet. l: 1-3, 22, 23; 2:9, 10. Tällä papistolla on kyllä eri palvelustehtäviä, mutta ei lihan mukaista virka-asemaa, eikä "sakramentteja" hoidettavanaan.

Ja koska Jumalalla ei ole mitään sakramentteja, jotka luovat kirkon, ei Jumalalla tietenkään ole myöskään mitään kirkkoa. 'Kristuksen kirkko" jota mieluusti viljellään, on puhtaasti porton keksintöä. Raamatun Kristuksella ei ole tässä maailmassa ensinkään mitään kirkkoa, joka olisi jotenkin "Herralle kuuluva", ja jota Hän rakentaisi. Kirkko-sana ja käsite eivät myöskään kuuluneet Jeesuksen ja apostolien sanavarastoon. Viimeksimainitun osoittavat myös monet tunnetut teologit (mm. Gunnar Westin, Uppsalan yliopiston kirkkohistorian prof., 1975, s. 10; Martti Simojoki, arkkipiispa, 1968, s. 10 -- Osmo Tiililä, systemaattisen teol.prof. , 1962, s.71; Mauri Larkio, teol.tri, 1975 s. 1051,1052. Kirjallisuusviittaukset lopussa).

Kirkko-sanan todellinen alkujuuri onkin aivan muualla kuin Raamatun kielessä ja Uuden Testamentin Kreikassa. Kirkko-sanan varhaisin alkujuuri on puhtaasti pakanallinen kelttiläinen kirch, mikä tarkoitti alkuaan piirissä, kehässä tapahtuvaa pakanallista verirituaalia (vrt. esim. saksan kielen kirche - kirkko, ja engl. church - kirkko).
UT:ssa kahdesti esiintyvä adjektiivi kyriakos (1 Kr 11:20 kyriakon, "Herran (ateria)"; ja Ilm l: 10 kyriakee, "Herran (päivä"), ei muodosta vähäisintäkään perustetta vääntää siitä seurakunnan (ekklesia) "nimeksi" kirkko! Kirkko-sanan liittäminen UT:n kreikankielen kyriakos-sanaan onkin nähtävissä selkeästi kirkollisen teologian läpinäkyväksi yritykseksi valheellisesti hengellistää kirkko-sana, koettaa saada se näyttämään raamatulliselta ja peittää sen pakanallinen tausta.

"Kirkko" ="herralle kuuluva", niin kuin se mieluusti. yl. "käännetään", on kyllä erittäin käyttökelpoinen termi siihen käyttöön mihin se on synnytetty, eli siihen, että kääntymättömät ihmiset, jotka eivät ole koskaan tulleet uloskutsutuiksi tämän maailman pakanuudesta, julistelevat toisiaan sakramentti-riitillä "herralle kuuluviksi". Tätä käyttökelpoisuutta on nyt sitten koetettu entisestään lisätä näinä "viimeisinä aikoina", kun suuren uskonnollisen porton, maailmankirkon, rakentaminen tarvitsee "raamatullista" tukea kirkko-käsitteelle. Raamattuja on ryhdytty väärentämään tästäkin kohdasta tunkemalla sinne seurakunta-sanan (ekklesia) paikalle röyhkeästi "kirkko". Ruotsissa -81 (församling/kyrka), Suomessa -92 (Mt 16:18 -- Apt 9:31 sekä väliotsikoissa Ef/ Kol), Englannissa (church) jo 1611 (King James). Tätä ei voi selittää sillä, että monien kielten (mm. engl., ranska, ven.) sama sana merkitsee sekä kirkko että srk, koska näillä kielillä on kyllä sanat ilmaista srk ilman "kirkkoa" VT: n puolella. -Ja kun Raamatun alkukieliä (heprea ja kreikka) käännellään toisikseen, on sama sana (qahal / ekklesia) aivan ongelmitta seurakuntaa tarkoittavana sekä VT:n että UT:n puolella.
Eli kysymys on siis nimenomaan teologisesta tarkoitushakuisesti tuotetusta sanasta ja käsitteestä. Niiden kielten (yl. ns. romaaniset k.), joissa srk:aa / kirkkoa tarkoittava sana johtuu Raamatun (kreikan) ekklesiasta, kuten esim. lat. ja ranska, on sanalle annettu vähitellen kirkko- sanan käsitesisältö; niiden kielten (esim. germaaniset kielet) kohdalla, joissa sana ei johdu Raamatun ekklesiasta, vaan pakanallisesta sanasta kirch, on pakanuus tuottanut Raamatulle vieraat. sekä kirkko-sanan. että -käsitteen.

Evankeliumin Sanalla (mielenmuutoksen ja Herran puoleen kääntymisen kautta) maailmasta uloskutsuttu seurakunta on kiusallisesti täysin yhteensopimaton sen kokemustodellisuuden kanssa, mikä kääntymättömällä pakanalla on. Sen sijaan se, että "minut on - niin kuin muutkin - ilman omaa tietoisuuttani toisten toimesta tehty "herralle kuuluvaksi", toimii erinomaisesti!

Jumala on kuitenkin puhunut Sanansa ihmiselle siten, että kannanotto on kunkin ihmisen asia. Jokainen vastaa itse Jumalalle. Ei Jumala ole mikään pelle niin, että "yksin uskosta - yksin armosta" sulkisi kokonaan tapahtumien ulkopuolelle sen, jota asia koskee: ".. Minä olen sinut nimeltä kutsunut........ tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen".. Eikä tämä ole mitään omilla teoilla vanhurskautumisen oppia, vaan Jumalan edellyttämä ihmisen myönteinen vastaus Jumalan tekemään kutsuun ja lahjavanhurskauden tarjoukseen. Jumalalla on tässä maailmassa seurakunta, joka on maailmasta uloskutsuttu (ekklesia, ek = ulos; kaleoo = kutsua), kun se on Jumalan Sanan mukaisesti tehnyt parannuksen, muuttunut mielellään ja kääntynyt Jeesuksen sovintovereen turvaten Jumalan puoleen, avuksi huutaen Herran nimeä. -Näin seurakuntaan kuuluvat ovat saaneet syntinsä anteeksi (Lk 24: 45-48; Apt 2:2 1, 37 - 39; 3:19; 26:17, 18; Ilm 5:9; 7:13 - 15).

Ja sillä kansalla, joka on osallinen Kristuksesta, on Jumalalliset hedelmät, joista se tunnetaan (Mt 7:13-23; Gal 5:22). Aivan erityisen huomionarvoinen asia, kun koetamme nähdä Jumalan seurakunnan, ja Antikristuksen kirkon eroa, on tässä se, että seurakunnan kohdalla toteutuu tämä: "Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämmiimme Pyhän Hengen kautta .. Rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa ..." (Rm 5:5; 13: 10); ja: "Katsokaa minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsuttaisiin (alkut.) Jumalan lapsiksi .." 1 Jh 3: 1.

Vastaavasti Porton teot ovat yhtä ilmeiset: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti. Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä.. (Ilm 17:1-6; 18:23, 24). Portto harjoittaa haureutta maan kuninkaiden kanssa ja sillä on "valkeuden enkelinäkin" herransa (so. Perkeleen) teot/ hedelmät.

Kirkkolaitos on eri historiallisten lähteiden mukaan tappanut 30-60 milj. ihmistä, harjoittaessaan haureutta maan kuninkaiden kanssa. Tapetuista suuri joukko on ollut Jeesuksen todistajia. Meidän saksalaisessa uskosta puhdistamisen perinteeseen nojaavassa kouluopetuksessa (pyhäkoulu, oppivelv.koulu, rippikoulu ja yliopisto) tämä on perinteisesti laitettu yl. pelkästään katolisen kirkon tiliin. Tosiasia kuitenkin on, että kaikki keskeiset ns. "uskonpuhdistuksen" isät menettelivät täsmälleen samoin. Luther, Melancthon, Zwingli ja Calvin vaativat Raamatun opettaman uskovien kasteen ottaneiden ja sitä otettavien tappamista. Ja niin totisesti tehtiin - Jumalan kunniaksi! Teloitustapoina yleisimmin polttorovio, miekka ja hukuttaminen.-"Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskään Hengestä!"

Tänä päivänä ovat asiat niin pitkällä, että lisääntyvästi opetetaan noiden murhaajien olleenkin (olevan) kristittyjä, ja murhattujen olleen harhaoppisia pakanoita. -Jeesuksen ja apostolien opetukset hedelmistä tuntemisesta ovat kuitenkin edelleen voimassa (Mt 7:12-2 1; Gal 5:19-22 - huom. j. 21 alkut. myös "murhat'). Ja, kiitos Jumalalle, voimassa ovat myös Jeesuksen Sanat "..Minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita", Mt 16:18. - "Amen, tule Herra Jeesus!"

Kirkkolaitos-instituutio on Pyhien Kirjoitusten ja muun historiatiedon valossa kiistattomasti pakanuuden tuottama valheellinen väärennös Raamatun tarkoittamasta Jumalan seurakunnasta. Se on luonut itse itsensä ja korvannut Jumalan Sanan järjestyksen itse sepittelemillään opeilla. Sen keskeiset perustukset ovat pakanallisissa Sakramentti-riiteissä ja se myös kutsuu itseään johdonmukaisesti pakanallisella nimellä.

Ps. Väärinkäsitysten välttämiseksi todettakoon, että esitetyillä "sakramentti" -ja "kirkko"- käsitteiden tarkastelulla ei suinkaan tarkoiteta, että kaikki kirkkojen jäsenet olisivat kääntymättömiä, vanhurskauttamattomia ja uudestisyntymättömiä pakanoita. - Mutta sitä sillä kyllä tarkoitetaan, että niitä, jotka heistä ovat vanhurskautettuja, ei ole vanhurskautettu kirkon pakanallisilla sakramentti-mysteereillä, vaan tässä tarkastelussa viitatulla Jumalan tavalla. Samoin tarkoitetaan, että yhdelläkään uskovalla ei tulisi olla mitään osallisuutta noihin pimeyden hedelmättömiin tekoihin.

Raamatun ja viitattujen tunnustuskirjojen lisäksi keskeiset dokumenttiaineksen lähteet:

Oppikirja: "Johdatus Dogmatiikkaan", Juha Pihkala, v. 1992, s. 215 - 2 1 8;

Puhekasetti: Joseph Shulamin puhe Karmel-kodilla v. 1998;

Messiaaninen artikkeli: The Full Restoration of Israel Part 1 of a Series (www.messianicisrael.com)

Joseph Shulamin suullinen tiedonanto (6/2001) kirch-sanan kelttiläisyydestä;

Tietosanakirja "Facta", osa 7, s. 425; osa 8, s. 251; osa 4, s. 1051, 1052;

Kirkkojen tunnustukset, Seppo A. Teinonen, v. 1991;

Teologian sanakirja: Seppo A. Teinonen, v. 1975/99, hakusana "sakramentti";

Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 3, henkilö- ja asiahakemisto, palstat 7281-7304;

Novum, osa 4, ss. 976, 977 (erityisen ansiokas on tässä viitattu Aleksander Hislopin teos "Two Babylons");

"Alkukristillinen aika", Gunnar Westin, suom. laitos v. 1975;

"Vapaan kristillisyyden historia": Gunnar Westin; suom. laitos v. 1975, mm. sivut 62, 85, 109, 110, 121, 161;

Kirkko Suomessa - teoksessa, Martti Simojoki, v. 1968;

"Kirkko kriisissä", Osmo Tiililä, v. 1962.

Äänestä
  • Olkootpa sana sakramentti selitetty miten tahansa ja kenen kautta tahansa.Se Lutherilaisille merkitsee pyhää toimitusta.Siis pelkkä sakramentti ei vanhurskauta vaan usko joka siihen liittyy vanhurskauttaa.Ja vaikka sitä kierreltäisiin ja kaarreltaisiin kielten selityksin ja ajatusten hämäryydessä niin sakramentti ja siihen liittynyt usko vanhurskauttaa ja toteuttaa sen mitä sakramentti vaatii.Luepa Lutherin saksankielisiä kirjoja niin huomaat paremmin sakramenttien käytön Lutherilaisten piirissä.(Lutherin)

    Äänestä

  • vastaaja kirjoitti:

    Olkootpa sana sakramentti selitetty miten tahansa ja kenen kautta tahansa.Se Lutherilaisille merkitsee pyhää toimitusta.Siis pelkkä sakramentti ei vanhurskauta vaan usko joka siihen liittyy vanhurskauttaa.Ja vaikka sitä kierreltäisiin ja kaarreltaisiin kielten selityksin ja ajatusten hämäryydessä niin sakramentti ja siihen liittynyt usko vanhurskauttaa ja toteuttaa sen mitä sakramentti vaatii.Luepa Lutherin saksankielisiä kirjoja niin huomaat paremmin sakramenttien käytön Lutherilaisten piirissä.(Lutherin)

    Niin! Totuus tekee kipeää,mutta niin sen pitääkin jotta asiaa alkaa tarkastelemaan "uusin silmin!
    Lähes 23 vuotta sitten totuus teki munullekin tosi kipeää mutta muutaman kuukauden "jaakopin painin" käytyäni Herra valaisi asian ja sain tehdä ratkaisuni jota en ole katunut.

    Tein huomioni ja ratkaisuni kirkon toimista ja opeista (sakramenteista)-vähemmällä tutkimisella kuin tuo kirjoitus tuossa joka kertoo -"vääristä ja oikeista sakramenteista" todella vahvalla tutkimuspohjalla kirjoitettuna.

    Myös itselläni on nykyisin hyvin pitkälle samaa tietoa joskin ei ihan noin tarkkaa!
    Mutta tietoni koskettelevat hyvin samoja kysymyksiä kuitenkin.

    Sakramentit ovat kuten sanoitkin -luterilaisten ja kirkollisten OMA! ja ovat teidän uskon välineitänne,mutta eivät SANAN kautta uskoon tulleiden uskon välineitä!-Raamatusta ne eivät ole!

    Annetaan Jumalan uudestisynnyttää meidät sanansa kautta!
    >>1.Pietarin kirje:
    1:23 te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta>Johannes
    >>6:47 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.

    Äänestä

  • Sakramenteilla Lutherilaiset käsittävät että se on pyhä toimitus.Ja se on annettu kansan käteen.
    Ja niitä ovat kaste,ehtoollinen ja rippi jotka ovat pyhiä toimituksia vaan ei lahkolaisille ja babyloniaan tai essealaisten kanssa kortille menneille itämaan viisaille.Luullen sieltä tuovan kasoittain uutta tietoa.Pitääkö joku monimerkityksellinen sana olla juuri sellainen kuin se lahkoälylle sopii ja soveltuu?Meneekö lahko oppi sekaisin?Peloittaako että sitä joudutaan taas kerran valheitten valokeilaan.Suutele sinä lippua ja kumarra isistä mithras kulttia ja babylonian homppelipoikia siellä omassa sodoma seurakunnassa.Raamattukin on mysteeri ja että joku osaa sitä selittää on mysteeri.Mutta lahkoäly tai kasteen kautta perkeleelle vihkiytyneet eivät ymmärrä Jumalan sanaa.Sitten tungetaan itsensä pakana filosofiaan
    historian harhajoukkoihin ja aina erämaihin asti niin kauas kuin silmä siintää että löytyisi vastinetta väärälle opeilleen.Katsohan mitä saatananpalvelijat selittävät sakramentistä?Varmaan löydät lahko opeillesi paljon vastinetta ja lahkon päämies ylentää sinut ihanuuteen.Se on:saat suudella häntä perseelle.Sinäkin lippumies!Sakramentin mysteerio on sidottu Jumalan sanaan.Ja ne todelliset Kristityt joissa Pyhä Henki vaikuttaa tietävät sakramanttien salaisuudet ja ovat uskonsa kautta osallisia niistä.Amen!

    Äänestä

  • sakramentti kirjoitti:

    Sakramenteilla Lutherilaiset käsittävät että se on pyhä toimitus.Ja se on annettu kansan käteen.
    Ja niitä ovat kaste,ehtoollinen ja rippi jotka ovat pyhiä toimituksia vaan ei lahkolaisille ja babyloniaan tai essealaisten kanssa kortille menneille itämaan viisaille.Luullen sieltä tuovan kasoittain uutta tietoa.Pitääkö joku monimerkityksellinen sana olla juuri sellainen kuin se lahkoälylle sopii ja soveltuu?Meneekö lahko oppi sekaisin?Peloittaako että sitä joudutaan taas kerran valheitten valokeilaan.Suutele sinä lippua ja kumarra isistä mithras kulttia ja babylonian homppelipoikia siellä omassa sodoma seurakunnassa.Raamattukin on mysteeri ja että joku osaa sitä selittää on mysteeri.Mutta lahkoäly tai kasteen kautta perkeleelle vihkiytyneet eivät ymmärrä Jumalan sanaa.Sitten tungetaan itsensä pakana filosofiaan
    historian harhajoukkoihin ja aina erämaihin asti niin kauas kuin silmä siintää että löytyisi vastinetta väärälle opeilleen.Katsohan mitä saatananpalvelijat selittävät sakramentistä?Varmaan löydät lahko opeillesi paljon vastinetta ja lahkon päämies ylentää sinut ihanuuteen.Se on:saat suudella häntä perseelle.Sinäkin lippumies!Sakramentin mysteerio on sidottu Jumalan sanaan.Ja ne todelliset Kristityt joissa Pyhä Henki vaikuttaa tietävät sakramanttien salaisuudet ja ovat uskonsa kautta osallisia niistä.Amen!

    Missä Raamattu puhuu sakramenteista eli mysteereistä?
    Eiköhän sakramentit olekin Pyhän Hengen tilalle keksitty korvike.
    Kun on luovuttu Pyhästä Hengestä, on tilalle tuotu uskonto muotomenoineen.

    Äänestä

Mutta kun se lihan saasta =(synti)-ei poistu kasteessa!!!Pitää olla usko Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä!!!Vauva ei sitä voi ymmärtää!!!ja kenenkään toisen uskolla ei voi "ratsastaa" niinkuin se joskus on tullut esiin,että Vanginvartijan uskolla Apostolien teoissa,muka saatettiin perhekuntansa uskoon.

Pietari kertoo Nooan ajoista ja ARKISTA!=(Jeesus)-jossa kahdeksan VANHURSKASTA sielua pelastui.He olivat Arkissa=(Jeesuksessa)!ja kun Jumala hukutti silloisen syntisen maailman,niin nuo "vanhurskaat sielut pelastuivat kun olivat ARKISSA!=(Jeesuksessa)!ja VESI! tuo Jumalan TUOMIO! kun tuli ,niin se hukutti syntisen maailman joka on kuvaus syntisen ihmisluonteen hautaamisesta JEESUKSEN kanssa vesihautaan-tuossa =(vedenpaisumuksessa)!ja Pietari jatkaa puhettaan-

>>1.Pietarin kirje:3:20
...... Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin ARKKIA, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
3:21 Tämän VERTAUSKUVAN mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,>Efesolaiskirje:
2:8 Sillä armosta te olette pelastetut -USKON- kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja >Roomalaiskirje:
10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Äänestä
  • Synnit poistuvat kasteessa kun siellä on Jeesus ja Hänen verensä kautta Hän on pyhittänyt meidän kasteemme omalla kasteellaan ja Hänen kasteensa on minun ja minun kasteeni on Hänen.Et sinäkään ymmärrä jos esitän filosofisesti kysymyksiä uskosta tai vanhurskauttamisesta,tehden niin että et löydä mitään tai sitten kymmenen erilaista versiota joista vain yksi on kelvollinen.Lapsella ei ole tekosyntejä mutta hänellä on perisynti tuo synnin taula kaiken pahuuden lähtökohta.Sen vuoksi lapsikin tarvitsee kasteen.Jeesuksen käskyn mukaan.Näetkö sinä uudestikastetun uskon?Hevonpaskaa.He voivat valhetella ja kommarit ovat käyneet kasteella ja sitten on lahkolaisia kyyditetty siperiaan.Lapsen uskon minä näen Jeesuksen sanoissa Hänen vakuuttaessaan että sen kaltaisten on Jumalan valtakunta.Joka ei ota ...
    Älkää estäkö heitä...Hän siunasi se ei tarkoita että jaska olkoon menestyvä mies..Upotetusta tulkoon kusihousu..vaan se merkitsee kelvollisuutta kasteeseen jota ihmisten se on lahkolaisten on kielletty estämästä.Oikein sanoit.
    Ei ketään voi kastaa toisten uskoon,pitää olla henkilökohtainen usko.Ei mikään seurakunnan usko.Ei kirkon usko.Usko on henkilökohtaista ja lapset ovat kaikkein soveliaimpia kasteelle menijöitä,kunhan olisivat mielummin uskovaisten lapsia.Sovitustyön lapsi ymmärtää kun Jeesuksen opetuksen mukaisesti hänelle siitä puhutaan.Ja lapsille tulee välttämättömyyden pakosta opettaa pitämään kaikki mikä autuudellemme välttämätöntä on.Synnit hukutetaan upotetaan joka on paras kuvaus ja se on todellista eikä mikään vertauskuva.Ja ihminen uskova kuolee synnille joka kestää koko ikänsä siis tuo kuolettaminen.Mitä pikemmin se tapahtuu sitä selvemmin toteutuu se sana jonka sakramentti vaatii.Meidän tulee joka päivä ottaa ristimme ja seurata Herraa.Vesi tuomitsee epäuskoiset.Heille ei ollut hyötyä ei sitten mitään vaikka kuinka olisivat vedonneet uskoonsa.Vesi on taas eläville todellinen elementti joka kasteena pelastaa sen joka uskoo mutta tuomitsee ne jotka eivät usko.Tästä voisin kertoa vähän enemmän mutta en nyt muista mitä illalla luin joten paras pysyä vaiti.Kaste on hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta se on myös liitto joka on tullut ympärileikkauksen sijaan.KUINKA PALJON YMMÄRSIVÄT NE KAHDEKSAN PÄIVÄN VANHAT POIKALAPSET JOTKA OTETTIIN LIITTOON JUMALAN KANSSA?SElitäpä se niin saat nobelin palkinnon tai puolivaltakunnallista komeita kinkkuja...Efesolaiskirje.Oikein
    Roomalaiskirje,Oikein.Kiitos kommenteista.May the Lord Bless you.

    Äänestä

  • Mitä sellaista tarpeellista sinä ymmärrät taivasten valtakunnan salaisuuksista, mitä pieni lapsi ei voi ymmärtää?

    Äänestä

  • Lahja kirjoitti:

    Mitä sellaista tarpeellista sinä ymmärrät taivasten valtakunnan salaisuuksista, mitä pieni lapsi ei voi ymmärtää?

    Jos luet tuon kirjoitukseni uudelleen ,niin vastaus on siinä!

    En viitsi kokoajan toistaa samoja asioita.

    Poistun nyt palstalta joksikin aikaa,sillä täytyy elää hieman tätä muutakin arki elämää.

    Siunausta! -heips!

    Äänestä

Toivoisin että suhtaudutte vakavasti siihen mitä täällä kirjoitatte. Tämä on foorumi, jossa käyvät sekä uskovat että uskosta osattomat. Jos täällä käydään opillisia keskusteluja riitaisessa hengessä, millainen todistus se on maailman ihmisille? "Veli käy oikeutta veljen kanssa, vieläpä uskottomain edessä!"

Raamattu sanoo että "Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion". Kannattaa tuntea todellista Herran pelkoa, eikä kirjoitella kevyesti omia mielipiteitään.

Kasteasiasta voin kertoa oman todistukseni:
Olin vuosia uskossa kirkon piirissä. Uskonelämäni oli väritöntä ja melko tylsääkin. En oikein saanut mitään irti viikottaisista saarnoista kirkossa ja muutenkin arkielämässäni usko ei näkynyt millään tavalla. En halunnutkaan sen näkyvän. Ajattelin että sehän on vain minun ja Jumalan välinen asia...

Sitten Jumala suuressa viisaudessaan johdatti minut seurakuntaan, jossa sain vastaanottaa kasteen Jeesukseen Kristukseen. On kuin samassa upotuksessa olisi pudonnut myös suomut silmiltäni. Aloin nähdä valheen, jonka keskellä olin elänyt.En suostunut enää niihin kompromisseihin, joita olin tehnyt maailman kanssa.Uskonelämästäni on saanut tulla värikylläistä, rikasta elämää. Olen saanut ihanan seurakuntayhteyden jossa saan palvella. Olen vapautunut uskonnollisuuden hengestä, en ole enää sidottu, vaan vapaa. Kaikki tämä on tapahtunut yhdeksän kuukauden aikana, kasteen jälkeen. Kuusi vuotta ennen kastetta, olivat pelkkää uskonnollista harrastelua. Kun siis lähestyin Jumalaa, ottamalla tämän kuuliaisuuden askeleen, hän lähestyi samalla minua. Ja on totisesti tehnyt sanansa ja uskoni eläväksi.

Tämä kirjoitus vain rohkaisuksi sinulle, joka ehkä mietit kasteelle menoa.Mene vain,et varmasti kadu!
Minä olen kokenut kummankin puolen asiasta, ja siksi tiedän.

Äänestä
  • Kuinka monta kertaa oikein pitää antaa itsensä kastaa osittain tai kokonaan, jos se kuitenkin tapahtuu Isän, Pojan ja pyhän Hengen nimeen?

    Itse uskon että kerta riittää ja sen hyväksyminen. omilla teoillaan ja opeillaan ei kuitenkaan tule autuaaksi. Voi vain tehdä parhaansa.

    Äänestä

  • Marjusha kirjoitti:

    Kuinka monta kertaa oikein pitää antaa itsensä kastaa osittain tai kokonaan, jos se kuitenkin tapahtuu Isän, Pojan ja pyhän Hengen nimeen?

    Itse uskon että kerta riittää ja sen hyväksyminen. omilla teoillaan ja opeillaan ei kuitenkaan tule autuaaksi. Voi vain tehdä parhaansa.

    Kaste ei ole pelastuskysymys, vaan kuuliaisuuden askel. Itse olen tullut siunatuksi sen askeleen takia. Yksi uskovien kaste riittää pääsemään osallisiksi sellaisista siunauksista, joita en itse tiennyt olevankaan. Tämä on siis omakohtainen todistus, ei mikään opinkappale.
    Hyvät tekomme ovat Jumalan edessä kuin likainen vaate, niillä emme todellakaan tule autuaaksi. Autuaaksi tekee se, kun olemme kuuliaisia Herran sanalle ja teemme hänen sanansa mukaan.

    Äänestä

  • Marjusha kirjoitti:

    Kuinka monta kertaa oikein pitää antaa itsensä kastaa osittain tai kokonaan, jos se kuitenkin tapahtuu Isän, Pojan ja pyhän Hengen nimeen?

    Itse uskon että kerta riittää ja sen hyväksyminen. omilla teoillaan ja opeillaan ei kuitenkaan tule autuaaksi. Voi vain tehdä parhaansa.

    Ensimmäinen havaitosi on oikea.Ja ajatuksesi on oikea.Valelukasteella voidaan kastaa koko ihminen että vesi tippuu ja hän tulee kokonaan kastetuksi.Joku saattaa piruilla ja ripsuu sormenpäillä vettä kastettavan lapsen kasvoille.Esim.saatananpalvoja.Sitten tulevat lahkoriivatut upottavine oppeineen ja eräs hullu vaatii kastetta jeshuan nimeen.Kuitenkin on paras tapa kaste Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen,koska siinä kastettu tulee kolmiyhteisen Jumalan tykö sen liiton kautta mitä kaste on ja sakramentti omistetaan yksin Jumalan armoteolle jolle ei ihmisansioita heru.Siitä on turha rakennella kasteoppia kuten lahkoriivattujen uskovien kaste.Kun heidät upotetaan väitän että
    homppelien pallit eivät kastu vedestä vaan ne ovat muuten hiestä haisevina riippuvina lahkopalleina.Ilman upotuskastetta.Tarkastaahan te
    tyttäret heidän kuumat pallinsa ja jalkavälinsä niin huomaatte että heidän kaste ei upota heitä kokonaan.Pallit ja jalkaväli tulee kastaa myös
    siis heidät on kastettava munasillaan että varmasti ja kaikkien nähden lahkoteko tulee tehdyksi ihmistekona kuten se heidän kasteensa on.
    Voi vain tehdä parhaansa,kun uskoo siihen mitä Herra tekee ja on tehnyt kasteessamme.Terv.Marjushalle t."LUUMUKIKKELI"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


OIKEA KASTE kirjoitti:

Jos joku ei synny(uudesti)vedestä ja Hengestä (armon Hengestä)ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan Joh.3.luku.Se tarkoittaa sitä kun kasteesta nostetaan ja syntyy ihminen hengellisesti
ja on sellaisen syntymän vuoksi armon lapsi ja vanhurskas ihminen.Siten hukkuvat synnit kasteessa ja synnin sijasta nousee vanhurskaus.
Sakramentti tapahtuu kuten me sen silmiemme edessä voimme todeta mutta sen merkitys,hengellinen kaste,synnin upottaminen kestää koko elämämme ajan ja toteutuu vasta kuolemassa.Silloin ihminen on todella upotettu ja tapahtuu se mitä kaste merkitsee.Elämämme on jatkuvaa kuolemista synneistämme ja mitä pikemmin se tapahtuu sitä pikemmin toteutuu hänen kasteensa.Se että lahkolaiset eivät tunne perisyntiä he eivät voi tuntea myöskään kasteen merkitystä muuten kuin sen mukaan mitä järki heille antaa.Ja heissä ei toteudu kasteen armo he
kuvittelevansa kun heidät on harhaan johdatettu että kun ei ole perisyntiä olen ollut uskovien kasteella ei syntiä enää ole ja synnin kuolettaminen ei heissä tapahdu.Ja heistä tulee roomalaiskatolisia ripittäytyjiä jotka eivät saa ihmisteoista mitään muuta kuin huonon tuomitsevan omantunnon.Tai tulevat kohotetuiksi kaikkein ylpeyden huipputasolle,väärine ihmeineen ja pulinoineen hengestä.ja ilmestyksistä.Mitä kaste on sisällöltään,siihen en nyt puutu koska olen siitä monen monta kertaa maoninnut aikaisemmissa kirjoituksissani.Apostoli sanoo:että me emme ainoastaan ole kastetut Hänen kuolemaansa vaan että me tämän samaisen kasteen kautta olemme myös Hänen kanssaan haudatut,koskapa Hän kuolemassaan myös vei syntimme hautaan ja ne totisesti ovat hautaamalla haudatut ja sinne jätetyt.Näin se täyttyy niiden kohdalla jotka kasteen kautta ovat kiinteässä yhteydessä häneen,kuten lapset.
Nyt me elämme toista uutta elämää tyystin toista kuin maailma.Me elämme Kristuksen ylösnousemuksen voimassa ja sen kautta meillä on uskossa voitto synneistä,ja kuolemasta,iankaikkinen elämä ja vanhurskaus.Vielä.Ulkonaisesti me olemme ristin ja kärsimisen,maailman taholta tulevan vainon ja kotoisten perkeleitten kiusaamina kaikkine vaivoineen,perkeleen puolelta,joka meitä puristelee ja ruhjoo,sen tähden että synnin luontomme pidettäisiin aisoissa,kurissa ja järjestyksessä.Että me vahvistuisimme Herran väkevyydestä ja Hänen suuresta voimastaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu