Ongelma

Eräs tuttavani kastetaan jonkin ajan kuluttua erään yhteisön jäseneksi. Hän ei kuitenkaan oikeasti usko. Hänen elämäntapansa ja juttunsa ovat uskovalle sopimattomia. Kuinka minun pitäisi toimia?
5199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

jokaisen aikuisen tulee kunnioittaa toisen aikuisen asenteita!
ei se ole sen vaikeampaa!

Tilanne on kasteen suhteen vaikeampi kun aikuiset, usein vanhemmat, suorittaa lapsensa puolesta valinnan ja eivät siten kunnioita jokaisen oikeudesta itse valita ja siten aikuiset rikkoo Jumalan tahtoa vastaan.

Äänestä
  • tai sellaisina itseään pitäviä, jotka eivät yhtään kunnioita minunlaisiani uskovia luterilaisia, jotka eivät ole päätyneet ottamaan aikuiskastetta. Pahinta suunsoittoa on saanut osakseen Alpo Ahola. Melko merkillistä kunnioittamista!

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    tai sellaisina itseään pitäviä, jotka eivät yhtään kunnioita minunlaisiani uskovia luterilaisia, jotka eivät ole päätyneet ottamaan aikuiskastetta. Pahinta suunsoittoa on saanut osakseen Alpo Ahola. Melko merkillistä kunnioittamista!

    En yhtään ihmettele, että synergistisistä piireistä käsin minut teilataan. Se on tietty, että niin aina on ollut, kun farisealaisuutta osoitetaan. Olen vuosien mittaan sekä ihmisten, että Jumalan edessä keitetty useissa liemissä ja ahdingoissa, mutta olen saanut Jumalan Sanasta pelastusvarmuuden, että Jeesus on kaikkena kaikessa, joten varsinkin ihmisten päälle karkaamiset eivät ole mitään sen rinnalla, kun tulee syvät vedet vastaan ja tulee kysymyksen eteen, että vieläkö riittää rakkaus, armos, oi jos riittää, niin mullekin suo. Kristuksen kuolo ja kasteeni kallis, niissä mä kurja olen taivaaseen valmis. Kaste on uudestisyntymisen peso ja siinä tullaan Kolmiyhteisen Jumalan omaksi ja siunaamaksi. Usko tulee kuulosta, siis evankeliumista Jeesuksesta, joka täytti ja joka kärsi edestämme. Joka loppuun asti vahvana pysyy (siis Kristuksessa), se tulee autuaaksi. Siispä kädet ristiin, ettei maailma ja väärä oppi meitä suista Elämän tieltä. Päämme on noussut ja tulee hetki, jolloin kaikki heräävät toiset elämän ylösnousemukseen ja toiset tuomion ylösnousemukseen. Jeesus vastaa omiensa puolesta, heillä ei ole hätää.

    Äänestä

  • Tilanne on kasteen suhteen vaikeampi kun aikuiset, usein vanhemmat, suorittaa lapsensa puolesta valinnan ja eivät siten kunnioita jokaisen oikeudesta itse valita ja siten aikuiset rikkoo Jumalan tahtoa vastaan.

    Kastetta edeltävä lapsen ympärileikkauskin oli säädetty suoritettavaksi lapselle, eikä siinä kysytty lapselta yhtään mitään.

    Mooses oli kuolla enkelin vihasta, kun laiminlöi lapsen sakramentin. Vaimo oli viisaampi ja hoiti asian kuntoon.

    2. Moos. 4:25
       
    Silloin Sippora otti terävän kiven ja leikkasi pois poikansa esinahan, kosketti sillä Moosesta alhaalta ja sanoi: "Sinä olet minun veriylkäni".

    Äänestä

>>>Eräs tuttavani kastetaan jonkin ajan kuluttua erään yhteisön jäseneksi. Hän ei kuitenkaan oikeasti usko.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätietoinen... kirjoitti:

Eräs tuttavani kastetaan jonkin ajan kuluttua erään yhteisön jäseneksi. Hän ei kuitenkaan oikeasti usko. Hänen elämäntapansa ja juttunsa ovat uskovalle sopimattomia. Kuinka minun pitäisi toimia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu