Ensimmäinen kauhuleffa jonka näit?

Equuleus

Minkä kauhuelokuvan muistat nähneesi ensin?


Itsellä se taisi olla Manaaja noin 11-vuotiaana. Todella "viisasta", sillä en saanut unta pariin yöhön, kun päässä pyöri ne tietyt kamalat kohdat.

34

2069

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • The Wolf

      Se aito ja alkuperäinen Halloween oli ensimmäinen kauhuleffani ja elokuva, jonka johdosta innostuin elokuvista.

    • neiti halla

      Linnut on ensimmäinen elokuva, josta mulla on mitään mielikuvia, ja mun on täytyny olla alle viiden kun olen sen nähnyt.

      Sitten Tiedän mitä teit viime kesänä taisi olla ekoja leffoja, jotka itse hankin ja halusin katsoa. Olin sillon varmaan jotain kymmenen, ja kun äiti tajusi millainen elokuva se on, se nauhoitti päälle Beethoven kakkosen.

    • trentonoir

      en usko että muistat mikä ollut ensimmäinen näkemäni kauhuleffa, mutta uskoisin muistavani mikä on ollut ensimmäinen kauhuleffa joka on vaikuttanut tehokkaasti. ja kyseessä on alien. olen jo jossain toisessa viestissä aiemmin maininnut tämän, mutta menköön uudestaan. ensimmäistä alienia en uskaltanut edes katsoa kerralla loppuun asti, vaan kun facehugger syöksyi john hurtin kasvoille, sammutin television samantien. sydän hakkasi kuin raivostunut patarumpu. paria päivää myöhemmin se tuli katsottua sitten alusta loppuun saakka ja piru vie se oli tehokas elokuvaelämys. vaikka se oli silloin videoiden alkuaikoina, niin silti edelleenkin alien on yksi parhaimmista kauhutekeleistä minun mieleni sopukoissa. enkä usko olevani ainoa joka näin ajattelee.

      pelosta:

      muuten, silloin 80-luvulla kun kauppojen tädit eivät pahemmin ikää katsoneet ja fangoriaa myytiin useammassakin paikassa. tuli kyseistä lehteä ostettua ja tuolloin pelkäsin erästä numeroa, jossa suuremmin käsiteltiin freddy kruegeria niin, etten uskaltanut edes pitää lehteä aluksi kotona. vaan lainasin sen kaverilleni. pois pois paha.
      oi kun sitä vielä osaisi pelätä kauhuleffoja, tms. nyt sitä pelkää enemmän että kulkeeko sydänsairauden kuinkakin vahvasti suvussa, kuin jotain b-sarjan maalivahtia pensasleikkurin kera.

      • trentonoir

        vaikkakin uskon etteivät ihmiset voi oikeasti muistaa ensimmäistä siemensyöksyään, tai jotain muuta yhtä triviaalia,,, niin luonnollisesti edellisessä viestissäni tarkoitin etten MINÄ usko muistavani ensimmäistä näkemääni kauleffaa. vaikka erehdyksessä kirjoitin sanan "MUISTAT" sanan "MUISTAN" sijasta. vaikka tekstini sisällöstä näkee mitä tarkoitin, niin äkkinäinen lukija ei kenties asiaa huomaa ja jotta kenenkään ei tarvitse kirjoittaa seuraavaa virkettä: "sä tarkoitit varmaan muistan, etkä muistat." niin otan asian itse esille. sillä mikäs sen mukavampaa kuin jaarittelu hyödyttömästä.


    • zipuli88

      tappajahait joskus viiden vanhana..se oli kyllä niin tehokas ettei ollut halua mennä vähään aikaan veteen ja vieläkin tulee tiirailtua, että näkyykö sitä evää siellä vai ei.
      Poltergeist olikin sitten seuraava jonka näin,mutta se ei ollut niin hyvä kuin tappajahait.

      • Leuat :3

        Minun mielestäni ei Tappajahai ole niinkään kauhu- vaan jännitysleffa. Silti yksi parhaista näkemistäni elokuvista.


    • olla

      Usva - ikää ei ollut paljoakaan. Pelotti niin että vedet nousi silmiin...

    • nti86

      ...mutta se on varsin hankalaa, kun elokuvan nimestä ei ole täysin varma, saatikka olisiko sitä sitten saatavilla.
      Saattaisi olla kyseessä tuo Carmilla (1989). Harmi vaan ettei oikein kunnolla muistikuvia ole, muuta kuin tuo elokuvassa olevan vampyyrin nimi ja jotain tapahtumapätkiä. Alle kouluikäsenä tuli katsottua se, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... :D

    • MarkiisiDeFuckingÅmÅl

      Hitchcockin Psyko noin 6-vuotiaana. Se tuli tv:stä. Enkä ikinä palautunut ennalleni. :D

      • MarkiisiDeFuckingÅmÅl

        (anteeksi että vastaan omaan viestiini) Ensimmäisiä leffoja joista kiinnostuin niin paljon kun luin niistä jotain, että opettelin kieliä ja hain tietooni mistä niitä voisi videona tilata, oli Texas Chainsaw Massacre ja Suspiria. Ekan tilasin VHS:nä USA:sta, toisen Italiasta. N.15v:nä.


    • äägh

      No se taisi myöskin olla se manaaja joskus 10-11 vuotiaana. Myöskin pyöri päässä aina varsinkin se kohta, kun se tyttö tulee siltä niitä rappusia alas sillee hassusti, kun meillä itsellämme on aivan samanlaiset rappuset. Ja aina kun menin nukkumaan niin pelkäsin että se tyttö yht'äkkiä kävelee ovesta mun huoneeseen.

    • MarGues

      alkuperäinen halloween......siitä se kauhu buumi sitten lähti :D

      • ..............................

        Ei ihme että molemmat on pysyneet kauhuleffojen ykkösinä omassa listassa.


    • guapo-57

      Manaaja joskus 80-luvulla.Teatterissa oli kylmä,koska sain pahan flunssan.Katsoin toisen saman aiheet pätkän pari vuotta myöhemmin teatterissa ja taas tuli vilu.Sen koommin en ole katseelut kauhua muuten kuin kotona.

    • Max T W
    • Creeper

      Tarkkaan muistaa mutta ensimmäisiä joka mieleen jäi oli Rawhead Rex eli Raakalainen (1986) Joskus 7vee ja kyllä järkytti.=)

    • lötköjen yö

      Lötköjen yö on eka minkä muistan ja se pelotti ihan saatanasti.

      • oli muistaakseni

        kauhukomedia , tyyliin Return of the living dead.Oli aikoinaan Suomessa vuokravideona josta oli leikattu parhaat palat pois.


    • luuutkaaa

      No ehkei ihan kauhuleffa, mutta Komisario Palmun erehdys:) Sitten muistelisin pienenä katsoneeni ekoina leffana Draculan 30-luvulta ja the stuff.

    • tää...

      "Dracula-pimeyden prinssi", ja kyllä se silloin pentuna pelotti. Toinen oli vahakabinetti, ja sekin oli tosi pelottava, ainakin silloin, ja piti nukkuu valot päällä.

    • n. 13-15 vuotiaana

      Juu se oli sitä aikaa kun ei pahemmi videosensuuria ollut eli 80-luvun puolivälii...

      Toinen mikä jäi mieleen oli Manaaja. Sitä pysty kattoon 30 sek pätkissä ja sit taas silmät piiloon.

    • sarska2

      ensimäisen kauhu kuvan katsoin 5 vuotiaannaja se oli painajainen elmstreetillä

      • ..?..

        ?...


    • ja manaajan joku osa... ehkä kolmas? BAd tastein näin muistaakseni joskus 11-vuotiaan ja se iski kuin miljoona volttia :D

    • L.N.

      Oli 70-luvulla, teevee esitti Roger cormanit The Fall of The House of Usherin, eli 60-lukulainen klassikko.
      Kolahti heti, eli Stephen Kingin kirjaa Danse Macabre(suosittelen) lainatakseni:sain silloin oman "tanssiinkutsuni".
      Leffan löysin VHS:nä vuosia sitten divarista kamalalla suomikannella:(
      Usherin lisäksi minulla ovat Cormanin Poe-leffoista Punaisen Surman Naamio, Tales of Terror, Premature Burial ja Korppi.
      Missäköhän ovat Corman-leffojen DVD:t?

      • Max T W

        Muistan itsekin nuo Poe-filmatisoinnit. Joskus 70-luvun lopulla tulivat, mutta eipä tosiaan ole sen jälkeen ainakaan minun muistini mukaan tulleet. DVDnä en ole Suomessa nähnyt missään.


    • Kauhistus!

      Joskus kauan, kauan sitten tuli maikkarilta aina kesäisin kauhuleffoja ohjelmanimikkeen "Keskiviikon keskiyö" -tai jotain muuta yhtä kökköä- alla. Pakkohan niitä oli katsoa, vaikkei oikein olisi vielä uskaltanut. Eka näkemäni kauhupätkä oli siis ko. sarjassa esitetty "Dracula on noussut haudastaan" eli "Dracula has risen from the grave". Kyseinen leffa ns. kolahti ja lujaa (vaikkei Hammerin parhaimpia tuotoksia olekaan), ja siitä lähtien onkin sitten tuota genreä tullut enemmän ja vähemmän harrastettua sen jälkeen on myös Christopher Lee ollut eräs suosikkinäyttelijöistäni.

      • lulupulu

        Candyman
        tai Child's Play
        tai Kirurgisilppoja

        en muista mikä oli eka, mutta nuo oli niitä ensimmäisiä kauhupätkiä mitä tuli joskus ala-asteen kolmannella (liian nuorena) katottua.


    • th.
    • safiiri ja teräs
    • Elsa-Pekka

      Taisi olla Usherin kirous (1979), jonka katsoin VHS:ltä v. 1990 silloisten kavereiden kanssa.

    • Tsalkku N.

      Valkea Peura (1952)

    • pelottavaa

      kauna on tainu olla itellä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2515
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2193
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1877
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1641
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1596
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1595
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1548
    8. 75
      1459
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      105
      1368
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe