syntyy Suomessa vammaisena äidin raskausaikaisen alkoholinkäytön seurauksena, ts. yli tuhat vuodessa, kertoo YLEn uutiset. Osa vammaisista on ylivilkkaita, keskittymiskyvyttömiä, osa monivammaisia, osa muilla tavoilla vammaisia. Alkoholivammaisten lasten määrä lisääntyy jatkuvasti ja kumuloituu tulevaisuudessa.
Tämä on "biletyksen" ja "bailauksen" kääntöpuoli. Sen elämäntavan johon nuoret naiset meillä kasvatetaan ja jota naistenlehdet, sanomalehdet ja yleisaikakauslehdet, internet ja televisio ylistävät kauniilla ihmisten- ja pullonkuvilla.
Naisten juominen senkuin lisääntyy, valtiovallan ja viinakauppiaiden myhäillessä tyytyväisinä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Välimeren maissa naiset lopettavat kaiken alkoholinkäytön heti jos epäilevätkin olevansa raskaana.
Tulevat suomalaiset kiroavat meidät typeryytemme, nautinnonhalumme, lyhytnäköisyytemme, vastuuttomuutemme ja välinpitämättömyytemme takia. Erityisesti siksi ettemme osanneet valita vastuunkantajiksi oikeanlaisia ihmisiä. Vain mieltä vailla oleva kansa tuhoaa oman tulevaisuutensa.
Kolme lasta päivässä
1
274
Vastaukset 1
- uusavuton?
Onko yhteiskunta ja päättäjät vastuussa sinun alkoholin käytöstäsi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95923
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427