Ensiksi: tuhatvuotiskausi alkaa pyhien ylösnousemuksesta. "4. Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
5. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
6. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta." (Ilm. 20:4-6). Kaikkien aikojen pyhien ylösnousemus tapahtuu siis tuhannen vuoden alussa.
Samasta ylösnousemuksesta mainitsee myös Paavali:
6. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.(1.Tess.4:16,17).
Näiden tekstien mukaan kuuluvat tuhannen vuoden alkuun seuraavat tapahtumat:
-Kristus tulee ja vanhurskaat kuolleet nousevat ylös
-kuolleista herätetyt pyhät ja elävät pyhät kirkastetaan
-kaikki pyhät temmataan yhdessä Herraa vastaan yläilmoihin valtavan pauhinan ja soiton keskellä
Pyhät viedään siis taivaaseen Kristuksen tultua. "Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen". (Joh.14:3).
Ratkaiseva seikka tuhatvuotiskauden tulkinnassa on kysymys jumalattomien ihmisten kohtalosta Jeesuksen tullessa. Jeesuksen tulemus on Jumalan kirkkauden ilmestystä. Kristus tulee Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa(Matt. 16:27), suurella voimalla ja kirkkaudella (Matt.24:30), taivaan voimat järkkyvät, taivas poistuu niin kuin kirja, saaret ja vuoret siirtyvät sijoiltansa 8ilm.6:14,15). Voiko kukaan jumalaton nähdä Kristuksen kirkkauden ja elää? Kaikki maan asukkaat rukoilevat kallioita ja vuoria lankeamaan päälleen. Miten heidän käy? "7. Ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa
8. tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille.
9. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta," (2.Tess.1:7-9).
Mutta eikö Jeesus puhu siitä, että yksi otetaan ja toinen jätetään? Kyllä Jeesus niin puhuu, mutta Hän ei sano, että ne jotka jätetään jäisivät eloon. Sen sijaan Hän sanoo selvästi, että kaikki jätetyt hukkuvat. Nooan aikana oli kaksi luokkaa, joista toinen otettiin arkkiin ja toinen jätettiin. Miten kävi jätetylle joukolle? "Vedenpaisumus hukutti heidät kaikki."(Luuk.17:27). Jeesuksen tullessa on myös kaksi joukkoa, joista toinen otetaan ja toinen jätetään. Miten käy jätetylle joukolle? "29. mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki,
30. samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy."(Luuk. 17:29,30). Kaikki hukkuvat!
Tuhannen vuoden alussa saatana sidotaan, ettei hän enää kansoja villitsisi.(Ilm.20:3). Kansojen villitseminen on mahdotonta, koska kaikki saatanan valtakunnan kansalaiset ovat kuolleet. Tämän jälkeen tekstimme puhuu kansoista vasta tuhannen vuoden jälkeen, jolloin jumalattomien ylösnousemus on kansoittanut maailman uudelleen. Kaikki koskaan eläneet jumalattomat ovat yhtä aikaa maan päällä.
jatkuu... "Mitä merkitsee pyhien hallitusvalta?"

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.