Suuri säästö

Jos ihmisen elinikä rajattaisiin 75-vuoteen, maailma olisi parempi paikka. Miksi pitäisi elää vanhemmaksi, kaikki tarvittava on tuolloin jo koettu ja tuota vanhemmat ovat vain rasite yhteiskunnalle. 75-vuotiaat siis nukutettaisiin ikuiseen uneen kivuttomasti.
4483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvin moni vanhus toivookin pääsevänsä täältä ajoissa pois, kertoo että liian pitkään liian raihnaista elämää pitää vaan elää. Sama itselläni. Piikin haluaisin vaikkapa viimeistään 75-vuotiaana, tai riippuen ihan terveydentilasta ja omatoimisuudesta. Säästöt voitaisiinkin sitten käyttää nuorempien ihmisten ennaltaehkäisevään kuntoututukseen.

Äänestä

Kun ei edes rikollisia tuomita niin turha edes avata aihetta että heitetään uuniin 75v täytettyään.

Äänestä

Yli 75-vuotiaat rasite yhteiskunnalle?

1) Melkoista yleistystä. Tiedän ysikymppisiä, jotka pärjäävät ilman yhteiskunnan tukea.

2) Tulis melkonen paukku yhteiskunnalle maksettavaksi, kun hoitohenkilöstöä rynnisi sankoin joukoin kortistoon, kun työt loppuis..

3) Uskotko ihan vakavissasi, että 75-vuotiaana "kaikki tarvittava on jo koettu"?. Kuka päättää, mitkä kokemukset ja elämykset ovat "tarvittavia"? Sinäkö? Joku muu? Mitenkäs olis asianomainen itse?

No, mielipiteensä kullakin..

Totta on, että useat vanhukset ajattelevat ja puhuvat kuolemasta ja monet odottavat sitä. Nämä ajatukset ovat luonnollinen osa ihmisen elinkaarta, oman kuolemattomuuden tunnustamista ja kuoleman hyväksymistä, siihen valmistautumista. Kun kuoleman hyväksyy osana elämää, se ei pelota. Näihin pitäisi suhtautua asiallisesti.

Nuo luonnolliset ajatukset pitäisi toki osata erottaa masennuksen oireista.

Äänestä
  • Olisi todellakin hyvä kysellä siltä 75-vuotiaaltakin, miten hän itse kokee tuon armonpiikin antamisen suhteen.
    Ja jos on dementoitunut niin kait sentään lähiomaisten kanssa pitäis neuvotella ennen lahtauspäätöstä.
    Mutta tehdäänhän nytkin monesti "ei elvytystä"-päätös ilman minkäänlaista keskustelua potilaan tai lähiomaisen kanssa.
    Eettisesti hyvin arveluttavaa.

    Etiikkaan olisi korkein aika alkaa kiinnittää huomiota sairaita hoidettaessa ja heidän omaisiaan kohdeltaessa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ei raakalainen kirjoitti:

Jos ihmisen elinikä rajattaisiin 75-vuoteen, maailma olisi parempi paikka. Miksi pitäisi elää vanhemmaksi, kaikki tarvittava on tuolloin jo koettu ja tuota vanhemmat ovat vain rasite yhteiskunnalle. 75-vuotiaat siis nukutettaisiin ikuiseen uneen kivuttomasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu