Venäjän Karjalassa syttyi viikonloppuna vakava mellakka. Useat sadat ihmiset ryöstelivät kauppoja ja polttivat autoja sekä rakennuksia Kondopogan eli Kontupohjan kaupungissa. Tilannetta rauhoittamaan piti lähettää poliisin erikoisjoukkoja, ja yli sata ihmistä pidätettiin.
Mellakoinnin taustalla olivat etniset ristiriidat. Kaksi kaupunkilaista sai äskettäin surmansa ravintolatappelussa, ja kuolemiin syypäinä pidettiin kaukasialaisia henkilöitä. Jopa 2 000 ihmistä kokoontuikin vaatimaan kaikkien kaukasialaisten karkottamista.
Mielenosoitus äityi nopeasti väkivaltaiseksi, ja sadat juopuneet mellakoitsijat marssivat pitkin kaupunkia ryöstelemässä kaukasialaisten omistamia liikkeitä. Myös surmapaikkana toiminut ravintola poltettiin. Levottomuudet jatkuivat varhaiseen sunnuntaiaamuun saakka.
Aluehallinnon johtaja Sergei Katanandov vaati televisiossa asukkaita rauhoittumaan.
"Huligaanit käyttivät hyväkseen Kondopogassa esiin pulpahtaneita etnisiä vihamielisyyksiä. He provosoivat välikohtauksia ja sytyttivät kauppoja tuleen", hän sanoi.
Kondopogan kunnanvaltuusto on vaatinut Karjalan parlamenttia karkottamaan kaikki kaukasialaiset kaupungista. Tiedotusvälineiden mukaan viranomaiset pitävät uusia levottomuuksia mahdollisina.
Kondopoga sijaitsee 54 kilometriä Petroskoista pohjoiseen.
STT–REUTERS

Vastaukset 7
Vanhimmat
myös ruotsin tv uutisissa tuosta.
...vastaa kymmentä kaukaasialaista vanhusta. Tai ainakin näin oli talvisodassa.
Tsetseeneillehän juuri myönnettin pääsy Suomeen. Tästä se alkaa Karjalan palautus.
Venäjän luhistuminen on nyt alkamassa, joten meidän täytyy olla valmiina vastaanottamaan Karjala. Kontupojassa nähtiin jo esimakua siitä, miten Stalinin pakkokeinoilla rakentama valtio lopullisesti romahtaa.
...että Stalin rakensi Venäjän valtion. Olisiko sinunkin kannattanut olla hereillä historian tunnilla, EvakkoAivo?
Kyllä minä olin hereillä historiantunneilla. Opetuksesta on jäänyt mieleen se, että Stalin pakkosiirsi Karjalaan sekalaista väkeä eri puolilta Neuvostoliittoa, joten hän siis rakensi Venäjän toimimattoman yhteiskunnan.
Nyt tämä sekalainen seurakunta on alkanut Karjalassa listiä toisiaan hengiltä, ja tästähän se Venäjän hajoaminen luontevasti alkaa. Odotellaan vain rauhassa hetki, niin sitten saamme Karjalan takaisin.
Virhe 1: "Opetuksesta on jäänyt mieleen se, että Stalin pakkosiirsi Karjalaan sekalaista väkeä eri puolilta Neuvostoliittoa, joten hän siis rakensi Venäjän toimimattoman yhteiskunnan. "
Totuus: Stalin ei "pakkosiirtänyt" Suomen luovuttamille alueille ketään. Ihmiset siirtyivät sinne vapaaehtoisesti eri puolilta tuhottua Neuvostoliittoa sodan jälkeen.
Virhe 2: "Nyt tämä sekalainen seurakunta on alkanut Karjalassa listiä toisiaan hengiltä, ja tästähän se Venäjän hajoaminen luontevasti alkaa."
Venäjän karjalaiset eivät "listi toisiaan hengiltä", kyse on Karjalan venäläisten ja myöhemmin muualta muuttaneiden kaukasialaisten välisistä erimielisyyksistä. Vrt. somalit vs. suomalaiset. Tällaisesta ei Venäjän hajoaminen ala, ei ole valtiot hajonneet sellaisista muuallakaan.
Virhe 3: "Odotellaan vain rauhassa hetki, niin sitten saamme Karjalan takaisin. "
Ei se sieltä itsestään palaudu.