vaikeeks...

Menee vaikeeks tämä eri kirkkojen ja ei uskovaisten yms. keskustelu. Kukaan ei oikeestaan tiedä olevansa oikeassa eikä väärässä. Jauhetaan puolesta ja vastaan asioita, vaikkei toisen päätä näemmä saa käännettyä mihinkään suuntaan. Henk koht olen peloissani kun en tiedä mihin pitäisi uskoa kun kaikki tuntuu olevan niin oikeassa...vai uskonko mihinkään....
1113081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 111

Vanhimmat

Miksi tai mitä pelkäät?

Itse etsin ns. yhtä oikeaa totuutta eikä sitä ole vielä löytynyt eikä muuten löydy.
Joka kirkon ovat ihmiset aikojen saatossa tahranneet tavalla tai toisella enkä usko että toinen on toistaan parempi.
Kaikki ovat hyviä.

Itse olen luterilaisuuteen kasvanut enkä mormoniksi osannut taipua lopullisesti.

Missä sinun on hyvä olla? Tutki, ja tutustu.
Kannatan kuitenkin Kristillistä maailmankatsomusta. Itselläni on monta kokemusta miten Jumala on elämääni ohjannut ennen mormoniaikaa, sen aikan ja sen jälkeen.
Jumala ei hylkää ellet sinä hylkää Jumalaa.

Mutta älä pelkää, se vie harhaan. Ole rohkea, rukoile ja luota itseesi.

Siunausta

Äänestä
  • melkopitkälle ohjeet elämällemme.

    Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, y h d e n v a i m o n m i e s,
    raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne, vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;

    sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa,kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?
    Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi.

    Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan. (1Tim.3:2-7)

    Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat, jos missä olisi joku nuhteeton, y h d e n v a i m o n m i e s, jonka lapset ovat uskovia, eivät irstaudesta syytettyjä eivätkä niskoittelevia.

    Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä, vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä, itsensähillitseväinen;

    hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet. (Tiit.1:3-9)

    Hyvin monista asioista voimme Raamattua lukemalla todeta, että Suomen kansa on Jumalan johdatuksella tehnyt oikean valinnan.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    melkopitkälle ohjeet elämällemme.

    ny puhhuu ("että suomen kansa on Jumalan johdatuksella...")?

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    Puhun koko Suomen kansasta joka on Jumalan johdatuksella selviytynyt hyvin kaikista koettelemuksistaan vuosisatojen ajan. Minä olen täysin varma, että tämä on tapahtunut oikean Jumalan armosta ja meidän tulee jatkaa tällä hyväksi havaitulla siunatulla tiellä jonka kokemuksemme on oikeaksi osoittanut.

    Kiittakäämme siitä Jumalaa.

    Meidän tulee olla äärimmäisen varuillamme, ettemme tulisi harhaan johdetuksi. Temppelipiirien levittäminen maastamme ulkomaiden alueille saattaa olla meille hyvin vaarallista.

    Minä ainakin aion halata veli venäläistä kun se tulee Suomeen ihmettelemään mormonien temppeliä.

    Äänestä

,,,

Äänestä

Tästä ovat monet samaa mieltä, mutta se, mikä on oikea kirkko, onkin varsinainen kysymys. MAP-kirkko sai alkunsa 14 vuoden ikäisen rukouksesta saada tietää, mikä on oikea kirkko, johon hänen tulisi liittyä. Tähän rukoukseem häntä innoitti kohta Jaak. 1:5-6:

"Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pytäköön Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne."

Todistuksen Mormonin kirjasta voi saada samaan tapaan:
"Ja kun te nämä saatte, minä kehottaisin teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä totuuden Pyhän Hengen voimalla." (Moroni 10:6)

Äänestä
  • tuntuu vaan niin älyttömältä rukoilla Jumalaa jota ei edes välttämättä ole olemassa...olen tosin monesti itku kurkussa pyytänyt ja rukoillut että saisin uskon mutta ei mitään....olenko jo valmiiksi hylätty sielu?

    Äänestä

  • niin ja sitä en millään voi uskoa, että on vain yksi oikea kirkko. Ei ihmisiä voi tuomita jos he ovat syntyneet vaikka Hindu perheeseen ja kokevat asian oikeaksi...ehkä jumalalla on hieman sympatiaa ettei voi tuomita ihmistä jos hän vilpittömästi uskoo johonkin.

    Äänestä

  • hallejalujaa kirjoitti:

    niin ja sitä en millään voi uskoa, että on vain yksi oikea kirkko. Ei ihmisiä voi tuomita jos he ovat syntyneet vaikka Hindu perheeseen ja kokevat asian oikeaksi...ehkä jumalalla on hieman sympatiaa ettei voi tuomita ihmistä jos hän vilpittömästi uskoo johonkin.

    "Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne."(Jaak. 1:5-6)

    "Ja kun te nämä saatte, minä kehottaisin teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä totuuden Pyhän Hengen voimalla." (Moroni 10:6)

    Evankeliumi on sama kaikille. Jumala on oikeudenmukainen ja antaa kaikille tilaisuuden kuulla sanaansa. Kukin tuomitaan sen tiedon ja ymmärryksen mukaan, mikä hänellä on. Kuolleillekin on julistettu evankeliumi. MAP-kirkon temppeleissä tehdään aikanaan kaikille toimitukset siltä varalta, että he ottavat ne vastaan.

    ”Temppeli ja kuolemattomuus liittyvät yhteen. Temppeli on silta tämän ja seuraavan elämän välillä. Kaikki Herran temppelin toimitukset ovat ilmaus uskostamme ihmissielun kuolemattomuuteen.” – Presidentti Gordon B. Hinckley.

    Uskon kehittymisestä:
    ”Mutta katso, jos te heräätte ja herätätte kykynne, jopa niin että kokeilette sanojani, ja osoitatte vähäsen uskoa, antakaa tämän halun tehdä työtä itsessänne, kunnes uskotte sillä tavalla, että voitte antaa sijaa osalle sanoistani.” (Alma 32:27)

    Tämä on niitä hienoimpia kohtia Mormonin kirjassa, joissa autetaan kehittämään uskoa Jumalaan ja Kristukseen. Jatkossa verrataan sanaa siemeneen, joka alkaa itää, kun pidämme siitä huolta.

    Tästä voi tilata ilmaisen Mormonin kirjan:
    http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=22

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Siemeniä on monenlaisia. Joistakin kasvaa rikkaruohoja. Jos sellainen tyyppi tarjoaa siemeniään, jonka kaikki ennustukset ovat menneet pieleen, kannattaako ottaa...

    Äänestä

  • Joka lähtöön kirjoitti:

    Mormonin kirja on jo. Mutta ei sekään oikeen vie mihinkään. En halua herjata Map-kirkkoa, mutta ei Mormonin kirja ole oikeen mun juttu. Mutta jos se herran sanaa on niin kai siitä sitten ilmoitus tulee. Mutta ei raamatusta eikä muista ole henk koht tullut mitään varmuutta vaikka olen todella vilpittömästi rukoillut.

    Lue Alma 32. luku. Myös 2. Nefi 31 tulee mieleeni, kun ajattelen tilannettasi.
    Raamatusta ja Mormonin kirjasta saa molemmista todistuksen samaan tapaan. Mormonin kirja tuo selkeyttä siihen, mitä on Raamatussa.

    En ollut uskovainen ennen tutustumista Mormonin kirjaan. Jonkinlainen pohja oli olemassa, mutta se ei paljonkaan vaikuttanut elämääni. Nyt jo yli 46 vuoden ajan uskonto on olennaisesti kuulunut elämäntapaani. Tuskin olisin enää hengissä ilman, että löysin Kristuksen palautetun kirkon.

    Olen varma, että sinäkin löydät kun teet oman osasi.

    Siinä saattaa mennä aikaa että saat varmuuden.
    En minäkään koskaan ole mitään "valoa nähnyt" enkä tullut kouriintuntuvasti uskoon.

    Se on kasvanut pikkuhiljaa ja monesti huomaan että rukouksiini on vastattu, vasta jälkikäteen.

    Yleensä Jumala ei toimi ninkuin ME haluamme, kannattaa ottaa se lähtökohta että Jumalan tahto tapahtuu aina, ei meidän.
    Ja jos Jumalalta jotain anoo niin kyllä sinä saat vastauksesi, sen minä tiedän.

    Äänestä

  • *Xilomeida* kirjoitti:

    Luulisin että yläkerrassa ymmäretään että en kauaa jaksa vaikeuksieni kanssa...miksi sitä vastausta pitkitetään niin että(niinkuin itse olen) ihmisestää tulee hermoraunio jolla on elämässä asiat ihan ns. perseellään....olen vain pyytänyt ja rukoillut apua...

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Lue Alma 32. luku. Myös 2. Nefi 31 tulee mieleeni, kun ajattelen tilannettasi.
    Raamatusta ja Mormonin kirjasta saa molemmista todistuksen samaan tapaan. Mormonin kirja tuo selkeyttä siihen, mitä on Raamatussa.

    En ollut uskovainen ennen tutustumista Mormonin kirjaan. Jonkinlainen pohja oli olemassa, mutta se ei paljonkaan vaikuttanut elämääni. Nyt jo yli 46 vuoden ajan uskonto on olennaisesti kuulunut elämäntapaani. Tuskin olisin enää hengissä ilman, että löysin Kristuksen palautetun kirkon.

    Olen varma, että sinäkin löydät kun teet oman osasi.

    Voit varmasti ymmärtää että en ole kykenevä muuta kuin lukemaan Mormonin kirjan kappaleet joita tarjosit...mutta en pysty uskomaan niihin. Tämä pää kun on tämmönen :)

    Äänestä

  • hallejalujaa kirjoitti:

    Luulisin että yläkerrassa ymmäretään että en kauaa jaksa vaikeuksieni kanssa...miksi sitä vastausta pitkitetään niin että(niinkuin itse olen) ihmisestää tulee hermoraunio jolla on elämässä asiat ihan ns. perseellään....olen vain pyytänyt ja rukoillut apua...

    Vaikea sanoa kun en juuri tiedä sinusta mitään.
    Voi olla tällä kaikella "paskalla" on merkitys elämässäsi myöhemmin. Minulle ainakin on käynyt niin.
    Joskus on tuntunut ettei tule mistään mitään ja Jumala on hylännyt. Pikkuhiljaa kun on suosta noustu niin olen jälkeenpäin tajunnut että tarvitsin sen koettelmuksen. Kuulostaa kornilta, joo, mutta näin se on.
    Kyllä kaikella tapahtuneella on merkitys ja paljon tapahtuu esim. pahaa minkä merkitystä emme vaan voi ymmärtää.

    Jos haluat jutella enemmän ja kertoa itsestäsi niin voit vaiks meilata [email protected]

    Äänestä

  • ylimmäispapillisella esirukouksella ole MAP kirkossa vähäisintäkään arvoa? "Että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, ole minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt." (Joh. 17:21)

    Tämän perusteella kristittyjen yhteys ja ykseys perustuu siihen, että heillä kaikilla on yhteys Jumalaan, että he ovat Isässä ja Pojassa. Tätä ykseyttä todeksi elettäessä ei voida valita pragmaattisia oikopolkuja opin kustannuksella.

    Uskovien seurakunta (pyhien yhteys) ei ole historiallisesta, maanpäällisestä kirkosta erotettavissa oleva suure. Evankeliumin ja sakramenttien kautta toteutuu yhteys Jumalaan ja hänessä muihin pyhiin, ei vain ulkonainen yhteys.

    Tästä johtuen kirkon ulkonainen hajaannus ei ole jokin toissijainen asia, jonka "tosi kirkko"(ainoa oikea) voisi unohtaa jatkaessaan epähistoriallista leijumistaan maallisten kirkollisten rakenteiden yllä. Tästä seuraa sekä kutsu ja kehotus etsimään ykseyttä uskossa, että myös äärimmäisen vakava varoitus olla rakentamasta kirkon ulkoistakaan ykseyttä.

    Edelleen minua riipaisee syvältä viittaukset ja tulkinnat joiden perusteella päätellään jonkin yksittäisen uskovien yhteisön olevan "ainoa oikea". UT ei anna vähäisintäkään tukea tuollaisille tulkinnoille.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    ylimmäispapillisella esirukouksella ole MAP kirkossa vähäisintäkään arvoa? "Että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, ole minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt." (Joh. 17:21)

    -En tarkoita Aamenella nyt Lordin jäsentä..Pois se minusta.

    Tänään keskustelin yhden ba'hain kanssa. Hän selitti että siinä ajatellaan että ei ole yhtä ja ainoaa vaan usko perustuu ihmisen yhteyteen Jumalaan ja hyveelliseen elämään ja terveeseen moraalin.

    Olin monesta asiasta hänen kanssaan samaa mieltä ,mutta...Ba'hai on perustettu uskonnollinen yhteisö, jonka perustaja on joku "bahauli" tai jotain, ja joka oli historiallisesti merkittävä ihminen ja tietysti 1800-luvulla! Siis tässäkin tulee jälleen tehty yhteisö ja perustaja.
    Kaikkea hyvää mitä se kuuluttaakin syö se että siinä on jäsenet ja tehty yhteisö- eikö se sodi sitä ideaa vastaan että kaikki yhteys Jumalaan on hyvä oli se mitä tahansa?

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    ylimmäispapillisella esirukouksella ole MAP kirkossa vähäisintäkään arvoa? "Että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, ole minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt." (Joh. 17:21)

    Tämän perusteella kristittyjen yhteys ja ykseys perustuu siihen, että heillä kaikilla on yhteys Jumalaan, että he ovat Isässä ja Pojassa. Tätä ykseyttä todeksi elettäessä ei voida valita pragmaattisia oikopolkuja opin kustannuksella.

    Uskovien seurakunta (pyhien yhteys) ei ole historiallisesta, maanpäällisestä kirkosta erotettavissa oleva suure. Evankeliumin ja sakramenttien kautta toteutuu yhteys Jumalaan ja hänessä muihin pyhiin, ei vain ulkonainen yhteys.

    Tästä johtuen kirkon ulkonainen hajaannus ei ole jokin toissijainen asia, jonka "tosi kirkko"(ainoa oikea) voisi unohtaa jatkaessaan epähistoriallista leijumistaan maallisten kirkollisten rakenteiden yllä. Tästä seuraa sekä kutsu ja kehotus etsimään ykseyttä uskossa, että myös äärimmäisen vakava varoitus olla rakentamasta kirkon ulkoistakaan ykseyttä.

    Edelleen minua riipaisee syvältä viittaukset ja tulkinnat joiden perusteella päätellään jonkin yksittäisen uskovien yhteisön olevan "ainoa oikea". UT ei anna vähäisintäkään tukea tuollaisille tulkinnoille.

    Turust

    toteutuikin alkuseurakunnassa hyvin, koska heillä oli yhteinen johto. Ensin Kristus johti heitä ja sen jälkeen apostolit saamansa valtuuden perusteella. Kun apostolien johdosta luovuttiin ja tilalle tuli keisari, niin hajaannus oli jo käynnissä. Sitä ennen toteutui se, mitä ennustettiin:
    Ap.t. 20:24
    Gal. 1:6
    2. Tess. 2:3; 3:3-4
    ym. kohtia.
    Alkuperäinen kirkko hävisi ja tilalle tuli keskenään kiisteleviä ihmisten kirkkoja. Yhtä olemista ei voi millään nähdä noissa tuhansissa erilaisissa kirkoissa ja suunnissa.

    Usko Kristukseen ei yksin tee oikeaa kirkkoa. Usko on säilynyt, mutta kovin erilaisina versioina. Kuitenkin vain yksi usko on oikea samoin kuin vain yksi kirkko voi olla oikea. Se ei ole näkymätön kirkko, sillä Kristuksen perustama kirkko oli näkyvä organisaatio.

    tarvitaanko kirkkoja jos Jeesus sanoi olevansa tie totuus jne..? Luulisi silloin totuuden löytyvän Jeesuksesta eikä muusta.

    Äänestä

  • hallejalujaa kirjoitti:

    tarvitaanko kirkkoja jos Jeesus sanoi olevansa tie totuus jne..? Luulisi silloin totuuden löytyvän Jeesuksesta eikä muusta.

    Kristuksen neuvomaan tiehen kuuluu hänen antamansa vaiheet: usko, parannus, upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen vastaanottaminen kätten päällepanon kautta sekä hänen kirkkonsa jäseyys ja palvelu siinä.

    Syntien anteeksiantamusta ei ole ilman kaikkia noita evankeliumiin kuuluvia periaatteita ja toimituksia.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    toteutuikin alkuseurakunnassa hyvin, koska heillä oli yhteinen johto. Ensin Kristus johti heitä ja sen jälkeen apostolit saamansa valtuuden perusteella. Kun apostolien johdosta luovuttiin ja tilalle tuli keisari, niin hajaannus oli jo käynnissä. Sitä ennen toteutui se, mitä ennustettiin:
    Ap.t. 20:24
    Gal. 1:6
    2. Tess. 2:3; 3:3-4
    ym. kohtia.
    Alkuperäinen kirkko hävisi ja tilalle tuli keskenään kiisteleviä ihmisten kirkkoja. Yhtä olemista ei voi millään nähdä noissa tuhansissa erilaisissa kirkoissa ja suunnissa.

    Usko Kristukseen ei yksin tee oikeaa kirkkoa. Usko on säilynyt, mutta kovin erilaisina versioina. Kuitenkin vain yksi usko on oikea samoin kuin vain yksi kirkko voi olla oikea. Se ei ole näkymätön kirkko, sillä Kristuksen perustama kirkko oli näkyvä organisaatio.

    ei Jumalan seurakunnan, uskovien yhteyden, johtoon mitään keisaria tullut. eivätkä apostolit olleet mitään erikoisen valtuuden saaneita johtajia. kunhan vain olivat perustamassa ensimmäisiä kristillisiä seurakuntia ensin jerusaleemiin ja siitä kauemmaksi aina maan ääriin saakka, kuten lähetyskäsky kuuluu.
    seurakuntien varsinaisia ns. johtajia olivat kunkin seurakunnan vanhimmat.
    jo näiden ensimmäisten seurakuntien ongelmana oli kiistely, eripuraisuus ja lahkoontuminen. ei se siis ollut mikään luopumuksen jälkeinen tilanne.
    siitäkin huolimatta ristin evankeliumi on säilynyt muuttumattomana meidän päiviimme saakka ja säilyy täst`edeskin, vaikka toisia evankliumeita koetetaankin tuoda sen rinnalle.

    Äänestä

  • Joka lähtöön kirjoitti:

    Siemeniä on monenlaisia. Joistakin kasvaa rikkaruohoja. Jos sellainen tyyppi tarjoaa siemeniään, jonka kaikki ennustukset ovat menneet pieleen, kannattaako ottaa...

    Etkö tosiaankaan voi keskustella menemättä heti törkeyksiin? Tätä maailman menoa...

    Äänestä

  • silti kirjoitti:

    Missäs riveis sie seisot? Et sie alkais sefihviks?

    Saatais nämä riidankylväjät pois. Jos miekii satun riemastumaa nii miunkii kirjotukset saatais äkkii pois!

    Mut olet sie puolueeton?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kristuksen neuvomaan tiehen kuuluu hänen antamansa vaiheet: usko, parannus, upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen vastaanottaminen kätten päällepanon kautta sekä hänen kirkkonsa jäseyys ja palvelu siinä.

    Syntien anteeksiantamusta ei ole ilman kaikkia noita evankeliumiin kuuluvia periaatteita ja toimituksia.

    Onko todella niin että pelastukseen tarvitaan tiettyjä maallisia rituaaleja? Valitettavasti en usko että näin on, koska ei Jumala voi olla niin pipo kireellä että käsien päällepaneminen yms. vaikuttaisi taivaspaikkaan. Luulisi sisimmän ratkaisevan tässä asiassa. Eihän muslimit eikä hindut yms. tee näitä rituaaleja ja silti ovat vilpittömiä uskossaan. Eihän heitä voi tuomita.

    Siinä on yksi syy miksi minä en osannut olla mormoni. (lue postisi)

    Äänestä

  • Xilomeida kirjoitti:

    Missäs riveis sie seisot? Et sie alkais sefihviks?

    Saatais nämä riidankylväjät pois. Jos miekii satun riemastumaa nii miunkii kirjotukset saatais äkkii pois!

    Mut olet sie puolueeton?

    suunnittelin puolivakavasti liittymistä poliittiseen puolueeseen, mutta tuon ajatuksen aikaisesta kariutumisesta lähtien olen ollut lähinnä satunnaisesti tekemisessä varsinaisen politiikan kanssa. Poliittinen kiinnostus on tosin viime aikoina minussa hieman kohonnut muutamista syistä.

    Mutta palauttaakseni keskustelun palstan keskeisiin aiheisiin, minä en ole puolueeton useimmiten ollut. Olen aiemmin jo kirjoittanut, etten itse voisi oikein luottaa täysin puolueettomaan ihmiseen ihmisenä, ellei sitten kyseessä ole täysin ignorantti yksilö. Olisi kuitenkin outoa että aiheesta kiinnostumaton täällä kirjoittelisi mitään - onhan televisiossa salatut elämät ja kaikkea. Ajatus täysin puolueettomasta kirjoittajasta kuullostaa minusta science fictionilta.

    Takaisin otsikkoon; ajatusta voisi viedä eteenpäin jollain tavalla. Miettikäämme. Meditoikaamme.

    Äänestä

  • silti kirjoitti:

    Etkö tosiaankaan voi keskustella menemättä heti törkeyksiin? Tätä maailman menoa...

    tuo muka on? Kysymyshän on vertauksista. Jos joku sanoo mormonismia hyväksi siemeneksi, kai joku ei-mormoni voi verrata sitä rikkaruohon siemeneksi?

    Ja olet oikeassa.

    Minulle kelpaisi serihviksi kuka tahansa joka lupaisi poistaa nuo häiriköt täältä.

    Toisaalta en haluaisi että poistuisi viestejä kuten: halleluja ,vai kuka se oli, kirjoitti: "En usko että pelstumiseen tarvitaan rituaaleja..."
    Se kritisoi mormoneja mutta ei ole mauton kommentti.

    Samoin kymmenyksistä oli puhetta Temppelin avointen ovien yhteydessä... Osa viesteistä oli ihan ok, vaikka kritisoivat kymmenyksiä, osa viesteistä mauttomia.

    Missä se raja kulkisi? Aktiivi mormoni tekisi tästä palstasta mormonimyönteisen ja kaik sain männä ja vastustaja antaisi noiden mauttomien haukkujien mellastaa...

    Ei taijja auttaa ko se meditointiko se ny oli?

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    ei Jumalan seurakunnan, uskovien yhteyden, johtoon mitään keisaria tullut. eivätkä apostolit olleet mitään erikoisen valtuuden saaneita johtajia. kunhan vain olivat perustamassa ensimmäisiä kristillisiä seurakuntia ensin jerusaleemiin ja siitä kauemmaksi aina maan ääriin saakka, kuten lähetyskäsky kuuluu.
    seurakuntien varsinaisia ns. johtajia olivat kunkin seurakunnan vanhimmat.
    jo näiden ensimmäisten seurakuntien ongelmana oli kiistely, eripuraisuus ja lahkoontuminen. ei se siis ollut mikään luopumuksen jälkeinen tilanne.
    siitäkin huolimatta ristin evankeliumi on säilynyt muuttumattomana meidän päiviimme saakka ja säilyy täst`edeskin, vaikka toisia evankliumeita koetetaankin tuoda sen rinnalle.

    virren sanat jonka veisuuseen itsekin nuorempana osallistuin: "Keisarit ei meitä hurmaa eikä veriset julmuritkaan".

    Apostoli nimitys on kuolevan ihmisen nimitys Jeesus taas on sanasta tullut Jumala, joka oli myös ihminen.

    Ennen kuolemaansa Jeesus lupasi lähettää Pyhän Hengen omiensa puolustajaksi ja opastajaksi. Ylösnousemuksen jälkeen, helluntaina, Jumala vuodatti Henkensä opetuslasten päälle ja täytti heidät armollaan ja lahjoillaan.

    Jeesus ei luvannut lähettää meille lisää apostoleja.

    Pyhä Henki tuo Jumalan hyvyyden ja Kristuksen rakkauden meidän keskellemme. Ilman eläväksi tekevää Henkeä emme voi uskoa emmekä lähestyä Kristusta.

    Pakenemme Jumalaa ja käännymme hänestä pois. Pyhä Henki kutsuu meitä ja synnyttää meissä uskon ja uuden elämän. Hän antaa meille Kristuksen kaikkine lahjoineen ja varjelee meidät oikeassa uskossa.

    Pyhä Henki on nimensä mukaisesti Pyhittäjä, joka tekee syntisistä ihmisistä pyhiä. Hän avaa sydämemme kuulemaan Jumalan sanan, tuntemaan Kristuksen ja turvautumaan Jumalan lupauksiin. Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen tulee Jumalan armolahjoista osalliseksi, alkaa rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiään.

    Siis Jumala Herramme Jeesus Kristus tämän tekee ei ihminen, luulivat he olevansa kuinka apostoleja tahansa. Jeesus Kristus on herra.

    Turust

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    toteutuikin alkuseurakunnassa hyvin, koska heillä oli yhteinen johto. Ensin Kristus johti heitä ja sen jälkeen apostolit saamansa valtuuden perusteella. Kun apostolien johdosta luovuttiin ja tilalle tuli keisari, niin hajaannus oli jo käynnissä. Sitä ennen toteutui se, mitä ennustettiin:
    Ap.t. 20:24
    Gal. 1:6
    2. Tess. 2:3; 3:3-4
    ym. kohtia.
    Alkuperäinen kirkko hävisi ja tilalle tuli keskenään kiisteleviä ihmisten kirkkoja. Yhtä olemista ei voi millään nähdä noissa tuhansissa erilaisissa kirkoissa ja suunnissa.

    Usko Kristukseen ei yksin tee oikeaa kirkkoa. Usko on säilynyt, mutta kovin erilaisina versioina. Kuitenkin vain yksi usko on oikea samoin kuin vain yksi kirkko voi olla oikea. Se ei ole näkymätön kirkko, sillä Kristuksen perustama kirkko oli näkyvä organisaatio.

    Pyhä Henki kokoaa kristillisen kirkon ja tekee sen pyhäksi. Kirkko, kristillinen seurakunta, on armahdettujen syntisten yhteisö, joka luottaa Jumalaan ja jossa Pyhä Henki herättää uskon ja rakkauden.

    Kirkkoa on sen alkuajoista lähtien kutsuttu Kristuksen ruumiiksi. Se on elävä kokonaisuus, jonka päänä on Kristus ja jonka jäseniksi tullaan kasteessa. Vaikka olemme erilaisia, meillä on yhteinen usko, joka liittää meidät Kristukseen ja toisiimme. Kirkko kuvataan myös äidiksi, joka kantaa meitä sylissään ja huolehtii meistä.

    Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen ovat kirkon näkyviä tuntomerkkejä. Niitä sanotaan myös armonvälineiksi, koska Pyhä Henki käyttää niitä välittäessään meille Jumalan armon.

    Kristuksen tahdon mukaisesti kirkko kutsuu ja vihkii sananpalvelijoita hoitamaan armonvälineitä. Sanallaan Jumala sekä tutkii meitä että armahtaa meidät. Kaikkien kristittyjen yhteinen tehtävä on julistaa evankeliumia Kristuksesta koko maailmalle.

    "Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen." (1. Kor. 12:27)   

    "Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää". (Ef. 1:23)

    Turust

    Äänestä

  • hallejalujaa kirjoitti:

    tuntuu vaan niin älyttömältä rukoilla Jumalaa jota ei edes välttämättä ole olemassa...olen tosin monesti itku kurkussa pyytänyt ja rukoillut että saisin uskon mutta ei mitään....olenko jo valmiiksi hylätty sielu?

    hylätty. Olet täsmälleen juuri sillä tiellä jolla pitääkin olla. Minulla kesti kymmeniä vuosia ennenkuin lopulta löysin rauhan. Tuskin muutoin osaisin nykyistä olotilaani arvostaa.

    Turust

    Äänestä

  • hallejalujaa kirjoitti:

    Onko todella niin että pelastukseen tarvitaan tiettyjä maallisia rituaaleja? Valitettavasti en usko että näin on, koska ei Jumala voi olla niin pipo kireellä että käsien päällepaneminen yms. vaikuttaisi taivaspaikkaan. Luulisi sisimmän ratkaisevan tässä asiassa. Eihän muslimit eikä hindut yms. tee näitä rituaaleja ja silti ovat vilpittömiä uskossaan. Eihän heitä voi tuomita.

    ajaa autoakin ilman turvavyötä, kuulut varmaan tuohon porukkaan... ei sellasta rituaalia tarviat ku turvavyö sun mielestäs.
    Mä kyllä ajelen turvavyö kireellä!
    Ei se neanderdaalilainenkaan välittäis turvavyöstä eikä ymmärtäs sitä rituaalia!

    Äänestä

  • jotkut ne kirjoitti:

    Aika ohut vertaus tuo turvavyöasia. Kääntäisin asian niin että jos joku sanoo että et tartte turvavyötä, vaan uskot vaan minuun ni et kuole. Toisaalta kaikenmaailman satuihin uskovilla voi perustelu olla tuota turvavyö luokkaa.

    Äänestä

  • Joka lähtöön kirjoitti:

    tuo muka on? Kysymyshän on vertauksista. Jos joku sanoo mormonismia hyväksi siemeneksi, kai joku ei-mormoni voi verrata sitä rikkaruohon siemeneksi?

    ei mielestäni pitäisi ylen määrin suvaita palstalla. Siemenen levittäminen on lisäksi vulgaari ilmaus, joka saattaa herättää voimakkaita mielikuvia. Pahennusta se ainakin on lukijoissa herättänyt.

    Sinun tulisi mennä itseesi ja tutkia sielusi sopukoita. Ehkä sieltä löytyy vielä puhtaita ajatuksia?

    Äänestä

  • hallejalujaa kirjoitti:

    Aika ohut vertaus tuo turvavyöasia. Kääntäisin asian niin että jos joku sanoo että et tartte turvavyötä, vaan uskot vaan minuun ni et kuole. Toisaalta kaikenmaailman satuihin uskovilla voi perustelu olla tuota turvavyö luokkaa.

    jos uskoo jumalaan niin luulisi että tämä voisi päättää ettei turvavyö auttaisi mitään - tai että turvavyö ehdottomasti auttaa - tai että kun ajaa autoa lujaa ja ajaa sitten pahki niin silloin ilman asianmukaisia varotoimia henkilölle käy köpelösti. Tosin jos jumalia on kolme tai enemmän niin joku saattaa käyttää asiassa veto-oikeutta.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    virren sanat jonka veisuuseen itsekin nuorempana osallistuin: "Keisarit ei meitä hurmaa eikä veriset julmuritkaan".

    Apostoli nimitys on kuolevan ihmisen nimitys Jeesus taas on sanasta tullut Jumala, joka oli myös ihminen.

    Ennen kuolemaansa Jeesus lupasi lähettää Pyhän Hengen omiensa puolustajaksi ja opastajaksi. Ylösnousemuksen jälkeen, helluntaina, Jumala vuodatti Henkensä opetuslasten päälle ja täytti heidät armollaan ja lahjoillaan.

    Jeesus ei luvannut lähettää meille lisää apostoleja.

    Pyhä Henki tuo Jumalan hyvyyden ja Kristuksen rakkauden meidän keskellemme. Ilman eläväksi tekevää Henkeä emme voi uskoa emmekä lähestyä Kristusta.

    Pakenemme Jumalaa ja käännymme hänestä pois. Pyhä Henki kutsuu meitä ja synnyttää meissä uskon ja uuden elämän. Hän antaa meille Kristuksen kaikkine lahjoineen ja varjelee meidät oikeassa uskossa.

    Pyhä Henki on nimensä mukaisesti Pyhittäjä, joka tekee syntisistä ihmisistä pyhiä. Hän avaa sydämemme kuulemaan Jumalan sanan, tuntemaan Kristuksen ja turvautumaan Jumalan lupauksiin. Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen tulee Jumalan armolahjoista osalliseksi, alkaa rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiään.

    Siis Jumala Herramme Jeesus Kristus tämän tekee ei ihminen, luulivat he olevansa kuinka apostoleja tahansa. Jeesus Kristus on herra.

    Turust

    Jeesus ei myöskään luvannut lähettää meille pappeja, diakoneja, piispoja eikä mitään muutakaan. Hän ei luvannut lähettää rippikoulua, saarnastuoleja, kirkkorakennuksia, virsikirjoja, tapernaakkeleita eikä temppeleitä. Itse asiassa Jeesus on kirjaimellisesti luvannut melko vähän - ainakin näissä keskusteluissa on tullut esille se tosiseikka, ettei Jeesusta voi vaatia tilille kovinkaan monesta laiminlyönnistä. Hän olisi pärjännyt mainiosti nykypäivän politiikassa.

    Äänestä

  • hallejalujaa kirjoitti:

    Onko todella niin että pelastukseen tarvitaan tiettyjä maallisia rituaaleja? Valitettavasti en usko että näin on, koska ei Jumala voi olla niin pipo kireellä että käsien päällepaneminen yms. vaikuttaisi taivaspaikkaan. Luulisi sisimmän ratkaisevan tässä asiassa. Eihän muslimit eikä hindut yms. tee näitä rituaaleja ja silti ovat vilpittömiä uskossaan. Eihän heitä voi tuomita.

    eivät kettään pelasta. Minne unohdit periaatteet, joita ovat usko ja parannus? Ilman niiden jatkuvaa toteuttamista emme pelastu. Kasteen liittokin tulee meidän uudistaa sakramentissa usein ja seurata Pyhän Hengen opastusta.

    Täten kaikki evankeliumiin kuuluvat periaatteet ja toimitukset ovat koko ajan mukana elämässämme. Sitä sanotaan evankeliumin mukaiseksi elämäksi. Siinä ovat rakkaus ja palvelu keskeisellä sijalla.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Pyhä Henki kokoaa kristillisen kirkon ja tekee sen pyhäksi. Kirkko, kristillinen seurakunta, on armahdettujen syntisten yhteisö, joka luottaa Jumalaan ja jossa Pyhä Henki herättää uskon ja rakkauden.

    Kirkkoa on sen alkuajoista lähtien kutsuttu Kristuksen ruumiiksi. Se on elävä kokonaisuus, jonka päänä on Kristus ja jonka jäseniksi tullaan kasteessa. Vaikka olemme erilaisia, meillä on yhteinen usko, joka liittää meidät Kristukseen ja toisiimme. Kirkko kuvataan myös äidiksi, joka kantaa meitä sylissään ja huolehtii meistä.

    Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen ovat kirkon näkyviä tuntomerkkejä. Niitä sanotaan myös armonvälineiksi, koska Pyhä Henki käyttää niitä välittäessään meille Jumalan armon.

    Kristuksen tahdon mukaisesti kirkko kutsuu ja vihkii sananpalvelijoita hoitamaan armonvälineitä. Sanallaan Jumala sekä tutkii meitä että armahtaa meidät. Kaikkien kristittyjen yhteinen tehtävä on julistaa evankeliumia Kristuksesta koko maailmalle.

    "Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen." (1. Kor. 12:27)   

    "Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää". (Ef. 1:23)

    Turust

    mutta sitten tuli luopumus ja yhtä oleminen päättyi.

    Kuten sanoin, pelkkä usko ei tee yhteistä kirkkoa. "...pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat." (Jaak. 2:19) Jatkuu: "Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?" Samassa luvussa sanotaan: "Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut." (jae 17)

    Pyhä Henki ei kokoa eri tavalla uskovia yhdeksi kirkoksi, vaan todistaa yhdestä ainoasta uskosta ja yhdestä oikeasta kirkosta, jossa tulee olla apostolinen johto. Kirkon tulee olla juuri sellainen, jollaisen Kristus perusti ja valtuutti. Tarkoitus oli, että kirkon johdossa oli jatkuvasti 12 apostolin johto. Niinpä Juudaksen tilalle valittiin Mattias Kristuksen taivaaseen astumisen jälkeen.

    Kuinka nuo apostolit valitaan? MAP-apostolit ovat näemmä aika jenkkikauraa. Ei sillä etteikö USA:ssa olisi hienoja ihmisiä, mutta hieman keskitetyltä vaikuttaa.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    virren sanat jonka veisuuseen itsekin nuorempana osallistuin: "Keisarit ei meitä hurmaa eikä veriset julmuritkaan".

    Apostoli nimitys on kuolevan ihmisen nimitys Jeesus taas on sanasta tullut Jumala, joka oli myös ihminen.

    Ennen kuolemaansa Jeesus lupasi lähettää Pyhän Hengen omiensa puolustajaksi ja opastajaksi. Ylösnousemuksen jälkeen, helluntaina, Jumala vuodatti Henkensä opetuslasten päälle ja täytti heidät armollaan ja lahjoillaan.

    Jeesus ei luvannut lähettää meille lisää apostoleja.

    Pyhä Henki tuo Jumalan hyvyyden ja Kristuksen rakkauden meidän keskellemme. Ilman eläväksi tekevää Henkeä emme voi uskoa emmekä lähestyä Kristusta.

    Pakenemme Jumalaa ja käännymme hänestä pois. Pyhä Henki kutsuu meitä ja synnyttää meissä uskon ja uuden elämän. Hän antaa meille Kristuksen kaikkine lahjoineen ja varjelee meidät oikeassa uskossa.

    Pyhä Henki on nimensä mukaisesti Pyhittäjä, joka tekee syntisistä ihmisistä pyhiä. Hän avaa sydämemme kuulemaan Jumalan sanan, tuntemaan Kristuksen ja turvautumaan Jumalan lupauksiin. Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen tulee Jumalan armolahjoista osalliseksi, alkaa rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiään.

    Siis Jumala Herramme Jeesus Kristus tämän tekee ei ihminen, luulivat he olevansa kuinka apostoleja tahansa. Jeesus Kristus on herra.

    Turust

    vuosien takaiset juttusi. silloin, kun temmelsimme nyt.fissä.

    Äänestä

  • hallejalujaa kirjoitti:

    Kuinka nuo apostolit valitaan? MAP-apostolit ovat näemmä aika jenkkikauraa. Ei sillä etteikö USA:ssa olisi hienoja ihmisiä, mutta hieman keskitetyltä vaikuttaa.

    ettei MAP:lla ole kiintiöitä noihin tehtäviin. Itse olen aina ollut kiintiöitä vastaan. Minusta on aina vaikuttanut epätodennäköiseltä että mormoneita lähtisi johtamaan kukaan muu kuin pesunkestävä mormoni. Käsittääkseni etelä-amerikassa alkaa olla jo aika paljon mormoneja, ja monet heistä varmasti uskossa karaistuneita. Voi olla että suurinta osaa heistä tarvitaan itse tuolla e-amerikassa, koska monien alueiden asioita voisi olla ulkomaalaisten varsin vaikea hoitaa (tästä seikasta minulta saa pyydettäessä lisätietoja).

    veikkaisin kuitenkin että lähiaikoina näemme mormoniapostoleiden joukossa e-amerikkalaisen. Ja kuten joku mormoni aiemmin kirjoitti, apostoli on kai melkein kuin profeetta, ainakin periaatteessa.

    Äänestä

  • silti kirjoitti:

    Jeesus ei myöskään luvannut lähettää meille pappeja, diakoneja, piispoja eikä mitään muutakaan. Hän ei luvannut lähettää rippikoulua, saarnastuoleja, kirkkorakennuksia, virsikirjoja, tapernaakkeleita eikä temppeleitä. Itse asiassa Jeesus on kirjaimellisesti luvannut melko vähän - ainakin näissä keskusteluissa on tullut esille se tosiseikka, ettei Jeesusta voi vaatia tilille kovinkaan monesta laiminlyönnistä. Hän olisi pärjännyt mainiosti nykypäivän politiikassa.

    Hän lupasi ja paljon lupasikin. ja myös täytti lupauksensa. yksi lupaus toteutuneena on kirjautunut apt. 1-2:een.
    Jeesus lupasi tehdä Hänen seuraajistaan ihmisten kalastajia. näitä kalastajan virkoja ovat juuri mm. papin, diakonin ynnä muut ns. seurakunnan virat, palkalliset tai palkattomat.
    Jeesus ei myöskään ollut kirkkorakennuksia vastaan, vaikka se henki, joka Hänessä vaikuttaa, onkin askeettisempi, kuin kristityt ovat ymmärtäneet kirkkoja rakentaessaan.
    huom! tarkoitan nyt siis Jeesuksen kristilliselle seurakunnalle testamentattuja lupauksia. MAP-kirkon salaiset temppelit ja epäraamatulliset pappisvirat ym. opit ovat ulkopuolella Jumalan (=Jeesuksen) tahdon ilmaisun.

    Näyttäisi siltä että sittenkin omistaisit raamatun? Kylläpä tuosta sanaparista "ihmisten kalastajia" onkin kasvanut melkoinen järjestelmä. Onko muita hyviä jakeita jotka osoittaisivat asian sillä tavalla että tavallinen ihminen voisi sen huomata?

    Äänestä

  • silti kirjoitti:

    ei mielestäni pitäisi ylen määrin suvaita palstalla. Siemenen levittäminen on lisäksi vulgaari ilmaus, joka saattaa herättää voimakkaita mielikuvia. Pahennusta se ainakin on lukijoissa herättänyt.

    Sinun tulisi mennä itseesi ja tutkia sielusi sopukoita. Ehkä sieltä löytyy vielä puhtaita ajatuksia?

    Tuota en tullut ajatelleeksi. Tarkoitin vain vertauskuvallisesti kaikenlaiseten oppien levittämistä. Smithän sai varmuudella lapsia vain oikean vaimonsa kanssa, joten omaa siementään hän ei välttämättä pahemmin levittänyt tai ainakaan se ei itänyt.

    Äänestä

  • silti kirjoitti:

    ettei MAP:lla ole kiintiöitä noihin tehtäviin. Itse olen aina ollut kiintiöitä vastaan. Minusta on aina vaikuttanut epätodennäköiseltä että mormoneita lähtisi johtamaan kukaan muu kuin pesunkestävä mormoni. Käsittääkseni etelä-amerikassa alkaa olla jo aika paljon mormoneja, ja monet heistä varmasti uskossa karaistuneita. Voi olla että suurinta osaa heistä tarvitaan itse tuolla e-amerikassa, koska monien alueiden asioita voisi olla ulkomaalaisten varsin vaikea hoitaa (tästä seikasta minulta saa pyydettäessä lisätietoja).

    veikkaisin kuitenkin että lähiaikoina näemme mormoniapostoleiden joukossa e-amerikkalaisen. Ja kuten joku mormoni aiemmin kirjoitti, apostoli on kai melkein kuin profeetta, ainakin periaatteessa.

    >Ja kuten joku mormoni aiemmin kirjoitti, apostoli on kai melkein kuin profeetta, ainakin periaatteessa.

    Jatkuvasti erehtyvä profeetta kuten Smith ja Young vaiko ihan melkein oikea profeetta?

    Äänestä

  • silti kirjoitti:

    Näyttäisi siltä että sittenkin omistaisit raamatun? Kylläpä tuosta sanaparista "ihmisten kalastajia" onkin kasvanut melkoinen järjestelmä. Onko muita hyviä jakeita jotka osoittaisivat asian sillä tavalla että tavallinen ihminen voisi sen huomata?

    tuo Jeesuksen niin matteuksen, kuin markuksenkin evankeliumissa julkaistu lupaus on kytköksissä Hänen toiseen lupaukseensa, lupaukseen Pyhästä Hengestä, jonka yksi vaikutus on siis apu kalastukseen.

    aikamoinen järjestelmä tosiaan on kasvanut tuosta yhdestä pienestä ja vaatimattoman oloisesti heitetystä sanaparista. tosin Jeesus-uskoiset unohtavat tämän tästä, mitä muuta olleellista kuuluu tuon sanaparin sisältämän opetuksen kokonaisuuteen.
    Pyhän Hengen lupauksen vastaanottajilla, meillä uskovaisilla, on siis paljon opittavaa siitä, mitä lupaus "voiman antamisesta" pitää sisällään.

    Äänestä

  • ????????? kirjoitti:

    >Ja kuten joku mormoni aiemmin kirjoitti, apostoli on kai melkein kuin profeetta, ainakin periaatteessa.

    Jatkuvasti erehtyvä profeetta kuten Smith ja Young vaiko ihan melkein oikea profeetta?

    vastaamme tilaisuuden jälkeen.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    tuo Jeesuksen niin matteuksen, kuin markuksenkin evankeliumissa julkaistu lupaus on kytköksissä Hänen toiseen lupaukseensa, lupaukseen Pyhästä Hengestä, jonka yksi vaikutus on siis apu kalastukseen.

    aikamoinen järjestelmä tosiaan on kasvanut tuosta yhdestä pienestä ja vaatimattoman oloisesti heitetystä sanaparista. tosin Jeesus-uskoiset unohtavat tämän tästä, mitä muuta olleellista kuuluu tuon sanaparin sisältämän opetuksen kokonaisuuteen.
    Pyhän Hengen lupauksen vastaanottajilla, meillä uskovaisilla, on siis paljon opittavaa siitä, mitä lupaus "voiman antamisesta" pitää sisällään.

    Uskoakseni käytettyjä raamattuja saa varsin halvalla divareista. Varsin otollinen paikka teoksen etsimiseksi on varmasti pelastusarmeijan kirpputori (tai miksi nitä kutsutaankaan nykyisin). Sieltä löytyy monenlaisia versioita, tavallisesti.

    missä meni metsään?

    (raamattuja on olemassa vain yhdenlaisena versiona. erilaista versioita ei voida enää pitää raamattuna ollenkaan.)

    Äänestä

  • silti kirjoitti:

    vastaamme tilaisuuden jälkeen.

    Eipäs rueta venytteleen nahkaa. Asiallisesti pojat.

    Äänestä

  • hallejalujaa kirjoitti:

    Kuinka nuo apostolit valitaan? MAP-apostolit ovat näemmä aika jenkkikauraa. Ei sillä etteikö USA:ssa olisi hienoja ihmisiä, mutta hieman keskitetyltä vaikuttaa.

    Tästä on uutinen ja selostus kohdassa:
    http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=306&aid=424

    Apostolit valitaan samaan tapaan kuin alkukirkossa. Pitkäaikainen kokemus kirkon tehtävissä on tärkeää. Apostolit kokoontuvat säännöllisesti, joten he eivät voi asua kovin kaukana toisistaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tästä on uutinen ja selostus kohdassa:
    http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=306&aid=424

    Apostolit valitaan samaan tapaan kuin alkukirkossa. Pitkäaikainen kokemus kirkon tehtävissä on tärkeää. Apostolit kokoontuvat säännöllisesti, joten he eivät voi asua kovin kaukana toisistaan.

    joskus sitä ajattelee, että kuinka ihmeessä Jumala sallii kaiken hömpötyksen, jota kristinuskoksi nimitetään.
    jopa kristinuskon itsensä sisällä elelee kaikenlaista kummallista oppia, puhumattakaan näistä kristinuskon ulkopuolisista kotkotuksista.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    missä meni metsään?

    (raamattuja on olemassa vain yhdenlaisena versiona. erilaista versioita ei voida enää pitää raamattuna ollenkaan.)

    Mutta enemmän 'leipätekstiä' kaivataan (kts. Matt 4:4). Jakeita, mieluusti vaikka suoria lainauksia, otetaan vastaan ja tutkitaan. Heittoja, näkökulmia, häilyviä yhteyksiä pitäisi tukea aina vain useammalla jakeella. Mitä enemmän todisteita, sitä parempi.

    minä pidän myös apokryfittomia versioita oikeina raamattuina. Versio vulgata on henkilökohtainen suosikkini, vaikken latinaa osaakaan.

    Äänestä

  • hallejalujaa kirjoitti:

    Eipäs rueta venytteleen nahkaa. Asiallisesti pojat.

    mutta kirjoitetaan nyt vielä selvennykseksi. MAP-apostoli katsotaan MAP-ihmisten keskuudessa melkein yhtäläiseksi MAP-profeetan kanssa. Minähän en ala väittelemään siitä kuka on mikä profeetta ja mikä on 'oikea' profeetta.
    Copyright-kysymyksissä olen useimmiten ollut sitä mieltä että on oikein kopioida, kunhan krediitit antaa asianmukaiselle lähteelle asianmukaisesti.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    joskus sitä ajattelee, että kuinka ihmeessä Jumala sallii kaiken hömpötyksen, jota kristinuskoksi nimitetään.
    jopa kristinuskon itsensä sisällä elelee kaikenlaista kummallista oppia, puhumattakaan näistä kristinuskon ulkopuolisista kotkotuksista.

    etkä vain toistaisi noita luutuneita ennakkoluulojasi. Onko niin, että sinulla on laput silmillä kuin vauhkolla hevosella ettet vaan näkisi, mitään muuta kuin omat ennakkoluulosi. Tässä on suomeksi varsin kattava artikkeli siihen, ovatko mormonit kristittyjä. Arvovaltainen kristillisen tutkimuslaitoksenkin piirissä on erehdytty perusteellisesti:

    http://suomi.fairlds.org/apol/antis/200205.html

    lukea tuota CRI:n tekstiä, jos nyt on niin että järjestö todellakin pitää kirjoituksiaan akateemisestikin pätevinä. Jos kyse on puhtaasti julistavasta (tai todistavasta, as in "jehovan todistajat") materiaalista, puutteet ovat ymmärrettäviä. Tosin itse haluaisin aina käytettävän lähteitä. Voi toki esittää irrallisia mielipiteitä, mutta ne pitää käsitellä sellaisina - niillä ei ole "todistusarvoa", mitä se sitten tarkoittaakin.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    vuosien takaiset juttusi. silloin, kun temmelsimme nyt.fissä.

    Ameeriikkalaisten kirkkojen tulla ollenkaan puhumaan keisreista. Kyllä kristitty Suomen kansa on aivan omin ja Jumalan voimin vapautunut keisrin vallasta. Ei ole Mormonit eikä Ameeriikka meitä ollut vapauttamassa.

    Minua melkoisesti ärsyttää tuollaiset puheet. Jos kenellä, niin juuri Suomalaisilla on vahvat näytöt oikean uskon tuomista Jumalan siunauksista jo yli 800 vuoden ajalta. Turha täällä on Ameeriikan niinku kirkkojen ollenkaan rehvastella.

    Tapanikin suomalaisena puhuu aivan kuin olisimme jostakin luopuneet ja hakeutuneet keisarin valtaan. Tuollaiset jutut lähentelevät maanpetosta.

    Turust

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tästä on uutinen ja selostus kohdassa:
    http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=306&aid=424

    Apostolit valitaan samaan tapaan kuin alkukirkossa. Pitkäaikainen kokemus kirkon tehtävissä on tärkeää. Apostolit kokoontuvat säännöllisesti, joten he eivät voi asua kovin kaukana toisistaan.

    fasismin rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että saksalaisia olisi ollut apostoleina. Kyllä Jeesus valitsi opetuslapsensa aivan omatoimisesti, joita vasta myöhemmin alettiin kutsua apostoleiksi, ei tarvittu siinä sakemannia, keisaria, eikä varsinkaan mormoneita.

    Kyllä Suomen kristitty kansa on hyvin tietoinen ketkä ovat apostoleita.

    Mistä ihmeen asiasta MAP kirkolla on pitkäaikainen kokemus? Eiko lopultakin pidä lähestyä varsinaista asiaa? Tässä alkaa rahallisetakin kristityltä mennä hermot.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Ameeriikkalaisten kirkkojen tulla ollenkaan puhumaan keisreista. Kyllä kristitty Suomen kansa on aivan omin ja Jumalan voimin vapautunut keisrin vallasta. Ei ole Mormonit eikä Ameeriikka meitä ollut vapauttamassa.

    Minua melkoisesti ärsyttää tuollaiset puheet. Jos kenellä, niin juuri Suomalaisilla on vahvat näytöt oikean uskon tuomista Jumalan siunauksista jo yli 800 vuoden ajalta. Turha täällä on Ameeriikan niinku kirkkojen ollenkaan rehvastella.

    Tapanikin suomalaisena puhuu aivan kuin olisimme jostakin luopuneet ja hakeutuneet keisarin valtaan. Tuollaiset jutut lähentelevät maanpetosta.

    Turust

    mutta ei tosiasioista!

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    fasismin rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että saksalaisia olisi ollut apostoleina. Kyllä Jeesus valitsi opetuslapsensa aivan omatoimisesti, joita vasta myöhemmin alettiin kutsua apostoleiksi, ei tarvittu siinä sakemannia, keisaria, eikä varsinkaan mormoneita.

    Kyllä Suomen kristitty kansa on hyvin tietoinen ketkä ovat apostoleita.

    Mistä ihmeen asiasta MAP kirkolla on pitkäaikainen kokemus? Eiko lopultakin pidä lähestyä varsinaista asiaa? Tässä alkaa rahallisetakin kristityltä mennä hermot.

    Turust

    että apostolisen johdon oli tarkoitus jatkua kirkossa!

    Kun mainitsin kokemuksista, niin se liittyi apostoleiksi valittavilta vaadittavaan kokemukseen ja tietysti uskollisuuteen palautuksen sanomalle. Syrjähdit!

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    missä meni metsään?

    (raamattuja on olemassa vain yhdenlaisena versiona. erilaista versioita ei voida enää pitää raamattuna ollenkaan.)

    http://www.biblegateway.com/versions/

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    että apostolisen johdon oli tarkoitus jatkua kirkossa!

    Kun mainitsin kokemuksista, niin se liittyi apostoleiksi valittavilta vaadittavaan kokemukseen ja tietysti uskollisuuteen palautuksen sanomalle. Syrjähdit!

    On melkoista syrjähdystä kristinuskosta, jos apostoleiksi nimitetään syrjähtelemään taipuneen tyypin perustaman uskonlahkon jäseniä...

    Äänestä

  • silti kirjoitti:

    Mutta enemmän 'leipätekstiä' kaivataan (kts. Matt 4:4). Jakeita, mieluusti vaikka suoria lainauksia, otetaan vastaan ja tutkitaan. Heittoja, näkökulmia, häilyviä yhteyksiä pitäisi tukea aina vain useammalla jakeella. Mitä enemmän todisteita, sitä parempi.

    tiesitkö, että leivän syönnin jälkeen tulee jano? (joh. 7:37-38 39)

    Äänestä

  • tässä. kirjoitti:

    Pyhän Raamatun yleisen kirkolliskokouksen hyväksymiä versioita jotka ovat käännetty ns. alkuperäistekstestä.

    Turust

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    että apostolisen johdon oli tarkoitus jatkua kirkossa!

    Kun mainitsin kokemuksista, niin se liittyi apostoleiksi valittavilta vaadittavaan kokemukseen ja tietysti uskollisuuteen palautuksen sanomalle. Syrjähdit!

    aivan tavallisia kuolevia syntisiä. Jeesus ei liioin koskaan kehottanut ketään käännyttämään uskovia.

    Myöhemmin mm. apostoli Paavali noudatti tarkasti tätä Jeesuksen ohjetta. Mm. Korinttolaiset eivät olleet uskovia kristittyjä. Heille Paavali erikseen kirjeessään huomautti mm. turhasta kuolleiden kastamisesta.

    Kyllähän minulla humeetti ajoittain tuppaa sässäröimään, tuskin kuitenkaan syrjähdän Suomalaisten hyvästä oikeaksi osoittautuneesta kristinuskosta.

    Turust

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    tiesitkö, että leivän syönnin jälkeen tulee jano? (joh. 7:37-38 39)

    liian hunajan syönnin jälkeen tulee oksetus (Sananl 25:16). Muista kuin omasta lähteestä juominen tuomitaan ankarasti (Sananl. 5:15). Tyhjä lähde oli Joosefille pelastus (1 Moos 37:24). Kaikki vesi ei ole hyväksi (Job 15:16) eikä sitä hyvääkään vettä ole aina tarjolla (Job 22:7).
    Ikuisesti ei meidän tarvitse janota (Ilm 7:16), sillä lopussa emme enää tarvitse vettä lainkaan.

    Mutta vakavasti ottaen, Jeesus lainasi aina vanhaa testamenttia. Varmasti paljon useamminkin kuin mitä on kirjoitettu. Tuohon vesivertaukseen hän otti tukea monesta vanhan testamentin kohdasta; varsinkin Jes. 12:3 oli varmasti hänellä mielessään. Käyttäkäämme siis mekin Raamattua.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    aivan tavallisia kuolevia syntisiä. Jeesus ei liioin koskaan kehottanut ketään käännyttämään uskovia.

    Myöhemmin mm. apostoli Paavali noudatti tarkasti tätä Jeesuksen ohjetta. Mm. Korinttolaiset eivät olleet uskovia kristittyjä. Heille Paavali erikseen kirjeessään huomautti mm. turhasta kuolleiden kastamisesta.

    Kyllähän minulla humeetti ajoittain tuppaa sässäröimään, tuskin kuitenkaan syrjähdän Suomalaisten hyvästä oikeaksi osoittautuneesta kristinuskosta.

    Turust

    1. Kor. 15:29 jae ei suinkaan puhu turhista kasteista kuolleiden puolesta, vaan siitä, että on turhaa kastaa kuolleita, ellei ole ylösnousemusta:
    "Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?"

    Kaikkien tulee saada evankeliumin toimitukset, joista upotuskaste on ensimmäinen. Koska kuollut ei voi itse mennä kasteelle, on jonkun mentävä hänen puolestaan kasteelle. Sijaistyö kuuluu olennaisesti evankeliumiin. Kristus sovitti syntimme evankeliumin ehdoin ja sai aikaan kaikkien ylösnousemuksen.

    Eikös kaikki kuolleet voitaisi haudata meriin, järviin tai pohjavesirajan alapuolelle? Silloin koko sijaistoimitustouhut voitaisiin unohtaa. Kaikki tulisivat varmasti kastetuiksi kaiken varalta.

    Ei tarvittaisi enää naurettavia sijaisrituaaleja.

    Äänestä

  • silti kirjoitti:

    liian hunajan syönnin jälkeen tulee oksetus (Sananl 25:16). Muista kuin omasta lähteestä juominen tuomitaan ankarasti (Sananl. 5:15). Tyhjä lähde oli Joosefille pelastus (1 Moos 37:24). Kaikki vesi ei ole hyväksi (Job 15:16) eikä sitä hyvääkään vettä ole aina tarjolla (Job 22:7).
    Ikuisesti ei meidän tarvitse janota (Ilm 7:16), sillä lopussa emme enää tarvitse vettä lainkaan.

    Mutta vakavasti ottaen, Jeesus lainasi aina vanhaa testamenttia. Varmasti paljon useamminkin kuin mitä on kirjoitettu. Tuohon vesivertaukseen hän otti tukea monesta vanhan testamentin kohdasta; varsinkin Jes. 12:3 oli varmasti hänellä mielessään. Käyttäkäämme siis mekin Raamattua.

    vielä ikuisuudessakin (seuraava jae ilm.7:16. jälkeen, sekä luku 22:1-2)
    jonkinlaisesta juomisesta on edelleen kysymys?

    tottahan Jeesus vanhaa testamentti lainasi. ilman vanhaa liittoa ei ole uuttakaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    1. Kor. 15:29 jae ei suinkaan puhu turhista kasteista kuolleiden puolesta, vaan siitä, että on turhaa kastaa kuolleita, ellei ole ylösnousemusta:
    "Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?"

    Kaikkien tulee saada evankeliumin toimitukset, joista upotuskaste on ensimmäinen. Koska kuollut ei voi itse mennä kasteelle, on jonkun mentävä hänen puolestaan kasteelle. Sijaistyö kuuluu olennaisesti evankeliumiin. Kristus sovitti syntimme evankeliumin ehdoin ja sai aikaan kaikkien ylösnousemuksen.

    kreikkalaisten keskuudessa ja sitä paavali kuin ohimennen ihmetteli: vaikka kreikkalaiset eivät uskoneet ylösnousemukseen, he kastoivat kuitenkin kuolleita ylösnousemusta varten.
    paavali itse opetti kastetta uudesti syntymisen jälkeen.

    huomionarvoista tässä muuten on, että paavali sanoo 1.kor.1:17, ettei Jeesus lähettänyt häntä kastamaan, vaan julistamaan evankeliumia. jos kaste kuolleitten puolesta olisi kuuluisi asiaan, ei paavali olisi noin sanonut, vaan juuri päinvastoin. vaikka että "Jeesus lähetti minut kastamaan, jotta voisin julistaa evankeliumia kuolleille sieluille".

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Eikös kaikki kuolleet voitaisi haudata meriin, järviin tai pohjavesirajan alapuolelle? Silloin koko sijaistoimitustouhut voitaisiin unohtaa. Kaikki tulisivat varmasti kastetuiksi kaiken varalta.

    Ei tarvittaisi enää naurettavia sijaisrituaaleja.

    Kaipa yritit olla vitsikäs, mutta pelkkä opottaminen ei ketään auta.

    Kaste on liitto, jolla henkilö osoittaa uskonsa Kristuksen sovitustyöhön ja tehtyään parannuksen lupaa elää evankeliumin mukaista elämää. Silloin kasteen liitto saa aikaan syntien anteeksisaamisen ja ihminen alkaa puhdistua otettuaan vastaan Pyhän Hengen kätten päällepanon kautta, jos hän pitää liittonsa.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    kreikkalaisten keskuudessa ja sitä paavali kuin ohimennen ihmetteli: vaikka kreikkalaiset eivät uskoneet ylösnousemukseen, he kastoivat kuitenkin kuolleita ylösnousemusta varten.
    paavali itse opetti kastetta uudesti syntymisen jälkeen.

    huomionarvoista tässä muuten on, että paavali sanoo 1.kor.1:17, ettei Jeesus lähettänyt häntä kastamaan, vaan julistamaan evankeliumia. jos kaste kuolleitten puolesta olisi kuuluisi asiaan, ei paavali olisi noin sanonut, vaan juuri päinvastoin. vaikka että "Jeesus lähetti minut kastamaan, jotta voisin julistaa evankeliumia kuolleille sieluille".

    ja lisäyksiäsi siihen, mitä tapahtui.

    http://www.oxfordscholarship.com/oso/public/content/religion/0195140990/toc.html

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    ja lisäyksiäsi siihen, mitä tapahtui.

    minun omia kuvitelmiani. jos olisi, kristityt kastattaisivat itseään kuolleiden puolesta.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    ei kRISTINuskoa.

    Tuosta linkistä vain yksi lause:
    Some Christians practiced a vicarious baptism for the dead.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tuosta linkistä vain yksi lause:
    Some Christians practiced a vicarious baptism for the dead.

    Niin.. Miksi tuon artikkelin kirjoittajan mielipide olisi toisen mielipidettä painavampi?

    Annoit minullekin tuon linkin ja se oli ihan mielenkiintoinen.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kaipa yritit olla vitsikäs, mutta pelkkä opottaminen ei ketään auta.

    Kaste on liitto, jolla henkilö osoittaa uskonsa Kristuksen sovitustyöhön ja tehtyään parannuksen lupaa elää evankeliumin mukaista elämää. Silloin kasteen liitto saa aikaan syntien anteeksisaamisen ja ihminen alkaa puhdistua otettuaan vastaan Pyhän Hengen kätten päällepanon kautta, jos hän pitää liittonsa.

    Tarkoitinkin vain tuota teknistä puolta. Turhat puljausrituaalit jäisivät pois.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Tarkoitinkin vain tuota teknistä puolta. Turhat puljausrituaalit jäisivät pois.

    Jokaisen kuolleen puolesta on tehtävä kaikki temppelimenot.

    http://www.mormonismi.net/temppeli/index.shtml

    Äänestä

  • *Xilomeida* kirjoitti:

    Niin.. Miksi tuon artikkelin kirjoittajan mielipide olisi toisen mielipidettä painavampi?

    Annoit minullekin tuon linkin ja se oli ihan mielenkiintoinen.

    on painavampi kuin sellaisen, joka vain laukoo omia ennakkoluulojaan.

    vastausta kun taas piti ruveta ilkeyksiä kirjoittelemaan?

    Äänestä

  • etkö tiedä? kirjoitti:

    Jokaisen kuolleen puolesta on tehtävä kaikki temppelimenot.

    http://www.mormonismi.net/temppeli/index.shtml

    mutta Tapanin vastauksen mukaan muut asiat kuin tekninen kastaminen ovat kyseisen henkilön ITSENSÄ velvollisuuksia.

    Odotan siis Tapanilta vastausta, että riittääkö se, jos tehdään kuvailemani automaattikaste kaikille, ja jos kuolleelle sitten henkimaailmassa julistetaan totuutta ja hän haluaa sen vastaanottaa, kaikki siitten riippuu hänen itsensä teoista.

    Vai onko Tapanin mielestä niin, että nuo linkissä mainitut seremoniatkin ovat välttämättömiä?

    Äänestä

  • etkö tiedä? kirjoitti:

    Jokaisen kuolleen puolesta on tehtävä kaikki temppelimenot.

    http://www.mormonismi.net/temppeli/index.shtml

    Tuossa linkissä muuten käsitellään enimmäkseen endowmentti-seremoniaa (muitakin kirjoitusasuja on), eikä juurikaan kuolleiden kastamiseen liittyviä rituaaleja.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Tuossa linkissä muuten käsitellään enimmäkseen endowmentti-seremoniaa (muitakin kirjoitusasuja on), eikä juurikaan kuolleiden kastamiseen liittyviä rituaaleja.

    Täytyy myöntää, että olen hieman epätietonen asiasta. Siis tehdäänkö sijaiselle todellakin joka kerta myös ihan täydet endownmenttiseremoniat (samat mitkä eläville), vai onko siihen lyhyempi kaava?

    Voiko sijainen näytellä monta kuollutta yhtä aikaa, vaiko vain yhtä kerrallaan?

    Äänestä

  • Tapanin kirjoitti:

    vastausta kun taas piti ruveta ilkeyksiä kirjoittelemaan?

    nainen joka kärsii kun minä rakastan Xilomeidaa.

    Turust

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    on painavampi kuin sellaisen, joka vain laukoo omia ennakkoluulojaan.

    Kiitos turkuun! MInäkin rakastan sinua!

    Tapani, olet kyllä sikäli oikeassa että tutkineen sana painaa enemmän kuin äkkiseltään ajatuksen päähänsä saaneen.
    Onko kyse ennakkoluulosta vai kristityn johtopäätöksestä kun on lukenut raamattua. No, antaa olla, ei olisi pitänyt sanoa mitään sillä minulla ei ole asiaan mielipidettä vaan työnsin taas nokkani turhaan asiaan.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että olen hieman epätietonen asiasta. Siis tehdäänkö sijaiselle todellakin joka kerta myös ihan täydet endownmenttiseremoniat (samat mitkä eläville), vai onko siihen lyhyempi kaava?

    Voiko sijainen näytellä monta kuollutta yhtä aikaa, vaiko vain yhtä kerrallaan?

    niille, joille ne kuuluvat. Alle 8 vuotiaina kuolleille lapsille ei tehdä muuta kuin sinetöinti vanhempiin, sillä pienet lapset ovat viattomia. Voi olla, että he saavat vastaavat siunaukset joskus ylönousemuksensa jälkeen kasvettuaan täyteen mittaansa tuhatvuotisen valtakunnan aikana, mutta tästä ei ole ilmoitusta.

    Toimitukset tehdään kaikki yksilöllisesti. Sama henkilö voidaan kastaa monta kertaa peräkkäin, mutta aina eri henkilön puolesta.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että olen hieman epätietonen asiasta. Siis tehdäänkö sijaiselle todellakin joka kerta myös ihan täydet endownmenttiseremoniat (samat mitkä eläville), vai onko siihen lyhyempi kaava?

    Voiko sijainen näytellä monta kuollutta yhtä aikaa, vaiko vain yhtä kerrallaan?

    Kun siis toimitus on noinkin pitkällinen, minun ehdotukseni helpottaisi tuolta osin, että sijaisen ei tarvitsisi mulahdella turhaan joka kerta. Huolehdittaisiin vain siitä, että kuolleen ruumis varmasti kastuu.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että olen hieman epätietonen asiasta. Siis tehdäänkö sijaiselle todellakin joka kerta myös ihan täydet endownmenttiseremoniat (samat mitkä eläville), vai onko siihen lyhyempi kaava?

    Voiko sijainen näytellä monta kuollutta yhtä aikaa, vaiko vain yhtä kerrallaan?

    Kuolleen ruumista ei kasteta tai kastellla saatikka opoteta! Sijaiskaste tehdään siltä varalta, että se otetaan vastaan. Kaste kuten kaikki muutkin toimitukset tehdään yksilöllisesti jokaiselle, sillä Jumalalle olemme kukin yksilö emmekä massaa.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että olen hieman epätietonen asiasta. Siis tehdäänkö sijaiselle todellakin joka kerta myös ihan täydet endownmenttiseremoniat (samat mitkä eläville), vai onko siihen lyhyempi kaava?

    Voiko sijainen näytellä monta kuollutta yhtä aikaa, vaiko vain yhtä kerrallaan?

    On jotenkin ymmärrettävää, että kuolleelle ei voida tehdä rituaaleja, joissa tämän täytyy esim. vastata kysymyksiin vaan täytyy olla sijainen, joka varmasti vastaa "oikein".

    Kastamiseen ei kuitenkaan tarvita muuta kuin keho tai ruumis. Siltä osin osisi siis helpompaa kastaa kuollut. Ei olisi väliä veden hygieniallakaan niin paljon.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    on painavampi kuin sellaisen, joka vain laukoo omia ennakkoluulojaan.

    että näin on. Lisäksi vakavasti otettavan tutkimuksen tulee huomioida laajasti kaikki saatavilla oleva luotettava tieto, josta on kyettävä tekemään oikeat johtopäätökset.

    Kykyä oikeisiin johtopäätöksiin mitataan mm. yliopistollisissa opinnäytetöissä.

    Uskoisin omat johtopäätökseni mm. Mormonin kirjasta täyttävän pienellä stilisoinilla opinnäytetyölle asetetut vaatimukset.

    Turust

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    on painavampi kuin sellaisen, joka vain laukoo omia ennakkoluulojaan.

    ja reilusti, jos olisit mormonismia tuntevan tentittävänä. Tuolla ylempänä ihmettelen käsityksiäsi mm. luopumuksesta ja moniavioisuudesta.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että olen hieman epätietonen asiasta. Siis tehdäänkö sijaiselle todellakin joka kerta myös ihan täydet endownmenttiseremoniat (samat mitkä eläville), vai onko siihen lyhyempi kaava?

    Voiko sijainen näytellä monta kuollutta yhtä aikaa, vaiko vain yhtä kerrallaan?

    kysymykseen vastauksena: vain Jumala voi esittää kolmea persoonaa yhtä aikaa.

    Tapanille taas: eiköhän sinullekin ole jo vähitellen selvinnyt, ettei turkulainen kykene kirjoittamaan vakavasti useampaa kertaa viikossa.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että olen hieman epätietonen asiasta. Siis tehdäänkö sijaiselle todellakin joka kerta myös ihan täydet endownmenttiseremoniat (samat mitkä eläville), vai onko siihen lyhyempi kaava?

    Voiko sijainen näytellä monta kuollutta yhtä aikaa, vaiko vain yhtä kerrallaan?

    sanonut, että vain Jumala voi esittää kolmea persoonaa yht'aikaa? - Silloin Jumalassa pitäsi olla vielä neljäs persoona, joka olisi tuo esittäjä ;-)

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että olen hieman epätietonen asiasta. Siis tehdäänkö sijaiselle todellakin joka kerta myös ihan täydet endownmenttiseremoniat (samat mitkä eläville), vai onko siihen lyhyempi kaava?

    Voiko sijainen näytellä monta kuollutta yhtä aikaa, vaiko vain yhtä kerrallaan?

    Jumalia on oikeasti neljä! Toki tälläisiä jumalallisia persoonia, jotka esiintyvät meille on kolme kappaletta, mutta niiden takana on vielä se perimmäinen jumala. Missään raamatussahan ei puhuta kolmesta jumalasta, joten tuo luku on tuulesta temmattu - oikeastaan lukemaa haettaessa ei ole ymmärretty kirjallisuustieteiden perusteita lainkaan . Sama käy, kun luullaan esimerkiksi runon "minää" runoilijaksi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    on painavampi kuin sellaisen, joka vain laukoo omia ennakkoluulojaan.

    rajoitetusta aiheesta tehtävää tenttiä, vaan opinnäytetyötä kuten pro gradua tai väitöstä, jossa on osoitettava kykynsä tutkia tarkastella laaja-alaisesti perustellen itse valitsemaansa aihetta.

    Gradun aiheena voi olla myös hypoteesi.

    Miestäni olen riittävästi osoittanut kykyni tutkia eri lähteitä ja olen niistä lopulta tehnyt yhteenvedon jossa ainoaksi vaihtoehdoksi jää tuo jonka toisaalla olen Mormonin kirjasta osoittanut.

    Mormonin kirjan ja OL kirjan keskinäiset ristiriitaisuudet olen ratkaissut siten, että MK on alkuperäislähde ja OL tulkinta.

    Lopulta on täysin selvää, että MK on tarkoitettu meille varotukseksi tuhoon johtavasta opista. Tästä saamme parhaan todistuksen lukemalla Mormonin kirjaa ja toteamalla siinä esitetty lopputulos johon sen oppi johtaa, siis koko kansan tuhoon.

    Minä olen kyllä käyttänyt laajasti muitakin lähteitä joista keskeisin on Pyhä Raamattu. En ole edes yrittänyt kertoa mormonien omista käsityksistä.

    Turust

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että olen hieman epätietonen asiasta. Siis tehdäänkö sijaiselle todellakin joka kerta myös ihan täydet endownmenttiseremoniat (samat mitkä eläville), vai onko siihen lyhyempi kaava?

    Voiko sijainen näytellä monta kuollutta yhtä aikaa, vaiko vain yhtä kerrallaan?

    Jumala, taivaallinen Isä. Muut jumalat, jos niitä on, eivät ole meidän kanssamme missään tekemisissä. Kukin jumluuden jäsen toimii omana itsenään, mutta täydellisessä sopusoinnussa toisten kanssa. He ovat yhtä tässä mielessä, mutta eivät muuten.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    on painavampi kuin sellaisen, joka vain laukoo omia ennakkoluulojaan.

    Kyllä olet edelleen pahasti hakoteillä. Oppi ei johtanut heitä tuhoon vaan siitä luopuminen. Se selviää kun luet kirjan loppuosankin etkä vain sieltä täältä rääpien ja vääriä käsityksiäsi tukien.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että olen hieman epätietonen asiasta. Siis tehdäänkö sijaiselle todellakin joka kerta myös ihan täydet endownmenttiseremoniat (samat mitkä eläville), vai onko siihen lyhyempi kaava?

    Voiko sijainen näytellä monta kuollutta yhtä aikaa, vaiko vain yhtä kerrallaan?

    No sitä arvelinkin, että Kristuksen kanssa ette ole missään tekemisissä. Hyvä että sen näin avoimesti myönsit.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    on painavampi kuin sellaisen, joka vain laukoo omia ennakkoluulojaan.

    Oppi vei Josephin tuhoon; mm. moniavioisuusoppi. Tarkoitatko todella, että myös opista luopuminen sinunkin mielestäsi johtaa tuhoon? Silloinhan mormonismin map-niminen lahko on tuhoon tuomittu, koska se on luopunut mm. moniavioisuusopista ja mustien pappeuskiellosta.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että olen hieman epätietonen asiasta. Siis tehdäänkö sijaiselle todellakin joka kerta myös ihan täydet endownmenttiseremoniat (samat mitkä eläville), vai onko siihen lyhyempi kaava?

    Voiko sijainen näytellä monta kuollutta yhtä aikaa, vaiko vain yhtä kerrallaan?

    on monenlaista, kuten tuosta edellä olevasta saatamme huomata.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    on painavampi kuin sellaisen, joka vain laukoo omia ennakkoluulojaan.

    ei ole luopumusta. Kaikki opilliset muutokset kirkön käytännöissä perustuvat ilmoituksiin. Jotkut asiat ovat vain järjestelykysymyksiä. Moniavioisuuden päättyminen ja pappeuden antaminen kaikille rodusta riippumatta perustuivat ilmoituksiin.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että olen hieman epätietonen asiasta. Siis tehdäänkö sijaiselle todellakin joka kerta myös ihan täydet endownmenttiseremoniat (samat mitkä eläville), vai onko siihen lyhyempi kaava?

    Voiko sijainen näytellä monta kuollutta yhtä aikaa, vaiko vain yhtä kerrallaan?

    Mutta itsehän sanoit, että ette ole missään tekemisissä muiden kuin Isä-Jumalan kanssa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    on painavampi kuin sellaisen, joka vain laukoo omia ennakkoluulojaan.

    >Kaikki opilliset muutokset kirkön käytännöissä perustuvat ilmoituksiin.

    Todellisuudessa moniavioisuudesta luopumisilmoitusta ei tullut vaan se tehtiin sen vuoksi, että maallinen lainsäädäntö sitä vaati.

    >Moniavioisuuden päättyminen ja pappeuden antaminen kaikille rodusta riippumatta perustuivat ilmoituksiin.

    Eivät perustuneet. Itse nykyinen profeettannekin on sanonut, että tuossa mustien pappeuskysymyksessä tapahtui kirkon johtajien virhe.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    on painavampi kuin sellaisen, joka vain laukoo omia ennakkoluulojaan.

    Herra voi ilmoitusten kautta korjata myös kirkossaan tehtyjä virheitä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    on painavampi kuin sellaisen, joka vain laukoo omia ennakkoluulojaan.

    Moniavioisuuskin taisi olla virhe, jonka Herra korjasi maallisella lainsäädännöllä ja antamalla lynkata Smithin (verisovitus).

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    on painavampi kuin sellaisen, joka vain laukoo omia ennakkoluulojaan.

    moniavioisuusilmoitus on kirjattu Oppiin ja Liittoihin ja sen voi jokainen lukea sieltä. Tässä kohdassa olet siis väärässä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    on painavampi kuin sellaisen, joka vain laukoo omia ennakkoluulojaan.

    Kuka on kirjoittanut OL:n?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

hallejalujaa kirjoitti:

Menee vaikeeks tämä eri kirkkojen ja ei uskovaisten yms. keskustelu. Kukaan ei oikeestaan tiedä olevansa oikeassa eikä väärässä. Jauhetaan puolesta ja vastaan asioita, vaikkei toisen päätä näemmä saa käännettyä mihinkään suuntaan. Henk koht olen peloissani kun en tiedä mihin pitäisi uskoa kun kaikki tuntuu olevan niin oikeassa...vai uskonko mihinkään....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu