USA:n hulluus

USA:n nykyhallitus satsaa ainoastaan
aseisiin. Helsingin sanomien mukaan USA:n
varustelumenot ovat pian yhtä suuret kuin
kaikkien muiden maiden yhteensä. Samaan aikaan
leikataan sosiaalimenoja ja sosiaalisiin
ongelmiin vastataan vankilalaitoksen
kasvattamisella.
6286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei luulisi Usan varustelujen olevan sun päänsärkysi.

Äänestä
  • Valitettavasti se on myös suomalaisten
    päänsärky. Maailma on muuttumassa
    USA:n tominesta yhdeksi taistelutantereeksi ja
    sillä on vaikutusta suoraan Suomeenkin.
    Lipponen on jo mm. luvannut USA:lle
    Suomen osallistuvan Irakin jälleenrakentamiseen
    jahka ensin maa on pommitettu kivikauteen.

    Äänestä

Täälläkin vois pitää ne rosvot, murhaajat, raiskaajat yms. rikoksenuusijat vankiloissa.

Äänestä
  • että rikollisuuden taustalla on syvempiä syitä. Ehkä nämä rikolliset ovat terroristeja, jotka käyvät omaa taisteluaan yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään kun tuntuvat olevan muuten pienet. Otetaan tällainen "ei ole mitään menetettävää"-asenne. Terroristeja vastaanhan USA taistelee. Hajoita ja hallitse-periaatteella. Luin jostakin jokin aika sitten, että sillä vauhdilla, kun USA sulkee rikolliset vankilaan, ei mene kauan, kun 50 % amerikkalaisista istuu vankilassa. Ehkä sitten syntyy amerikkalainen eliittiyhteiskunta, jossa puolet kansalaisista ovat yläluokan orjia, jotka paiskivat niska limassa 14 tuntisia työpäiviä nälkäpalkalla. Sellainenhan tilanne on nytkin, mutta erotus on siinä, että heillä ei olisi edes oikeutta yksityiselämään, vaan työpäivän jälkeen heidät johdatettaisiin vartijoiden silmien alla vankiselliin.

    Äänestä

  • `´ kirjoitti:

    että rikollisuuden taustalla on syvempiä syitä. Ehkä nämä rikolliset ovat terroristeja, jotka käyvät omaa taisteluaan yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään kun tuntuvat olevan muuten pienet. Otetaan tällainen "ei ole mitään menetettävää"-asenne. Terroristeja vastaanhan USA taistelee. Hajoita ja hallitse-periaatteella. Luin jostakin jokin aika sitten, että sillä vauhdilla, kun USA sulkee rikolliset vankilaan, ei mene kauan, kun 50 % amerikkalaisista istuu vankilassa. Ehkä sitten syntyy amerikkalainen eliittiyhteiskunta, jossa puolet kansalaisista ovat yläluokan orjia, jotka paiskivat niska limassa 14 tuntisia työpäiviä nälkäpalkalla. Sellainenhan tilanne on nytkin, mutta erotus on siinä, että heillä ei olisi edes oikeutta yksityiselämään, vaan työpäivän jälkeen heidät johdatettaisiin vartijoiden silmien alla vankiselliin.

    kun hurjaa. Ennenpitkäähän siinä käy niin, että usa:n vankiloissa on enemmän ihmisiä kuin vankiloiden ulkopuolella. Ja jokaisen vankilan ulkopuolella asuvan ihmisen ammatti on vanginvartija.

    Äänestä

Nehän varastaa meidän rahatkin!
IMF,Maailmanpankki ja Goldman-Sachs on koko tämän laman arkkitehdit!

Kaikki kaadettiin Lehmann Brothersiin ja kusetus oli kruunattu!

Miksi eivät ole jo oikeudessa?
Sinne ne pitää saada, ja siihen asti lainat jäihin, kun asiat on käsitelty!
Ja koko maailmassa samoin tein!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselijä kirjoitti:

USA:n nykyhallitus satsaa ainoastaan
aseisiin. Helsingin sanomien mukaan USA:n
varustelumenot ovat pian yhtä suuret kuin
kaikkien muiden maiden yhteensä. Samaan aikaan
leikataan sosiaalimenoja ja sosiaalisiin
ongelmiin vastataan vankilalaitoksen
kasvattamisella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu