Ruotsin Knutbyn helluntaiseurakunnan tapahtumat ovat järkyttävä osoitus siitä, mihinkä uskonnollisen yhteisön toiminta voi johtaa: väkivaltaan ja uhkailuun, murhiin ja kiduttamisiin. Vaikka tätä tapahtumaa ei pidä yleistää, aina pitää pitää silmät ja korvat auki sekä ajatus kirkkaana. Meillä Suomessa on myös tapahtunut vastaavaa, mutta väkivalta on ollut luonteeltaan lähinnä henkistä. Hoitokokoukset ja eristämiset ja seksuaalivähemmistöjen kiusaaminen ovat olleet ja ovat yhä monien uskonnollisten yhteisöjen ongelmana. Tämä ei mitenkään erityisesti koske helluntailaisia, mutta tuli vain tähän kirjoitettua.
Knutbyn henki
Varokaa sellaista!
3195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
koskapa helluntaiseurakunta on tällaista sallinut tapahtuvan. Ihan varma, että yhteisössä oltiin "jyvällä", ei muuten näin pitkä ja väkivaltainen prosessi onnistu.
ei ole enää "helluntaiherätystä". Se eroitettiin pois ns. työyhteydestä, kun sen sotkut ja omituisuudet alkoivat selviämään. Tuossa seurakunnassa opetettua Kristuksen morsian -kuvioita ei pidetä helluntaioppiin kuuluvana. Ei sellainen touhu ole tervejärkisten touhua.
Ruotsin helluntaiherätys oli jo haistanut pitemmän aikaa palaneen käryä ja sitä oli informoitu seurakunnassa tapahtuvista kummallisuuksista, mutta asioihin puututtiin liian myöhään.
Tuo ilmeisesti edelleen toimiva seurakunta ei ole enää helluntaiseurakunta.
ev. lut kirkossa voitaisiin erottaa KAIKKI em. seurakunnat.Koska Suomen ev. lut seurakunnissa tapahtuu KAIKKEA tuollaista "sata" kertaisesti.
:) mihin joutuis sitten ko. srk? Kun kaikki olis erotettu:)