Jeesus pelastaa sapatin
Sapatti pyhitettiin luomisessa. Koska se oli säädetty ihmiselle, se annettiin silloin ” kun aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat”(Job 38:7). Maa oli sopusoinnussa taivaan kanssa. ”Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. ”(1.Moos.1:31); niin hän lepäsi iloiten loppuun suoritetusta työstään.
Koska Jumala oli levännyt sapattina, hän ” Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen”(1.Moos.2:3) –erotti sen pyhään käyttöön. Se oli luomistyön muisto ja siis merkki Jumalan voimasta ja rakkaudesta (vrt. Ilm.14:7).
Jumalan Poika loi kaiken. ”Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.” (Joh.1:3). Ja koska sapatti on luomistyön muisto, se on merkki Kristuksen rakkaudesta ja voimasta.
Israelilaiset tunsivat sapatin ennen kuin he tulivat Siinaille. Matkalla sinne vietettiin sapattia. Kun muutamat rikkoivat sen, Herra nuhteli heitä: ”Niin Herra sanoi Moosekselle: "Kuinka kauan aiotte kieltäytyä noudattamasta minun käskyjäni ja lakejani?” (2.Moos.16:28).
Sapattia ei annettu vain Israelille vaan koko maailmalle. Dekalogin muiden käskyjen tapaan se on aina sitova. Tästä laista Kristus sanoo: ”Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut.” (Matt.5:18). Niin kauan kuin taivas ja maa ovat olemassa, sapatti pysyy merkkinä Luojan voimasta. Ja kun Eeden kukoistaa jälleen maan päällä, kunnioittavat kaikki auringon alla Jumalan pyhää lepopäivää. ”Jokaisena sapattina” kirkastetun uuden maan asukkaat ”kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra” 8Jes.6:23).
Todellisen kääntymyksen merkki
Mutta pitääkseen sapatin pyhänä ihmisten täytyy olla itse pyhiä. Uskon välityksellä heidän on osallistuttava uskon vanhurskaudesta. Kun Israelille annettiin käsky: ”Muista pyhittää lepopäivä” (2.Moos.20:8) Herra sanoi myös heille: ”Olkaa minun pyhä kansani” (2.Moos.22:30).
Kun juutalaiset luopuivat Jumalasta eivätkä ottaneet Kristuksen vanhurskautta omakseen uskon välityksellä, menetti sapatti merkityksensä heille. Saatana pyrki turmelemaan sapatin, koska se on merkkinä Kristuksen voimasta. Juutalaisten johtajat lisäsivät Jumalan lepopäivään rasittavia vaatimuksia. Kristuksen aikana sapatin viettäminen heijasti itsekkäiden ja mielivaltaisten ihmisten luonnetta pikemmin kuin rakastavan taivaallisen Isän luonnetta. Itse asiassa rabbiinit antoivat ymmärtää jumalan säätävän lakeja, joita ihmisten oli mahdotonta noudattaa. he saivat ihmiset pitämään Jumalaa tyrannina ja ajattelemaan, että sapatti teki ihmiset kovasydämisiksi ja julmiksi. Kristuksen tehtävänä oli oikaista nämä väärinkäsitykset. Jeesus ei mukautunut rabbiinien vaatimuksiin, vaan kulki suoraan eteenpäin viettäen sapattia Jumalan lain mukaisesti.
Sapatin Herra
Eräänä sapattina opetuslapset keräsivät tähkäpäitä ja alkoivat syödä niitä hierottuaan ensin niitä käsissään. Hedelmä- tai viljapellon läpikulkevalla oli oikeus näin tehdä. Muuna päivänä ei ongelmia olisi tullut. Vakoojat valittivat heti Jeesukselle: ”Niin fariseukset sanoivat hänelle: "Katso, miksi he tekevät sapattina sitä, mikä ei ole luvallista?" (Mark.2:24).
Vastauksessaan Vapahtaja nuhteli syyttäjiään epäsuorasti siitä, etteivät he tunteneet pyhiä kirjoituksia: Mutta Jeesus vastasi heille ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen seuralaistensa oli nälkä, kuinka hän meni Jumalan huoneeseen, otti näkyleivät ja söi ja antoi seuralaisilleenkin, vaikkei niitä ollut lupa syödä muiden kuin ainoastaan pappien?" Sitten hän jatkoi: ”Hän sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet, mitä Daavid teki, kun hän ja hänen seuralaisensa olivat puutteessa ja heidän oli nälkä, kuinka hän meni Jumalan huoneeseen ylimmäisen papin Abjatarin aikana ja söi näkyleivät, joita ei ollut lupa syödä muiden kuin pappien, ja antoi myös niille, jotka hänen kanssansa olivat?" Ja hän sanoi heille: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.” ” Tai ettekö ole lukeneet laista, että papit sapattina pyhäkössä rikkovat sapatin ja ovat kuitenkin syyttömät? Mutta minä sanon teille: tässä on se, joka on pyhäkköä suurempi. Sillä Ihmisen Poika on sapatin herra." (Luuk.6:3,4; Mark.2:25-27; Matt.12:5,6,8.).
Jos Daavidilla oli oikeus tyydyttää nälkänsä syömällä leipää, joka oli varattu pyhään käyttöön, silloin opetuslapsillakin oli oikeus kerätä jyviä sapattina. Jeesus kruunasi perustelunsa sanomalla olevansa ”sapatin Herra”. Jeesus selitti, että hänen vihollisensa olivat ymmärtäneet väärin sapatin tarkoituksen. Hän sanoi: ” Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria', niin te ette tuomitsisi syyttömiä.” (Matt.12:7). Heidän sydämettömät rituaalinsa eivät korvaisi sitä rehellisyyttä ja hellää rakkautta, joka on luonteenomaista todelliselle Jumalan palvelijalle.
Jeesus parantaa tarkoituksella sapattina
Uhrit itsessään ovat arvottomia. ne olivat keino, eivät päämäärä. Niiden tarkoituksena oli ohjata ihmiset Vapahtajan luo, saattaa heidät sopusointuun Jumalan kanssa. Jumala arvostaa rakkauden palvelusta. kun tämä puuttuu, pelkät seremoniat loukkaavat häntä. Näin on sapatinkin laita. Kun mieli oli täynnä rasittavia rituaaleja, sapatin tarkoitus unohtui. Sen pelkkä ulkonainen noudattaminen oli ilveilyä.
Kun Jeesukselta kysyttiin: ”Saako sapattina parantaa?”, hän vastasi: ” Ja katso, siellä oli mies, jonka käsi oli kuivettunut. Niin he kysyivät häneltä sanoen: "Onko luvallista sapattina parantaa?" voidaksensa nostaa syytteen häntä vastaan. Niin hän sanoi heille: "Kuka teistä on se mies, joka ei, jos hänen ainoa lampaansa putoaa sapattina kuoppaan, tartu siihen ja nosta sitä ylös? Kuinka paljon suurempiarvoinen onkaan ihminen kuin lammas! Sentähden on lupa tehdä sapattina hyvää." (Matt.12:10-12).
Vakoojat eivät uskaltaneet vastata Kristukselle. He tiesivät hänen puhuneen totta. He antaisivat ihmisen ennemmin kärsiä kuin rikkoisivat perinnäissääntönsä, samalla kun he kuitenkin pelastaisivat eläimen, koska sen heitteille jättäminen tuottaisi omistajalle vahinkoa. Tämä valaisee kaikkien väärien uskontojen toimintaa. Ne saavat alkunsa ihmisen halusta korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle, mutta niiden lopputuloksena on ihmisen alentaminen eläintä alemmaksi. Evankeliumi arvostaa ihmisyyden korkealle, koska se on ostettu Kristuksen verellä, ja opettaa suhtautumaan lempeästi ihmisen tarpeisiin ja koettelemuksiin.
Lakaisemalla syrjään järjettömät rajoitukset Kristus toi kunniaa sapatille, kun taas ne, jotka valittivat hänestä, häpäisivät Jumalan pyhän päivän.
Ne, jotka uskovat Kristuksen kumonneen lainopettavat, että hän rikkoi sapattia ja oikeutti opetuslapsensa tekemään samoin. Näin he asettuvat samalle kannalle kuin tyhjästä valittaneet juutalaiset ja kieltävät Jeesuksen oman todistuksen: ” Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.” (Joh.15:10). Ei Vapahtaja eivätkä hänen seuraajansa rikkoneet sapattia. Jeesus pystyi vastustajilleen sanomaan: ” Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?” (Joh.8:46).
Sapattikäsky on osa kymmenen käskyn lakia, jonka Jumala antoi kansalleen siunaukseksi.(5.Moos.6:24). ” Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.”(Jes.56:6,7).
Sapatti on ilonpäivä kaikille, jotka ottavat sen vastaan merkkinä Kristuksen luovasta ja lunastavasta voimasta. (jes.58:13,14). He näkevät siinä Kristuksen ja riemuitsevat hänestä. Samalla kun se muistuttaa Eedenin menetetystä rauhasta. Ja kaikki, mitä luonnossa on, toistaa hänen kutsuaan: ” Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.”(Matt.11:28).

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kiitos asiallisesta viestistä!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000018590895
Kyllä Jeesuksen ja apostolien opetus kulkee niin toisin sanoin Evankeliumin opetuksissaan kuin sinun esitelmäsi.
Se vaikuttaa hyvältä ja nöyrältä opetukselta, mutta on sisältä täynnä tekopyhyyden ja näennäisen nöyryyden kyyristelyä.
Room.8:22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
luomakuntakin on mukana yhteisessä kohtalossamme syntiinlankeemuksen vuoksi.
Siten sekin, mitä sinä luomakunnasta puhut, kääntyy sitä todellisuutta vastaan, josta koko Raamattu meille kertoo.
Kokonaisuutena kirjoituksesi onkin ovelaa väärän pyhyyden esittämistä ilman mitään totuuden pilkahdustakaan.
olosivat kristin uskovaisia,heillä ei ole mitään yhteistä todellisten uskovien
kuten adventistien,helluntalaisten,vaapaakirkon, eikä edes oikeiden tosi luterilaisten kanssa,
vaan he ovat harhaoppisia laittomuuden opettajia,
joista jo Martti Lutter varoitti.Ei kannata välittää,ollaan kiitollisia siitä että Jeesus rakastaa jokaista ihmistä kuppikuntaan katsomatta.
Onneksi Jumalan armo ei ole heidän määrättävissään,sillä noin kylmää ja armotonta porukkaa en ole missään kirkkokunnassa ikinä nähnyt.
Onko kellään tietoa,mitä porukkaa tänne pesiytyneet panetteliat edustavat?Ei ainakaan kristinuskovia,eivät suostu edes sanomaan,ovatkohan uskovia ollenkaan?
Huija,jaa,ihan puistattaa tuo älytön toisten Kristuksen armahtamien ja Kristuksen vereen turvaavien jatkuva panettelu ja syyttely.Onneksi Jeesus ei katso henkilöön vaan sydämeen.
Koko viesti näyttää olevan Raamatun kerronnasta poikkeavaa sanomaa.
Tuskin millekään siinä esitewtylle löytyy todellisuudessa minkäänlaista Raamatun sanan tukea.
Tämä saattaa näyttää yllättävälle lausunnolle!
Mutta tarkempi tutkimus osoittaa, että näin on todella asian laita.
Rivi riviltä on osoitettavissa, että tuossa viestissä kerrotut asiat eivät pidä paikkaansa.
####Sapatti pyhitettiin luomisessa. Koska se oli säädetty ihmiselle, se annettiin silloin ” kun aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat”(Job 38:7). Maa oli sopusoinnussa taivaan kanssa. ”Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. ”(1.Moos.1:31); niin hän lepäsi iloiten loppuun suoritetusta työstään. ####
Kuten näkee, kirjoittaja ei ole laittanut Raamatusta lainausta, joka osoittaisi, että Raamatussa olisi kerrottu hänen esittämänsä väitteen mukaisesti hänen kertomansa asia.
Tuota asiaa ei ole nimittäin kerrottu noin Raamatussa.
Asia "näyttää" niin oikealta, että kirjoittaja luottaa ihmisten uskovan hänen lisäämänsä merkityksen olevan toden.
Jobin lainaus tuossa kohden ei puhu lainkaan siitä asiasta, jonka todisteeksi se on muodollisesti laitettu.
Lainaushan oli tästä luvusta otettu;JOB 38
1. Silloin Herra vastasi Jobille tuulispäästä ja sanoi:
2. "Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni?
3. Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua.
4. Missä olit silloin, kun minä maan perustin? Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää.
5. Kuka on määrännyt sen mitat - tottapa sen tiedät - tahi kuka on vetänyt mittanuoran sen ylitse?
6. Mihin upotettiin sen perustukset, tahi kuka laski sen kulmakiven,
7. kun aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat?
8. Ja kuka sulki ovilla meren, kun se puhkesi ja kohdusta lähti,
9. kun minä panin sille pilven vaatteeksi ja synkeyden kapaloksi,
10. kun minä rakensin sille rajani, asetin sille teljet ja ovet
11. ja sanoin: 'Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et; tässä täytyy sinun ylväiden aaltojesi asettua'?
12. Oletko eläissäsi käskenyt päivän koittaa tahi osoittanut aamuruskolle paikkansa,
13. että se tarttuisi maan liepeisiin ja pudistaisi jumalattomat siitä pois?
14. Silloin se muuttuu niinkuin savi sinetin alla, ja kaikki tulee kuin vaatetettuna esille;
15. jumalattomilta riistetään heidän valonsa, ja kohonnut käsivarsi murskataan.
16. Oletko astunut alas meren lähdesuonille asti ja kulkenut syvyyden kuilut?
17. Ovatko kuoleman portit sinulle paljastuneet, oletko nähnyt pimeyden portit?
18. Käsitätkö, kuinka avara maa on? Ilmoita se, jos kaiken tämän tiedät.
19. Mikä on tie sinne, kussa asuu valo, ja missä on pimeyden asuinsija,
20. että saattaisit sen alueellensa ja tuntisit polut sen majalle?
21. Kaiketi sen tiedät, sillä synnyithän jo silloin, ja onhan päiviesi luku ylen suuri!
22. Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, ja oletko nähnyt rakeiden varastot,
23. jotka minä olen säästänyt ahdingon ajaksi, sodan ja taistelun päiväksi?
24. Mitä tietä jakaantuu valo ja itätuuli leviää yli maan?
25. Kuka on avannut kuurnan sadekuurolle ja ukkospilvelle tien,
26. niin että sataa maahan, joka on asumaton, erämaahan, jossa ei ihmistä ole,
27. niin että autio erämaa saa kylläksensä ja maa kasvaa vihannan ruohon?
28. Onko sateella isää, tahi kuka on synnyttänyt kastepisarat?
29. Kenen kohdusta on jää tullut, ja kuka on synnyttänyt taivaan härmän?
30. Vesi tiivistyy kuin kiveksi, ja syvyyden pinta sulkeutuu kiinni.
31. Taidatko solmita Otavan siteet tahi irroittaa kahleista Kalevanmiekan?
32. Voitko tuoda esiin eläinradan tähdet aikanansa ja johdattaa Seulaset lapsinensa?
33. Tunnetko taivaan lait, tahi sinäkö säädät, miten se maata vallitsee?
34. Taidatko korottaa äänesi pilviin ja saada vesitulvan peittämään itsesi?
35. Taidatko lähettää salamat menemään, niin että sanovat sinulle: 'Katso, tässä olemme'?
36. Kuka on pannut viisautta pilvenlonkiin, tahi kuka antoi pilvenhattaroille ymmärrystä?
37. Kuka on niin viisas, että laskee pilvien luvun, kuka kaataa tyhjiksi taivaan leilit,
38. kun multa on kuivunut kovaksi kuin valettu ja maakokkareet toisiinsa takeltuneet?"
Kuten hyvin näette, ei lainauksella ja kirjoittajan esittämällä asialla ollut minkäänlaista yhteyttä keskenään.
Koko kirjoitus kulkee samaa rataa, ja sillä on vain tietty tarkoitus; vääristää se asia, jonka se kertoo meille selittävänsä.
Sillä on se tarkoitus, että meille syntyisi toisenlainen kuva asioista, kuin minkä itse Raamattu meille kertoo.
Pienin vähäpätöisin siveltimenpiirroin tuossa kirjoitetut asiat muuttavat sen Raamatun sanoman tarkoituksen, joka on meillä hyväksytty oikeaksi Jumalan sanaksi.
Tällaista muuttamista Paavali ei hyväksynyt;15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.
oli tosi mielenkiintoista lukea.Siunausta ja lepoa Herrassa sinulle!Tovottaapi naapuri seurakunnan ystävä.
asiat oli vääristelty todella taidokkaasti erään täällä esiintyvän kirkkokunnan tarpeita varten.
Miten on mahdollista, että ihmiset pettävät itseään tuolla tavalla?
Se on maailman kahdeksas ihme!