En kirjoita tätä provosoidakseni, enkä tahdo loukata ketään.
Olin kolme vuotta sitten suljetulla osastolla masennuksen ja ahdistuksen tähden. Oli tuolloin vähän vaikeaa, ja hakeuduin itse mielisairaalaan lepäämään.
Minulle oli yllätys, kuinka paljon siellä oli uskovaisia ihmisiä. En tiedä heidän diagnoosejaan, mutta käsitin että he olisivat joutuneet osastolle nimenomaan uskonnollisten pakkomielteidensä takia. Nämä ihmiset siis puhuivat jatkuvasti uskostaan, ja yrittivät käännyttää muita potilaita.
Minä vähän pelkäsin heitä, sillä jotkut heistä puhuivat agressiivisesti ja suuttui jos heille sanoi jotain vastaan. Mieleen tulee eräs päivä, jolloin istuin ruokalassa syömässä. Pöytääni istui yksi em. potilaista, ja alkoi puhua Jeesuksesta. Pysyin hiljaa ja yritin siinä syödä ruokaani. Potilas huomasi pian, etten kuunnellut ja alkoi tivata minulta asioita. Hän kysyi olinko valmis kun Jeesus palaisi, ja minulta meni vähän hermot, joten sanoin ettei minua voisi vähempää kiinnostaa.
Tämä kyseinen potilas (hän oli melko kookas mies ja minä nuori tyttö) raivostui, paiskasi tarjottimeni lattialle ja alkoi huutaa kuinka joutuisin helvettiin. Hoitajat hakivat hänet pois, ja minä söin siitä päivästä lähtien huoneessani.
Tuo tapaus oli aika mieleenjäävä. Yleensä nuo potilaat tyytyivät vaan mumisemaan hiljaa itsekseen Jeesuksesta, tai muistuttamaan muutaman kerran päivässä muita potilaita lopun tulosta.
Tuo sairaalakokemukseni on ollut yksi syy siihen miksi minusta on tullut agnostisisti/melkein ateisti. Yhä nykyään kun havaitsen jossakin fundamentalistisia piirteitä omaavaa paasausta uskosta, saan kylmänväreitä.
Minusta on niin surullista, että joillakin ihmisillä usko saa yliotteen arjesta. Kaikki pyörii uskonnon ympärillä. En tiedä miten yleisiä tuollaiset näkemäni tapaukset ovat, mutta tuolla sairaalassa heitä oli monta. Heidän psyykeensä tuntui olevan niin hajalla, että mietin voiko sellaisesta parantua. Se on pelottava ajatus. Miksi on niin helppo vajota syvälle uskontoon? Miksi niin on joillekin käynyt? Miksi jotkut uskonnot harjoittavat aivopesua, vaikka se ei ole henkiselle terveydelle hyödyksi? Paljon kysymyksiä....

Vastaukset 22
Vanhimmat
Ihmisenmieli on hassu paikka. Aina kannattaa muistaa missä koti on, kun lähtee ajatustaa ulkoiluttaa. Muuten uusi koti löytyy lataamosta...
"Silminnäkijöiden mukaan mies veti aseen taskustaan ja alkoi huutaa Jumalaa ylistäviä huutoja."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200609045077181_uu.shtml
Ja tätä tapahtuu päivittäin. Ja kysytte miksi on parempi olla ateisti...
...elokuva. On elokuvia, joita ehdotetaan kiellettäviksi sen takia että ne saattavat "stimuloida" ihmisen mielen toimimaan samanlailla kuin elokuvassa.
Mikä instanssi ottaisi valvottavakseen tämän tapaus jumalan...
Järkevät ystävät? Siinä vaiheessa kun kaverissa alkaa uskonnolliset oireet näkymään niin keskustelua kehiin. Aina voi vedota järkeen ja ymmärrykseen.
Luultavasti ulkomaalaisiin kohdistuva vihamielisyys on uskontojen kirjoitettu sääntö kuin poikkeus.
Ulkomaisiin vaikutteisiin ja vieraisiin tapoihin ajatella on helppo asennoitua vihalla.
Viha on tietämättömyyden jatke. Ymmärtämättömyyttä joka perustellaan uskonnolla.
Radikaali ajattelija etsii ristiriidan. Perustelee ongelmansa sillä ja alkaa toiminnan. Toiminta on poistaa pelon alkusyy ja sitä ei havaita sisäisesti vaan ulkoistetaan muihin ihmisiin.
Jos Jumala on ihmisen sisäinen 'näkemys' ja oppi niin ihminen vastaa teostaan vain itselleen ja jumalalleen.
Vastuu teosta pakenee mielikuvitus olennolle joka oikeuttaa kostamaan, tappamaan ei-uskovia.
Mielenterveys ongelmat lienevät yleisiä muslimeilla kun tarvitsee teurastaa viattomia ihmisiä pommein ja terrorisoida toisten ihmisten elämää.
Uskovaiset terrorisoivat toisten ihmisten elämää ulottaessaan 'totuutensa' kattamaan koko maailmaa ja kaikkia ihmisiä siinä.
Sosiopaatti käyttää uskontoa poliittisena välineenä. Psykopaattinen uskonto oikeuttaa veriteot.
Vastuu teosta siirtyy mielikuvitusolennolle eli ei kellekkään. Hieman sama ilmiö kuin että : veritekoon syyllistyy suuri joukko ja vastuu teosta pakenee lauma tunteen myötä.
Juuri tämän takia olenkin huolissani kaikenlaisista lapsiin kohdistuvista uskonnollisista toimista.
Jos me ollaan tähän asti kiivetty perse edellä puuhun, niin tarviiko sitä enää jatkaa. Tosin kerroppa se kiipijälle, joka ei edes ymmärrä mitä on tekemässä.
Olen sanonut "miljoona" kertaa, että tällä palstalla on jumalia niin paljon kun on kirjoittajiaki. Jotkut sen tuntuu ymmärtävän, mutta valitettavasti se ryhmä jolle se on tarkoitettu, ei sitä ymmärrä.
Vastuun kantaminen koetaan subjektiivisesti...se on varmaa.
romahtaessaan turvautuu Raamatun jumal-kokemuksiin - sen idea on lapsesta pitäen pumpattu päähän ja se on KULTTUURISIDONNAISTA.
Tämän palstan viestejä lukiessa vaikuttaa siltä, että suuri osa kirjoittajista on juuri niitä laitostovereitasi...
Varsin mielenkiintoinen ja tieteellisesti tutkittu tosiasia taas on se, että uskonnolliset kokemukset syntyvät aivoissa samassa kohdissa, jossa syntyvät myös skitsofreniset ja epileptiset kohtaukset. Molemmillehan on yhteistä se, että niiden aikana ihminen kuulee ja näkee asioita (hallusinaatiot), joita muut eivät voi havaita, mutta jotka ovat hänelle itselleen aivan todellisia. Ilmeisesti uskonnollisuus onkin vain jonkinlainen aivojen toimintahäiriö, samantyyppinen kuin skitsofrenia (ja aika skitsoilta nuo tänne kirjoittelevat mielisairaat hihhulit tosiaan vaikuttavatkin).
Joten koittakaapa raukkaparat parantua ja hoitaa päänne terveiksi, jotta ette enää näkisi ja kuulisi olemattomia...
Et tiedä totuutta; skitsofreniset ihmiset ovat taantuneita ja elävät harhoissaan, heidän minänsä
on heidän taakkansa. Milloin olet nähnyt skitsofrenisen ihmisen joka toimii arjen toiminnoissa samoin kuin terve-ihminen?
Minun seinänaapurini on sekä skitsofreeninen että maanis-depressiivinen, mutta vahva lääkitys pitää hänen oireensa yleensä kurissa ja hän toimii arjen askareissa aika lailla normaalin ihmisen kaltaisesti. Töissä hän tosin ei käy vaan on työkyvyttömyyseläkkeellä. Askartelee paljon tietokoneensa kanssa ja on itse rakennellut kotiinsa toimivan monikanavaisen kotiteatterisysteemin ja monimutkaisia atk-juttuja joista minä en ymmärrä mitään.
Taantunut ja harhoissaan elävä taas kuvaa oikein hyvin kaikkia tapaamiani uskovia hihhuleita. Heillä ei nuo aivot oikein tunnu toimivan normaalisti ja jokaisen yksinkertaisenkin asian saa selittää monta kertaa, eikä sittenkään mene perille. Säälittävää on sellainen.
"uskonnolliset kokemukset syntyvät aivoissa samoissa osissa kuin esimerkiksi skitsofreeniset ja epileptiset kohtaukset"
on eri asia kuin
"kaikkia uskovaisia voi verrata suoraan skitsofreenikoihin"
Eihän sitä ensimmäisenä verrata epileptokoihinkaan? Vaikka nytkisivät ja vaahto pursuisi suusta? Eikun hetkinen... eikö täällä justiinsa ollut se kaataja-video liikenteessä... kieltämättä, hiukan samaa :D
***
Äläs valehtele! Itse vuodesta 1985 olen ollut hoitajana, ja yksikään kertomasi syyn perusteella ei ole ollut hoidossa. Tälläkin hetkellä istun Niuvanniemen sairaalassa yö-vuorossa, ja potilas aineisto on ateisteja, joiden syy-tausta on kylläkin murha tai muu vastaava väkivaltainen teko. Joten voin sanoa; puppua puhut. Päinvastoin; ihmiset joiden tunneelämä on kapeutunut, ovat skitsofrenisiä ihmisiä ja
tyypillisiä ateisteja.
Kukahan se täällä valehtelee, sinä yhdyssanojen vihaaja. Kirjoituksestasi päätellen sinäkin olet joku sivistymätön ja kouluttamaton idiootti, kun et osaa edes kirjoittaa etkä varmaankaan ole missään sairaalassa töissä.
...ettei tiennyt diagnooseja muille potilaille, ei syitä miksi he siellä olivat, mutta muisti vain muutamia tapauksia.
Etkö luule että potilaskanta voi olla erilainen sairaalasta toiseen? Ovatko kaikki identtisiä osastoja sen "teidän" kanssa? Keskustellut hoidettavien kanssa paljonkin heidän uskonnollisista vakaumuksistaan?
***
Ainakaan noin kömpelösti ;)
Niuvassa olet ollut korkeintaan hoidokkina.
Yksikään tuntemani, ja tunnen useita, mielenterveystyöntekijä ei alkaisi koskaan väittämään että niuvan potilaista ei löydy uskontoihin seonneita!
Löytyy ehkä ateistejakin, mutta teismi/ateismisuhdetta ei varsinaisesti tilastoida.
Uskonnollisesti hurahtaneiden vakaumus vain näkyy ja kuuluu.
Esimerkiksi omalla ulosteella piirreltyinä uskontoaiheisina kuvina turvahuoneen, pehmeä koppi, seinillä.
Ja kuuluu myös tässäkin forumissa esitettyjen kiihkouskovaisten sekoilun kaltaisena pulputuksena.
Jonka henkilökunta on fiksua ja pitkälle koulutettua väkeä, suuri osa ateisteja.
Uskiksia löytyy sitten asiakaspuolelta.
Paitsi ehkä mielentilatutkimuksen kohteena.
vajoavat niin alas tuossa turhassa mussuttelussaan, ettei sitä viitti edes lähteä samalle tielle!.
no, pidäppä hauskaa ulosteinesi!.
et ole Niuvanniemeä nähnytkään... Kuin ehkä asiakkaana.
seisottamaan..
Eipä ollut meidän uloste vaan uskis-hihhuleiden etkä muutenkaan kyennyt esittämään koko jutussasi yhtään faktaa vaan ainoastaan henkilökohtaisia mielipiteitäsi, päin vastoin kuin ateistit joiden viestit olivat hyvin ja pätevästi perusteltuja.
Joten pidä sinä itse hauskaa omine sairaine mielipiteinesi, mutta älä tyrkytä niitä tänne meille ellei sinulla ole oikeasti jotain todellista sanottavaa...
Sä et taaskaan ole huomannut että oot asiakkaana.
Ja sun taukos loppuu nyt.
alas tulemaan piikille. oot niin levoton.
Mielisairaalamme on käytännössä täynnä uskiksia. Miljoonia euroja palaa joka vuosi näitten uskontohullujen hoitamiseen kun pääsisimme heistä eroon pelkästään uskonnon kieltävällä lailla. Politiikot voisi tehdä jotain tämänkin asian eteen.