satan rides

Muistatteko, kun 90-luvun puolivälissä norjassa, paloi kirkko jos toinenkin.

Kaikki alkoi pienestä ringistä ja kahden miehen välienselvittelystä, jossa ei ollut saatananpalvonnan/satanismin kanssa mitään tekemistä.

Tapahtui kaksi murhaa.
Ensinmäinen oli impulssinen teko, jolla ei ollut saatanan kanssa mitään tekemistä, se oli kuten sanottu impulssinen teko. Tekijä vain soitti black metal bändissä.

Toinen murhista oli valtataistelua kahden scenen johtajan välillä. Molemmat rakastivat huomiota jota media tarjosi.

Kirkonpoltot olivat yksittäisiä tekoja.
(keskimäärin yksi(1) kirkko per vuosi)

Sitten media astuu kuvaan:
(satan rides the media)

Kun lehtimiehet eivät nähneet muuta kuin suuret lukijamäärät he alkoivat keksiä juttuja ja "ylistää" murhaajaa, antamalla hänelle nimeksi "the count", josta lehtien avulla syntyi legenda ja black metal-liike kasvoi ja kansainvälistyi. Kirkon poltot lisääntyivät niin norjassa kuin euroopassa, yhdysvaltoja myöden.
Saksassa jopa murhattiin 15-vuotias poika norjan lehtijuttujen innoittamana.

Kansa oli kaikkialla ihmeissään ja peloissaan,
kaikki median ansiota. Ilman heitä black metal olisi pysynyt pienenä kulttina ja "satanistit" joiksi media heidät risti, vaikka moni skenessä oli vain musiikin tähden. Ei olisi koskaan kasvanut niin suureksi kuin se tänä päivänä on.

Jopa tänä päivänä(2006) juttuni "the count" on innoittanut mm. porvoon kirkon polton.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2006/08/465348

Tarinan opetus:
Medialla on vastuunsa.
Mitä tapahtuisi, jos media mässäilisi samalla lailla, maahanmuuton "ongelmista", liioittelemalla niitä. Repostelemalla joka päivä rikollistilastoilla, joilla ei ole edes paljon painoarvoa niiden kyseenalaisuuksien tähden.
(monet rikokset samojen tekemiä yms.)

Toinen opetus:
Pelko. Ja sen lietsominen.
(Anno domini) 2006 ja terrorismi. Mitä tapahtui usassa, kun Bush ja kumppanit halusivat tahtonsa läpi "terrorismin vastaisessa sodassa" jota vastaan miljoonat ihmiset ympäri maailmaa olivat?
He käyttivät mediaa hyväkseen.
Esittelemällä valheellista aineistoa mm.joukkotuhoaseista.
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/

He pelottelevat edelleen islamin "uhalla".
Ja kansa uskoo. Kansalla on lyhyt muisti.

Religion Kills!
(you reap what you sow)
13338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Miten suomalaiset päättäjät saisivat terrorismista luotettavaa tietoa? Sitä ei saada suomalaisesta mediasta, joka toistaa kuuliaisena Yhdysvaltojen ja Britannian propagandaa. Tietoa ei myöskään saada "terrorismitutkijoilta", jotka niin ikään asettavat viranomaistiedon kaiken lähdekritiikin yläpuolelle. Varoittava esimerkki poliittista propagandaa lähenevästä "terrorismitutkimuksesta" on puolustusministeriön teettämä UPI:n tutkijan Toby Archerin raportti "Kansainvälinen terrorismi ja Suomi". Raportin yksityiskohtainen kritiikki löytyy osoitteesta http://11syyskuu.net/terrorismi/1.htm

Korostamme, että terrorismista tarvitaan hallituksista riippumatonta tutkimusta, sillä terrorismi on tällä hetkellä poliittisesti hyödyllinen ilmiö lukuisalle joukolle sotaakäyviä maita, näistä mainittakoon erikseen Yhdysvallat ja Britannia. Ihmisiä pyritään hallitsemaan pelon avulla. Pelko salaperäistä terrorismia kohtaan saa kansalaiset tukemaan muuten epäsuosittua hallitusta. Suomi ei saa olla ajopuu tässä virrassa kohti poliisivaltiota. Terrorismin ilmiötä tulee tutkia riippumattomasti. Tässä tehtävässä autamme mielellämme.

Religion Kills!
(you reap what you sow)

Äänestä
  • .. rasismi on pelkoa, epäluuloa, vallankäyttöä ja alistamista.

    -- lot ja noema

    Äänestä

  • lot kirjoitti:

    .. rasismi on pelkoa, epäluuloa, vallankäyttöä ja alistamista.

    -- lot ja noema

    määritelmän kokoon.

    Tässä tapauksessa ei pysty muuta kuin jättämmän itsekukin pohtimaan, rasismin hyötyä ja sitä mihin suuntaan annamme noeman kyseistä termiä värittää.

    Itse näen sen noeman ja kyseisen määritelmän perusteella, epäkäytännöllisenä.
    Ellen ole valloittamassa toista maata.

    Religion Kills!
    (you reap what you sow)

    keisari on kuollut,
    kauan eläköön keisari!
    http://www.dissection.nu/

    Äänestä

  • rasismin kirjoitti:

    .. taistelet mielipiteesi puolesta. Rasisteja, uskontojen edusmiehiä sekä Yhdysvaltojen johtoa vastaan. Voittaa alaa oikeille mielipiteille. Nykyaikaista sotaa - sitä sinä käyt.

    -- lot

    määrittelystä on osaltani ohi.

    Rasismi on: pelkoa, epäluuloa, vallankäyttöä ja alistamista.
    Tässä tapauksessa ei pysty muuta kuin jättämmän itsekukin pohtimaan, rasismin hyötyä ja sitä mihin suuntaan annamme noeman kyseistä termiä värittää.
    Itse näen sen noemani ja kyseisen määritelmän perusteella, epäkäytännöllisenä.
    Ellen ole valloittamassa toista maata.

    Kiitos siitä kuuluu osittain sinulle lot.
    On ilo kohdata ihmisiä, "joille tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoinen"-sokrates.

    Mitä tulee määrittelyysi:

    "taistelet mielipiteesi puolesta. Rasisteja, uskontojen edusmiehiä sekä Yhdysvaltojen johtoa vastaan. Voittaa alaa oikeille mielipiteille. Nykyaikaista sotaa - sitä sinä käyt."

    Annat noemasi värittää minun näkemystä.

    Tutkimus osaltasi siis jatkuu.

    Religion Kills!
    (you reap what you sow)

    Äänestä

  • rasismin kirjoitti:

    määritelmän kokoon.

    Tässä tapauksessa ei pysty muuta kuin jättämmän itsekukin pohtimaan, rasismin hyötyä ja sitä mihin suuntaan annamme noeman kyseistä termiä värittää.

    Itse näen sen noeman ja kyseisen määritelmän perusteella, epäkäytännöllisenä.
    Ellen ole valloittamassa toista maata.

    Religion Kills!
    (you reap what you sow)

    keisari on kuollut,
    kauan eläköön keisari!
    http://www.dissection.nu/

    Vaikka isoisäni ei ollut natsi, koki hänkin sen kun Saksa tuhotttiin maanrakoon 1945. Samat rasistit eri väreissä, täällä sinivalkoisissa haluavat ettää maallemme käy samoin.

    "isänmaallisuus on pelkurin hyve"

    Äänestä

Ja valehdellut vuosisatoja

Äänestä
  • sopustus ja SUOMEN KIELEN raiskaaminen EI lopu.

    Minä hommaan itseni tämän palstan SHERIFFIKSI!

    sen jälkeen.

    Loppuu se onneton VITUN valitus!

    die weisse vitun rose!

    Religion Kills!
    (you reap what you saw)

    Äänestä

  • kansioiden katsominen please...

    Äänestä

  • onneton, kirjoitti:

    sopustus ja SUOMEN KIELEN raiskaaminen EI lopu.

    Minä hommaan itseni tämän palstan SHERIFFIKSI!

    sen jälkeen.

    Loppuu se onneton VITUN valitus!

    die weisse vitun rose!

    Religion Kills!
    (you reap what you saw)

    EI LOPU -TAKAAN SEN!

    Äänestä

  • että juttuni olisi ollut innoitus vaan:

    "Syyttäjän mukaan nuorukaisen suhtautuminen kristinuskoon on ollut vihamielistä. Hän oli kerännyt tietoa myös kirkkopaloista Norjassa."
    -eräässä uutispätkässä myös mainittiin hänen idolikseen Varg Vikernes aka. the count.

    Pointti ei ole edes tuossa. Lue tarinan opetus.
    ("juttuni" on faktaa. Tutkittua.)

    Religion Kills!
    (you reap what you sow)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

the media kirjoitti:

Muistatteko, kun 90-luvun puolivälissä norjassa, paloi kirkko jos toinenkin.

Kaikki alkoi pienestä ringistä ja kahden miehen välienselvittelystä, jossa ei ollut saatananpalvonnan/satanismin kanssa mitään tekemistä.

Tapahtui kaksi murhaa.
Ensinmäinen oli impulssinen teko, jolla ei ollut saatanan kanssa mitään tekemistä, se oli kuten sanottu impulssinen teko. Tekijä vain soitti black metal bändissä.

Toinen murhista oli valtataistelua kahden scenen johtajan välillä. Molemmat rakastivat huomiota jota media tarjosi.

Kirkonpoltot olivat yksittäisiä tekoja.
(keskimäärin yksi(1) kirkko per vuosi)

Sitten media astuu kuvaan:
(satan rides the media)

Kun lehtimiehet eivät nähneet muuta kuin suuret lukijamäärät he alkoivat keksiä juttuja ja "ylistää" murhaajaa, antamalla hänelle nimeksi "the count", josta lehtien avulla syntyi legenda ja black metal-liike kasvoi ja kansainvälistyi. Kirkon poltot lisääntyivät niin norjassa kuin euroopassa, yhdysvaltoja myöden.
Saksassa jopa murhattiin 15-vuotias poika norjan lehtijuttujen innoittamana.

Kansa oli kaikkialla ihmeissään ja peloissaan,
kaikki median ansiota. Ilman heitä black metal olisi pysynyt pienenä kulttina ja "satanistit" joiksi media heidät risti, vaikka moni skenessä oli vain musiikin tähden. Ei olisi koskaan kasvanut niin suureksi kuin se tänä päivänä on.

Jopa tänä päivänä(2006) juttuni "the count" on innoittanut mm. porvoon kirkon polton.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2006/08/465348

Tarinan opetus:
Medialla on vastuunsa.
Mitä tapahtuisi, jos media mässäilisi samalla lailla, maahanmuuton "ongelmista", liioittelemalla niitä. Repostelemalla joka päivä rikollistilastoilla, joilla ei ole edes paljon painoarvoa niiden kyseenalaisuuksien tähden.
(monet rikokset samojen tekemiä yms.)

Toinen opetus:
Pelko. Ja sen lietsominen.
(Anno domini) 2006 ja terrorismi. Mitä tapahtui usassa, kun Bush ja kumppanit halusivat tahtonsa läpi "terrorismin vastaisessa sodassa" jota vastaan miljoonat ihmiset ympäri maailmaa olivat?
He käyttivät mediaa hyväkseen.
Esittelemällä valheellista aineistoa mm.joukkotuhoaseista.
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/

He pelottelevat edelleen islamin "uhalla".
Ja kansa uskoo. Kansalla on lyhyt muisti.

Religion Kills!
(you reap what you sow)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu