Voimaton kristillisyys
Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin" (Jes. 40:29). Selaillessamme hengellisiä lehtiä havaitsemme melko usein kirjoitettavan voimattomasta kristillisyydestä ‑ joskin ajoittain kerskataan voimallisesta sellaisesta. Voimaton, tappioissa vaeltava kristitty onkin säälittävä olento, eikä tilanne yleensä korjaannu asianomaista moittimalla. Sairas tuntee tavallisesti voimattomuutta, mutta samoin tuntee myös henkilö, jolta vaaditaan enemmän kuin mihin hänen voimavaransa yltävät. Synninsairas, tahi muuten sielussaan kiusaantunut ihminen, ei voi nauttia elämän keidashetkistä ennen kuin hänen sielunsa vammat on lääkitty oikealla tavalla. Yritys elää jumalelämää saastunein tunnoin johtaa usein niihin epäraittiisiin ilmiöihin, joista meitä syystä moititaan.
Voimme tuskin liiaksi korostaa syntien tunnustamisen, eli ripittäytymisen, merkitystä raittiin kristillisyyden yhtenä voimatekijänä. Jos syntien tunnustamien vaatii suurta rohkeutta ja nöyryyttä, niin ainakin samassa määrin vaaditaan moraalista kuntoa niiltä, joille luottamuksella kerrotaan arkaluontoisista asioista. Henkilö, joka hänelle uskottuja salaisuuksia kertoilee, on moraalisesti turmeltunut yksilö ja tuhontekijän veli.
Voimattomuutta voi helposti tuntea uskossaan nuorija kokematon. Elämäniloa pursuavana häntä tosin ihaillaan, mutta ponnistuksia ja sitkeyttä vaativat tehtävät jäävät vielä voimavarojen puuttuessa suorittamatta. Hengelliseen, enempää kuin henkiseenkään kasvuun ei ole olemassa mitään lyhyttä oikotietä, ja kaikenlainen ihmistekoinen yllytys ja ryntäily vain vaikeuttaa suotuisaa kehitystä. Herran seurassa saamme vähitellen voimassa vahvistua, ja kertyvä kokemus opettaa voimavarojemme oikeaa arviointia ja käyttöä. Jumalan maailma on erittäin miellyttävä juuri siitä syystä, ettei Herra vaadi keneltäkään enempää kuin mihin tämä pystyy. Joukossamme on paljon voimattomuuden valittajia siitä syystä, että he haluaisivat lentää kauemmaksi kuin siivet kantavat.
Kymmenisen vuotta sitten tutustuin juutalaiseen insinööriin, jonka elämän vaikeudet johtuivat siitä, että hän oli jättänyt hyvän toimensa Lontoossa ja seurakunnan, jossa toimi kolehdin kantajana tullakseen lähetyssaamaajaksi Afrikkaan. Uusi tehtävä näytti kai hengellisemmältä, mutta kun Jumala ei ollut asian takana, kestävyys loppui kesken kaiken. Jos tyydymme niihin pieniin tehtäviin, joita Herra meille armossaan suo, niin ihmeeksemme huomaamme voimien riittävän kaikkeen siihen, mitä Hän tehtäväksemme antaa. Tilanne muuttuu heti toiseksi, jos puuhailemme meille kuulumattomissa tehtävissä, kuinka hengellisiltä ne sitten näyttänevätkin. On aikoja, jolloin velttoutemme ja hitautemme, mukavuuden rakkaus ja muut paheet aiheuttavat sellaista voimattomuutta ettemme pysty tehokkaasti hoitamaan Jumalan meille uskomia tehtäviä.
Sen sijaan että valittaisimme kyvyttömyyttämme on suorin tie taipua parannukseen, ja jälleen saamme tuntea uuden voitelun palvelustehtäväämme suorittaessamme. Hengellisen elämän lait ovat yleensä yksinkertaisia ja selviä, eikä niiden ymmärtäminen vaadi suurta älykkyyttä - vaan nöyryyttä. "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon", armon, jonka voimasta voimme elää sisäisesti rikasta ja voimakasta elämää jo täällä tomujen maailmassa.
Mauri Viksten,
Ristin Voitto 22.9.1966
Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin" (Jes. 40:29). Selaillessamme hengellisiä lehtiä havaitsemme melko usein kirjoitettavan voimattomasta kristillisyydestä ‑ joskin ajoittain kerskataan voimallisesta sellaisesta. Voimaton, tappioissa vaeltava kristitty onkin säälittävä olento, eikä tilanne yleensä korjaannu asianomaista moittimalla. Sairas tuntee tavallisesti voimattomuutta, mutta samoin tuntee myös henkilö, jolta vaaditaan enemmän kuin mihin hänen voimavaransa yltävät. Synninsairas, tahi muuten sielussaan kiusaantunut ihminen, ei voi nauttia elämän keidashetkistä ennen kuin hänen sielunsa vammat on lääkitty oikealla tavalla. Yritys elää jumalelämää saastunein tunnoin johtaa usein niihin epäraittiisiin ilmiöihin, joista meitä syystä moititaan.
Voimme tuskin liiaksi korostaa syntien tunnustamisen, eli ripittäytymisen, merkitystä raittiin kristillisyyden yhtenä voimatekijänä. Jos syntien tunnustamien vaatii suurta rohkeutta ja nöyryyttä, niin ainakin samassa määrin vaaditaan moraalista kuntoa niiltä, joille luottamuksella kerrotaan arkaluontoisista asioista. Henkilö, joka hänelle uskottuja salaisuuksia kertoilee, on moraalisesti turmeltunut yksilö ja tuhontekijän veli.
Voimattomuutta voi helposti tuntea uskossaan nuorija kokematon. Elämäniloa pursuavana häntä tosin ihaillaan, mutta ponnistuksia ja sitkeyttä vaativat tehtävät jäävät vielä voimavarojen puuttuessa suorittamatta. Hengelliseen, enempää kuin henkiseenkään kasvuun ei ole olemassa mitään lyhyttä oikotietä, ja kaikenlainen ihmistekoinen yllytys ja ryntäily vain vaikeuttaa suotuisaa kehitystä. Herran seurassa saamme vähitellen voimassa vahvistua, ja kertyvä kokemus opettaa voimavarojemme oikeaa arviointia ja käyttöä. Jumalan maailma on erittäin miellyttävä juuri siitä syystä, ettei Herra vaadi keneltäkään enempää kuin mihin tämä pystyy. Joukossamme on paljon voimattomuuden valittajia siitä syystä, että he haluaisivat lentää kauemmaksi kuin siivet kantavat.
Kymmenisen vuotta sitten tutustuin juutalaiseen insinööriin, jonka elämän vaikeudet johtuivat siitä, että hän oli jättänyt hyvän toimensa Lontoossa ja seurakunnan, jossa toimi kolehdin kantajana tullakseen lähetyssaamaajaksi Afrikkaan. Uusi tehtävä näytti kai hengellisemmältä, mutta kun Jumala ei ollut asian takana, kestävyys loppui kesken kaiken. Jos tyydymme niihin pieniin tehtäviin, joita Herra meille armossaan suo, niin ihmeeksemme huomaamme voimien riittävän kaikkeen siihen, mitä Hän tehtäväksemme antaa. Tilanne muuttuu heti toiseksi, jos puuhailemme meille kuulumattomissa tehtävissä, kuinka hengellisiltä ne sitten näyttänevätkin. On aikoja, jolloin velttoutemme ja hitautemme, mukavuuden rakkaus ja muut paheet aiheuttavat sellaista voimattomuutta ettemme pysty tehokkaasti hoitamaan Jumalan meille uskomia tehtäviä.
Sen sijaan että valittaisimme kyvyttömyyttämme on suorin tie taipua parannukseen, ja jälleen saamme tuntea uuden voitelun palvelustehtäväämme suorittaessamme. Hengellisen elämän lait ovat yleensä yksinkertaisia ja selviä, eikä niiden ymmärtäminen vaadi suurta älykkyyttä - vaan nöyryyttä. "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon", armon, jonka voimasta voimme elää sisäisesti rikasta ja voimakasta elämää jo täällä tomujen maailmassa.
Mauri Viksten,
Ristin Voitto 22.9.1966
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.