Itsestäänsyntymiskoe Hgin torilla 16.9.

MrKAT tulee Helsinkiläiselle torille lauantaina 16.9. ja kotimaan katsaus tallentaa sen tv-ohjelmaksi:

MrKAT järjestää labrasimulaatiot
1)Itsestään syttymiskoe
2)itsestään järjestäytymiskoe
3)kopioituvan molekyylin itsestään syntymiskoe
4)sähkögeneraattorin itsestään syntymiskoe

Esim. 1=bensainen pellavaöljyinen trasselituppo
2=torinrannan aallokko järjestää astiassani kivet koon mukaan eri ryhmiin
3=itsestään kopioituvan aminoadenosiinitrihappoesterin synty osasistaan

Onko niin, että puolueellisesti 1 on hyväksytty koe mutta muissa kokeissa täällä valveutuneet ja valmentautuneet nettikreationistit huutavat kotonaan lapsilleen ja suvulleen paniikinomaisesti huutaen :Tuossa on tekijänä IHMINEN, ÄLY. EI TODISTA MITÄÄN.

Paitsi kohdassa 4 jossa labranani on koko Helsingin ilmakehä stratosfääriin asti, jossa tuurini on niin hyvä, että silmien edessä juuri tuolloin syntyy tyhjään ilmaan cumulus pilvi ja cumulonimbus ja ukkospilvi, jonka kohdalla helluntailaiskodeissa syyksi pannaan Saatana: "Tuo on luonnotonta. Hän on selvästi liitossa pahojen voimien, itsensä SAATANAN kanssa. ÄLKÄÄMME KATSOKO ENÄÄ ".

(Ei auta selitykseni hyvistä yhteyksistäni meteor. laitokseen).

:D

12

912

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuules ukko

      Joo on.

    • Kyllä!

      Erinomaista, vaikka en pääsisikään paikalle, niin kannustan sinua silti. Näytä niille närhen kehittyneet munat.

    • Eräs kristitty

      Kommenttisi:

      Tuossa on tekijänä IHMINEN, ÄLY. EI TODISTA MITÄÄN.

      ja

      jonka kohdalla helluntailaiskodeissa syyksi pannaan Saatana: "Tuo on luonnotonta. Hän on selvästi liitossa pahojen voimien, itsensä SAATANAN kanssa. ÄLKÄÄMME KATSOKO ENÄÄ ".

      ...ovat silkkaa provosointia ja lapsellista argumentointia.

      Et sinä mitään elämää pysty synnyttämään, huolimatta siitä, että pikkuisen jotkit molekyylit hieman järjestäytyvät hiukan - täysin abioottisissa merkeissä. Maailmakuva, joka väittää biologisten koneistojen ja informaation syntyneen itsestään, ei perustu luonnontieteellisille tosiasioille.

      Jos Jumalan varsinainen ilmoitus hylätään, ihminen joutuu korvaamaan sen omilla kuvitelmillaan. Niin on monien kohdalla käynyt.

      • Mr.K.A.T.

        no kyllä Copperfieldista on parikin uskovaa sanonut, että liitossa Paholaisen kanssa.

        Mutta mitkä noista kohdista 1-4 hyväksyisit, että "syntyy itsekseen" vaikka simulaatio-olot järjestää ihminen ?


      • perustuu kaikki

        Kaikki perustuu luonnontieteellisille seikoilla, joko suoraan tai epäsuorien havaintojen kautta. Jos hyväksymme käsityksen yliluonnollisesti tiedämme 0 prosenttia elämästä ja kaikkeudesta.

        Nimimerkillä helluntailaiset Siperiaan.


    • En aio tulla pilaamaan näytöstäsi, mutta toivottavasti vastaat seuraavanlaisiin kysymyksiin:

      a) Onko havaittu järjestäytyminen (itsekseen syntyminen) jatkuvaa, kasautuvaa, vai onko ennemmin siinä kaikki ja pitempi (sata-miljoona vuotta) koejakso johtaisikin epäjärjestykseen kyseisessä koesysteemissä?

      b) Onko ilmiöön tarvittava lähtötilanne yleinen tai todennäköinen esim. lähiplaneetoilla? Entäs maapallolla eri paikoissa (keskellä merta, keskellä mannerta).

      c) Oletko tarvinnut mitään tietoja koejärjestelyyn (liittyy siis olosuhteiden valintainformaation määrään ja b-kohtaan)?

      d) Onko ilmiö ennustettavissa ja toistettavissa? (Väittävät esim. evoluutiosta, että toistettavuus
      on heikko. Jos siis vertaat kokeitasi evoluutioprosesseihin).

      • Mr.K.A.T.

        a) jatkuvaa, mutta voihan se silti mennä epäjärjestykseen kuten dinot.

        b)yleinen/galaksi, ehkä harvinaisempi per planu

        c)ainahan tietoja koejärjestelyyn

        d)toivottavasti


      • Mr.K.A.T.

        kun olet paikalla ja mielessä välähti niin:

        "Geologien ja astrobiologien tiedonnälän täyttämiseksi Outokumpuun porattiin viimevuonna halkaisijaltaan 22 senttiä leveä ja 2516 metriä syvä tutkimusreikä." ...

        " "Erityisen kiinnostavaa on, että täällä on myös uraanimineralisaatiota, joita ei ole louhittu",Pratt kertoo, "niiden pohjavesiolosuhteet ovat siten häiriintymättömät ja tutkimukselle otollisia."
        Prattin mukaan elämän vaatimaksi energian lähteeksi riittää pelkkä säteilyn vaikutuksesta pohjaveteen muodostuva vety. Ja hajoavan uraanin ansiosta tätä vetyä myös riittää mahdollisille suomalaisille mikrobeille."

        /Tähdet ja Avaruus 4/2006 s.2/

        Säteilystä elävä maailma, olisiko se radiosynteesi ?


      • Mr.K.A.T. kirjoitti:

        a) jatkuvaa, mutta voihan se silti mennä epäjärjestykseen kuten dinot.

        b)yleinen/galaksi, ehkä harvinaisempi per planu

        c)ainahan tietoja koejärjestelyyn

        d)toivottavasti

        Jatkuvalla järjestyksen synnyllä tarkoitin samalla kasautuvaa järjestystä. Eli kun kivet järjestyvät nopsaan johonkin kokojärjestykseen, niin mitä järjestystä sitten jatkossa (miljoonissa vuosissa esim.) syntyy.


      • Mr.K.A.T. kirjoitti:

        a) jatkuvaa, mutta voihan se silti mennä epäjärjestykseen kuten dinot.

        b)yleinen/galaksi, ehkä harvinaisempi per planu

        c)ainahan tietoja koejärjestelyyn

        d)toivottavasti

        Eli esim niitä itsestään kopioituvan aminoadenosiinitrihappoesterin lähtöaineitako on havaittu laajasti?
        Entäs sitten itse aminoadenosiinitrihappoesteri, eikö sitäkin pidä löytää yleisesti galaksissa, jos kerta väität, että olosuhteet ovat yleisiä (silloinhan prosessi tapahtuu "itsekseen")?


      • Mr.K.A.T. kirjoitti:

        a) jatkuvaa, mutta voihan se silti mennä epäjärjestykseen kuten dinot.

        b)yleinen/galaksi, ehkä harvinaisempi per planu

        c)ainahan tietoja koejärjestelyyn

        d)toivottavasti

        Esim puhtaiden lähtöaineiden käyttö synteesissä vaati sellaista tietoa, mitä "itsekseen" ei löydykään luonnosta, ts. valintainformaatio ja olosuhteiden todennäköisyys ovat käänteisesti riippuvaisia toisistaan. Esim. voidaan sanoa, että mun Rellu syntyy itsekseen (osistaan)sopivissa olosuhteissa. Ja hartaalla yrittämisellä ja runsaalla tiedolla sellainen olosuhde voidaan ehkä löyttää.


      • Mr.K.A.T.
        tuttumies kirjoitti:

        Jatkuvalla järjestyksen synnyllä tarkoitin samalla kasautuvaa järjestystä. Eli kun kivet järjestyvät nopsaan johonkin kokojärjestykseen, niin mitä järjestystä sitten jatkossa (miljoonissa vuosissa esim.) syntyy.

        ko. ohjelmassa.
        Tarkkailuaikaa on kork. se päivä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1333
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. 60
      651
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      648
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      507
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe