VARKAAT VALLASSA

Rautaruukki ym valtionyhtiöt ovat päättäneet jakaa johtajilleen miljoonaoptioita. Eduskunta
katsoo sivusta. Kansallisomaisuuden ryöstö
on tapahtunut laillisesti. MISSÄ ON POLIITIKKOJEN MORAALI?
391344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Mitähän selityksiä saamme taas kuulla.

Äänestä

tähän liittyy? Johtajat ovat tehneet hyvää tulosta ja maksavat paljon veroja valtiolle.

Äänestä

  • kukaan esimerkiksi fortumissa että meidän jokaisen pitää heittä suoraan pari sataa ekeä johtajien taskuun! joku tolkku pitäisi olla näissäkin asioissa.

    Äänestä

  • Nyt en muista henkilön nimeä mutta useita vuosia sitten eräs rikas hyötyi tarkoituksellä veroista. Hän siis maksoi tahallaan liikaa ennakkoveroja ja sai veronpalautukselle korkoa pyöreesti miljoona markkaa.

    Äänestä

  • UPDATE_5195186 kirjoitti:

    Nyt en muista henkilön nimeä mutta useita vuosia sitten eräs rikas hyötyi tarkoituksellä veroista. Hän siis maksoi tahallaan liikaa ennakkoveroja ja sai veronpalautukselle korkoa pyöreesti miljoona markkaa.

    voi tapahtua? olen jotenkin siinä uskossa että palautuksista ei makseta korkoa mutta alijäämaästä kylläkin.

    veronpalautuksen korkoprosentti tuolloin? Rohkenen väittää että ei mikään huima verrattuna mihin tahansa normaalin korkoinstrumenttiin joten jos valtiolla oli vähänkään järkeä ennakkoon maksetun ylimääräisen rahan sijoituksessa niin se oli valtio joka tuossa tienasi ja liikaa veroja maksanut heppu sai toki rahalleen riskittömän mutta surkean tuoton verrattuna muihin sijoitusmahdollisuuksiinsa.

    Vaikuttaa vähän urbaanilta legendalta muutenkin.

    Äänestä

  • kai enää kirjoitti:

    voi tapahtua? olen jotenkin siinä uskossa että palautuksista ei makseta korkoa mutta alijäämaästä kylläkin.

    ...mielettömät PUOLI PROSENTTIA! Kipin kapin kaikki miljardöörit maksamaan Suomen valtiolle huimia ennakkoveroja liikaa, mahtavat riskittömät tuotot tiedossa...

    Äänestä

  • hyh kirjoitti:

    veronpalautuksen korkoprosentti tuolloin? Rohkenen väittää että ei mikään huima verrattuna mihin tahansa normaalin korkoinstrumenttiin joten jos valtiolla oli vähänkään järkeä ennakkoon maksetun ylimääräisen rahan sijoituksessa niin se oli valtio joka tuossa tienasi ja liikaa veroja maksanut heppu sai toki rahalleen riskittömän mutta surkean tuoton verrattuna muihin sijoitusmahdollisuuksiinsa.

    Vaikuttaa vähän urbaanilta legendalta muutenkin.

    En muista enään tuon prosentin suuruutta mutta tämän henkilön juttu oli lehdissä ja joku asiantuntijakin mainitsi että hienosti osasi hyödyntää tämänkin asian. Nykyäänhän tuo ei enään onnistu.

    Äänestä

  • UPDATE_5195186 kirjoitti:

    En muista enään tuon prosentin suuruutta mutta tämän henkilön juttu oli lehdissä ja joku asiantuntijakin mainitsi että hienosti osasi hyödyntää tämänkin asian. Nykyäänhän tuo ei enään onnistu.

    Mä rohkenen väittää ettei veronpalautusten korkoprosentti ole ikinä ollut edes inflaation kanssa kovinkaan kilpailukykyinen, eli toki tarinan miljonääri sai enemmän palautusta kuin mitä maksoi muttei se mitenkään tuottoisa temppu voinut olla.

    Löysin tuon lakimuutoksen joka koski tuota veronpalautusta. Korko oli jopa 7.5 %.

    http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1993/19930019

    Vieläkään en ole kuitenkaan löytänyt kuka oli se joka käytti tuota porsaanreikää hyväksi.

    Tuolloin oli muuten pankissakin hyvät korot sijoittamalleen rahalle mahdollisia. Muistan sen siksi niin hyvin kun itsellänikin oli vuoden verran tasan satatuhatta markkaa sijoitettuna ja kun vuosi tuli täyteen sille sain 7 % koron josta kylläkin meni normaali tulovero.

    Äänestä

  • hyh kirjoitti:

    veronpalautuksen korkoprosentti tuolloin? Rohkenen väittää että ei mikään huima verrattuna mihin tahansa normaalin korkoinstrumenttiin joten jos valtiolla oli vähänkään järkeä ennakkoon maksetun ylimääräisen rahan sijoituksessa niin se oli valtio joka tuossa tienasi ja liikaa veroja maksanut heppu sai toki rahalleen riskittömän mutta surkean tuoton verrattuna muihin sijoitusmahdollisuuksiinsa.

    Vaikuttaa vähän urbaanilta legendalta muutenkin.

    AMIKSESTA HÖLMÖN, OMALLA TIETÄMYKSELLÄÄN. TEILLÄ FINNIKUONOILLA ON HUONO TAPA JANKATA, VAIKKA ETTE ASIOIsTA TIETÄISIKÄÄN. VITUTTAAKO NYT RANKASTI? HAH HAH HAH HAH HAAAAA!

    Äänestä

  • UPDATE_5195186 kirjoitti:

    Löysin tuon lakimuutoksen joka koski tuota veronpalautusta. Korko oli jopa 7.5 %.

    http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1993/19930019

    Vieläkään en ole kuitenkaan löytänyt kuka oli se joka käytti tuota porsaanreikää hyväksi.

    Tuolloin oli muuten pankissakin hyvät korot sijoittamalleen rahalle mahdollisia. Muistan sen siksi niin hyvin kun itsellänikin oli vuoden verran tasan satatuhatta markkaa sijoitettuna ja kun vuosi tuli täyteen sille sain 7 % koron josta kylläkin meni normaali tulovero.

    korot olivat toki muhkeita. 80-luvun lopulla hoputettiin ihmisiä ottamaan lainaa kaksinumeroisella lainakorolla ja sijoittamaan osakkeisiin. Vakuuksiista ei niin väliä. Rahaa piti tulla kaikille takuuvarmasti kuin roskaa.

    Mutta oli inflaatiokin tuolloin vähän toisella tasolla kuin nykyään.

    http://statfin.stat.fi/StatWeb/start.asp?PA=Khiprose&D1=a&D2=a&LA=fi&DM=SLFI&TT=2

    Ihan komeita prosentteja ennen 90luvun alun lamaan syöksyä.

    Äänestä

Se on yhtiön oma asia miten jakaa voittoaan. Hyviä johtajia kannattaa palkita ja kannustaa pysymään yhtiöstä koska heidän päätöksistä yhtiön menestys on viimekädessä kiinni.

Valtiokin saa yhtiön tuloksesta eniten suoraan omaan kassaansa jos raha jaetaan optioina koska niistä raksuttaa aina ~60% marginaalivero. Ja eikös se ole sen persaukisen vinkujan kannalta parasta kun valtio saa eniten rahaa notta voi tarjota vinkujille ilmaista pullaa.

Äänestä
  • " Lasketko kansan hyötyneen siitä, että ensin siltä revittiin sähkön ylihinnoittelulla niin optiot kuin osingotkin ja sitten osa siitä "palautettiin" veroina takaisin?
    Höynäytetyt ei näköjään lopu tästä maasta. Ehkä joku tosiaan vieläkin uskoo "hyviin haltijoihin", jotka taikoi ne rahat tyhjästä.

    Todellisuus on melkoisesti karumpi:
    esimerkiksi Fortumin viime vuoden miljardiosinkoa maksoi jokainen suomalainen keskimäärin 200 euroa, nelihenkinen perhe siis 800 euroa. Vaikka siitä 50% palautuisi veroina, niin maksettavaa jää silti 100 euroa jokaiselta vauvasta vaariin."

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000019&posting=22000000018010373

    Äänestä

  • esimerkki kirjoitti:

    " Lasketko kansan hyötyneen siitä, että ensin siltä revittiin sähkön ylihinnoittelulla niin optiot kuin osingotkin ja sitten osa siitä "palautettiin" veroina takaisin?
    Höynäytetyt ei näköjään lopu tästä maasta. Ehkä joku tosiaan vieläkin uskoo "hyviin haltijoihin", jotka taikoi ne rahat tyhjästä.

    Todellisuus on melkoisesti karumpi:
    esimerkiksi Fortumin viime vuoden miljardiosinkoa maksoi jokainen suomalainen keskimäärin 200 euroa, nelihenkinen perhe siis 800 euroa. Vaikka siitä 50% palautuisi veroina, niin maksettavaa jää silti 100 euroa jokaiselta vauvasta vaariin."

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000019&posting=22000000018010373

    eikä mikään yleishyödyllinen hyväntekeväisyyskerho. Voimayhtiöiden tavoite on myydä niin kallista energiaa kuin asiakkaan perse juuri ja juuri kestää. Jos asiakkaasta tuntuu että Fortumin sähkö maksaa liikaa pitää etsiä halvempi sähkön tarjoaja tai sitten vinkua että alalta puuttuu toimiva kilpailu (kuten valitettavan monelta alalta Suomessa tyystin puuttuukin).

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000019257354

    Äänestä

Niinpä niin ja tuosaa jokin äärikapitalisti ehti jo kategroida kritisoijat vinkujiksi.

Mutta jos menään lähelläkään oikeudenmukaisuuden yleisiä käsitteitä, niin eiköhän silloin joku rajoitus laiteta siihen, kuinka paljon laskutetaan tavallista enemmistöraatajaluokkaa, joka pitää pyörät pyörimässä.

Vaan eipäs sieltä lakien säätäjistä ja muokkaajista löydy vielä sellaista, joka alkaisi puhumaan rajoista. Tottakai keskivertoisen yrityksen johto pärjää hyvin ilman optioitakin eikä siinä mitään...en kannat mitään tasapalkkamaailmaa, mutta tänäpäivänä ahneus vie, moraali ja hyvät tavat unohtuvat.

Tavallinen puurtaja maksaa, koska markkinatalous hallitsee ihmistä ja lakeja eikä päinvastoin niin, että lakien säätäjien korkein päämäärä on kohtuus ja arvot. Rajoituksia ei tehdä, koska rikkaat ovat sitä vastaan ja poliitikothan pitävät niistä, joilla on maksukykyä, joka on juuri raatajien ansiosta ilmaantunut näille bisnesvekkuleille.

Nyt on tosissaan nämä energia-alojen pamput yhtä hymyä, kun tavalliset pulliaiset köyhtyy kovasti.

Äänestä
  • ajattelit raatajaenemmistön laskutukselle laitella? Sähkölle hintakatto? Bensaa raatajilla 50 senttiä litra?

    kysyy nimim. "äärikapitalisti"

    Äänestä

  • hyh kirjoitti:

    ajattelit raatajaenemmistön laskutukselle laitella? Sähkölle hintakatto? Bensaa raatajilla 50 senttiä litra?

    kysyy nimim. "äärikapitalisti"

    "- Fortum syntyi 1998. Kauppa- ja teollisuusministerinä Antti Kalliomäki (sd.)

    - Fortumin yhtiökokous päätti ensimmäisestä tulosperusteisesta vertailevasta optio-ohjelmasta marraskuussa 1998 jo ennen yhtiön vientiä pörssiin (19.12.1998). Optio-ohjelma kattoi vuodet 1999-2001. Kauppa- ja teollisuusministerinä Antti Kalliomäki.

    - Toinen tulosperusteinen vertaileva optio-ohjelma hyväksyttiin yhtiökokouksessa huhtikuussa 2001. Optio-ohjelma kattoi vuodet 2001-2004. Kauppa- ja teollisuusministerinä Sinikka Mönkäre (sd.)

    - Korvaava optio-ohjelma hyväksyttiin maaliskuussa 2002, jotta Fortumin ostaman ruotsalaisen Birka Energyn johto saatiin mukaan palkitsemisjärjestelmään. Uusi optio-ohjelma on samanlainen kuin vuoden 2001 ohjelma. Samalla vuoden 2001 ohjelma mitätöitiin. Uusi ohjelma kattoi vuodet 2002-2004. Kauppa- ja teollisuusministerinä Sinikka Mönkäre.

    - Vuonna 2003 Fortumin hallitus päättää johdon osakepalkkiojärjestelmästä. Kattaa vuodet 2003-2005. Palkkioina käytetään yhtiön ostamia osakkeita. Kauppa- ja teollisuusministerinä Sinikka Mönkäre."

    http://www.verkkouutiset.fi/tulosta.php?id=79292

    noita järjettömiä optioita. luulisi vähän vähempikin riittävän. samaan aikaan tehdään paljon tärkeämpääkin työtä esimerkiksi sairaaloissa ja tienataan kuukaudessa se mitä energiapamput ottaa päivässä. sitten kun älyttömät palkat on vielä perusteltu suurella vastuun määrällä niin alkaa jo naurattaa. jos tapahtuu suurempi tai miksi ei pienempikin munaus niin ne vastuunkantajat jotka saavat miljoonia ovat kadonneet kun pieru saharaan.

    Äänestä

  • köyhän asialla kirjoitti:

    väliä ketkä on vallassa. sama meno jatkuu on siellä ketä vaan! on moneen kertaan nähty nää hommat.

    Äänestä

  • tarkoitti kirjoitti:

    Kuinka moni tietää mikä optio on? Kuinka moni tiedostaa mistä johtajien optiotulo loppujenlopuksi tulee?

    Optio on oikeus merkitä yhtiön osakkeita normaalia markkinahintaa halvemmalla, ja sisältää yleensä ehdon ettei osakkeita saa myydä ennenkuin tietty ajanjakso on kulunut.

    Eli ensinnäkin se johtaja itse maksaa yhtiölle tietyn summan rahaa niistä osakkeista, ja sitten joku MUU taho jonkun ajan kuluttua ostaa ne osakkeet normaalina pörssikauppana tältä johtajalta.

    Toisin sanoen jos oikein pinnistelee tätä tapahtumaketjua niin johtajien optiomiljoonat eivät ole revitty yhtiön tuloksesta, ylihinnoitellusta sähköstä jne, vaan ne revitään joltain sijoittajalta pörssikaupassa.

    Jotta se johtaja aikanaan saisi voittoa optioistaan on sen vastuulla johtaa yhtiötä siihen malliin että yhtiön osakkeen arvo pysyy ja mielellään kasvaakin tulevaisuudessa.

    Niin, jos johtaja mokaa niin yhtiö tosiaan voi kadottaa sen kuin pierun Saharaan, toisinsanoen antaa potkut _välittömästi_. Ei ole mitään irtisanomisaikoja yms työsuhdeturvaa mistä se tavallinen ruuvinkiristäjä nauttii. Eikä se johtaja voi myöskään itkeä mahdollisten menetettyjen optioansioiden perään.

    Se on sitä johtajan vastuuta että se johtajan hyväpalkkainen palli voi kadota alta millä sekunnilla tahansa, eikä mikään 'johtajien ammattiliitto' lakkoile ja mäkätä johtajille parempaa työsuhdeturvaa.

    Kuten jo mainitsin on johtajien tavoite kasvattaa yhtiön osakkeen arvoa jotta optiotulonsa kasvaisi.

    Nyt suuri kysymys kaikille jotka tuntevat suurta tarvetta vinkua sellaisten yhtiöiden optio-ohjelmista joissa _valtio_on_merkittävä_osakkeenomistaja_.

    Hyötyykö myös valtio jos johtajan optio lopulta tuottaa hyvin?

    Miettikää tarkasti, kone ei ole vielä lukinnut vastausta, saa myös käyttää oljenkorsia!

    niinpä. sanahelinää. oman duunini tärkein asia on tehdä sopimukset aina niin etten joudu ikinä vastuuseen ja vaikka en lähellekään niin korkealla ole niin, niin se on energiapampuillakin. ja ton optiohomman nappasit netistä koska tuo oli huonoin juttu mitä olen aikoihin täältä lukenut. mistähän se osakkeen arvo nyt syntyikään?

    hyötyykö kuluttaja?

    Äänestä

  • jaapa joopa kirjoitti:

    sinä pakoilet vastuuta ei ole todiste siitä että 'energiapamput' tekevät samoin (olettaen ettet ole energiapamppu).

    Optio on varmasti selitetty nykyään netissäkin monessa eri paikassa mutta olen perehtynyt asiaan jo silloin kun 'netti' oli pelkästään kotisivuja, pornoa ja newsit.

    Niin mistähän se osakkeen arvo syntyy? Syntyykö se puhtaasti yhtiön tuloista? Yhtiö tienaa vaikkapa miljardin vuodessa niin sen osakkeiden arvo on miljardi? Eipä taida ihan niin yksinkertaista olla vaan arvo muodostuu monesta asiasta, mm. tuotto-odotuksista.

    Jos Fortum pukkaisi ulos tiedotteen että vastedes pyrimme myymään sähköä mahdollisimman halvalla nottei raatajakansaa riistettäisi liikaa niin taitaisi käydä aika köpelösti yhtiön kurssille. Kuinkas silloin kävisi valtion omistusosuudelle JA verotuloille?

    Äänestä

  • hyh kirjoitti:

    Kuinka moni tietää mikä optio on? Kuinka moni tiedostaa mistä johtajien optiotulo loppujenlopuksi tulee?

    Optio on oikeus merkitä yhtiön osakkeita normaalia markkinahintaa halvemmalla, ja sisältää yleensä ehdon ettei osakkeita saa myydä ennenkuin tietty ajanjakso on kulunut.

    Eli ensinnäkin se johtaja itse maksaa yhtiölle tietyn summan rahaa niistä osakkeista, ja sitten joku MUU taho jonkun ajan kuluttua ostaa ne osakkeet normaalina pörssikauppana tältä johtajalta.

    Toisin sanoen jos oikein pinnistelee tätä tapahtumaketjua niin johtajien optiomiljoonat eivät ole revitty yhtiön tuloksesta, ylihinnoitellusta sähköstä jne, vaan ne revitään joltain sijoittajalta pörssikaupassa.

    Jotta se johtaja aikanaan saisi voittoa optioistaan on sen vastuulla johtaa yhtiötä siihen malliin että yhtiön osakkeen arvo pysyy ja mielellään kasvaakin tulevaisuudessa.

    näette paljasjalkaisen porvarin heti seuraavana friikkisirkuesen karvaisesta naisesta!

    Äänestä

  • bee kirjoitti:

    hyötyykö kuluttaja?

    ja _yhtiön_ edut tuppaavat olemaan AINA ristiriidassa, mitä tulee minkä tahansa ko. yhtiön tuottaman hyödykkeen hintaan.

    Äänestä

  • hyvä yleisö kirjoitti:

    näette paljasjalkaisen porvarin heti seuraavana friikkisirkuesen karvaisesta naisesta!

    Jollekin tulee aivan varmasti yhä mieleen vinkua että kyllä ne optiot ovat kuitenkin väärin koska niissähän myydään yhtiötä alihintaan johtajille. Ja heti perään kysytään/vaaditaan että noinhan pitäisi tehdä kaikille yhtiön työntekijöille.

    Ensinnäkin kuvion täytyy mennä kuten johtajien/avainhenkilöiden optioissa; henkilöt ostavat osakkeet firmalta edulliseen hintaan ja myyvät itse myöhemmin.

    Hommaa ei voi tehdä niin että yhtiö myy omia osakkeitaan ja jakaa myyntituoton ihmisille. Miksi? Siksi että omia osakkeitaan myyvä yhtiö olisi pörssikaupassa kummajainen, negatiivinen signaali, ja kirvoittaisi muutkin myymään. Jos yhtiö itse myisi omia osakkeitaan se tulkittaisiin merkiksi siitä että yhtiö uskoo pörssiarvonsa laskevan. Siinä ei auttaisi selittelyt että joo nou hätä me tässä vaan palkitaan duunareitamme.

    Jos Daniel Duunari tahtoo myös option niin hänen on parempi opetella käymään pörssikauppaa, yhtiö ei voi sitä hänen puolestaan tehdä.

    Jos D. Duunarille myönnetään optio niin onko hän valmis tinkimään vastapainoksi työsuhdeturvastaan johtajien tapaan? Vai pitääkö D. Duunarin saada nauttia sekä mahdollisesti tuottavista optioista (joiden tuottavuus on mitä suurimmassa määrin kiinni vain ja ainoastaan yhtiön johdon päätöksistä) ja nauttia edelleen rivipalkansaajan turvaverkosta?

    Äänestä

  • ei ole paskan kirjoitti:

    väliä ketkä on vallassa. sama meno jatkuu on siellä ketä vaan! on moneen kertaan nähty nää hommat.

    Eipäs kun kokoomus on TYÖVÄEN PUOLUE.
    Kokoomus sanoisi johtajille EI.
    Varmasti!
    Jos nyt kokoomus pääsee valtaa voidaan sanoa hyvästi kaikelle optio-ohjelmille. Eikö?
    Ja duunarit saa lisää palkkaa. Kokoomushan kuulostaa jo kommaripuolueelta. Vai eikö ne ollutkaan vain rikkaitten puolustajia?

    Äänestä

  • hyh kirjoitti:

    Kuten jo mainitsin on johtajien tavoite kasvattaa yhtiön osakkeen arvoa jotta optiotulonsa kasvaisi.

    Nyt suuri kysymys kaikille jotka tuntevat suurta tarvetta vinkua sellaisten yhtiöiden optio-ohjelmista joissa _valtio_on_merkittävä_osakkeenomistaja_.

    Hyötyykö myös valtio jos johtajan optio lopulta tuottaa hyvin?

    Miettikää tarkasti, kone ei ole vielä lukinnut vastausta, saa myös käyttää oljenkorsia!

    Valtiolle verotuloja tottakai (mutta liika on liikaa siinäkin, kun kansalaiset eivät saa vaikkapa 10% itse ohjailla haluamaansa sektoriin veromenoistaan)

    Se nyt on vaan hyh niin, että yhteiskunnan moottori ei saa alkaa yskimään liikaa ja se nyt sattuu käymään ylikierroksilla, kun eri alojen ihmisten kanssa keskustelee.

    Me tiedämme, että muutamat sataset vuositasolla mm:ssa sähkön ja veden hinnan nousussa näkyvät vaikkapa perheellisten peruspulliaisten kukkarossa, mutta ei rikkaiden eikä pörssimaailmaaan keskittyneiden numeroihmisten pankkitilileillä.

    Asioiden ei pidä mennää siihen suuntaan, että nuoret aikuiset eivät halua yrittääkään saada lapsia ympärilleen, koska kaikki on muutenkin liian kallista. Tuolta kätevistä pörssimaailmoista voi heilahtaa miettimään ihan käytännön maailmaakin ja jos valtio ja yhteiskunta haluaa jatkaa tasapainossa, niin eiköhän olisi syytä pitää suuri työteliäs massa hyvinvoivana?

    Äänestä

Suomessa on viime vuosina siirretty yhteistä
varallisuutta poliitikkojen Ym. taskuihin
Satoja miljoonia ja onpa käyty häviämässä
Saksan UMTS huutokaupassa miljardeja. Herrat
on ja pysyy. Papit keksivät uusia sanoja
joilla todistellaan varastamisen laillisuus.
Uskon että moraalinen Suomen kansalainen on
saanut mittansa täyteen.

Äänestä
  • "Uskon että moraalinen Suomen kansalainen on
    saanut mittansa täyteen."

    Joten nyt tämä moraalinen Suomen kansalainen tekee ... mitä? Polkee jalkaa, puhisee vääryyttä ja vaatii että asioiden on muututtava! Asioiden on mentävä jotenkin ... toisin ... ei oikein osaa sanoa ihan tarkkaan miten ... mutta toisin kuitenkin!

    Tuohtunut moraalinen Suomen kansalainen rynnii pian vaaliuurnille ja vastalauseeksi äänestää ... jälleen demareita.

    Vai tulee Kokoomukselle veret seisauttava voitto, nehän on olleet oppositiossa ja silti tapahtuu pahhuutta.

    Äänestä

  • hyh kirjoitti:

    "Uskon että moraalinen Suomen kansalainen on
    saanut mittansa täyteen."

    Joten nyt tämä moraalinen Suomen kansalainen tekee ... mitä? Polkee jalkaa, puhisee vääryyttä ja vaatii että asioiden on muututtava! Asioiden on mentävä jotenkin ... toisin ... ei oikein osaa sanoa ihan tarkkaan miten ... mutta toisin kuitenkin!

    Tuohtunut moraalinen Suomen kansalainen rynnii pian vaaliuurnille ja vastalauseeksi äänestää ... jälleen demareita.

    Vai tulee Kokoomukselle veret seisauttava voitto, nehän on olleet oppositiossa ja silti tapahtuu pahhuutta.

    Tarvittaisiin. Jos ihmiset saisivat oikeasti
    päättää asioista keskustelun kanssa. Se olisi
    demokratiaa ja moraalisesti ylentävää.

    Äänestä

  • SOKRATES kirjoitti:

    Tarvittaisiin. Jos ihmiset saisivat oikeasti
    päättää asioista keskustelun kanssa. Se olisi
    demokratiaa ja moraalisesti ylentävää.

    Kohta varmaan nämä optiomiehet ja yrittäjät sekä yritykset lähtevät täältä muille maille, kun eivät viitsi enää maksella laiskojen duunarien jatkuvia sairaslomia : vaikkua korvassa, herpes huulessa, mummo kipee, kissa kipee,krapula, kaunis ilma, pekkaset, pakkaset.Ei se korkee palkka niin paha ole maksaa, mutta kun harvoin näkee äijiä enää työpaikoilla. Sittenhän teidän on mukava rupatella keskenänne " tavalliset ihmiset" ja etsiä juuria syötäväksi. Ei kannattais purra ruokkivaa kättä. Siinä vallankumousta teille tarpeeksi.

    Äänestä

Ennen valtionyhtiöt (mm. Rautaruukki) olivat sitä varten, että ne tuottaisivat tuloja valtiolle ja näin pienentäisivät veronmaksajien taakkaa.
Nyt ne voitot jaetaan johtajille. Ja vielä "mulkku-iiro" Viinasen pikkuveljen Jukka Viinasen (Rautaruukin pääjohtaja) kertomana hymyn kera.
Voi prkl, sanon minä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SOKRATES kirjoitti:

Rautaruukki ym valtionyhtiöt ovat päättäneet jakaa johtajilleen miljoonaoptioita. Eduskunta
katsoo sivusta. Kansallisomaisuuden ryöstö
on tapahtunut laillisesti. MISSÄ ON POLIITIKKOJEN MORAALI?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu