Taustatietona sen verran, että en pidä serkustani. En vihaa häntä, en vain yksinkertaisesti välitä.
Syynä on se, että serkku on ihan pienestä asti ollut minulle katkera ja kateellinen (tai sitten jotain muuta käsittämätöntä), tämä ilmeni varasteluna, valehteluna, kunnian ottamisena minun tekemistäni asioista (varasti esim. minun kirjoituksiani ja palautti koulussa ominaan). Serkun piti olla aina parempi, oli kyse sitten kouluaineesta tai siitä, kumpi oli ostanut penaalin ensin. "Kilpailu" revittiin irti aina, kun oli mahdollista.
Olin itse hiljainen ja ujo lapsi, sopeutuvainen, en ikinä nostanut meteliä, annoin asioiden olla. Aina annoin anteeksi, serkku kun osasi olla myös hurmaava ja hyvä ihminen niin halutessaan. Aina luottamukseni petettiin. Tämä kierre päättyi siihen, kun vuoden hiljaiselon jälkeen serkku tuli käymään meillä ja minä toivotin hyvää päivää. Serkku katsoi mua nenänpäästä varpaisiin, murahti, eikä sanonut mitään. Silloin ajattelin, että antaa olla, en halua olla missään tekemisissä enää. Ja lupaukseni pidin.
Mulla on ollut onnenpotkuja toisensa jälkeen, olen lyömässä läpi taiteissani, sain mieleiseni opiskelupaikan, menin naimisiin, menestyn. Serkulla taas alkoi mennä todella huonosti, siis niin huonosti, ettei voi enää olla mahdollista.
Kyse on tapaturmaketjusta, en täysin jaksa eritellä, mutta serkulla on mm. ollut kasvain (kävi lähellä kuolemaa), onnettomuuden seurauksena aivoihin kasautui nestettä (henki saattaa lähteä milloin hyvänsä), joutui sairaalaan (ennuste oli 3 vuotta elinaikaa). Tähän lisäksi se, että serkkua on kuskattu ambulanssilla miljoona kertaa, pari kertaa haettu medihelillä: aina on ollut kyse onnettomuudesta.
Useampi viikko sitten näin kummallisen unen. Olen ihan lapsesta asti nähnyt unia ja valveunia mustakaapuisesta hahmosta, joka seisoo lähistöllä, eikä ikinä puhu mitään. Entinen työkaveri valisti, että kyse on suojelusenkelistä (oli sellainen huuhaamummeli). Noh, tässä unessa tämä sama kaapumies oli paikalla, tällä kertaa ilman kaapua. Kysyin syytä tähän, vastaus oli, ettei sellaista voi ihmistenilmoilla pidällä. Uneen liittyi vahvasti myös kännykkäni, jonka olin kadottanut. Lopuksi kaapuveikko kertoi, että hänellä on minulle myöhästynyt syntymäpäivälahja.
Aamulla sain soiton miehen puhelimeen, oli yritetty soittaa omaani päiviä aikaisemmin, mutta se oli sammuneena jossakin. Serkkuni oli parantumassa, päässyt sairaalasta, mutta menettänyt työnsä ja asuntonsa. Lisäksi serkun mies oli ilman järkevää syytä, kaatunut ja kuollut. Luonnollinen kuolema joka tapauksessa.
Nauroin puhelimessa, miten jollain voi olla noin huono tuuri. Kerroin miehelleni, joka ihmetteli, olenko vahingoniloinen. Silloin muistin tuon unen. En ole vahingoniloinen, mutta en tunne ripaustakaan sääliä, en mitään empatiaa serkkua kohtaan, en riemua, en surua, en iloa, en vihaa, en tunne mitään. En vain yksinkertaisesti osaa välittää, vaikka jokin sisälläni hakee tunnetta (olen hyvin empaattinen ihminen muuten). Mitään ei löydy.
Ainoa, mikä kuristaa kaulaa, on ajatus siitä, että minä aiheutan tätä serkulle. Emme ole puhuneet vuosiin, en ole hänestä kysellyt mitään, uutiset ovat toista kautta kantautuneet tietooni, tahtomattani. Ehkä olen vainoharhainen, mutta kummallisia sattumuksia on tullut vastaan ennenkin. Serkun onnettomuudet ovat muutenkin olleet niin ihmeellisiä: ei yhdelle ihmiselle voi sattua noin paljoa niin vähässä ajassa. Ei aina samalle henkilölle.
Sattuma suosii minua, olen saanut haluamani tavalla tai toisella, yrittämällä tai yrittämättä. En tosin tuhlaa voimiani vihaan tai inhoon, mutta ihmiset, joihin olen katkaissut välini, ovat yleensä joutuneet pulaan/sairastuneet/epäonnistuneet muuten. Näitä tapauksia on useampi, mutta en ole aikaisemmin tajunnut yhdistää niitä. Olen vain kuvitellut, että kyse on sattumasta tai huonosta onnesta.
En saa mitään kiksejä siitä, että toisilla menee huonosti, varsinkaan sellaisilla ihmisillä, joiden kanssa en enää ole tekemisissä ja jotka eivät kuulu enää elämääni. Voinko minä kuitenkin olla syy tähän epäonneen, tarkoittamatta tai tiedostamatta? Vai onko ajatus liian absurdi jopa huuhaaksi? Ainakin yhdestä serkun vakavasta onnettomuudesta muistan nähneeni unen (en tiennyt onnettomuudesta silloin), jossa minun annettiin valita, jääkö serkku henkiin. Päätin, että jää.
Kenelleköhän tällaisista asioist pitäisi puhua (muulle kuin psykiatrille..)? Välillä toivon, että oikeasti keksisin näitä juttuja päästäni...
Syynä on se, että serkku on ihan pienestä asti ollut minulle katkera ja kateellinen (tai sitten jotain muuta käsittämätöntä), tämä ilmeni varasteluna, valehteluna, kunnian ottamisena minun tekemistäni asioista (varasti esim. minun kirjoituksiani ja palautti koulussa ominaan). Serkun piti olla aina parempi, oli kyse sitten kouluaineesta tai siitä, kumpi oli ostanut penaalin ensin. "Kilpailu" revittiin irti aina, kun oli mahdollista.
Olin itse hiljainen ja ujo lapsi, sopeutuvainen, en ikinä nostanut meteliä, annoin asioiden olla. Aina annoin anteeksi, serkku kun osasi olla myös hurmaava ja hyvä ihminen niin halutessaan. Aina luottamukseni petettiin. Tämä kierre päättyi siihen, kun vuoden hiljaiselon jälkeen serkku tuli käymään meillä ja minä toivotin hyvää päivää. Serkku katsoi mua nenänpäästä varpaisiin, murahti, eikä sanonut mitään. Silloin ajattelin, että antaa olla, en halua olla missään tekemisissä enää. Ja lupaukseni pidin.
Mulla on ollut onnenpotkuja toisensa jälkeen, olen lyömässä läpi taiteissani, sain mieleiseni opiskelupaikan, menin naimisiin, menestyn. Serkulla taas alkoi mennä todella huonosti, siis niin huonosti, ettei voi enää olla mahdollista.
Kyse on tapaturmaketjusta, en täysin jaksa eritellä, mutta serkulla on mm. ollut kasvain (kävi lähellä kuolemaa), onnettomuuden seurauksena aivoihin kasautui nestettä (henki saattaa lähteä milloin hyvänsä), joutui sairaalaan (ennuste oli 3 vuotta elinaikaa). Tähän lisäksi se, että serkkua on kuskattu ambulanssilla miljoona kertaa, pari kertaa haettu medihelillä: aina on ollut kyse onnettomuudesta.
Useampi viikko sitten näin kummallisen unen. Olen ihan lapsesta asti nähnyt unia ja valveunia mustakaapuisesta hahmosta, joka seisoo lähistöllä, eikä ikinä puhu mitään. Entinen työkaveri valisti, että kyse on suojelusenkelistä (oli sellainen huuhaamummeli). Noh, tässä unessa tämä sama kaapumies oli paikalla, tällä kertaa ilman kaapua. Kysyin syytä tähän, vastaus oli, ettei sellaista voi ihmistenilmoilla pidällä. Uneen liittyi vahvasti myös kännykkäni, jonka olin kadottanut. Lopuksi kaapuveikko kertoi, että hänellä on minulle myöhästynyt syntymäpäivälahja.
Aamulla sain soiton miehen puhelimeen, oli yritetty soittaa omaani päiviä aikaisemmin, mutta se oli sammuneena jossakin. Serkkuni oli parantumassa, päässyt sairaalasta, mutta menettänyt työnsä ja asuntonsa. Lisäksi serkun mies oli ilman järkevää syytä, kaatunut ja kuollut. Luonnollinen kuolema joka tapauksessa.
Nauroin puhelimessa, miten jollain voi olla noin huono tuuri. Kerroin miehelleni, joka ihmetteli, olenko vahingoniloinen. Silloin muistin tuon unen. En ole vahingoniloinen, mutta en tunne ripaustakaan sääliä, en mitään empatiaa serkkua kohtaan, en riemua, en surua, en iloa, en vihaa, en tunne mitään. En vain yksinkertaisesti osaa välittää, vaikka jokin sisälläni hakee tunnetta (olen hyvin empaattinen ihminen muuten). Mitään ei löydy.
Ainoa, mikä kuristaa kaulaa, on ajatus siitä, että minä aiheutan tätä serkulle. Emme ole puhuneet vuosiin, en ole hänestä kysellyt mitään, uutiset ovat toista kautta kantautuneet tietooni, tahtomattani. Ehkä olen vainoharhainen, mutta kummallisia sattumuksia on tullut vastaan ennenkin. Serkun onnettomuudet ovat muutenkin olleet niin ihmeellisiä: ei yhdelle ihmiselle voi sattua noin paljoa niin vähässä ajassa. Ei aina samalle henkilölle.
Sattuma suosii minua, olen saanut haluamani tavalla tai toisella, yrittämällä tai yrittämättä. En tosin tuhlaa voimiani vihaan tai inhoon, mutta ihmiset, joihin olen katkaissut välini, ovat yleensä joutuneet pulaan/sairastuneet/epäonnistuneet muuten. Näitä tapauksia on useampi, mutta en ole aikaisemmin tajunnut yhdistää niitä. Olen vain kuvitellut, että kyse on sattumasta tai huonosta onnesta.
En saa mitään kiksejä siitä, että toisilla menee huonosti, varsinkaan sellaisilla ihmisillä, joiden kanssa en enää ole tekemisissä ja jotka eivät kuulu enää elämääni. Voinko minä kuitenkin olla syy tähän epäonneen, tarkoittamatta tai tiedostamatta? Vai onko ajatus liian absurdi jopa huuhaaksi? Ainakin yhdestä serkun vakavasta onnettomuudesta muistan nähneeni unen (en tiennyt onnettomuudesta silloin), jossa minun annettiin valita, jääkö serkku henkiin. Päätin, että jää.
Kenelleköhän tällaisista asioist pitäisi puhua (muulle kuin psykiatrille..)? Välillä toivon, että oikeasti keksisin näitä juttuja päästäni...
Vastaukset 1
Vanhimmat
mitenkään vastuussa serkullesi tapahtuvista asioista koska et ole niitä aiheuttanut. Et myöskään omaa yliluonnollisia voimia joilla olisit voinut ne aiheuttaa.
Olet lämmin ja myötelävä ihminen. Alitajunnassasi ajattelet serkkuasi, siksi näet häntä koskevia unia. Säälit häntä ja toivot voivasi auttaa, mutta et voi. Vain hän voi itse autaa itseään.
Hänen sairautensa eivät johdu kenestäkään ihmisestä. Sinä et niitä aiheuta. Et ole riivattu etkä riivaajaa. Olet oikealla tiellä kun et vaivaa mieltäsi hänen ongelmillaan, ethän voi niille mitään.