Offerdatan s-postimainonta

Näin Offerdata-niminen toimistotarvikepulju reagoi pyyntöön poistaa sähköpostiosoite heidän postituslistaltaan. Osoitetta ei ole heille missään vaiheessa annettu, vaan ovat onkineet sen jostakin ja käyttävät ilman lupaa suoramarkkinointiin. Postien tulo myös jatkuu kahdesta eri pyynnöstä huolimatta.
-----------
Arvoisa Xxxx Xxxxxxxxx,

Uskoisin että ette ole myöskään tilanneet televisio - ja radiomainoksia ja
niistäkin selviää yleensä vaihtamalla kanavaa ( tosin tämän joutuu tekemään
tänäpäivänä aikaa useasti ).
Samoin voi tehdä myös meidän mainosmaileille, eli painaa vain "POISTA-
näppäintä".
Ikävä kyllä tähän mainosmailaamiseen on vaikuttanut suuresti se tosiseikka,
että yritys, kunta / valtiosektorin ostajat "( huom. työpaikka-e-mail )" ovat niin
("kiireisiä???") tänäpäivänä, että he eivät ehdi ottaa edustajiamme vastaan,
joten tämä on ainoa keino lähestyä tämän päivän "hektistä" asiakasta / ostajaa,
sekä yritysten, että kuntien työntekijöitä.
Meidän yrityksemme kun ei nauti valtion "TUKEA", eli emme käytä verovaroja,
vaan pyrimme tuomaan niitä
Yksi on vaihtoehto on tietysti lopettaa mailaaminen ja samalla "myyntimme" ja
siirtyä kiltisti työttömyyskortistoon jonon jatkoksi.
En kuitenkaan usko, että tämä olisi kovinkaan fiksu teko kansantaloudellisesti
ajateltuna.
Pyydämme anteeksi mikäli asiallinen mainosmailimme on pahoittanut mieltänne
ja toivon ymmärrystä nykyistä markkinointitapaamme kohtaan.

Ystävällisin terveisin ja aurinkoista syksynjatkoa toivottaen,

xxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxx

Offer Data Oy
Siilitie 4,
00800 Helsinki
1138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Täydellinen esimerkki nykyään aika yleisestä asiakasta syyllistävästä "markkinointi"tyylistä.

Toinen yleinen on, että myyjä alkaa valittaa siitä kun kaikki ostaa netistä niin sitten sitä ja tätä, syyttävällä katseella höystettynä.

Jos uskaltautuu käymään katsomassa tuotetta ensin tehdäkseen päätöksen myöhemmin --> hyvä ettei saa myyjää kimppuunsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalle Kuluttaja kirjoitti:

Näin Offerdata-niminen toimistotarvikepulju reagoi pyyntöön poistaa sähköpostiosoite heidän postituslistaltaan. Osoitetta ei ole heille missään vaiheessa annettu, vaan ovat onkineet sen jostakin ja käyttävät ilman lupaa suoramarkkinointiin. Postien tulo myös jatkuu kahdesta eri pyynnöstä huolimatta.
-----------
Arvoisa Xxxx Xxxxxxxxx,

Uskoisin että ette ole myöskään tilanneet televisio - ja radiomainoksia ja
niistäkin selviää yleensä vaihtamalla kanavaa ( tosin tämän joutuu tekemään
tänäpäivänä aikaa useasti ).
Samoin voi tehdä myös meidän mainosmaileille, eli painaa vain "POISTA-
näppäintä".
Ikävä kyllä tähän mainosmailaamiseen on vaikuttanut suuresti se tosiseikka,
että yritys, kunta / valtiosektorin ostajat "( huom. työpaikka-e-mail )" ovat niin
("kiireisiä???") tänäpäivänä, että he eivät ehdi ottaa edustajiamme vastaan,
joten tämä on ainoa keino lähestyä tämän päivän "hektistä" asiakasta / ostajaa,
sekä yritysten, että kuntien työntekijöitä.
Meidän yrityksemme kun ei nauti valtion "TUKEA", eli emme käytä verovaroja,
vaan pyrimme tuomaan niitä
Yksi on vaihtoehto on tietysti lopettaa mailaaminen ja samalla "myyntimme" ja
siirtyä kiltisti työttömyyskortistoon jonon jatkoksi.
En kuitenkaan usko, että tämä olisi kovinkaan fiksu teko kansantaloudellisesti
ajateltuna.
Pyydämme anteeksi mikäli asiallinen mainosmailimme on pahoittanut mieltänne
ja toivon ymmärrystä nykyistä markkinointitapaamme kohtaan.

Ystävällisin terveisin ja aurinkoista syksynjatkoa toivottaen,

xxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxx

Offer Data Oy
Siilitie 4,
00800 Helsinki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu