Kysyvä isä

12-vuotias poikani näpisti kaupasta (kolmas kerta) ja poliisit toivat hänet kotiin. Olen yrittänyt puhua poikani kanssa, mutta hän ei ota kuuleviin korviinsa puheitani. Haluaisin antaa hänelle remmiä vaikka se on laissa kiellettyä. Poikani vetoaakin siihen lain pykäkään, mutta sanoin äsken, että sinä rikoit lakia niin enkö minäkin voisi nyt rikkoa lakia, niin olisimme tasoissa.

Rakastan lastani, mutta olen neuvoton. Tänä iltana hän joko saa selkäsaunan tai jää sen saamatta.

Suomen laki kieltää kutittamisen, mutta raamattu käskee kurittamaan kuritonta lasta. Siis mitä teen kun puhe ei ole mennyt perille.

Vanhempi poikani sai kuritusta ja sitten kerran kysyin häneltä "valitsetko selkäsaunan vai mennäänkö kalaan". Poika sanoi haluavansa kalaan ja niin menimmekin ja siinä juttelimme asioista. Hän sanoi ottavansa selkäsaunan, mutta en sitä hänelle antanut.

Pyydän asiallisia vastauksia tänään sillä olen itse päättänyt rangaista poikaani illalla.
241250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

olen siis sitä mieltä, että poika saa todennäköisesti ruumiillisesta kurittamisesta lisää uhmakkuutta. tiedätkö, miksi poika varastelee?

kuten joku alempana jo kirjoittikin, kurittamisen ei tarvitse olla ruumiillista. tosin piiskattakin voi lasta kurittaa niin, että siitä tulee pahaa jälkeä.

Äänestä
  • Neuvosi olivat hyviä mutta kutitan lastani nyt.

    Äänestä

  • *isä* kirjoitti:

    Neuvosi olivat hyviä mutta kutitan lastani nyt.

    En kutita vaan kuritan.

    Äänestä

  • *Isä* kirjoitti:

    En kutita vaan kuritan.

    Hakkaamalla saat vain lisää vihaa aikaiseksi, vai tykkäisitkö itse jos sinua olisi enemmän hakattu?

    Äänestä

  • *Isä* kirjoitti:

    En kutita vaan kuritan.

    Onkos pojan äiti maisemissa? Mitä mieltä hän on tuosta kuritusasiasta?

    Äänestä

Tiiäthän sä, et uskikset ei kurita fyysisesti kakrujaan, mutta vetele sää sitä mukulaas kunnolla pepulle, nii mää tekisin ainaski nii kaua kun en uskossa oo.

Äänestä

siitä vaan selkäsauna. se mikä ei tapa sattuu vtusti, mut jos sit jäis selkäytimeen ajatus "rikos ei kannata" niin hyvä on. ihan aiheesta se selkäsauna tulee. ja hyvin kieltämättä sen perustelet: sä rikoit lakia, mäkin voin rikkoo lakia.
kuulostat hyvältä tyypiltä.
mutta selvitä sellanen asia, että onko poikas oikeesti omasta vapaasta tahdostaan siellä kaupassa näpistelly. ettei vaan olis "kaverit" uhkaillu ja kiristäny... ja poika ei ehkä vaan uskalla kertoo kenellekään.

Äänestä
  • Kuritan poikaani ja panen sen toimeen nyt. Vastaan vielä viestiisi tämän jälkeen.

    Äänestä

  • hän varasti?

    Äänestä

Poikasi on saman ikäinen kuin minun tyttäreni silloin kun uhkasin soittaa poliisit perään jos hän lähtee diskoon vaikka kielsin. Seisoimme eteisessä ja huusimme toisillemme. Tyttö sanoi että lähden, ja minä sanoin, että et lähde, ja käänsin selkäni ja poistuin toiseen huoneeseen. Tyttö ei lähtenyt, vaikka myönnän, että olin 100 prosenttisen varma että lähtee.
Eli melkoista rajojen kokeilemista. Jos minä olisin nyt sinä, niin .....
Olen sanonut aina lapsilleni, kun he vastustavat minua ja haluavat tehdä jotain mitä ei saa tehdä, että olet alaikäinen ja minä olen sinusta vastuussa. Ja niin kauan sinä teet niinkuin minä sanon. Jos et tottele, niin voit poistua. En ota sitten vastuuta sinusta enkä huolehdi asioistasi, joten olet omillasi. Jos luulet selviäväsi, niin tuossa on ovi.
Älä alennu lapsen tasolle! Et voi rikkoa lakia vaikka poikasi tekee niin.Olet aikuinen, sinun on käyttäydyttävä sen mukaisesti. 12-vuotiaalle tepsii kotiaresti ja viikkorahojen menetys ainakin siltä osin jos on korvattavaa jollekin hänen tekojensa takia.
T. Neljän lapsen äiti.

Äänestä
  • Kotiaresti tai vastaava rangaistus riittää, vakavan keskustelun kera.
    Hyvillä mielin nukkumaan!

    Siunausta! 12v. pojan äiti

    Äänestä

  • eini.selin kirjoitti:

    Kotiaresti tai vastaava rangaistus riittää, vakavan keskustelun kera.
    Hyvillä mielin nukkumaan!

    Siunausta! 12v. pojan äiti

    poikahan jäi kiinni jo kolmannen kerran!!! ei siinä keskustelut ole tainneet auttaa. ja kuka tietää, monestiko poika on ennen kiinnijäämistä varastanut! kyllä 12-vuotiaan jo pitäisi järkipuhetta uskoa, mutta jos ei kerran halua uskoa, niin kyllä ruumiillinen kuritus on ihan hyvästä. hän on kuitenkin ihan tarpeeksi vanha ymmärtämään rangaistuksen syyn, joten en näe mitään estettä selkäsaunalle tai vastaavalle.

    kotiaresti ja viikkorahan menetys on mielestäni sopiva rangaistus esimerkiksi valehtelusta, kiroilusta, kotiintuloajoista lipsumisesta jne., mutta toistuva lain rikkominen on kyllä selkäsaunan arvoinen asia. 3 vuoden kuluttua poika joutuu jo itse täyteen vastuuseen lain rikkomisesta, joten kyllä tuo yksi selkäsauna voi pelastaa paljolta pahalta.

    Äänestä

  • tyttö16 kirjoitti:

    poikahan jäi kiinni jo kolmannen kerran!!! ei siinä keskustelut ole tainneet auttaa. ja kuka tietää, monestiko poika on ennen kiinnijäämistä varastanut! kyllä 12-vuotiaan jo pitäisi järkipuhetta uskoa, mutta jos ei kerran halua uskoa, niin kyllä ruumiillinen kuritus on ihan hyvästä. hän on kuitenkin ihan tarpeeksi vanha ymmärtämään rangaistuksen syyn, joten en näe mitään estettä selkäsaunalle tai vastaavalle.

    kotiaresti ja viikkorahan menetys on mielestäni sopiva rangaistus esimerkiksi valehtelusta, kiroilusta, kotiintuloajoista lipsumisesta jne., mutta toistuva lain rikkominen on kyllä selkäsaunan arvoinen asia. 3 vuoden kuluttua poika joutuu jo itse täyteen vastuuseen lain rikkomisesta, joten kyllä tuo yksi selkäsauna voi pelastaa paljolta pahalta.

    opintojen äiti. Kaikki asiat ei aina mene kerralla perille. En tiedä voimmeko koskaan keskustella liikaa lastemme kanssa. Minä uskon, että Jeesus ei löisi lasta. Hän kyllä neuvoi vanhempia KASVATTAMAAN lapsia, mutta se on eri asia. Vanhempien esirukoukset lasten puolesta ovat voimallisia. Jatketaan rukousta lastemme puolesta Jeesuksen nimessä.

    Äänestä

"..."valitsetko selkäsaunan vai mennäänkö kalaan".
Etkö voisi soveltaa tätä samaa menetelmää nuoremman poikasi kanssa? Tuntuu hyvältä vaihtoehdolta, olkooon kalastamisen paikalla mikä muu mukava asia tahansa.

Muistan tuskani oman poikani kanssa: hän tuli alle rippikouluikäisenä vahvasti päihtyneenä kotiin. Olin kauhuissani, mutta koska tiesin kiukun osoittamisen sillä hetkellä hyödyttömäksi, panin pojan petiin, peittelin ja laitoin varmuuden vuoksi ämpärin viereen pahoinvoinnin varalta. Seuraavana päivänä katuva kaveri pyysi anteeksi eikä ole samaa huolta aiheuttanut sen jälkeen.

Mitä haluan tällä sanoa on se, että meidän tapauksessa rakkauden osoittaminen oli parempi vaihtoehto kuin rangaistus. Jokainen lapsi on kuitenkin yksilö ja jokainen tapaus on ratkaistava erikseen. Pahalta tuntuu, kun lapsesi on toistuvasti sortunut näpistelemään. Mitä hän haluaa sillä viestittää?

Olisiko syytä varata aika johonkin terapianeuvontaan?

Siunausta teidän perheelle. Jeesus kohdatkoon lapsesi. Hoitakoon Hän koko perhettänne, teitä jokaista.

Äänestä

Panin äsken rangaistuksen täytäntöön. Remmillä, mutta aika lempeästi.

Äänestä
  • Taisit nauttia tuosta kurituksesta, senkin pervo!

    Äänestä

puuttui enää, että pakanaF olisi liihotellut paikalle menneitä muistelemaan.

Äänestä

ainaki ottaa selkoa, onko poika varastanut omiin nimiinsä, vai kaverien pakottamana, sekin ahdollisuus on. jos on varastanut omiin nimiinsä, niin mikä on kotona vinossa, eikö poika saa arpeeksi huomiota osakseen? 12- vuotiaalla on aljon miettimistä, jokin poikaa painaa. ole viisas äläkä nyt lyö, vaan puhu.'itselläni on olme poikaa, kadun että löin ekä puhunut. nyt isona ovat selittäneet, asioita, joita en silloin kuunnellut kun olisi pitänyt, vaan annoin selkään. paempiakin kurittamiskeinoja on. kotiaresti on yksi.

Äänestä

Puhetta parempi keino poikasi kohdalla voisi olla se, että opetat hänelle käytännössä, miten tuossa tilanteessa tulee toimia. Otat pojan, menet hänen kanssaan kauppaan, josta hän on varastanut ja pistät hänet maksamaan varastamansa tuotteen/tuotteet. Häpeä tekemästään teosta voi opettaa pojallesi viisautta.

Ole hyvilläsi siitä, että pojallasi on ollut sikäli "huono onni" mukana, että on jäänyt kiinni. Näin sinä olet tietoinen, missä mennään pojan kanssa.

Eli se mitä haluan sanoa on, että jos poikasi varastaa, hän korvaa varastamansa. Jos hän rikkoo jotain, hän myös korvaa. Pistä hänet tekemään työtä sen rahan hankkimiseksi, että hän voi korvata. Esimerkiksi auto peseminen yms kotityötkin voivat olla sitä varojen hankkimista.

Ja kaikkein tärkeintä on, että olipa rangaistus mikä tahansa, niin älä koskaan unohda näyttää rakkauttasi häntä kohtaan, ettei hän alkaisi tuntea uhmaa ja vihaa sinua kohtaan, vaan ymmärtäisi, että rakastat häntä. Sanotaanhan, että lapsi tarvitsee rakkautta eniten silloin, kun hän sitä vähiten ansaitsee.

Huolehdi siitä, että sinulla ja pojalla on tulevaisuudessa tästä eteenpäin yhteistä aikaa. Tehkää jotakin kivaa, mistä hän tykkää. Se ei ole yhteistä aikaa, jos olette samassa huoneessa ja katsot TV:tä huomaamatta poikaasi. Hän tarvii laatu aikaa kanssasi, joka on sitä että touhuat hänen kanssaa yhdessä jotain. Se on se yhdistävä asia, jonka avulla pääset lähemmäksi häntä.

Äänestä

-ruumiillinenkin asiallinen kuritus on hyväksi, kunhan sitä ei tehdä, vihassa, vaan rakkaudessa..
jos sinulta pääsee itku samalla kun annat, piiskaa niin hyvä on ! poikasi tulee tajuta että et vihassa häntä pieksä vaan rakkaudessa ja sen tähden että hän luopuisi, vääristä teoistaan ja että se olisi hänen omaksi parhaakseen jne..nykyinen sukupolvi joka on kasvanut ilman kuria, ovatkin mummonpotkijoita ja ties mitä rikollisia jne..heillä ei ole ollut, rajoja, rakkaudessa jne..
-Jumalakaan ei muuten pistänyt tuhlaajapoikaa kiinni ketjuilla seinään, vaan antoi, mennä,-elämänoppi oli sille pojalle, paras oppi!
-pistä vielä poika hakemaan itse vitsansa se tekee hyvää!

Äänestä
  • Sitä minä vain, että minä sain vanhemmiltani lapsena ihan riittävästi turpiini. Itse piti välillä hakea vitsa ja useimmiten liian pieni, joten sitten kävi keppi (n,4 cm vahva halkaisijaltaan ja pituus n. 80 cm)persuksiin ja selkään ja ihan kunnolla. Ja äiti hoki: "joka vitsaa säästää se lastaan vihaa", "joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee", ja" niin sain minäkin selkääni ja niin saat sinäkin". En tiedä mitä muuta ne selkäsaunat auttoivat, kuin että aloin halveksia vanhempiani. Olin katkera melko vanhaksi, muutin kotoa 16-vuotiaana kun isä oli taas hakannut minut. Aikuisena työstin asiaa itsekseni ja tulin siihen tulokseen, että kun on lusikalla saanut niin ei voi kauhalla vaatia. Eli isäni ja äitini olivat syvältä, enkä minä tai he sille mitään voinut. En kunnioita heitä vieläkään, säälin vain. Äitini on kuollut jo.
    T. neljän lapsen äiti

    Äänestä

  • rangaistus kirjoitti:

    Sitä minä vain, että minä sain vanhemmiltani lapsena ihan riittävästi turpiini. Itse piti välillä hakea vitsa ja useimmiten liian pieni, joten sitten kävi keppi (n,4 cm vahva halkaisijaltaan ja pituus n. 80 cm)persuksiin ja selkään ja ihan kunnolla. Ja äiti hoki: "joka vitsaa säästää se lastaan vihaa", "joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee", ja" niin sain minäkin selkääni ja niin saat sinäkin". En tiedä mitä muuta ne selkäsaunat auttoivat, kuin että aloin halveksia vanhempiani. Olin katkera melko vanhaksi, muutin kotoa 16-vuotiaana kun isä oli taas hakannut minut. Aikuisena työstin asiaa itsekseni ja tulin siihen tulokseen, että kun on lusikalla saanut niin ei voi kauhalla vaatia. Eli isäni ja äitini olivat syvältä, enkä minä tai he sille mitään voinut. En kunnioita heitä vieläkään, säälin vain. Äitini on kuollut jo.
    T. neljän lapsen äiti

    vanhemmillesi? He tekivät sen, mitä ymmärsivät oikeaksi. Eli toistivat samaa kaavaa, jolla heidät itsensäkin oli kasvatettu.
    Sinulle on annettu mahdollisuus toimia toisin. Hienoa, että olet oivaltanut asian. Jos voit vielä antaa anteeksi heille, niin sinun on helpompi myös kunnioittaa isääsi, ja äitisi muistoa. Olet siunauksena sukupolvien ketjussa. :D Kohtalotoveri

    Äänestä

MInkä takia kaikki vanhemmat ihmiset hokee aina ennen oli paremmin???Ettekö ymmärrä että mailma muuttuu..

Minusta entisaikojen kaikissa opetuksissa ei ole mitään järkeä. Esim. joka vitsaa säästää, lastaan vihaa. Meillä oli kotona rangaistuksia mutta se ei opettanut mitään. Itse olen kerran varastanut olin silloin eka luokkalainen. Meillä oli taloudellisesti tiukkaa ja halusin jonkun lehden joten otin sen. Onneksi jäin kiinni häpeä oli niin suuri että sen jälkeen ei ole käynyt edes tuollainen mielessä.

Tässä tapauksessa henkilö ei taida tuntea mitään häpeää, mutta en usko että toisen satuttaminen auttaa mitään. Mielestäni näistä joita hakataan tulee mummojen potkijoita, koska eivät ole kotona saaneet rakkautta.

Äänestä
  • -uskovassa perheessä Raamatullisista opetuksista..ja nekin pitäisi antaa, rakkaudessa, joskus todellinen rakkaus tekee todella kipeää, ja kurittaahan Jumala aikuisempiakin lapsiaan, tavalla jos toisellakin..
    -joka vitsaa säästää se vihaa lastaan, pitää määrätyssä mielessä, hyvinkin paikkansa !
    -ennen oli kyllä niin että kun tiesi jo etukäteen, mikä on pahanteeon,SEURAUS, niin se ehkäisi todella tehokkaasti, sitä pahantekemistä !
    -nykyään kuulemma tulee estoja siitä, että kuritetaan pahanteosta,-eli sekin asia on käänytnyt päälaelleen..
    -ja mitkä oli tulokset ennen ja nyt, ei ennen ollut kovinkaan, montaa pahantekijää ja mummonpotkijoita, kaduilla, koska oli oikeankinlaista, kuria, rakkaudessa !Nyt kun ei ole mitään vaan kaikki saavat kasvaa kuin siat vatukossa, niin seuraukset, näkyvät rikostilastoissakin..
    -tosin on yhteiskunta muutenkin muuttunut kovemmaksi ja rakkaudettomammaksi ja vanhempien kilpailu hyvinvointiyhteiskunnassa on johtanut siihen että kakarat on turuilla ja toreilla, keskikaljapöhnässä jo 10v iässä ja laumoittain..
    -mistäs muusta tämä voi johtua kuin vanhempien ei ajankäytöstä lasten kanssa sekä silkasta vastuuttomuudesta?varmaan muitakin syitä, löytyy?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


'Isä* kirjoitti:

12-vuotias poikani näpisti kaupasta (kolmas kerta) ja poliisit toivat hänet kotiin. Olen yrittänyt puhua poikani kanssa, mutta hän ei ota kuuleviin korviinsa puheitani. Haluaisin antaa hänelle remmiä vaikka se on laissa kiellettyä. Poikani vetoaakin siihen lain pykäkään, mutta sanoin äsken, että sinä rikoit lakia niin enkö minäkin voisi nyt rikkoa lakia, niin olisimme tasoissa.

Rakastan lastani, mutta olen neuvoton. Tänä iltana hän joko saa selkäsaunan tai jää sen saamatta.

Suomen laki kieltää kutittamisen, mutta raamattu käskee kurittamaan kuritonta lasta. Siis mitä teen kun puhe ei ole mennyt perille.

Vanhempi poikani sai kuritusta ja sitten kerran kysyin häneltä "valitsetko selkäsaunan vai mennäänkö kalaan". Poika sanoi haluavansa kalaan ja niin menimmekin ja siinä juttelimme asioista. Hän sanoi ottavansa selkäsaunan, mutta en sitä hänelle antanut.

Pyydän asiallisia vastauksia tänään sillä olen itse päättänyt rangaista poikaani illalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu