Ainakin seuraaville uskonnollisille käsitteille ja käsityksille on vastinetta todellisuudesta:
1. Fyysisen kuoleman jälkeinen olemassaolo.
2. Sielu
3. Henkimaailma
4. Jumala/Korkeampi Voima
Kaikki esoteerinen tieto (mm. teosofia) on varsin yksimielistä tietyissä asioista.
Todellisuus ja jumalakuva/-käsitys ovat kaksi eri asiaa.
1. Fyysisen kuoleman jälkeinen olemassaolo.
2. Sielu
3. Henkimaailma
4. Jumala/Korkeampi Voima
Kaikki esoteerinen tieto (mm. teosofia) on varsin yksimielistä tietyissä asioista.
Todellisuus ja jumalakuva/-käsitys ovat kaksi eri asiaa.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Todellisuudessa pätee tieto johon minä luotan.
Haaste teille, Albert Einstein kehitti suhteellisuusteorian yli 50 vuotta sitten tuosta teoksesta, ei ole pystynyt ketään (siis ei myöskään uskovaiset), kumoamaan yhtäkään hänen väittämistä.
Hänen kirjansa perustuu todellisuuteen ja kaikki hänen päätelmänsä voidaan kokeellisesti toistaa ja perustella.
Kyseessä siis täysin aukoton teos.
Minulle mikään mitä ei ole todellisuudessa, ei myöskään ole olemassa.
Miksi ne sitten kehittelevät 'Kaiken teoriaa', jos Albertin jutut olivat aukottomia ?
Saanko pienen aasinsillan kautta pompata sellaiseen ateisteille tuttuun aiheeseen kuin "big bang". Nimittäin Einsteinin suhteellisuusteorian mukaan mikään ei liiku nopeampaa kuin valo, vai mitä?
Joten asiaan: Big Bang-teorian mukaan maailmankaikkeus laajeni jossakin vaiheessa nopeudella, joka oli välillä 100 biljoonaa (ykkönen ja 14 nollaa) ja 10 miljardia biljoonaa (ykkönen ja 22 nollaa) kertaa valon nopeus. Onko se mahdollista, kun Einsteinin suhteellisuusteorian mukaan mikään ei voi ylittää valon nopeutta ja valon nopeus on vakio?
Minäkin luotan tietoon.
Ei ota millään lailla kantaa siihen miten maailma on syntynyt, vain siihen mitä lainalaisuuksia fysiikallisesti kaikki hiukkaista lähtien noudattaa.
Albertin jutuissa on sellaisiakin asioita, joita ei oikein käsitetä vieläkään. Mutta ei myöskään pystytä kumoamaan.
Näistä osa on esim. ajan hidastuminen kovassa nopeudessa, alkeishiukkanen voi olla kahdessa kohtaa samaan aikaan, mutta Albertin teorioiden mukaan kaikki tuntuu toimivan.
Älä välitä minunkin käsityskykyni loppuu kvanttifysiikan kohdalla alkaa mennä jo niin käsittämättömäksi, että alkeishiukkanen voi olla kahdessa kohtaa yhtäaikaa.
Myös ajan kaareutuminen, useat ulottuvuudet jne. menee käsityskykyni ulkopuolelle, miten voi olla mahdollista.
Kuitenkaan mitään noista ei pystytä kumoamaan ja kokeilla voidaan päätellä ko. asioiden olemassaolo.
Valon nopeutta ei voi ylittää, mutta aika voi hidastua. Eli teoriassa on mahdollista ylittää valon nopeus.
Tämä on niitä asioita, joita minäkin ihmettelen mitä Albertin päässä on liikkunut. Kuitenkaan ko. asiaa ei voida kumota ja ko. asia voidaan todistaa.
Albert Anstainin ja luomiskertomuksen siihen on selvä syy Albertin teoria on tosi se on jälkeenpäin osoitettu todeksi, hänen teoriaa käytetään esimerkiksi avaruuslennoissa (Kuinka alus "irtoaa maan vetovoimasta" ,Ydintekniikassa.Tässä vain pari esimerkkiä.Esimerkiksi Luomiskertomus on uskomus mitä Ei ole koskaan todistettu. Albert ei luullu hän tiesi että asia on niin kuin hän "laski"..
Todista jotain ja käy noutamassa Nobel-palkintosi.
Siihen asti puheesi on hullun houreita ja niitähän täällä riittää:)
"1. Fyysisen kuoleman jälkeinen olemassaolo."
- Mitä tämä mahtaa tarkoittaa? No, toki, raatohan siitä jää jäljelle, muuten ei voitais syödä pihvejä lehmän vastaavasta.
"2. Sielu"
- Jokaisen pään sisällä, sähköä ja kemiaa.
"3. Henkimaailma"
- Todistettu. Monissa heimoissa erilaisten, lähinnä kannabis pohjaisten aineiden avulla löydetty maailma. Jeesuksen ja kannattajiensa käyttämä lienee joku muu kuin mari, tavallista hassista veikkaan.
"4. Jumala/Korkeampi Voima"
- Idiooteille suunnattua puppua.
Ei sillä ole merkitystä, että kuinka monta imistä on jotakin mieltä. Ainoastaan todisteet ratkaisevat.
...ihmisille ensisijaisen tärkeitä eivät ole tosiasiat ja todellisuus - vaan jokin muu.
Ideologian sokaisema henkilö puolustaa vain omia käsityksiään, ennakkoluulojaan tms, tosiasioista välittämättä, ja siteeraa mielellään OMAKSUMANSA ideologian "viisauksia" (esimerkkinä ateistinen tieteellinen filosofia Dialektinen Materialismi).
Egoisminsa sokaisema ei mielellään halua katsoa ulos siitä laatikosta, jonka on itse itselleen rakentanut. Mitä egoistisempi henkilö on, sitä vaikeampaa hänelle on mm omakohtainen älyllinen rehellisyys ja itsetutkiskelu.
Egoistille HÄNEN maailmankatsomustaan ja
maailmankuvaansa uhkaavat asiat ovat HÄNEN
näkökulmastaan HÄNEN OMAN ETUNSA vastaisia,
koska nuo asiat sijaitsevat HÄNEN laatikkonsa ulkopuolella. "Laatikko" on hänen oma mielensä, joka sisältää runsaasti mm mielen vakiinnuttamaa
ja pysähtynyttä "tietoa". Siten ajatteleminen on muuttunut asenteelliseksi ja mm ennakkoluuloihin perustuvaksi. Egoismiin kuuluukin läheisesti ns.
oikeassaolemisen pakko, jolloin TOSIASIAT ja TODELLISUUS eivät ole ensisijaisen tärkeitä -
OMA ETU on tärkein.
..on paljon tietoa, jonka totuusarvo on hyvin kyseenalainen. Varmasti lähes kaikki ovat elämänsä aikana joskus luottaneet väärään informaatioon.
Minkälaiset ihmiset eivät kykene - ainakaan kovin helposti - tunnustamaan sitä tosiasiaa, että ovat erehtyneet?
Vastaus:
Epävarmat, pelokkaat ja EGOISTISET ihmiset.
Epävarmuudessa ja pelokkuudessa ei ole mitään pahaa, mutta EGOISMISSA on.
...ns tavalliset ateistit kuitenkin ovat ihmisinä vilpittömiä, mutta tietämättömiä ja manipuloituja.
Sama koskee monia uskovia. Egoisteja/älyllisesti epärehellisiä TOTUUS ei kuitenkaan yleensä edes kiinnosta - paitsi silloin, kun se palvelee heidän omaa etuaan - ja tavoitteitaan.
Aidot- ja rehelliset ihmiset ovat aitoja ja rehellisiä ateisteina tai uskovina (tai minä tahansa) - ja päinvastoin.
sinun kirjoituksiasi, ei voi välttyä ajattelemasta, että huomaatko lainkaan kuinka itse juuri syyllistyt siihen parjaamaasi egoismiin.
Sinähän juuri puolustat vain omia käsityksiäsi ja ajatuksiasi toisten ihmisten toisenlaisista ideologioista välittämättä! Sinä et halua nähdä ulos siitä laatikosta, jossa sinun todellisuutesi elää. Toisissa laatikoissa elävät ovat mielestäsi suppean maailmankuvan omaavia egoisteja, narsisteja ja materialisteja. Sinulla ei ole kykyä tajuta sitä, ettei sinunkaan laaja maailmankuvasi välttämättä olekaan se ainoa oikea totuus. Sinun mieleesi on niin vakiintunut "tieto" siitä, että jokainen joka ajattelee esim. Jumalan olemassaolosta, henkimaailmasta, henkisestä todellisuudesta tms. eri tavoin kuin sinä, on jollain tapaa väärässä. Minusta juuri sinun ajattelusi vaikuttaa melkoisen asenteelliselta ja ennakkoluuloihin perustuvalta.
>>sinun kirjoituksiasi, ei voi välttyä ajattelemasta, että huomaatko lainkaan kuinka itse juuri syyllistyt siihen parjaamaasi egoismiin>>
Kommentti:
Asiat voidaan kääntää päälaelleenkin, niinkuin usein tehdään, kun itse asiaan ei haluta ottaa rehellisesti kantaa.
piirteistä olen samaa mieltä kanssasi, ei siinä mitään. En vaan käsitä miten nämä sinun egoismi-materialismi-narsismi-älyllinen epärehellisyys juttusi liittyvät juuri ateismiin.
Olisitko sinä halukas ottamaan rehellisesti kantaa esittämiini väitteisiin? Kykenetkö itsekään ajattelemaan omastasi poikkeavia näkemyksiä yhtään laajemmin, kuin ainoastaan liittämällä niihin negatiivisia määreitä?
Mitä näihin alkuperäisviestissäsi esittämiisi asioihin tulee, niin yhtäkään niistä ei ole voitu tieteellisesti todistaa. Sinun esittämäsi todisteet esittävät vain ja ainoastaan sitä ideologiaa, johon itse uskot. Mikä tekee sinun ideologiastasi niin erityisen muihin ideologioihin nähden, ettei siihen voi yhdistää esittämiäsi negatiivisia määritelmiä?
>>En vaan käsitä miten nämä sinun egoismi-materialismi-narsismi-älyllinen epärehellisyys juttusi liittyvät juuri ateismiin>>
Oletko kuullut filosofiasta nimeltä Dialektinen Materialismi? Tuon filosofian keskeinen väittämä on se, että "tajunta on korkeasti järjestäytyneen materian ominaisuus."
Sellaisen johtopäätöksen voi kyllä tehdä, että älyllisesti epärehelliset (aikuiset) ihmiset ottavat vakavasti tuollaisen filosofian.
Ns tavallisista ateisteista suuri osa tuskin edes osaa määritellä ateismia muuten kuin Jumalauskon puuttumisena, mutta materialistinen ateismi on muutakin. Siinä kielletään kaiken Henkisen Todellisuuden olemassalo (sielu, kuoleman jälkeinen elämä jne) ja yliluonnollisen olemassaolo (telepatia jne).
Miten voi kieltää jonkin olemassaolon, jos ei tiedä varmuudella ko. asian olemassaoloa, tai olemattomuutta?
Vastaus:
Ainoastaan tietämätön ja ymmärtämätön ja/tai älyllisesti epärehellinen voi niin tehdä.
Älyllisesti epärehellinen voi myös kieltää jonkin asian olemassaolon, vaikka tietäisikin, että kys. asia on olemassa.
minä olen kaiketi ihan tuikitavallinen ateisti, sillä en määrittele ateismia muulla kuin jumaluskon puuttumisella. Kaikki muut määritelmät nousevat muista arvoista, filosofioista, ideologioista ja lähtökohdista.
En ollut dialektisesta materialismista aiemmin kuullut, mutta pikaluvulla se vaikuttaa minusta olevan yksi näkemys monien joukossa. Mikä siitä tekisi muita näkemyksiä älyttömämmän tai epärehellisemmän? Nämähän ovat nimenomaan näkemyskysymyksiä, ei mitään absoluuttisia totuuksia.
Minulle ei ole oikein selvinnyt, mitä sinä tarkoitat henkisellä todellisuudella. Onko tämä joku yleisesti hyväksytty määre, vai onko kaiketi kyseessä vain oma näkemyksesi henkisestä todellisuudesta?
Minä käsittäisin henkisenä todellisuutena kunkin yksilön henkilökohtaiset näkemykset, toiveet ja uskomukset. Siis asiat, joita ei tieteellisesti voida todistaa, mutta mitkä henkilö kuitenkin omalla kohdallaan todellisiksi tai ainakin todennäköisiksi kokee. Jonkun henkiseen todellisuuteen ei kuulu jumalia, toisen taas kuuluu. Jonkun henkisessä todelliuudessa ei ole ns. yliluonnollista, toisella puolestaan on. Kuitenkin kaikilla on oma henkinen todellisuutensa, ne vain sisällöllisesti voivat poiketa toisistaan paljonkin. Mielestäni kuitenkaan yksinomaan tällä perusteella ei voi vielä lähteä syyttelemään toisia älyllisestä epärehelliyydestä.
Miten voi myöntää jonkin olemassaolon, jos ei tiedä varmuudella ko. asian olemassaoloa tai olemattomuutta?
Onko myöntäminenkin yhtä älyllisesti epärehellistä kuin kieltäminen? Vai voisiko olla kyseessä taas ne kunkin henkilökohtaiset näkemykset, eikä mikään täysi varmuus tai absoluuttinen fakta? Miksi toinen näkemys olisi huononpi kuin toinen?
Mitä tarkoittaa Jumalan kieltäminen? Onko se jotain muutakin kuin ei-uskomista? Minä en tiedä onko Jumalaa olemassa vaiko ei, mutta kaikkein todennäköisintä mielestäni on se, että ei ole. Minä uskon, että mikäli mitään jumalaa olisi olemassa, siitä olisi olemassa myöskin selvät todisteet muuallakin kuin yhden uskontokunnan pyhässä kirjassa. Minä en siis usko Jumalan olemassaoloon, toki absoluuttisen varma en voi olla, mutta nähdäkseni tätä varmuutta ei ole kellään muullakaan. Me olemme jokainen uskomme varassa. Kiellänkö minä siis Jumalan olemassaolon vaiko en? Ainakaan en sitä myönnä. Onko tällainen ajattelutapa mielestäsi osoitus älyllisestä epärehellisyydestä? Jos kyllä, niin miksi?
Eräitä koottuja käsityksiä Jumalasta ja maailman henkisestä olemuksesta:
1. Kaikessa olemassa olevassa on tietoisuutta
ja kaikki olemassaoleva muodostuu Henki/Valo -energiasta. Se on tietoista energiaa, mutta käsittämättömällä tavalla.
2. Kaikilla asutuilla planeetoilla toimii paikallinen Hengellinen-/Henki-Hierarkia.
3. Pienemmät osatekijät (planeetat,aurinkokunnat, konstellaatiot yms.) ovat suuremman kokonaisuuden osia.
Teosfinen näkemys tiivistettynä:
Väitetään myös, että todellisuutemme olisi elävä olento. Kyse olisi yhden aurinkokunnan (tai jopa seitsemän aurinkokuntaa muodostavasta) suuresta tietoisesta Henkiolennosta - Logoksesta.
uskovien kertomukset enkelikokemuksista ovat siis täysin mahdollisia todellisia kokemuksia - samoin kertomukset johdatuksesta.
monien ihmisten ufokaappaukset ja tapaamiset ufojen kanssa ovat täysin mahdollisia kokemuksia.
Kuten myös tapaamiset henkien ja kummitusten kanssa.
Mohamedin tapaavat eriuskoiset enkelit eivät sentään taida kuulua kategoriaasi?
Samaanien henkimatkat kuten myös olnevat täyttä totta.
jnejnejne. aikojen alusta saakka.
Täältä löytyy esoteerista tietoa halukkaille lukijoille. Hieman varauksellista suhtaumista suosittelen, mutta varmasti oikeilla jäljillä kirjoituksessa (A.Bailey) ollaan:
http://koti.welho.com/tviital1/Viisauden puu karsittu yhdistetty 2 web.htm#puuviisauden
on ihan sitä itseään.
Olisit varmaan laittanut väitteitäsi tukemaan jonkin perustelun, jos olisit sellaisen kyennyt keksimään.
Sinänsä hyvä että uskisraiskaat enää vain sanaa todellisuus.