Miksi avioero tekee niin kipeää ja miksi se muuttaa ihmistä niin paljon ja suorastaan täytyy valehdella itselle että näin on parasta, vaikka ei ehkä kuitenkaan ole.
Tuntuu siltä että avioero on kuin kuolema, eli jos joku läheinen kuolee, niin työstetään sitä ajatusta niin kauan aikaa, että hyväksyy sen kuoleman ja että oli hänen aikansa lähteä ja oikeastaan todetaan että parempi hänen on olla kuolleena, vaikka totuuden nimessä, kuitenkin elämä on se tärkeämpi, miksi me huiputamme itseämme ja mikä meissä on vikana, kun emme enää jaksa elää elämässä ja kasvaa sen mukana, vaan laitamme pelin poikki ja suuressa älyssä sitten uskottelemme että näin on parasta, emmekö me ymmärrä että naimissa olo on jatkuvaa kasvun paikkaa ja toisen ymmärtämistä ja rakastamista, siinä on tientynlaisia sääntöjä jota täytyy noudattaa että pysyisi oikealla tiellä, samaten kuin on liikenteessäkin sääntöjä, että voisi turvallisesti ajella liikenteessä.
En tarkoita sitä että en hyväksyisi avioeroa, vaan sitä että avioero ei saisi olla se ensimmäinen askel, koska siinä vaiheessa jo valitaan se toinen tie, kun lähdetään ottamaan se askel, vaan sitä tarkoitan että eikö voisi tosiaan, lähteä yhdessä keskustelemaan asioista, niin hyvistä kuin huonoistakin ja unohtaisi nämä valmiiksi opitut käyttäytymismallit ja ympäristön ja tosiaan lähtisi realistisesti käsittelemään suhdetta ja sen lopettamista, voisi olla että moni ero jäisi toteutumatta.
Tuntuu siltä että avioero on kuin kuolema, eli jos joku läheinen kuolee, niin työstetään sitä ajatusta niin kauan aikaa, että hyväksyy sen kuoleman ja että oli hänen aikansa lähteä ja oikeastaan todetaan että parempi hänen on olla kuolleena, vaikka totuuden nimessä, kuitenkin elämä on se tärkeämpi, miksi me huiputamme itseämme ja mikä meissä on vikana, kun emme enää jaksa elää elämässä ja kasvaa sen mukana, vaan laitamme pelin poikki ja suuressa älyssä sitten uskottelemme että näin on parasta, emmekö me ymmärrä että naimissa olo on jatkuvaa kasvun paikkaa ja toisen ymmärtämistä ja rakastamista, siinä on tientynlaisia sääntöjä jota täytyy noudattaa että pysyisi oikealla tiellä, samaten kuin on liikenteessäkin sääntöjä, että voisi turvallisesti ajella liikenteessä.
En tarkoita sitä että en hyväksyisi avioeroa, vaan sitä että avioero ei saisi olla se ensimmäinen askel, koska siinä vaiheessa jo valitaan se toinen tie, kun lähdetään ottamaan se askel, vaan sitä tarkoitan että eikö voisi tosiaan, lähteä yhdessä keskustelemaan asioista, niin hyvistä kuin huonoistakin ja unohtaisi nämä valmiiksi opitut käyttäytymismallit ja ympäristön ja tosiaan lähtisi realistisesti käsittelemään suhdetta ja sen lopettamista, voisi olla että moni ero jäisi toteutumatta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä luulet, miksi juuri naiset haluavat avioeroa miehiä huomattavasti useammin?
2/3:sta erosta on hakenut nainen ja he pitävät lähes poikkeuksetta miestä syypäänä eroon.
Eikö nainen kykene elämään parisuhteessa?
Onko miehellä parempi kyky elää parisuhteessa ja mukautua elämän eri tilanteisiin?
Esimerkki todellisesta elämästä;
Mun hyvä ystävä --lapsuudestani saakka-- koki avioeron viime keväänä lähes 20-vuoden avioliiton jälkeen.
Vaimo tapasi nuoruuden rakastettunsa "harmittomalla" ravintolareisuullaan ja he päätyivät sänkyyn!
Nainen pisti välittömästi eron vireille ja ajoi miehensä pois kotoa!
Nyt mies maksaa elatusmaksuja kolmesta lapsesta, on ilman asuntoa, eikä palkka tahdo enää riittää elämiseen.
Olen monesti miettinyt sitä miksi tämä yhteiskunta pitää naisista ja lapsista huolta eron jälkeen, mutta miehistä ja heidän hyvinvoinnistaan ei kukaan ole kiinnostunut.
Eron jälkeen monet miehet turvautuvat alkoholiin ja saavat siitä lopullisen "tuomion" yhteiskunnalta ja lähimmäisiltään.
Terapia....(tee ratkaisu pian)
Olen erotetun kanssa osittain samaa mieltä usein mies syyllistetään ja joutuu kuin syyttömänä "maksajan rooliin" yleine mielipide taitaa olla sillä mallilla että mies ei muka tunne syvästi. Naiset on omineet tuntemisen oikeuden, eivätkä edes kuuntele mitä mies mahtaa rupatella. Sitten sanotaan että eikös voitaisi keskustella asioita keskenään.
Ei voida, olkoon ihmis-suhde uusi tai vanha on ystävää kunnioitettava niin paljon että uskaltautuu hakemaan apua ulkopuolelta. Perustelen kantaani sillä että ystävien tai parisuhteen kesken selvitetyt tunneongelmat on aina rajalisia / anipuloituja.
Terapiaa pidetään hävettävänä,, mutta silikoonirintoja, kumihuulia yms. ei arvostella vaikka ne myös tehdään suuremmaksi osaksi heikon
itsetunnon takia.
Ai nii vielä se että jos avioero ei tee kipeää niin silloin suurempi virhe oli silloin avioliiton solmiminen kuin purkaminen.
Oma mieheni jätti minut kylmästi viikko sitten julkistaakseen suhteensa toiseen naiseen. Olen ihan rikki ja koska en osannut mitään ennalta arvailla on kaikki yhtä sumua ja usvaa. Tuntuu siltä että minulta vietiin mahdollisuus edes yrittää paikata vikoja joita liitossa hänen mielestään oli. Hän ei koskaan tosin sanonut liitossa olevan mitään vikaa. Kaikki tuntui ihan hyvältä ja tasapainoiselta. Nyt rukoilen Jumalalta häntä takaisin ja perhettämme kokoon tai edes voimaa selvitä tästä yli . Jumalan käsiin jää se miten tästä koskaan yli pääsen . Itken ja itken ... muuhun en kykene.... Rukoilkaa puolestani
Avioerosta vielä, se mitä olen joutunut kokemaan tässä erossa, on jotakin sanoinkuvaamattoman kauheaa, täytyy luopua lapsesta (koska yleensä lapsi jää äitille) kuin myös on tunteita sitä entistä kohtaan ja talous on taatusti kuralla, eron jälkeen, itsellä menee varmsti vuosia päästä pinnalle näistä veloista.
Kyllä se on niin kun valitsee eron tien, niin nimenomaan se on tie, kuin oli aikoinaan yhteinen tie, mitä kuljettiin, niin nyt sitten kuljetaan eron tietä ja se tie tulee konkreetisesti siinä vaiheessa näkyviin, kun toinen vie avioerohakemuksen oikeuteen, siltä tieltä ei ole enää paluuta, on sellainen tie ja kaikki voimavarat menee sitten avioeron päätöksen saattamiseen keinoja kaihtamatta ja hintaa kysymättä, se on myös samalla vihan tie, mikä myrkyttää mielen ja tekee ihmisestä ramman, tavalla tai toisella.
Kysynkin että onkohan tuo hinta sitten oikea, mitä lapselle tapahtuu erossa ja toisille osapuolille, tuntuu siltä että hinta on tosiaan liika kova ja olisi ollut muitakin keinoja ratkaista sairaus, ei varmasti lopetus ole se ainoa ja paras keino, vaan jos olisimme halunneet hoitoa, niin varmasti olisi myös löytynyt lääkkeet siihen sairauteen.
Eläimiä lopetetaan sairauksien takia ei ihmisiä, mutta kun on kerta tämä systeemi mikä on vallalla, niin siltä tieltä, ei tosiaankaan ole paluuta, vaikka olisi tahtoa palata.
Ainut lohtu ja tuki ja turva on kuitenkin Jumala, että Jumala ei jätä minua ja vaikka on nyt sitten tuskainen ja hyljätty olo, niin Jumala rakastaa kuitenkin ja joskus vielä, näen tämän eron Jumalan johdatuksena.
Erossahan kuitenkin, lapsen kannalta, toinen vanhemmista revitään irti lapsesta ja vaikuttaahan sitten sekin asia lapseen tavalla tai toisella, näitä asioita vielä tutkitaan ja psykologitkin, ovat huomanneet, että lapsi tarvitsee molempia vanhempia.
Ettei totuus unohtuisi,,,
Suomessa yksinhuoltajista pidetään paljon parempaa huolta kuin yksinäisistä miehistä.
Milloin olet kuullut politiikkojen peräävän yksinäisten miesten oikeuksia?
Mies voidaan heittää kadulle, mutta naisen ja lsten heittäminen kadulle on "kriminalisoitu"
Luulen, että vielä joskus ympyrä sulkeutuu, eli lapset annetaan erotapauksissa isälle?
Yksinhuoltaja äideillä on n. 50% on käytös häiriöisä lapsia, ja aina kuitenkin erossa suurin kärsijä, on nimenomaan lapsi ja se jolla lapsi on on se voittaja, toisen on tyydyttävä siihen katkeraan kalkkiin, mitä siitä jää jäljelle ja opittava ryömimään ja anelemaan.
Kehitysmaassa on ruokaongelma, meillä täällä Suomessa on paheneva, ihmissuhde ongelma, ei tosiaankaan enää osata puhua asioista, vaan riitatapuksissa, heti ero ja nopeasti.
Tulis sota ja sotalait, oli varmasti silloin turvatumpi olo kuin nykypäivänä, ainakin miehellä.
Kyllä minä ainakin muistan kuinka tuskallista avioero oli meidän perheessä, kuinka monta vuotta äiti ja isä taistelikaan meistä lapsista sekä omaisuudesta käräjillä.
Kyl isä vihas feminismiä ja tiesi että nainen on aina se heikompi osapuoli ja sen takia hän on altavastaavassa asemassa. Hän tiesi ettei saa meitä jollei keksi jotain.
Osiinjako mitätöitiin tekemällä ilmastatemmattu velkakirja ja maksettiin pimeänä tuomarille joka pisti nimen alle todistajana sille velalle..
Isä luki psykologiaa harrastuksena ja opetti meille ajatusmallin miten vastata kun joku psykologi haastatteli meitä. Me onnistuttiinkin höynäyttämään sosiaaliviranomaisia, äiti sai jopa rikossyytteitä kun meissä nähtiin mustelmia yms.. vaikkei mitään väkivaltaa tapahtunu, ja mustelmat tulivat nuorelle astmaatikolle helposti. Lapsia sos.viranomaiset uskoi sokeasti, täysin viaton äiti saatiin näyttämään kauhealta huligaanilta ja lastenvihaajalta viranomaisten silmissä.
Lopulta monen vuoden päästä äiti meni opiskeleen ja isä sai hetken ajan huoltajuuden, vaikka olimmekin vuoron perään aina jomman kumman luona.. Onneks sit lopulta oikeus tapahtui ja Luoja ratkaisi huoltajuusriidat täysin :)
Miettinyt olen vain, miten tää avioero meidän suvun ainakin lamaannutti, ihmiset puhkes vihaamaan toisiaan. Syntipukkia etsi jokainen, ja jokainen nimes sen.. kukaan ei ottanut vastuuta omista teoistaan, eikä hyväksynyt semmoista ajatusmallia et itsekkin oli tehnyt väärin.
Ei se ollut mitään herkkua nähdä avioero, kokea jälkiseuraamukset, paeta poliisia, elää valheessa.. ja kärsiä viel myöhemminkin kaikenlaisista pahoista unista.
Kummiskin mun isän teko oli väärin, vaikka hän tiesi ettei hän voita äitiä oikeudessa, koska molemmat olivat periaatteessa "viattomia", ainakin juridisesti, ja huoltajuus oli kinkkinen juttu. Miksi mies katkeroitui niin, otti lain omaan käsiinsä, valehteli, opetti lapset valehtelamaan.. Vaikka isä oli maailman paras isä(ainakin meille), niin silti hän teki väärin, katkeruus myrkytti hänen mielensä, ja kostonhimo oli ainut himo jota hän tyydytti... kunnes hän kuoli.
Miettikää kuinka monta surullista tarinaa tässä maassa on, ainakin muhun ja veljeen toi jätti kauheet arvet, entäs kun kansallisesti tätä tapahtuu maassa jossa 50% solmituista avioliitoista PÄÄTTYY EROON. Kuinka monen ihmisen mieli myrkyttyy ja kuinka monta alkoholisoitua isää ja eron kokeneita lapsia jotka muodostavat vuorostaan perheitä. Pelkästään nähdä isä vain juomassa katkeruuteensa ja äiti psyykkisesti melkein hermorauniona, kielii ettei avioerossa ole koskaan voittajia. Ei mikään ihme et Jumala Raamatussa kertoo kuinka vihaakaan avioeroja, ja tässä näemme... tilastollisesti tai syventävien katsauksien valossa ettei avioero ole mikään hyvä juttu, sekä perhe ja kansakunta häviää, feministi- ja sovinistiääriryhmät syntyy ja alamme etsimään syntipukkeja.. voi voi..
Ei hyvältä näytä, vaikka "hyvinvointiyhteiskunnassa" asummekin. Ehkä se hyvinvointi lasketaan vain valuutassa, kaikki muu ihmisten hyvinvointi, jota ei pystytä laskemaan lukuarvoilla, unohdetaan :)
PS. Eikös se ollut joku asiantuntija joka ennusti että 20v päästä meil on joku 20-30% nuorista alkoholisteja.. (Kokoomus-lehti).
Yksinäiset miehet ovat käsite, joka pitää sisällään:
-vaimonhakkaajat
-pettäjät
-alkoholisoituneet luuserit
-vaimostaan ja lapsistaan kyvyttömät huolehtimaan
Kuka nyt näitä puolustaisi?
Minä haluiasin erota mutta kannattaako. ukko ryyppää usein ja reuhaa ja kohtelee poikaamme kaltoin mutta ei tyttöä. olen kerran jo pakannut mut tulin takasi. yöt on pelottavia ku alkaa reuhaa. ainaki ku olemme olleet tansseissa haukkuu minua sen jälkee juopoksi ym, hän ei kunnioita eikä arvosta minua ja kulkee itsekseen ja ei tule ikinä mukaani mihinkää kun pyydän ja elää aivan omaa elämää. ei osaa tehä kotihommia eikä tee.. tapetit lähtee iti seinistä.... pitäskö erota?