Mitä on ajattelu ?
Ainakin ajatteleminen on muistia. Ja koska se on muistia, se on samalla myös menneisyyttä. Ja koska muistimme on vahvan subjektiivista, voidaan sanoa, että ajattelu on myös harhaa. Ajattelulla me projisoimme menneisyyttä tulevaisuuteen. Ajattelu siis luo myös pelkoja, jota meillä tulevaisuutta kohtaan on. Samoin se luo toiveita. Harvoin pelko/toive kuitenkaan toteutuu. Ihminen voi tosin itse toteuttaa pelkojaan omalla toiminnallaan.
Mikä pitää ajattelun käynnissä ? Onko se jokin kemiallinen prosessi ?
Mihin sitä tarvitaan ? Ainakin sillä käsitellään ja yritetään ymmärtää menneisyyttä. Monessa suhteesa sillä voi olla positiivisia vaikutuksia nykyhetkeen, kun vanhoja asioita verrataan uuteen kokemukseen. Suurin osa ajattelusta tosin on turhaa menneisyyden projisointia tulevaisuuteen. Se on omien harhojen elossa pitämistä.
Ainakin ajatteleminen on muistia. Ja koska se on muistia, se on samalla myös menneisyyttä. Ja koska muistimme on vahvan subjektiivista, voidaan sanoa, että ajattelu on myös harhaa. Ajattelulla me projisoimme menneisyyttä tulevaisuuteen. Ajattelu siis luo myös pelkoja, jota meillä tulevaisuutta kohtaan on. Samoin se luo toiveita. Harvoin pelko/toive kuitenkaan toteutuu. Ihminen voi tosin itse toteuttaa pelkojaan omalla toiminnallaan.
Mikä pitää ajattelun käynnissä ? Onko se jokin kemiallinen prosessi ?
Mihin sitä tarvitaan ? Ainakin sillä käsitellään ja yritetään ymmärtää menneisyyttä. Monessa suhteesa sillä voi olla positiivisia vaikutuksia nykyhetkeen, kun vanhoja asioita verrataan uuteen kokemukseen. Suurin osa ajattelusta tosin on turhaa menneisyyden projisointia tulevaisuuteen. Se on omien harhojen elossa pitämistä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Koska ajattelu on mennistyyttä/muistia, se ei ole nykyhetkeä.
Me olemme suuri valtaisa organismi, siis kokonaisuus, niin ihmiset, eläimet, näkyvä, meille ihmis-silmille näkymätön, me(ihmiskunta) muistamme alusta pitäen kaikki kollektiivisena toimintoina.
Kaikki sankarimyytit, kaupunkien asemakkaavat, merkit, liput,uskonnot(parhaimmillaan) viitaavat johonkin alkuperäiseen, josta ihmiskunnan kauneimmat ja sivistyneemmät osat siis epäsuoranaisesti kertovat.
Sodat, kiistat, älyttömyydet(väittämät), viha, kateus, itsekkyys ja kaikki tälläiseen liittyvä sälä on sitä osaa olevaisuudesta jota kutsuisin eläimellisyydeksi, tähän ei liity suorainaisesti mitään ylevää, eikä se varsinkaan edusta mitään tärkeää ja olennaista,,,siis kaikki se mitä tämän maailman 'helppo-heikit' pitävät olellisena (syö,juo,nai,kuluta, tai vaikka 'ole jotain') ei liity tuohon olleellisen kollektiivisen muistin viitaavaan, johon ajatus privaatistikin voi saada yhteyden ja näkemyksen laajentumaan yksityisistä fukntioista (tiede,uskonto,itsekäs-pyyde) laajemman kokonaisuuden hahmottamiseen.
Kaikki on tässä nyt, menneisyys, tulevaisuus ja nyt(nyky-hetki), kaiki nivoutuu kiihtyvällä vauhdilla siihen hetkeen kun spiraalimainen aika-jakumo kiertyy pisteeseen jossa kaikki oli Yhtä, tällöin yksityinen, eroitteleva katoaa ja kaii on pisteessä A(Alffa), joka on siis se mitä ihmiskunta eri tavoin yrittää tavoittaa onnistumatta siinä muuten kuin symbolikielen viitauksien vihjein.
uskotko vai luuletko ?
Jos tiedät, mistä tiedät ?
Tiedän, miksikö, olen tutustunut tärkeimpää asiaan maailmassa---> eli [I]itseeni.
IDIOOTTI?
perustuu menneisyyteen. Tämähän on välttämätöntä jotta voisimme oppia hallitsemaan monia käytännön asioita. Miten muuten voisimme varautua talveen jos emme olisi oppineent kesän aikana tuottamaan elintarvikkeita varastoon talven varalle. opimme rakentamaan siltoja ja rakennuksia jne.
Mutta tällä tavalla ajatusta käyttäen menemme myös harhaan käsitellessämme asiota symboleina ja abstraktioina. Esimerkiksi uskomme "minän" olevan jotakin pysyvää vaikka se itse asiassa on menneisyyden muistikuva siitä mitä tein ja sanoin eli suhtautumiseni ympäriltä tulevin ärsykesiin. Sanomme minä haluan, teen, ajattelen jne. mutta harvoin jäämme miettimään mikä tuo "minä" oikeastaan on. Mutta kun oivallamme että tuo minä joka ajattelee itse asiassa on tuo ajatus niin asetelma muttuu. Vai kuinka?
Kun sanon minä muutun niin mikä muuttuu ja millä tavalla?
Ilman kieltä ei voi syntyä ajattelua. Ajattelu synnyttää tietoisuuden minuudesta. Tai paremminkin, kielellä voidaan ymmärtää/muokata paremmin tietoisuutta minuudesta. Ajattelu on hiljaista puhumista itsensä(yliminän) kanssa :)
Buddhalaisethan pyrkivät hiljentämään minuutensa olemalla hiljaa paikoillaan kiinnittämättä huomiotaan ajatteluunsa. Ehkä tulevaisuudessa minuus ymmärretään jonkinlaisena mielenhäiriönä...
joutuvat tulemaan toimeen ilman puhuttua ja kuultua kieltä, nimittäin synnynnäisesti kuuromykät.
En oikein viitsisi väittää, että heiltä puuttuu ajattelu. Ehkä jotain kuvakieltä.
Mitä tapahtuu simpanssin aivoissa, kun se auttaa lajitoveriaan saamaan makupalan? Kokeessa nähtiin, että simpanssi yritti saavuttaa syötävää, mutta yksin ei pystynyt siihen. Tämä yksilö sai oma-aloitteisesti apua toiselta simpanssilta.
"olemassa" mutta meidän on vain ymmärrettävä mikä sen luonne on ja mikä sen todellinen rakenne on. Tämä ymmärtämättömyys aiheuttaa jakautumisen ja voi johtaa mielenhäiröhin mm. skitsofreniaan.
Ajattelu käyttää kieltä eli symboleita jotka sitten elävät omaa elämään kuten seuraava lauseesi osoittaa:
"Ajattelu on hiljaista puhumista itsensä(yliminän) kanssa :)" mikä tarkoittanee että minä puhun itseni kanssa (jolla en tarkoita puhua itsekseen).
Mitä tarkoitat 'minän' ja 'itsen' (yliminän) kanssa eikö se ole ajatuksen tekemä jako (vaikka tässä yhteydessä varmaan tehty pilke silmäkumassa). Eikö 'minä', 'itse' ja yliminä ole vain ajatuksen tuotteita kuvaamaan saman asian eri puolia.
"joutuvat tulemaan toimeen ilman puhuttua ja kuultua kieltä, nimittäin synnynnäisesti kuuromykät"
Kyllä kuuromykätkin kommunikoivat jollain tavalla kuten kirjoittamalla tai piirtämällä. Ehkä he ajattelevat enemmän mielikuvilla?
"Mitä tapahtuu simpanssin aivoissa, kun se auttaa lajitoveriaan saamaan makupalan? Kokeessa nähtiin, että simpanssi yritti saavuttaa syötävää, mutta yksin ei pystynyt siihen. Tämä yksilö sai oma-aloitteisesti apua toiselta simpanssilta."
Kyllähän simpanssit jollain tasolla kommunikoi keskenään. Eli niillä on pakko olla jonkinalinen tietämys myös itsestään ja lajitovereistaan. Eikös simpanssi tunnista oman peilikuvansakin?
"..meidän on vain ymmärrettävä mikä sen luonne on ja mikä sen todellinen rakenne on"
Kyllä jonkinlainen minuus on olemassa vaikka sitä ei itse tiedostaisikaan. Ihmisten välinen kommunikointi mahdollistaa sen, että meillä on välineet oman itsensä tunnistamiseen.
"Eikö 'minä', 'itse' ja yliminä ole vain ajatuksen tuotteita kuvaamaan saman asian eri puolia."
Nimenomaan. Kuvitellaan vaikka 6-sivuinen noppa. Jokainen näistä sivuista kuvaa ihmisen minuuden eri puolia. Kun ihminen ajattelee, nopan eri sivut kommunikoivat keskenään. Minuus muodostuu näiden noppien sivujen summasta. Skitsofreenikko on syystä tai toisesta hukannut noppansa eikä tiedosta mikä nopan sivuista on hänen minuutensa. En lue psykologiaa, saa kritisoida :)
siitä että olemme yhteydessä toisiin ihmisiin, asioihin, tapahtumiin jne.
Kirjoitit:
"Ihmisten välinen kommunikointi mahdollistaa sen, että meillä on välineet oman itsensä tunnistamiseen."
Nimenomaan näin mutta huomaa eräs seikka, tuon yhteyden (kommunikaation) loputtua 'minuutta' ei ole olemassa muuta kuin muistikuvana tuosta yhteydestä.
Minän rakenne on muistikuva menneisydestä ja siis pelkkää ajatusta.
"Minä" riippuu siis siitä, keiden kanssa tai minkälaisissa olosuhteissa me kommunikoimme. "Minä", joka meillä on, on ristiriitaisten menneisyyden tilanteiden muodostama. Itse olemme ne tilanteet suodattaneet haluamallamme tavalla. Voimme siis luoda itsellemme 'taivaan' tai 'helvetin'.
Mehän muokkaamme minää aivan sen mukaa mikä milloinkin on miellyttävää tai toivottavaa. Mutta kun oivallamme että tämä 'minäksi' nimittämämme asia itse asiassa on vain ajatuksemme tuote menneisyydestä voimme alkaa ikään kuin puhtaalta pöydältä.
Myönnän sen että tuo kuullostaa perin helpolta mutta on kaikkea muuta. On niin paljon mieikuvia joista haluaa pitä kiinni ja ennen kaikkea monta asiaa joiden ei soisi enää tulla eteen edes puheissa.
Tässä meidän elämämme pähkinän kuoressa.
Emme suodata menneisyydestä aina pelkästään miellyttäviä asioita.
vain miellyttäviä asioita mutta niistä pidämme kinni ja päinvastaisessa tapauksessa ne torjutaan. Voipa käydä niin että se mikä juuri nyt on toivottavaa ja miellyttävää voi olosuhteista johtuen kääntyä vastakohdakseen. Tai myös niin että säilyttääksemme tuon miellyttävän teemme jotakin joka ei siedä päivänvaloa.
Mutta kun oivallamme että kaikki tämä on vain ajatuksen temppuja voimme ne hylätä emmekä pyri. Tämä pyrkimisestä luopuminen vapauttaa. pyrkimisellä tarkoitan 'olla jotakin' tai tulla joksikin'.
Koska ajattelu on harhaa, vain todellinen kokemus on se jolla on merkitystä. Onko ateismi tässä suhteessa enemmän harhaa kuin koettu uskonnollinen herääminen ? Eli ateismi on samalla viivalla kuin uskonnollisuus ilman heräämiskokemusta. Tietysti aina voi ajatella, että todellista heräämiskokemusta ei ole olemassakaan. Mutta sekin on siis ajattelua.
heräämiskokemuksen arviointi on kovin vaikeata Senhän vain hän kokee. Miksi minun pitäisi siitä muodostaa mielipidettä? Yksi asia on kuitenkin varma tuntemattoman edessä olemme kaikki samalla viivalla sikäli että tiedämme siitä yhtä paljon.
Voimakas kokemus voi muuttaa ihmisen ainakin siten että asioiden tärkeysjärjestys muuttuu ja sitä voisi kutsua muutokseksi.
Todellisuus on tässä ja nyt mutta me kohtaamme sen aina menneisyyden muistikuvien kautta. Pystymmekö kohtaamaan toisen ihmisen ilman mielikuvia? Tämä palstahan on varsinainen karikatyyri meistä ihmisistä suhteessa muihin olkoonkin että se täällä on tarkoiteksellista ja ainoa mahdollinen tapa (kohdata mielikuva).
Heräämis kokemus perustuu ajatuksista johtuviin tekijöihin mutta on varkmaan kokijalle todelinen. Niin kuin muukin kokemus voi muuttaa ihmistä niin tämäkin tehnee sen. Sitä ei vain voi toistaa eikä siirtää toisen koettavaksi.
Ajattelu ei mielestäni ole harhaa vaan kyllä se on todellista vaikka me saatamme uskoa sen olevan totuus ja se on harhaa.
Olet oikeassa. Voiko totuutta löytää ? Onko sitä edes olemassa ? Ehkä on ehkä ei.
Siihen nähden tämä palsta on täynnä pelkoa. Oma maailmankuva on pidettävä kasassa, vaikka kuinka vakuuttaisi avoimmutta uusien asioiden suhteen. Kaikki kuitenkin elävät omissa harhoissaan, itse luomissaan rakennelmissa.
Oikeastaan on vapauttavaa todeta, että ei tiedä mistään mitään. Silloin on edes teoriassa mahdollista yrittää nähdä toinen ilman valmiita leimoja.
Tai tarkemmin, voit oivaltaa totuuden tässä ja nyt eli totuuden itsestäsi. Muuhun et pysty. Voi tietenkin kysyä onko muuta totuutta edes olemassa? Tämä kuitenkin rittää kun huomaa että 'minä', 'itse' ei ole mitään vaan ainoastaan menneisyyden luoma muistikuva.
Kun tämän oivaltaa ajatus vaikenee ja siitä hiljaisuudesta voi jokin uusi syntyä.