DDR ei ollut valtio

Monilla palstoilla keskustellaan Itä-Saksasta, ja siellä toimineesta Stasi-tiedustelupalvelusta ikäänkuin kyseessä olisi oikea valtio.

DDR ei ollut valtio, se oli sotilaallisesti Neuvostoliiton tukikohta ja poliittisesti sen kulissi. Siellä oli 300.000 neuvostoliittolaista sotilasta ja sen hallinto oli suoraan Moskovalle alistettu. DDR oli muodostettu Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeestä; oikeammin sanoen se oli sitä koko olemassaolonsa ajan. Sillä ei ollut kansan tukemaa valtiomuotoa eikä oikeaa kansaakaan.

Yritin 80-luvun puolivälissä löytää tietoja DDR:n valtionbudjetista verratakseni sitä Saksan Liittotasavallan julkiseen budjettiin. Laajahkosta etsinnästäni huolimatta en löytänyt kuin joitakin hajalukuja; minkäänlaista kokonaisuutta ei hahmottunut.

Vakuuttavin todiste DDR:n valtiota vastaan on, että se romahti heti kun ulkoinen pakko sen pystyssäpitämiseen poistui.

DDR:n ja Stasin toistuva esiintuominen Suomessa ikäänkuin itsenäisinä toimijoina on askarruttanut minua. Kyseessä on epäilemättä suomalaisten ikuinen Venäjänpelko. Kun ei uskalleta syyllistää Venäjää, kohdennetaan syytökset korvikkeisiin.

10

648

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kurgan60

      Puhut faktaa joka on ollut tiedossa pitkään.

      Mutta se ei vähennä kirjoituksesi arvoa, päinvastoin. Osalle palstan lukijoista tieto tulee vissiin Jäätteenmäkeläisittäin eli pyytämättä ja yllätyksenä.

      Olisi kiva kuulla Grustnijin vastaus tähän viestiin, josko edes hän tohtii moista laittaa :)

      Ironmikes taas ei voi asiaa kommentoida koska ei ollut edes syntynyt kun Berliininmuuri kaadettiin.

      • Tarkkaavainen

        Sinä sopisit Mikelle lapseksi ainakin älykkyytesi puolesta, jota ei jutuistasi ole hakemallakaan löytynyt. Duunari, joka leikkii täällä poroporvaria on tosiaankin hupaisa tapaus. Minkälaista omaisuutta duunarilla on, jota puolustaa? Buaaaaah! Sovit hyvin duunarien puolueeseen, eli demareihin, muttet millään kokomuukseen.


    • ironmikes

      Tulee mieleen lähinnä Israel, joka Usan puudeli, samoin kun DDR oli NL:n. Usa on avustanut miljardeilla Israelia ja ilman näitä kerjuurahoja Israel tulisi edes toimeen. Ilman perustuslakia olevaa Israelia ei valtioksi kunnolla edes mieltää. Sen ymmärtää mm. Hizobollah, joka nöyryytti Israelin Libanoniin hyökänneitä terroristeja melko pahoin.

    • Phaedra

      oli Halosen ihannejärjestelmä.

      Halosen Stasi-kytköksistä puhutaan liikaa, oikeammin pitäisi puhua Halosen KGB-kytköksistä, sillä Halonen oli ja on yhä edelleen Neuvostoliiton nykyisin KGB-Putinin alamainen. Nämä yhteydet eivät ole koskaan lakanneet olemasta.

      Olemme tekemisissä hirvittävien asioiden kanssa, hirvittävämpien kuin päältäpäin näyttää. Suomen kansa nukkuu viatonta Ruususen unta, eikä mikä äärimmäinen paha on kulissin ja kuoren takana.

      • Phaedra

        muuten lukea Thomas Sandersin Leikkikenttä, kirja valottaa hyvin sitä mikä DDR oli.


      • Arska

        Tiitisen listaksi kutsuttu paperi piti haudata syvälle Suopon kassakaappiin??? Olisikohan listalla niin paljon nykyisiä huippupolitikkoja mukana???

        Tiitinen on demari, elettiin Koiviston aikaa, joka myös demari ja Nevala on demari. Suopon päällikön mandaatti on SDP:n, onko ajateltu, että näin lista voidaan haudata iäksi???


    • sitä mieltä?

      Tarkoitat, että koska DDR ei ollut virallinen valtio, niin virallisesti Halosen kytköksistä DDR:n tunnustamiskomiteaan ei tarvitse, eikä varsinkaan saa puhua?

      • tunkiot pitää aukaista, olipa haju miten paha tahansa ja tuleepa osumia kuinka moneen nykyjohtajaamme tahansa. Mutta tutkimukset pitää suorittaa käyttäen oikeaa termistöä; DDR oli Neuvostoliiton käsinukke ja Stasi KGB:n.

        Neuvostoliitto painosti Suomea kovasti, poliittisesti ja taloudellisesti, ehkä sotilaallisestikin, DDR:n tunnustamisasiassa. Suomen kollaboraattorit olivat innokkaasti hankkeessa mukana. Nl:n tarkoitushan oli betonoida II maailmansodassa valloittamansa Keski-Euroopan maat ikuiseksi omaisuudekseen ja ponnahduslaudaksi jatkovalloituksille.


    • Grustnij

      Siispä myöskään Länsi-Saksa ei ollut valtio. Olihan se muodostettu vastaavalla tavalla länsiliittoutuneiden miehitysvyöhykkeestä ja sotilaallisesti se oli USA:n tukikohta (kuten yhä edelleen).

      Mielenkiintoista oli tuo DDR:n Neuvostoliiton poliittiseksi kulissiksi nimeäminen; Stalinhan esitti jo vuonna 1952 länsivalloille Saksojen yhdistämistä ja suurvaltojen vetäytymistä yhdistyneestä valtiosta. Tämä ei kuitenkaan länsiliittoumalle käynyt. Kumpi siis olikaan kulissivaltio, jota haluttiin pitää pystyssä, Itä- vai Länsi-Saksa?

      Kyllä minuakin ihmetyttää tuo Stasista puhuminen Suomessa, enkä minäkään ole siihen muuta syytä keksinyt kuin tuon typerän venäläisvihan.


      PS. USA:n kongressin kirjasto on on-line, jos tuota tietoa DDR:stä vielä haluat.

    • Suomi ei ole valtio

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      137
      3907
    2. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      20
      2548
    3. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      54
      1953
    4. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      77
      1854
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      201
      1714
    6. Mikä kaivatussasi

      on eniten yllättänyt?
      Ikävä
      72
      1035
    7. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      21
      1032
    8. Milloin olit onnellinen? Miksi?

      Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon
      Sinkut
      139
      732
    9. Miksi ajattelet

      että et riittäisi kaivatullesi?
      Ikävä
      61
      714
    10. Anniina Valtonen odottaa - Sai 2-vuotiaalta lapseltaan napakan heiton!

      Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Hän on kertonut odottavansa toista lasta. Valtonen
      Suomalaiset julkkikset
      19
      707
    Aihe