Jyväskyläläisen erotiikkaliikkeen ikkunassa ollut mainoskuva vähäpukeisesta naisesta johtaa syytteeseen.
Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijaisena toiminut valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski on määrännyt, että kyseisen liikkeen omistajaa vastaan nostetaan syyte sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta markkinoinnista. Jyväskylän kihlakunnansyyttäjä teki toissa vuoden lokakuussa jutussa syyttämättäjättämispäätöksen.
Kyseinen mainoskuva oli yleisön nähtävillä erotiikkaliikkeen ikkunassa ainakin noin kuukauden verran alkusyksyllä 2004. Näyteikkunaa hallitsevassa kuvassa näkyi nainen, joka oli selin katsojaan päin. Hänen takapuolensa samoin kuin toinen rintansa oli paljas ja naisen katse suuntautui ohikulkijoihin. Poseeraajalla oli päällään vyöasuste, joka saattaa olla tuttu striptease-esityksistä.
Asia herätti joissakin kaupunkilaisissa suuttumusta, ja sen takia jotkut jyväskyläläiset alkoivat kerätä nimilistaa. Nimilistalla haluttiin osoittaa paheksuntaa pornografisen aineiston julkista esillä pitämistä vastaan. Sysäyksen nimilistalle antoi kyseinen mainoskuva.
Tähtikuvilla peppu ja rinta piiloon
Poliisi sai asiasta myös tutkintapyynnön. Tutkintapyynnön tehnyt henkilö katsoi, että mainitunkaltaisen kuvan pitäminen vilkkaan kadun varrella kaupungin keskustassa ei voinut olla sallittua. Kyseisen liikkeen lähettyvillä on useita kauppoja ja kouluja sekä kirjasto. Monien alle 15-vuotiaiden koulutie kulkee liikkeen ohitse.
Esitutkinnan jo alettua liikkeen omistaja lisäsi mainokseen kaksi tähtikuvaa, jotka peittivät rinnan ja takapuolen. Hänen mukaansa kuva ei ollut sukupuolisiveellisyyttä loukkaava eikä alentanut naisen arvoa.
Valtionsyyttäjä Rautakoski katsoi, ettei tähtikuvilla ollut sanottavaa merkitystä. Mainoskuvaa on hänen mukaansa pidettävä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavana ja sellaisena, joka on omiaan herättämään yleistä pahennusta.
Syyttämättäjättämispäätöksestä valitti valtakunnansyyttäjänvirastoon jyväskyläläinen nainen. Juttua puidaan aikanaan Jyväskylän käräjäoikeudessa.
Suomi vuonna 2006
13
886
Vastaukset
- Sanelman
uutispläjäyksestä. Kertoisitko vielä, mikä oli jutun vitsi, mille saa nauraa?
- huumorintajuton helppoheikki
Mikä tuon jutun pointti oli??
Yhteiskuntamme on muutenkin jo niin pornon täyttämää, että esim. lapset saavat aivan varmasti oman annoksena, ihan ilman että jopa yleisellä kadulla täytyy tuijottaa rintojaan/persettään esitteleviä naisia.- kerrakseen
Jutun poitti on ,että säälin tulevia nuoria miehiä ,jotka joutuvat elämään naisten ehdoilla tulevaisuudessa kun kaikenlaiset kiellot rajoittavat elämää.Olisi kai tärkeimpiäkin asioita ,joita naiset vois ajaa kuin puuttua joihinkin mainoskuviin,joissa nyt ei kuitenkaan naida.
Luonnosuojelu,huumeet,väkivalta,naisten lisääntynyt alkoholinkulutus ja väkivalta,tyttöjen mielenterveysongelmat jne. - Sanelman
kerrakseen kirjoitti:
Jutun poitti on ,että säälin tulevia nuoria miehiä ,jotka joutuvat elämään naisten ehdoilla tulevaisuudessa kun kaikenlaiset kiellot rajoittavat elämää.Olisi kai tärkeimpiäkin asioita ,joita naiset vois ajaa kuin puuttua joihinkin mainoskuviin,joissa nyt ei kuitenkaan naida.
Luonnosuojelu,huumeet,väkivalta,naisten lisääntynyt alkoholinkulutus ja väkivalta,tyttöjen mielenterveysongelmat jne.kuin minä menneisyyden nuoria naisia, jotka joutuivat elämään miesten ehdoilla kun kaikenlaiset kiellot rajoittivat elämää...
- jooooo
Sanelman kirjoitti:
kuin minä menneisyyden nuoria naisia, jotka joutuivat elämään miesten ehdoilla kun kaikenlaiset kiellot rajoittivat elämää...
Joo eipä ole nykyään mitään sääntöjä tyttöjen ryyppäämiselle ,tupakoinnille ja pahoinpitelyille jne.Säälittävää....
- Sanelman
jooooo kirjoitti:
Joo eipä ole nykyään mitään sääntöjä tyttöjen ryyppäämiselle ,tupakoinnille ja pahoinpitelyille jne.Säälittävää....
Aika säällittävä yritys :) Eipä mittään, ei aina voi onnistua.
Odottelen hetken jos sade lakkaisi, sillä välin mietiskelen kenet pahoinpitelisin, nythän minulla on siihen vapaus patriarkaalisen kahleen kirvottua kaulaltani :D
Niinpä, tulevaisuuden poikaressukat, eivät kai saa edes tupakoida kukkahattutätien kieltojen vuoksi *syvä huokaus* - mutta....
Sanelman kirjoitti:
Aika säällittävä yritys :) Eipä mittään, ei aina voi onnistua.
Odottelen hetken jos sade lakkaisi, sillä välin mietiskelen kenet pahoinpitelisin, nythän minulla on siihen vapaus patriarkaalisen kahleen kirvottua kaulaltani :D
Niinpä, tulevaisuuden poikaressukat, eivät kai saa edes tupakoida kukkahattutätien kieltojen vuoksi *syvä huokaus*Sulla nyt vanhana naisena on vähän erilaiset käsitykset kuin nuorilla.Keskustele nuorten tyttöjen ja naisten kanssa niin tiedät enemmän nykyajan nuorten ongelmista.
- nec.romantic
Ei näin..
- reinoraikas
matti nykänen neuvotteli managerinsa kanssa keikkapalkkiosta ja manageri ystävällisenä miehenä ehdotti matin palkkioksi kolmasosaa lipputuloista. näin vähään ei matti kuitenkaan tyytynyt vaan säilyttääkseen maineensa kovapintaisena liikemiehenä vaati ehdottomasti vähintään neljäsosaa lipputuloista.
tähän manageri viimein suostui todeten kuitenkin lakonisesti,- hullu ei ole se joka maksaa vaan se joka pyytää. :) - ole totta?
Kyllä tuon jutun täyryy olla vitsi.Ei kai tollanen kuva voi johtaa syytteisiin.Kohta kai sitten kielletään pikini ja alusvaatekuvat näyteikkunoissa,koska ne alistaa naista feministien mielestä.Jos siinä olis ollu vaikka mies puukko selässä verisenä sille olis vain naureskeltu.Väkivaltaa saa olla miten paljon vaan mutta jos vähän näkyy paljasta pinataa sen on vaarallista lapsille.Alastomuudenhan pitäs olla luonnollinen asia,mitä väkivalta ei taas ole.
- Noiden juttujen
pyörittäminen oikeudessa mahtaa oikein maksaa? Olisipa niilläkin palkattu sairaanhoitaja kroonikko-osastolle.
- z-mies
Totta. Ruotsissahan on tähän jo menty ja alettu kieltämään alusvaatemainoksia, koska feministien mielestä ne alistavat naista. Huoh.
Ruotsissa on muutenkin mennyt asiat PÄIN PERSETTÄ, kun jotkut sosiaalitantat ja kukkahattutädit ovat päättäneet asioista. Esimerkiksi: yltiöliberaalinen pakolaispolitiikka, naiskiintiöt, bikini ja alusvaatemainosten kieltäminen, yms... kun kansa keskusteli (vakavasti) miksei Aku Ankalla ole housuja jalassa.
Pitää lapsia suojella totta maar.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37561Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492- 49487