Rukoilisitteko

Minulla on todettu useita vakavia sairauksia lähiaikoina ja olen lisäksi jäänyt lähes kokonaan yksin. Välillä tuntuu ettei jaksa lähteä töihinkään, vaikka olen tietysti työpaikasta kiitollinen. Siellä on pahoja ristiriitoja ja tuntuu ettei jaksa sitä näiden muiden ongelmien lisäksi. Sitten taas kotona on niin yksinäistä että tekisi mieli vain huutaa sitä tuskaa kun ei ole juttukaveria, ei ketään vierellä tukemassa ja vähän vaikka paijaamassakin. Tämä elämän tyhjyys tuntuu niin ahdistavalta vaikka olen uskossa oleva, niin en koe mitään sellaista että kun vain rukoilee, niin tulee apu. Tuntuu että lyödään vielä lisää löylyä ja tapahtuu vain lisää ikäviä asioita. Olen todella väsynyt henkisesti ja välillä tulee ihan pahoja ajatuksia, ettei jaksaisi enää jatkaa. Tämä on kai vähän niinkuin sellainen hätähuuto. En tiedä enää mitä tekisi ja mistä tulisi apu. Kaipaan kai jonkinnäköistä ihmettä sillä tunnen olevani aivan kuollut sisäisesti. Minulla on takana pitkä ihmissuhde jossa on ollut jatkuvasti aika rankkoja tilanteita, henkistä väkivaltaa. Sitten on tullut hyvä vaihe että on jaksanut taas jatkaa, mutta sitä on aina seurannut vain pahempia pudotuksia masennuksen syövereihin, kun se huono vaihde on hänellä mennyt päälle. On vaikea enää luottaa kehenkään tai ystävystyä kenenkään kanssa. En osaa myöskään pitää ajatuksiani tai puheitani kurissa, vaan olen katkeroitunut ja stressaantunut, patoutunutta vihaa täynnä tämän henkilön toiminnan vuoksi ja toisaalta että sen vastakohta on yksinäisyys, joka sekin on tuskallista kestää. Sen vuoksi olen toisinaan sortunut syrjähyppyihin joidenkin kanssa, vaikka tiedän että se on väärin. Myös ne henkilöt ovat sitten osoittautuneet aivan kelvottomiksi tapauksiksi, mutta sorruin yksinäisyyden ja hellyyden kaipuuni vuoksi. Tunnen siitä tietysti syyllisyyttä. Kaipaisin tasapainoista elämää ja että Jumala voisi lopultakin johdattaa luokseni sellaisen ihmisen jonka kanssa on turvallista ja hyvä olla. Olen kuitenkin luonteeltani uskollinen, ellei minua kohdella kaltoin vuositolkulla. Tosin rakastan tätä henkilöä joka minulle sitten kuitenkin tuota väkivaltaa tekee, enkä tunnu pääsevän siitä tunteesta, vaikka ne harvat jotka asiasta tietää sanovat että laita vaan poikki kaikki. Tunnen syyllisyyttä siis tästä rakkaudestakin ja vihaa itseäni kohtaan etten pysty oikein häntä jättämäänkään, vaikka hän tosin katoilee vähän väliä elämästäni tullen taas takaisin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Rukoilen ja huokailen jatkuvasti, mutta loputtoman pitkä on tämä pimeä tunneli ja valitsi minkä tien tahansa, niin näen edessäni vain umpikujan ja sen että joudun kärsimään tein miten tahansa. Lisäksi on taloudellisia ongelmia, tuntuu että tässä kaikessa on vähän liikaa, vaikka tietysti on vielä kiitollisuuden aiheitakin ja monella on vielä pahemmin. Onko se niin että Jumala ei halua auttaa minua, kun rukoukseni ei ole auttaneet, että olenko jotenkin niin huono, ettei Hän halua auttaa kun joudun vuosikausia kärsimään niin kovin.
4302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei, ett ole yksin tuossa tilantessasi ,JEESUS ON RINNALLASI ! Vaikka tuntuu että huudat tyhjyyteen niin silti hän on vieressäsi ,on aikoja elämässämme kun tuntuu kuvamallasi tavalla ,itse ole huutanut tuskani miten milloinkin.

kaikkein paras on kumminkin luottaa siihen mitä meille on luvattu,ja aloittaa siitä uudelleen nousun jaloilleen kun on kaatunut.

JEESUS on luvannut ,joka hänen nimeän huuta avuksi hädän päivänä,sitä hän ei aja pois.

Jumalan rakkaus
31 Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? 32 Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? 33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala -- mutta hän julistaa vanhurskaaksi! 34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus -- mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! 35 Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? 36 On kirjoitettu:

-- Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina.

37 Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. 38 Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, 39 ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
kirje roomalaislle 8:31-39

JUMALAN siunausta sinulle ,muistan sinua rukouksin.

Äänestä

lukea Raamattua päivittäin. Johanneksen evankeliumista on hyvä aloittaa ja siitä jatkaa muihin evank. Vaikka vain yksi jae päivässä, mutta päivittäin. Ja rukoilla, kiittää ja ylistää Herraa. Ja tunnustaa oma vajavaisuutensa, viha ja katkeruus, omat synnit ja pyytää niihin Herralta apua...
Kyllä Herra kuulee sinua, mutta me emme aina ymmärrä Hänen vastauksiaan heti... Pyydä sydämeesi lisää rakkautta ja anteeksiantoa, Jumala kuulee kyllä rukouksesi.

Äänestä

Voin sinulle kertoa että olen kokenut samaa.
Jeesus kuitenkin on puhutellut minua, ja nyt olen ollut hänen täysi sydämminen palvelja, Hän antoi minulle uuden toivon, ja uuden elämän.
Jeesukselle tunnustin synnit, ja Pyhä Henki alkoi antaa minulle raamatun kautta puhdistusta.
Olen pääsyt selaisista synneistä, kuin pitkävihaisuus, kateus kaunaisuus, itsekeskeisyys.
Nämä synnit olivat minun Hengellisen kasvun esteenä, joten tunnustin ne Jeesukselle, ja Hän puhdisti minut, sydän verellään.

Jeesuksen nimi on tärkeä, Jumala ei kuule rukouksia muuta, kuin Jeesuksen kautta.
Jeesus on ovi taivasten valtakuntaan, ilman Häntä ei ole taivastielle pääsyä.
Johannes 15 puhuu tästä asiasta.
Jeesus on rakkaus ja Hänen kauttaan, voidaan päästä ahdistuksista ja peloista, myöskin Hän meni meidän syntien tähden ristille.
Siunausta sinulle.

Äänestä

Ensiksi on horjumaton tosiasia, että Jumala rakastaa sinua ja taivas valvoo jokaista askeltasi. Et ole yksin.
Olet kirjoittanut rehellisesti itsestäsi. Se on hyvä asia, silloin voit ja uskallat tutkiskella lisää, mitä sisimpäsi sanoo ja mitä mieltä raamattu on asioistasi.
Ensiksi meidän tulee syntyä uudesti ylhäältä, näin Jeesus opettaa. Ilmeisesti olet kokenut uskoontulon. Jos olet kirkossa, sinun on kiinnitettävä huomio siihen, että he , meitä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, eivät ymmärrä Pyhää Henkeä persoonana ja sitä, kuinka tärkeä on omistaa tämä Ihmeellinen Neuvonantaja. Uusi Testamentti kehoittaa uudestaan ja uudestaan uskovia täyttymään PH:llä. Jumalan Henki antaa ilon ja eväät taivasmatkalle.
Usein käy kuitenkin niin, että me emme vaella Jumalan tahdon mukaan. On joitakin "etuoikeuksia", joista pidämme kiinni, vaikka Jumalan sana ne kieltäisikin. Olemme esimerkiksi mielestämme Jumalan luomina "seksuaalisia olentoja", joten vaellamme usein uudessa elämässämme vanhoin eväin. Olen elämäni aikana oppinut ainakin yhden asian. Lihalta so itseltä ja maailmaan mielistyneiltä ihmisiltä ei kannata odottaa Jumalan mielen mukaisia neuvoja.Tosin oma lihamme tykästyisi oitis näistä lihaasäästävistä vastauksista. He ovat siis normaaleja ihmisiä, joita ei kuitenkaan ole vielä ohjelmoitu taivaalliselle kanavalle. Raamattu sanoo, että Jumala on Henki, ja ne, jotka Häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla Häntä Hengessä ja totuudessa.
Olet kertonut avoimesti tuntemuksistasi,se on hyvä asia. Se osoittaa, ettet ole ylpeä ihminen. Nyt sinun tulee suunnata nämä avunpyynnöt rukouksessasi Jumalan alttarille siten, että annat jokaiselle teollesi raamatun määrittelemän nimen. Jos olet elänyt avioliiton ulkopuolisessa suhteessa, Jumalan silmissä se on haureutta, mitä Hän ei voi siunata. Tuomitse itsesi tunnustamalla kaikki syntisi Jumalalle. Jeesuksen nimessä ja veressä saat uskoa syntisi anteeksi.Silloin Pyhä Henki palaa ja sisimpäsi saa iloita Herrassa. Raamattu sanoo, että meidän tulee ennen muuta varjella sydämemme, koska ajatusmaailmassamme syntyvät pahat ajatukset, himot ja helvetintulet. Jos katkeruus asuu siellä, ilo ei asu samassa paikassa. Kun vaellat PH verhoamana,saat kokea sen verrattoman tien, mistä Paavalikin iloitsi. PH karkoittaa synnin ja kaikkinaisen pahan menon. Sinun osuutesi on kulkea Hengessä ja totuudessa. Muista vielä yksi asia. Meidän lihamme ei muutu. Jos Jumala vetää tottelemattomuutemme takia Henkensä yltämme pois, härmäläinen on oitis taas härmäläinen. Pyhän Hengen voiman avulla saamme vaeltaa uudessa elämässämme puhtaina, iloitsevina ja riemuitsevina, armosta pelastuneina ja Jumalan käskyjä tottelevina kristittyinä, eikä kukaan tunne itseään yksinäiseksi, sillä Hän ei meitä hylkää eikä jätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


synkkämieli kirjoitti:

Minulla on todettu useita vakavia sairauksia lähiaikoina ja olen lisäksi jäänyt lähes kokonaan yksin. Välillä tuntuu ettei jaksa lähteä töihinkään, vaikka olen tietysti työpaikasta kiitollinen. Siellä on pahoja ristiriitoja ja tuntuu ettei jaksa sitä näiden muiden ongelmien lisäksi. Sitten taas kotona on niin yksinäistä että tekisi mieli vain huutaa sitä tuskaa kun ei ole juttukaveria, ei ketään vierellä tukemassa ja vähän vaikka paijaamassakin. Tämä elämän tyhjyys tuntuu niin ahdistavalta vaikka olen uskossa oleva, niin en koe mitään sellaista että kun vain rukoilee, niin tulee apu. Tuntuu että lyödään vielä lisää löylyä ja tapahtuu vain lisää ikäviä asioita. Olen todella väsynyt henkisesti ja välillä tulee ihan pahoja ajatuksia, ettei jaksaisi enää jatkaa. Tämä on kai vähän niinkuin sellainen hätähuuto. En tiedä enää mitä tekisi ja mistä tulisi apu. Kaipaan kai jonkinnäköistä ihmettä sillä tunnen olevani aivan kuollut sisäisesti. Minulla on takana pitkä ihmissuhde jossa on ollut jatkuvasti aika rankkoja tilanteita, henkistä väkivaltaa. Sitten on tullut hyvä vaihe että on jaksanut taas jatkaa, mutta sitä on aina seurannut vain pahempia pudotuksia masennuksen syövereihin, kun se huono vaihde on hänellä mennyt päälle. On vaikea enää luottaa kehenkään tai ystävystyä kenenkään kanssa. En osaa myöskään pitää ajatuksiani tai puheitani kurissa, vaan olen katkeroitunut ja stressaantunut, patoutunutta vihaa täynnä tämän henkilön toiminnan vuoksi ja toisaalta että sen vastakohta on yksinäisyys, joka sekin on tuskallista kestää. Sen vuoksi olen toisinaan sortunut syrjähyppyihin joidenkin kanssa, vaikka tiedän että se on väärin. Myös ne henkilöt ovat sitten osoittautuneet aivan kelvottomiksi tapauksiksi, mutta sorruin yksinäisyyden ja hellyyden kaipuuni vuoksi. Tunnen siitä tietysti syyllisyyttä. Kaipaisin tasapainoista elämää ja että Jumala voisi lopultakin johdattaa luokseni sellaisen ihmisen jonka kanssa on turvallista ja hyvä olla. Olen kuitenkin luonteeltani uskollinen, ellei minua kohdella kaltoin vuositolkulla. Tosin rakastan tätä henkilöä joka minulle sitten kuitenkin tuota väkivaltaa tekee, enkä tunnu pääsevän siitä tunteesta, vaikka ne harvat jotka asiasta tietää sanovat että laita vaan poikki kaikki. Tunnen syyllisyyttä siis tästä rakkaudestakin ja vihaa itseäni kohtaan etten pysty oikein häntä jättämäänkään, vaikka hän tosin katoilee vähän väliä elämästäni tullen taas takaisin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Rukoilen ja huokailen jatkuvasti, mutta loputtoman pitkä on tämä pimeä tunneli ja valitsi minkä tien tahansa, niin näen edessäni vain umpikujan ja sen että joudun kärsimään tein miten tahansa. Lisäksi on taloudellisia ongelmia, tuntuu että tässä kaikessa on vähän liikaa, vaikka tietysti on vielä kiitollisuuden aiheitakin ja monella on vielä pahemmin. Onko se niin että Jumala ei halua auttaa minua, kun rukoukseni ei ole auttaneet, että olenko jotenkin niin huono, ettei Hän halua auttaa kun joudun vuosikausia kärsimään niin kovin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu