-sen verran että onhan se selkee oppi sekin..kun sitä julistetaan niin sanotaan että uskovalla ei ole sairautta,ei kärsimystä, ahdistusta, taloudellisesti menee aina, loistavasti kaikki jne,jne,-elämä on siis pelkkää myötämäkeä ja Jumalan Siunausta aina vaan..osaltaan se on psykologistakin,-eli ajattelutapa kaikkeen ja kaikessa, pitää olla positiivinen..jne..
-jokainen tervejärkinen kuitenkin pitäisi käsittää että edellä kuvattu ei ole mahdollista normaalissa, elämässä, vaikka kuinka olemme uskossa !
-Raamatunkin mukaan meidän elämäämme sisältyy, tuskaa, ahdistusta, kärsimystä ja montaa muuta asiaa kuten sairauksia jne..ja lisäksi vielä Ristikin joka ei lainkaan kuulu, menestysteologian kannattajien elämään,Risti ja sen kantaminen..
-tosin nykyisin Ristiä ei paljon näy muidenkaan uskovien elämässä, sellaiseksi on aika, mennyt..
-jokainen tervejärkinen kuitenkin pitäisi käsittää että edellä kuvattu ei ole mahdollista normaalissa, elämässä, vaikka kuinka olemme uskossa !
-Raamatunkin mukaan meidän elämäämme sisältyy, tuskaa, ahdistusta, kärsimystä ja montaa muuta asiaa kuten sairauksia jne..ja lisäksi vielä Ristikin joka ei lainkaan kuulu, menestysteologian kannattajien elämään,Risti ja sen kantaminen..
-tosin nykyisin Ristiä ei paljon näy muidenkaan uskovien elämässä, sellaiseksi on aika, mennyt..
Vastaukset 7
Vanhimmat
lienee pitkälle syynä siihen, että uskovat (=seurakunta) turvautuvat kepulikonsteihin.
-enää ei haluta kantaa ristiä ja sen tuomaa häpeää
Kristuksen nimen tähden ja kaikkea sitä, mitä siihen liittyy..
-voi hyvin juuri olla että konstit on otettu käyttöön kun todellinen Jumalan voima puuttuu, srk:sta?
en nyt ajatellut tuota *ristin häpeää* ihan ensisijaisesti, vaan sitä, että seurakuntien näky ihmisten kantamisesta ristin juurelle on hämärtynyt. valitaan kahdesta "image-mahdollisuudesta" se näyttävä eli suuret kokoustapahtumat, joissa pieni ihminen vaivoineen ja avuntarpeineen uhkaa jäädä massan jalkoihin.
-sekin on varmasti totta..
-uskovaisillakin on monesti niin kiire sen evankeliuminsa kanssa joka puolelle, että ei ole aikaa, yksilöihmiselle lainkaan, ja jotenkin ne vaan jää sivuun..
-seurakunnat on vallan unohtaneet esim.diakoniatyön ja avustamisen siis köyhien jne..
-on olemassa kuitenkin sellaistakin evankeliointia esim.Porissa tämä elämän leipä, tilaisuudet jossa julistetaan ensiksi Jumalan sanaa ja todistetaan sen jälkeen jaetaan ruokakassti ja on kahvit leipien kanssa tarjolla..kuulijoita on todella, runsaasti paikalla..
-eli nämä jotka tätä työtä tekevät eivät ole pelkästään sanan kuulijoita vaan myös tekijöitä..
-siis kaikki se homma on vapaaehtoista ja sinne saatavat elintarvikkeet lahjoittavat eri liikkeet ympäri maakuntaa..
siinähän sitä olisi pohjaa sille varsinaiselle menestysteologialle, jota RAAMATTU opettaa.
olen haistavinani, että uskovat kaikkialla ovat alkaneet "janota" tuota Jumalan todellista näkyä niin omalle kohdalleen, kuin myös koko seurakunnalleen ja kristikansalle kautta maailman. yltiö-ilmiöt valtavine esilläoloineen ovat valitettavasti suuri houkutus seurakuntien johtajille. :-(
Niin, tuo on totta mitä sanoit kärsimyksestä ja sen kuulumisesta elämään. Mutta miten me "oikealla tavalla uskovat" suhtaudumme elämäämme tulevaan kärsimykseen ja miten siihen suhtautuvat kanssauskovat. Sanommeko me todella Jumalalle, että: "Kiitos tästä kurjuudesta, vakavasta sairaudesta, lapsen kuolemasta, konkurssista, ym. ahdistuksesta. Tapahtukoon edelleenkin sinun tahtosi, koska se on varmasti minulle parhaaksi". Vai pyydämmekö: "Herra ota tämä kärsimys pois, en jaksa tätä enää". Juoksemmeko saarnaajien käsien alta toisen luokse apua hakemaan? Tätä vain nöyränä kyselen.
toivvottavasti niskasi kestää sen paavillisen hökötyksen