Olen vuoden alusta asti suunnitellut yritystäni, joka aloittaa toimintansa nyt 15.9.!!! :)
Silti tuntuu, että olen ainoa joka siihen uskoo, ei ole yksinyrittäminen helppoa. Suvussani tai ystäväpiirissäni ei ole yrittäjyyttä, ja koko ajan ihmetellään, että mitä ihmettä rahojani tällaiseen haaskaan. Koko ajan kysellään , että tuleeko siitä tuloa jne...eikä kukaan tunnu ymmärtävän että ensin sijoitetaan omaan yritykseen ja kasvatetaan sitä pikkuhiljaa, ja vasta parin vuoden kuluttua voi alkaa tuloa tulla omaankin taskuun.
Itse olen ideastani innoissani, ja tiedän että tulos on aivan verrannollinen omaan työmäärääni, ja aionkin tehdä paljon työtä täysipäiväisesti yritykseni eteen. Ihan koko loppuelämän panostuksesta ja elämäntavasta on kysymys.
Hain yrityskurssille, en päässyt. En saanut starttirahaa. Edes oma isäni ei usko ideaani saatikka yrittämiseen, vaan jaksaa valistaa, että "älä rahojasi tuollaiseen haaskaa" (yritykseni toimii netissä, eikä isäni ole nettiä nähnytkään).
Kyllähän se hieman masentaa, kun tukea ei tipu suvulta, ei kurssien järjestäjiltä saati rahoituksena....
Tottakai aion yrittää, eikä sitä mikään muuta, mutta onko muilla alku ollut yhtä hankalaa? Vai onko jollain ollut kannustusta koko suvun voimalla, starttirahat, kurssit ja muut?!
Ei ainakaan helpoksi ole tehty sitä, jos aloittava yrittäjä haluaisi edes hieman kannustuspotkua....että "niin sitä pitää, hienoa kun joku haluaa yrittää"....huoh... Olen ehkä hieman herkkänahkainen yrittäjäksi, enkä sellainen "kovapintainen"...mutta työn suhteen olen ahkera, ja kiinnostunut aidosti kirjanpidosta, verotuksesta ym. ja minusta on mukavaa olla mukava ihmisille.
Silti tuntuu, että olen ainoa joka siihen uskoo, ei ole yksinyrittäminen helppoa. Suvussani tai ystäväpiirissäni ei ole yrittäjyyttä, ja koko ajan ihmetellään, että mitä ihmettä rahojani tällaiseen haaskaan. Koko ajan kysellään , että tuleeko siitä tuloa jne...eikä kukaan tunnu ymmärtävän että ensin sijoitetaan omaan yritykseen ja kasvatetaan sitä pikkuhiljaa, ja vasta parin vuoden kuluttua voi alkaa tuloa tulla omaankin taskuun.
Itse olen ideastani innoissani, ja tiedän että tulos on aivan verrannollinen omaan työmäärääni, ja aionkin tehdä paljon työtä täysipäiväisesti yritykseni eteen. Ihan koko loppuelämän panostuksesta ja elämäntavasta on kysymys.
Hain yrityskurssille, en päässyt. En saanut starttirahaa. Edes oma isäni ei usko ideaani saatikka yrittämiseen, vaan jaksaa valistaa, että "älä rahojasi tuollaiseen haaskaa" (yritykseni toimii netissä, eikä isäni ole nettiä nähnytkään).
Kyllähän se hieman masentaa, kun tukea ei tipu suvulta, ei kurssien järjestäjiltä saati rahoituksena....
Tottakai aion yrittää, eikä sitä mikään muuta, mutta onko muilla alku ollut yhtä hankalaa? Vai onko jollain ollut kannustusta koko suvun voimalla, starttirahat, kurssit ja muut?!
Ei ainakaan helpoksi ole tehty sitä, jos aloittava yrittäjä haluaisi edes hieman kannustuspotkua....että "niin sitä pitää, hienoa kun joku haluaa yrittää"....huoh... Olen ehkä hieman herkkänahkainen yrittäjäksi, enkä sellainen "kovapintainen"...mutta työn suhteen olen ahkera, ja kiinnostunut aidosti kirjanpidosta, verotuksesta ym. ja minusta on mukavaa olla mukava ihmisille.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihan samanlaista se oli minullakin alussa. Starttirahat ja vastaavat unohdin suosiolla. Aloin vaan yrittämään. Viimeiset rahat laitoin likoon ja kun välttämättä tarvitsen autoa yrittämisessä, se tietysti hajosi kaksi kertaa ensimmäisen kuukauden aikana. Asiakkaat oli kiven alla, mutta uskoin itseeni ja puskin eteenpäin. Paljon tuli negatiivisia kommentteja jopa naurahduksia, tiedätte varmaan minkä luontoisia. Ensimmäiset kuukaudet oli todella tiukkaa ja laskuja oli siirreltävä eteenpäin.
Nyt on reilu vuosi mennyt. Yritys pyörii hyvin. 10 tuntisia päiviä saa painaa ja rahaakin on ruvennut jäämään jonkin verran. En ole rikastunut, enkä köyhtynyt, vaan pärjään kohtuullisen hyvin omillani. Helppoa ei tosiaankaan ole ollut.
sain, mutta läheisiltä ei ole herunut kannustusta. Äitini odottaa luultavasti edelleen, että "menisin oikeisiin töihin".
Kaksi vuotta nyt takana, kuluva vuosi on mennyt rimaa hipoen. Välillä meinaa toivottomuus iskeä, mutta sitten taas tulee joku yhteydenotto joka osoittaa, että koko ajan asiakaskunta on pikkuhiljaa laajentunut. Kuulin juuri jonkin viisauden, joka sopi mielestäni tähän hyvin, en vain muista enää sen sanamuotoa. Ajatus oli kuitenkin, että se ei ole tärkeää, mitä tänään korjaa (kerää) vaan se, mitä tänään kylvää.
Läheisten tukea olisin kyllä kaivannut, mutta heitä en voi muuttaa, voin vain yrittää itse pitää motivaatiotani yllä.
Suhtautumista muilta ihmisiltä. Itse oon osa-aikainen yrittäjä ja en kyllä ole kenenkään kuullut sanovan pahaa sanaa. Oikein toiset ovat innostuneet ja kehuneet että katos poikaa, nii sitä pitää. Mielestäni jätä omaan arvoonsa tollaset latistavat lauseet ja teet niinkuin parhaaksi näet.
Se mitä kerroit viestissä en epäile hetkeäkään etteikö kaikki mene loppujen lopuksi hyvin.
Jaksamista sulle ja kaikille muillekkin yrittäjäjille niin uusille kuin konkareillekkin.
Läheiset eivät voi ymmärtää, mikä yrittäjyydessä kiinnostaa ja siksi eivät osaa kannustaa. Minulla oli sama juttu alkutaipaleella, että mies elätti eka vuoden ja sitten vasta pääsin jaloilleni. Mutta ne keskustelut olivat raastavia, miksi et mene töihin, kun ei tuosta mitään tule yms. No, ääni on muuttunut jo miehelläkin.
Nyt olen huomauttanut aina sukuani, että olen perinyt tämän yrittäjäluonteen, sillä vanhempani olivat maanviljelijöitä, sisko kampaajayrittäjä ja jopa yksi veli on yrittäjä. Mutta aiemmin kukaan ei puhunut että hekin olivat yrittäjiä!
Yrittäjänä on mukavata!