Avioliitosta

Mulla on sellainen elämäntilanne että kun en vielä ollut uskossa, tein sellaisen aviorikoksen että olin nykyisen miesystäväni toinen nainen, hän oli naimisissa ja hänellä oli muutama lapsikin. Sitten he jonkun ajan kuluttua erosivat. Silloinkin asia minua jollakin tavalla painoi, mutta olin ymmärtämätön, itsekäs ja vein vain toiselta miehen. Sen jälkeen on eletty yhdessä, vaikkei naimisiin ole mentykään. Sitten meni muutama vuosi ja tulin uskoon. Sen jälkeen minua alkoi todella polttaa tuo asia mitä olin tehnyt ja tajusin miten vakavaan rikokseen olinkaan syyllistynyt. Nyt ei se asia anna minulle mitään rauhaa, mutta en uskalla pyytää anteeksikaan siltä naiselta tätä. Toisaalta tietysti rakastan tätä miestä, mutta tunnen jatkuvaa syyllisyyttä. Sen lisäksi saattaa olla että hänellä on vielä muitakin naisia minun lisäksi ja nyt tunnen vastaavasti itse sitä tuskaa, mitä jätetty tuntee. Onko minulla edes oikeutta tuntea sitä tuskaa, koska olen ollut aiheuttamassa sitä aikaisempina vuosina piittaamattomasti toiselle? Onko minulla oikeutta vielä olla tämän miehen kanssa, koska suhde on alkanut tällä tavalla synnillisesti? Edellisellä vaimolla on jo ollut uusi mies pitkän aikaa eikä hän varmaankaan enää ottaisi tätä miestä takaisin. Antaako se meille jonkinnäköisen oikeutuksen yhdessäoloon. En enää koskaan tekisi tämmöistä asiaa toiste, en halua koskaan enää rikkoa kenenkään liittoa enkä haluaisi että sellaista minullekaan tehdään. Olen oppinut kyllä virheestäni, mutta en pääse moninaisesta tuskasta jota toimintani on aiheuttanut niin muille kuin itselleni. En osaa uskoa tätä asiaa anteeksi annetuksi ja sen vuoksi koko elämäni on jotenkin vääristynyttä ja tämän asian leimaamaa. Miten minun tulee suhtautua tämänhetkiseen suhteeseen tähän mieheen? Haluan tavallaan puhdistua tästä ja saada anteeksi, sillä en ole enää sama ihminen kuin silloin tämän synnin tehdessäni, mutta sen teon vaikutukset ovat yhä voimassa eikä tehtyä saa tekemättömäksi.
4168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sinun pitäisi kertoa asiasi syntinä jollekin luotettvalle uskovalle.
Hän sitten julistaisi sinulle täyden vapauden. Ja niin se vapaus sitten myös
olisi toimivaa.

Sinulle Miikan kirjan 7:18,19.

[email protected]
__________________

Äänestä
  • avoliittoa, joten hänen Henkensä ei voi antaa sinulle rauhaa jos elät siinä. Tietysti avioliitoon kuuluu uskollisuus myös miehesi puolelta, et voi elää hänen kanssaan jos hän ei sitoudu sinuun.

    Äänestä

  • Jeesus ei hyväksy kirjoitti:

    avoliittoa, joten hänen Henkensä ei voi antaa sinulle rauhaa jos elät siinä. Tietysti avioliitoon kuuluu uskollisuus myös miehesi puolelta, et voi elää hänen kanssaan jos hän ei sitoudu sinuun.

    Tilanne on se että miehen vakaumus kieltää menemästä kaksi kertaa naimisiin. Jos on mennyt kerran naimisiin, ei saa erota. Jos eroaa, pitää ilmeisesti elää naimattomana loppuelämä ja käsittääkseni yksinkin vielä. Mutta kuinka moni käytännössä kykenee siihen, etenkin kun on nuorista ihmisistä kysymys? Hän on kyllä sitoutunut mielestäni samankaltaisesti, kuin jos olisimme naimisissa. Tietysti jos minulta kysytään, olisin halunnut naimisiin hänen kanssaan. Miten siis käsitellä vielä tätäkin asiaa? Vaikka hän lähtisi luotani, tuskin hän yksin jäisi, mutta ei myöskään menisi naimisiin kenenkään kanssa, sen vuoksi että se on kielletty.

    Äänestä

"Antaa anteeksi mutta ei jätä rankaisematta".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


likainen sydän kirjoitti:

Mulla on sellainen elämäntilanne että kun en vielä ollut uskossa, tein sellaisen aviorikoksen että olin nykyisen miesystäväni toinen nainen, hän oli naimisissa ja hänellä oli muutama lapsikin. Sitten he jonkun ajan kuluttua erosivat. Silloinkin asia minua jollakin tavalla painoi, mutta olin ymmärtämätön, itsekäs ja vein vain toiselta miehen. Sen jälkeen on eletty yhdessä, vaikkei naimisiin ole mentykään. Sitten meni muutama vuosi ja tulin uskoon. Sen jälkeen minua alkoi todella polttaa tuo asia mitä olin tehnyt ja tajusin miten vakavaan rikokseen olinkaan syyllistynyt. Nyt ei se asia anna minulle mitään rauhaa, mutta en uskalla pyytää anteeksikaan siltä naiselta tätä. Toisaalta tietysti rakastan tätä miestä, mutta tunnen jatkuvaa syyllisyyttä. Sen lisäksi saattaa olla että hänellä on vielä muitakin naisia minun lisäksi ja nyt tunnen vastaavasti itse sitä tuskaa, mitä jätetty tuntee. Onko minulla edes oikeutta tuntea sitä tuskaa, koska olen ollut aiheuttamassa sitä aikaisempina vuosina piittaamattomasti toiselle? Onko minulla oikeutta vielä olla tämän miehen kanssa, koska suhde on alkanut tällä tavalla synnillisesti? Edellisellä vaimolla on jo ollut uusi mies pitkän aikaa eikä hän varmaankaan enää ottaisi tätä miestä takaisin. Antaako se meille jonkinnäköisen oikeutuksen yhdessäoloon. En enää koskaan tekisi tämmöistä asiaa toiste, en halua koskaan enää rikkoa kenenkään liittoa enkä haluaisi että sellaista minullekaan tehdään. Olen oppinut kyllä virheestäni, mutta en pääse moninaisesta tuskasta jota toimintani on aiheuttanut niin muille kuin itselleni. En osaa uskoa tätä asiaa anteeksi annetuksi ja sen vuoksi koko elämäni on jotenkin vääristynyttä ja tämän asian leimaamaa. Miten minun tulee suhtautua tämänhetkiseen suhteeseen tähän mieheen? Haluan tavallaan puhdistua tästä ja saada anteeksi, sillä en ole enää sama ihminen kuin silloin tämän synnin tehdessäni, mutta sen teon vaikutukset ovat yhä voimassa eikä tehtyä saa tekemättömäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu