Suomalaista hyvinvointivaltiota on tehokkaasti purettu viime vuosina.Säästöjä on tehty esimerkiksi sairaanhoidossa ja sosiaalturvassa.
Täällä säästetään myös lyhytnäköisesti siten,että kansalaisten oikeusturva on kavennettu lähes olemattomiin.
Kuntatalouden puolella taas Helsinki on mm.lakkauttanut kirjastoja ja nyt jäljellä olevien aukioloaikaakin ollaan supistamassa.HKL:n matkalippujen korotukset(kertalippu nousee muistaakseni peräti 30 senttiä!!!) vuodenvaihteessa ovat erittäin korkeat jne.Köyhiä kyykytetään nyt ja kovaa!
Olisiko vaihtoehtoisia ja yhteiskunnallisesti järkevämpiä tapoja säästää?
Miksi esimerkiksi Suomen pankissa on edelleen väkeä reilusti ylimitoitettu määrä?Suomen pankin rooli on kuitenkin käytännössä muuttunut täysin EU-jäsenyyden ja euron käyttöönoton jälkeen.
Suomen eduskunnan paikkaluku on mitoitettu Eurooppalaisittain noin kolmenkymmenen miljoonan asukkaan maalle.Nyt ollaan kuitenkin puuhaamassa kallista eduskunnan lisärakennusta ja ilmeisesti palkataan lisää väkeä pyörittelemään papereita.
Ministereidenkin rinnalle suunnitellaan(päätettiinkö jo?)poliittisia valtiosihteereitä aikaansaamaan lisää byrokratiaa.Tuleeko valtiosihteereistä ministereille jonkinlaisia kilpiä,joiden taakse piiloutua silloin kun asiat eivät menekään niinkuin olisi pitänyt(valtiosihteerin vika?).
Suomessa on jo nyt erilaisia tärkeänkuuloisilla nimillä varustettuja virastoja tuhatmäärin. Kuitenkin esimerkiksi terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen pääasiallinen tarkoitus on estää terveydenhuollon oikeusturvan toteutuminen. Kansalaisia näennäisesti palvelevia virastoja,jotka käytännössä toimivat vain valtion edun (eli säästöpolitiikan) toteuttajina on täällä aivan liikaa.Työtä tehdään noissa virastoissa kansalaisten oikeusturvasta piittaamatta ja oikeusturvaa usein törkeästi ja läpinäkyvästikin halventaen.
Noin on mahdollista menetellä,koska oikeusjärjestelmämme kaikenkaikkiaan on tavallisen kansalaisen kannalta huono.
Suomi ei kestä suurta ja suureksi osaksi täysin tarpeetonta byrokraattiarmeijaa ilman,että tärkeistä peruspalveluista joudutaan menoja karsimaan.
Suomi ei kestä myöskään sitä,että kansalaisten oikeusturvaa halvennetaan järjestelmällisesti erilaisten viranomaisten taholta.Kaltoinkohdellut laittavat usein "vahingon" kiertämään.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Juu, säästöt eivät ole juurikaan kohdentuneet byrokraattiarmeijaan, eivätkä poliittisiin suojatyöpaikkoihin. Päinvastoin, ministeriöiden ja eduskunnan omat budjetit lienee vain kasvaneet.
EU:kin maksaa ja lisää byrokratiaa.
Ehdotuksia: Karkotetaan työttömät Suomesta tai kielletään työttömänä oleminen. Määrätään velvollisuus ottaa vastaan työtä sopivaa korvausta (raha asunto ruoka) vastaan. Siirretään asunnottomia ja kalliisti asuvia työttömiä vuokralaisia maaseudun tyhjenevien kuntien asuntoihin ja järjestetään heille hoitotyötä tai muuta vastaavaa hommaa siellä. Työttömiä ei missään tapauksessa kannata pitää pääkaupunkiseudulla tai suuremmissa kaupungeissa koska heidän elättämisensä on maaseudulla paljon halvempaa. Tällä tavalla saataisiin nyt töissä oleville mutta asunnottomille vapautettua lisää asuntoja.
..olet,Sauli?