Hyvät ihmiset täällä tulee saarna teille kaikille huuhaalaisille.
Saarnat auttavat teidät parantumisen tielle.
Istukaa ja lukekaa tämä saarna alusta loppuun tarkkaan
Saarna
Hebr. 1:1-12: "Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän. Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"? Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit." Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi"; mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi." Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate, ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu."
Jumala puhuu meille pojassaan Kristuksessa
Kalliit kristityt Vapahtajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Missä kuulet Jumalan äänen? Kuinka voit tuntea Jumalan oikein? Joulun raamatuntekstit antavat yksinkertaisen ja aina kestävän neuvon: Turvaa uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen. Tästä oli kysymys, kun paimenet kedolla sanoivat: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti." Kristukseen turvaamisesta oli kysymys, kun Maria kuunteli tarkkaavaisesti paimenten viestiä Vapahtajasta, kätki ne sanat ja tutkisteli niitä sydämessään. Nämä jouluevankeliumin henkilöt olkoot meille nyt ja aina esikuvia siitä, kuinka etsimme ja löydämme oikean Jumalan.
Myös tekstimme teroittaa sitä, että Jumala puhuu meille Pojassaan Kristuksessa. Alussa todetaan, että Jumala on muinoin monin tavoin antanut sanansa profeettojen kautta. Kun he puhuivat ja kirjoittivat, Jumala itse puhui siinä kansalle. Tämä tapahtui kauan sitten Vanhan liiton aikana. Nyt on kuitenkin tullut Uusi liitto. Näinä viimeisinä päivinä on Jumala puhunut Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Tässä tarkoitetaan sekä Vapahtajan opetuksia että hänen tekojaan. Kun Kristus opetti, siinä kuului Isän ääni. Kun Vapahtaja syntyi veljeksemme ja Vapahtajaksemme, siinä näkyi Isän tahto meitä kohtaan. Hän antoi syntien sovittajan ja teki rauhan itsensä ja meidän välille.
Tekstissämme myös vertaillaan Vapahtajaa ja enkeleitä toisiinsa. Enkelit ovat luotuja. Jumala käyttää niitä monella tavoin seurakunnan turvana ja muussa palveluksessa. Poika on kuitenkin paljon enkeleitä korkeampi. Hänen kauttaan on kaikki luotu. Hän on iankaikkinen Jumala, ja siis kaikkea enkelivaltaa korkeampi. Hänestä Jumala sanoo: "Tänä päivänä minä sinut synnytin." Poika on tullut ihmiseksi ja toimittanut puhdistuksen synneistä. Kaikkien hyvien enkelien palvelustyö tähtää siihen, että me uskoisimme Kristukseen omana Vapahtajanamme ja pelastuisimme hänen kauttaan.
Meidän on etsittävä Jumalan tuntemusta Kristuksesta
Tänäkin jouluna kaikuu meille kallis Jumalan ilmoitus Pojasta, joka on syntynyt Vapahtajaksemme. Tekstissämme osoitetaan tämä Poika suuremmaksi kuin kaikki enkelit. Tämä oli tarpeellista kirjeen ensimmäisille lukijoille. He olivat paljolti syntyperältään juutalaisia. Sellaisessa ympäristössä uhkana oli mieltyminen enkeleiden palvelemiseen. Apostoli Paavali varoittaa sellaisesta eksytyksestä Kolossalaiskirjeessä: "Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua." (Kol. 2:18,19) Hurskaalta vaikuttava uskonnollisuus, jossa kumarrettiin enkeleitä, vei sydämen pois Kristuksesta.
Meidän ympäristössämme samankaltainen torjuttava asia on Marian palvominen. Noin viikko sitten oli julkisuudessa kirjoitus, jossa Suomea sanottiin Marian maaksi. Viitattiin historiallisiin tietoihin, joiden mukaan näillä main on vuosisatoja sitten käännytty hädässä Marian puoleen. Hänet on koettu jotenkin Isää Jumalaa ja Kristusta läheisemmäksi. On selviä vakavina pidettäviä merkkejä siitä, että tämänkaltainen uskonnollisuus on jälleen paavilaisuuden voimistumisen myötä nousussa Suomessa. Mitä sanomme tähän? Katsokaa, mitä Mariasta Raamatussa sanotaan: Elisabet sanoi häntä Herransa äidiksi. Kun Maria oli synnyttänyt Vapahtajan, hän kuunteli paimenten sanoja ja painoi ne mieleensä, siis turvautui Kristusta koskevaan sanaan. Kun Vapahtaja oli tehnyt sovitustyönsä ja astunut ylös taivaisiin, oli Maria toisten uskovien kanssa koolla sanan ja sakramenttien äärellä. Kristus on annettu pelastajaksi Marialle ja meille. Yksin Jeesuksen kautta tunnemme Jumalan oikein.
Kun turvaamme Vapahtajaan ja etsimme oikeaa Jumalan tuntemista hänen kauttaan, merkitsee se myös sitä, että hylkäämme kaikki kuvitellut Jumalan palvelemiset. Emme kumarra enkeleitä, emme rukoile Mariaa. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että hylkäisimme enkeleiden ja Marian todistuksen. He esimerkillään ja sanoillaan ohjaavat meitä Vapahtajan luokse, turvaamaan siihen, että tämä joulun Lapsi syntyi meidänkin Vapahtajaksemme.
Kristus syntyi vailla syntiä ja kärsi synnin tähden
Tekstimme puhuu siitä, kuinka Jeesus eroaa kaikista muista ihmisistä. Yksi tärkeä ero on, että hänellä ei ole yhtään omaa syntiä: "Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi." Kun Kristus syntyi neitsyestä, tapahtui ainutlaatuinen asia. Syntyi ihminen, joka oli vapaa perisynnin turmeluksesta ja kaikesta synnistä. Hän tuli ihmiseksi ilman osallisuutta Aadamin lankeemukseen.
Kun puhutaan Jeesuksen tulemisesta ihmiseksi, on aivan oikein teroittaa sitä, että hän on tullut meidän kaltaiseksemme ja osoittanut näin suurta laupeuttaan ja rakkauttaan. On kuitenkin tärkeää pitää kiinni erosta Jeesuksen ja meidän välillämme. Kun hän tuli ihmiseksi, se ei merkinnyt, että hän olisi tullut syntiseksi ihmiseksi. Eräässä hyvin vanhassa virressä sanotaan: "Liha oli hänell' niin kuin meille', ei kuitenkaan käynyt synnin teille'. Virsi on alunperin latinankielinen ja suoraan suomennettuna latinalaiset sanat kuuluisivat jotakuinkin näin: "Lihan puolesta samanlainen kuin me, synnin puolesta erilainen."
Miksi on tärkeää, että pidämme kiinni Kristuksen synnittömyydestä? Se on tärkeää lunastuksen kannalta, siksi, että hän otti päällensä meidän syntimme, kärsi ja kuoli meidän syntiemme tähden vailla omaa syntiä. Tällaisen Vapahtajan me tarvitsemme. Tänäkin päivänä on voimassa Jumalan sana: Synnin palkka on kuolema. Synti, Jumalan käskyjen rikkominen, ansaitsee iankaikkisen rangaistuksen. Elämä ilman katumusta synnin tähden ja uskoa Vapahtajaan on elämistä sen lankeemuksen tiellä, jonka vallassa luonnostaan olemme. Ei sillä tiellä ole toivoa, vaan epätoivo, valheellinen ilo maailmassa ja päämääränä iankaikkinen kadotus. Tästä on Vapahtaja, ilman omaa syntiä, tullut meidät lunastamaan.
Synnistä puhdas Herramme on toimittanut puhdistuksen synneistä. Tämä kohta puhuu yleisestä vanhurskauttamisesta, toisin sanoen kaikkien ihmisten kaikkien syntien anteeksiantamuksesta Kristuksen sovitustyössä. Tänäkin jouluna kaikuu tämä armon sana tärkeimpänä ja suurimpana uskottavana asiana. Tarkasti sanoen ainoa asia, joka meidän tulee uskoa, on se, että Vapahtaja on toimittanut puhdistuksen juuri meidänkin synneistämme. Tämä opetus on laajasti esillä joulun teksteissä. Se kuuluu enkelien viestissä: Maassa rauha. Se käy ilmi profeetta Jesajan joulua koskevassa ennustuksessa, jossa Jeesusta sanotaan Rauhanruhtinaaksi. Tämä rauha tarkoittaa juuri syntien anteeksiantamuksen rauhaa Kristuksen tähden. Kyseessä ei ole toivomus, vaan varma ilmoitus siitä, että Kristuksen anteeksiantamuksen tähden on rauha Jumalan ja ihmisten välillä. Tämä rauha on meidän omamme uskon kautta Vapahtajaan. Oikein laulamme jouluvirressä: "Ainut Poika Jumalan Tuli tänne vaivahan, Synnittä on syntynyt, Syntein tähden kärsinyt. Jumala ja ihminen, Auttajamme armoinen, Rauhan ompi rakkahan, Tuonut luota Jumalan." (Vk 12:3,4)
Kristuksen valtakunta pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen
Tekstissämme opetetaan myös Kristuksen valtakunnan alkuperästä ja pysyvyydestä. Jeesuksesta sanotaan: "Jonka kautta hän myös on maailman luonut." Kun kaikki, maa ja taivas, näkyväiset ja näkymättömät, luotiin, tapahtui se Pojan kautta. Hänessä kaikki pysyy voimassa. Kristus siis hallitsee luonnonvaltakuntaa, ja näin on ollut sen alusta saakka. Tämä maailma ja kaikki luodut asiat saavat kuitenkin loppunsa. Tästä huolimatta Kristuksen valtakunta pysyy. Tekstimme sanoo Vapahtajasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti."
Kun Jeesus on syntynyt Vapahtajaksemme, on se tapahtunut erityisesti sitä varten, että me tuntisimme Jumalan armon ja olisimme hänen valtakuntansa jäseniä. Täällä ajassa tämä tapahtuu uskon kautta, kun jokainen Kristukseen uskova kuuluu hänen armonvaltakuntaansa. Armonvaltakunnan jäsenyys kuitenkin sekin päättyy. Tulee aika, jolloin meidän on lähdettävä tästä maailmasta. Tulee päivä, jolloin kaikki täällä häviää, jolloin ei enää kehoteta uskomaan, vaan Vapahtaja saapuu tuomiolle. Silloin turvamme on siinä, että Kristuksen valtakunta on iankaikkinen. Vapahtaja, joka syntyi tänne ilman syntiä ja toimitti puhdistuksen synneistämme, johdattaa omansa taivaaseen autuutta nauttimaan. Tällä tavoin oikea joulun viettäminen, turvaaminen siihen, että meille on syntynyt Vapahtaja, on iankaikkisen autuuden juhla. Se, että kumarramme uskossa ihmiseksi tullutta Kristusta, tuo sydämeen joulurauhan. Tämä rauha ei pääty, vaan uskon kautta Kristukseen olemme Jumalan lapsia ja perimme iankaikkisen elämän taivaassa. Amen.
Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kanssanne nyt ja aina. Amen.
Kiitos että te osallistutte näihiin saarnoihin ja hyvää uutta vuotta kaikille huuhaalaisille.
Terv
Huuhaan palstan Pappi

Vastaukset 5
Vanhimmat
ethän vain ole uskontopalstan pakana(m)
tai klooni
huuhaan palsta pelastaja ja pappi.
PARANNU MARJUSKA NYT JA HETI!!!!
Terv
Huuhaan palstan Pappi
Joka ilta nukkumaan mennessäni toivon, että en enää koskaan heräisi. Aamun tuoman karvaan pettymyksen jälkeen odotan uutta iltaa ja mahdollisuutta...
Laiskuus on synti,parannu siittä sankari nyt ja heti.
Terv
Huuhaan palstan Pappi
Tottakai laiskuus on SYNTI :otsasi hiessä pitää sinun leipäsi syömän. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat kirkon kymmenyksiä. Milloin papilla on hiki? (saunassa jos on tarpeeksi lämmin, ja siellä toisessa paikassa, minne papit laidastalukien päätyvät@@@@@@@@@@@@@