Rastafarien opit?

Tapasin joskus 13 v sitten rastafarina itseään pitävän suomalaisen miehen, mutta en enää muista mitä hän opistaan kertoili, jos kertoi. Tietääkö joku siis että mitä rastat opettavat kuolemanjälkeisestä elämästä?

Ja olenko aivan pihalla jos luulen että rastat pitävät Etiopian mennyttä keisaria Haile Selassieta Salomonin jälkeläisenä ja Jeesuksen veroisena vapahtajana?

(Yritän pysyä kärryillä kaikista mahdollisista uskonnoista; niitä on kiva keräillä kuin kiiltokuvia...)
4386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

rastat opettavat että kuoleman jälkeen joutuu joko helvettiin mätänemään matojen syötäväksi tai toinen hieman mukavampi vaihtoehto on yhtyminen kosmiseen Jahiin.

rastat jättävät kuitenkin yleensä kuoleman jälkeisen elämän miettimisen hieman vähemmälle, ja heidän tärkeimpiä opetuksia on nimenomaan se, että ihmisten tulisi itse rakentaa taivas maan päälle. tällä hetkellä on menty aste asteelta huonompaan suuntaan ja suurin osa ihmisistä elää lähestulkoon helvetissä. tämä maanpäällinen taivas ajatus on myös muissa uskonnoissa esillä, mm. kiinan Taolaisuuden täydellistyminen on juuri se kun yin ja yang eli maa ja taivas yhtyvät.

rastat ovat joutuneet yleensä virkavallan kanssa isoihinkin kahinoihin, ganjan polton takia, vaikka Jamaicalla (missä rastafarismia esiintyy laajimmillaan) suhtaudutaankin cannabiksen poltteluun hieman lievemmin kuin esim. euroopan konservatiivisissa valtioissa. ganja (ns. viisauden heinä, tai pyhä ruoho, myös esim. intiassa pidetty taivaallisena oppaana, sivistyneessä euroopassa lähestulkoon vitsauksena) on rastojen uskonnollisissa menoissa melko suuressa roolissa, vesipiiput ja spliffit savuavat.

Etopian edesmennyt keisari Haile Selassie on rastojen keskuudessa pidetty itse Jumalana ja monet rastat eivät pystyneet millään hyväksymään hänen kuolemaansa. suurin osa rastoista odottaa luullakseni hänen paluutansa, kuten ilmestyskirjassa on luvattu. erään väitteen mukaan Selassie olisi Jumala ja Bob Marley hänen poika tai vähintäänkin profeetta. toinen profeetta oli Marcus Garvey.

Selassiesta on käytetty mm. nimityksiä kuningasten kuningas, Juudaan leijona. rastat opettavat myös että ns. siipienkanssalentäviä enkeleitä ei ole olemassa, vaan oikeat enkelit olisivat patukkapäisiä rastafareja. suurin osa rastoista on myös kasvissyöjiä, sianlihaa vältellään erityisesti, kuten myös juutalaisuudessa ja islamilaisuudessa.

jos kiinnostaa kuulla jotain lisää niin kerro sähköpostiosoitteesi..

Äänestä
  • Joten tänks vaan.

    Äänestä

  • Sana "rastafarihan" tulee Haile Selassien alkuperäisestä nimestä, joka oli ras Tafari.

    Äänestä

ja syy miksi rastoilla hiukset ovat sen näköiset kuin olisivat käyttäneet ..skaa hiuskiintenä, on siinä että heidän mukaansa muinaiset Vanhan testamenti Nasiirit olisivat pitäneet hiuksiaan samoin.
(sillä nasiireilla oli pitkät hiukset.)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tellu kirjoitti:

Tapasin joskus 13 v sitten rastafarina itseään pitävän suomalaisen miehen, mutta en enää muista mitä hän opistaan kertoili, jos kertoi. Tietääkö joku siis että mitä rastat opettavat kuolemanjälkeisestä elämästä?

Ja olenko aivan pihalla jos luulen että rastat pitävät Etiopian mennyttä keisaria Haile Selassieta Salomonin jälkeläisenä ja Jeesuksen veroisena vapahtajana?

(Yritän pysyä kärryillä kaikista mahdollisista uskonnoista; niitä on kiva keräillä kuin kiiltokuvia...)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu