Olen lukenut ajatuksia siitä, että Jehovantodistajien yhteisö on mahdollisesti joutunut pedofiilien invaasion kohteeksi!
Barbara Anderson sivusi myös ajatusta, joten uskon, että todellisella tutkijalla on ajatusta hieman enemmän jutuissaan, kun MIELESTÄNI maineensa pelleilyllä ryvettäneellä Markku Meilolla.
Vähemmistöillä on tässä maailmassa tapana "miehittää" joku tapahtuma tai organisaatio vahvasti, vaikka organisaatio ei suoraa edistä vähemmistön asiaa.
Euroviisut ovat joutuneet homoseksuaalien invaasioin kohteeksi ja Euroviisut ovatkin nykyään suuri homojuhla, eli sillä missä Euroviisut, siellä homokansa.
Hyvä esimerkki invaasiosta, jonka vähemmistö on suorittanut!
Jehovantodistajat ovat tiukan patriarkaalinen ja hierarkinen organisaatio, jossa maallinen laki on sysätty syrjään ja oikeutta käydään omissa neuvostoissa ilman viranomaisia.
Ilmeisesti tämä tieto on levinnyt kansainvälisiin pedofiilitiedotuskanaviin ja "alan" miehet ovat levittäneet tietoa siitä, missä on paikka, jossa hirmutöitä voidaan suhteellisen turvallisesti harrastaa.
Jehovantodistajuus ei ole tehnyt ihmisistä pedofiilejä, vaan Jehovantodistajuus on vetänyt jo valmiiksi kieroutuneita ihmisiä puoleensa. Epäilyksiä asiasta ovat esittäneet älykkäät ex-jt:eet, kuten Barbara Anderson, meidän "puska" MM ja muut eivät vastaavaan kykene.
Minulla on epäilys siitä, että Jehovantodistajien joukoissa lymyää todella vaarallisia ihmisiä, jotka etsivät uhreja, jopa kenttäpalveluksessa. He ovat tulleet mukaan toimintaan,koska Jehovantodistajuus tarjoaa sairaalle mielelle täydellisen kulissin ja toimintaympäristön!
Hallintoelimen vanhojen jäärien kapasiteetti ei ole voinut käsittää sitä, että on mahdollista sellainen, että häiriintynyt vähemmistö on ottanut Jehovantodistajat kohteeksi.
Siis kun Euroviisujuhlista on tullut homojuhla, niin Jehovantodistajien toiminnasta on tullut pedofiilien toimintaympäristö, siis vähemmistön invaasio organisaatiohon, jonka toiminta on aivan jotain muuta.
Itse näen, että jotain tämänkalstaista on tapahtunut, sillä eräskin ex-jt ilmaisi asian näin "jos olisin pedofiili, liittyisin Jehovantodistajiin" ja uskon, että 1980-luvun ilmiömäisen kasvun aikana Jehovantodistajat olivat pedofiilien invaasioin kohde.
Barbara Anderson sivusi myös ajatusta, joten uskon, että todellisella tutkijalla on ajatusta hieman enemmän jutuissaan, kun MIELESTÄNI maineensa pelleilyllä ryvettäneellä Markku Meilolla.
Vähemmistöillä on tässä maailmassa tapana "miehittää" joku tapahtuma tai organisaatio vahvasti, vaikka organisaatio ei suoraa edistä vähemmistön asiaa.
Euroviisut ovat joutuneet homoseksuaalien invaasioin kohteeksi ja Euroviisut ovatkin nykyään suuri homojuhla, eli sillä missä Euroviisut, siellä homokansa.
Hyvä esimerkki invaasiosta, jonka vähemmistö on suorittanut!
Jehovantodistajat ovat tiukan patriarkaalinen ja hierarkinen organisaatio, jossa maallinen laki on sysätty syrjään ja oikeutta käydään omissa neuvostoissa ilman viranomaisia.
Ilmeisesti tämä tieto on levinnyt kansainvälisiin pedofiilitiedotuskanaviin ja "alan" miehet ovat levittäneet tietoa siitä, missä on paikka, jossa hirmutöitä voidaan suhteellisen turvallisesti harrastaa.
Jehovantodistajuus ei ole tehnyt ihmisistä pedofiilejä, vaan Jehovantodistajuus on vetänyt jo valmiiksi kieroutuneita ihmisiä puoleensa. Epäilyksiä asiasta ovat esittäneet älykkäät ex-jt:eet, kuten Barbara Anderson, meidän "puska" MM ja muut eivät vastaavaan kykene.
Minulla on epäilys siitä, että Jehovantodistajien joukoissa lymyää todella vaarallisia ihmisiä, jotka etsivät uhreja, jopa kenttäpalveluksessa. He ovat tulleet mukaan toimintaan,koska Jehovantodistajuus tarjoaa sairaalle mielelle täydellisen kulissin ja toimintaympäristön!
Hallintoelimen vanhojen jäärien kapasiteetti ei ole voinut käsittää sitä, että on mahdollista sellainen, että häiriintynyt vähemmistö on ottanut Jehovantodistajat kohteeksi.
Siis kun Euroviisujuhlista on tullut homojuhla, niin Jehovantodistajien toiminnasta on tullut pedofiilien toimintaympäristö, siis vähemmistön invaasio organisaatiohon, jonka toiminta on aivan jotain muuta.
Itse näen, että jotain tämänkalstaista on tapahtunut, sillä eräskin ex-jt ilmaisi asian näin "jos olisin pedofiili, liittyisin Jehovantodistajiin" ja uskon, että 1980-luvun ilmiömäisen kasvun aikana Jehovantodistajat olivat pedofiilien invaasioin kohde.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olen kerta kaikkiaan sanaton.
Paljonko promilleja? Tuollaista ei kirjoita kuin joko hupsu tai vähintäin 2,5‰ kumarassa oleva.
Olet uskollinen tyylillesi ja hyvä niin.
No mutta sepä mukavaa, että pidät tyylistäni ja kannustat jatkamaan samaan malliin. Voi kiitos.
Aika rohkeasti sanottu Roikkuja, itse en olisi rohjennut vastaavaan. Se on totta että jehovien politiikka on (tässäkin) asiassa nykymittapuiden mukaan kieroutunut ja todistajien pedo-politiikka antaa pedofiileille tietynlaisen suojan, mikä on tietysti erittäin ikävä asia.
Se ihmetyttää miksi puhut asian vierestä asiasttomasti x-jehnuista negatiivisseeen sävyyn ja moitit vieläpä nimeltä palstalla kirjoittelevaa exää joka tuntee Vartiotornin historian tiettävästi parhaiten tässä maassa.
Saattaa ollakin, tosin jehovat ovat muullakin tavalla vaarallisia ihmisiä, ihan jo peruspirullisuutensakin takia. Ihminen joka asettaa jt-järjestön Jumalan rinnalle tai pikemminkin edelle ja uskoo että uskollisuus jt-järjestölle on samaa kuin uskollisuus Jumalalle on ympäristölleen ja lähipiirilleen vaarallinen. Tuollainen ihminen on todellisuudessa pukeutunut "valkeuden enkeliksi" mutta on todellisuudessa "raateleva susi".
Olet Roikkuja kehityskelpoinen tyyppi ja sinusta on tulossa hyvää vauhtia kunnon x-tyyppi.
-Corrector-
Omituista.
Siitä ei niin pitkäkään aika ole, kun tällä palstalla kerroit että et pidä ko. ex-jt -kirjoittajaa luotettavana.
Musta on valkoista ja valkoinen mustaa vai miten se menee?
Ihmisluonto on rakennettu rakkaan luojamme johdosta sellaiseksi vyyhdiksi, viettien,pyyteiden,halujen, pelkojen etc. pohjalta, että sen ylivertainen itsekkyys näkyy kaikessa toimissa, myös uskonnoissa.
On kuin alkoholistit riitelisivät olemattomasta pullosta kun lukee juttujanne, haukutte toisianne, olette toistenne kurkussa,,,,,,,,,,ja (nyt tulee oleellinen!) kun kaiken tekijä ja näkijä nauttii tilanteesta katsellessaan "lastensa" puuhastelua.
Ettekö käsitä kaikkea tuota irvokasta puuhaanne jonninjoutavaksi kuoleman pelon kautta tapahtuvaksi kiristykseksi, itsekkyydessään ihminen uhkaa ketä/mitä tahansa jos häneltä aijjotaan viedä (tai peloitellaan vietävän) se ainut mitä hänellä on, eli persoonallinen privaatti olemassaolo.
Ajatelkaa!
Jos ette pelkää kuolemaa, vaan pidätte sitä ystävänänne tai ihan minä vaan, kunhan ette pelkää nahkanne puolesta, niin mitä te tekisitte, missä uskonnossa olisitte ja kuinka puhuisitte?
Tämä meni ohi pedofiili asian, joka sinänsä voidaan kyllä ajatella kieroutuneesti kääntäen sopivan Jt-systeemin "autonomiaan", mutta epäilen vahvasti sen olevan aivan noin suunnitelmallista maailman pedofiili-monsterien ajatuksissa.
Että vartiotorniseura on antanut ohjeet suojella pedofiileja seurakunnissa viranomaisia vastaan.
Tämä on käytännössä merkinnyt pienen lapsen itsensä syyllistämistä.
Pedofiliasta on BBC:n raportti sivulla www.jttuki.info.
Pedofilia -asiat ovat yksi asiaryhmä, jossa lahkolla on oikeudenkäyntejä menossa USA:ssa.
Yleisesti ottaen ihmiset tuntevat Jehovan todistajat ja heidän käytäntönsä todella huonosti. Väittäisin, ettei suurin osa ihmisistä yhdistä pedofiileja ja Jehovan todistajia, vaikka näitä tapauksia on noussutkin viime aikoina julkisuuteen.
Jehovan todistajien yhteisön miehittäminen kuvaamallasi tavalla olisi huomattavasti hankalampaa, kuin vaikka nyt sitten Euroviisujen miehittäminen.
Lapsiporno on pääosin lähtöisin sellaisista maista joiden lainsäädäntö tai valvonta ei ole tältä osin päivän tasalla. Jehovan todistajien yhteisöä voi pitää tällaisena yhteisönä - en nyt tietenkään viittaa tällä lapsipornon tuottamiseen, vaan siihen miten tilaisuus tekee varkaan.
Mielestäni ei ole kovin mielekästä väittää, että pedofiilit olisivat tehneet massiivisen invaasion Jehovan todistajien yhteisöön. Todennäköisemmältä ajatukselta tuntuu että tilaisuus on tehnyt potentiaalisista pedofiileista "varkaita" - olivatpa he sitten kotoisin JT-perheistä tai aikuisiällä kiinnostuneita.
että jt on suuri osa pedofiileja ? onko totta että vartiotorni seura kehoittaa suojelemaan jehovantodistajia joutumasta oikeuteen rikoksistaan ?
Tämän perusteella ei voi väittää, että jehovantodistajista olisi suuri osa pedofiileja.
Tähän mennessä on käsittääkseni tuomittu vain yksittäisiä henkilöitä, mutta myös Vartiotorniseuraa vastaan taitaa olla menossa oikeudenkäyntejä. Seuraavasta linkistä aiheeseen liittyvää asiaa - ulkomaan kielillä tosin...
http://www.silentlambs.org/
Vartiotorniseura on mediassa nouseen kohun jälkeen muuttanut suositustaan rikoksesta epäiltyjen ilmoittamisesta viranomaisille.
Luin kyllä ajatuksen ex-jt palstoilta toki englanninkielellä ja kun Barbara.A otti asian esiin kirjoituksessaan, niin olen asiaa pohtinut.
Suuri tavis-heteroenemmistö ei tiedä,kuinka järjestäytynyttä erillaisten vähemmistöjen toiminta loppujenlopuksi on. Itselle asia valkeni, kun asiaa hetken tutkin ja aivan perusesimerkkinä otin homoseksuaalien miehittämä Euroviisut fanitoiminta.
Otetaan taas esimerkiksi tuo homoseksuaalisuus. Vaikka homoseksuaalisuus luokiteltiin sairaudeksi Yhdysvalloissa, aina 1970-luvulle ja homomies sai helposti niin sanotusti kuonoonsa, niin koko maailma tiesi, että San Francisco on homojen "pääkaupunki"
Tuota tietoa ei varmasti virallisesti julistettu 1960-70 lukujen Yhdysvalloissa!
San Francisco jossa oli Yhdysvaltojen merivoimien värväystoimisto hylkäsi hakijoista kaikki homot, jotka usein jäivät asumaan San Franciscoon, koska eivät kehdanneet mennä kotiin, selittäen sitä mikseivät päässeet armeijaan.
Pian "puska" radio välitti tietoa USA homoille siitä, että San Franciscoon on keskittynyt massiivinen homoyhteisö ja kaupunkiin alkoi virrata homoja entistä enemmän.
Tuota tietoa ei hyvä PoterO ollut tarjolla vuonna 1946 homoille missään tavis päivälehdessä!
Seksuaalisen vähemmistön matka San Franciscoon käy huomattavsti helpommin, kuin maailmallisen matka Jehovan todistajaksi. Useat suomalaiset tietävät, että todistajan todistajilla on vapautus armeijasta. Monesti olen kuullut ihmisten puhuvan tai lukenut erilaisilta palstoilta, että liittymällä Jehovan todistajiin välttää intin helposti. Ajatus muuttuu toteuttamiskelvottomaksi viimeistään siinä vaiheessa, kun vapautuksen ehdoksi selviää kolmen vuoden välein vahvistettava aktiivinen Jehovan todistajuus. Myöskin liittyminen on ulkopuoliselle työläs ja hidas prosessi - varsinkin sellaiselle joka liittyisi vain jonkin uskonnollisuuteen liittymättömän edun vuoksi.
Jos ulkopuolisten pedofiilien JT-invaasion salaliitto ajatusta käsitellään hieman Occamin partaveitsellä, niin siihen ei jää juuri mitään jäljelle, koska 1)Ulkopuolisesta invaasiosta ei ole todisteita, 2)Ulkopuolinen invaasio olisi niin hankalasti toteutettavissa, 3)Ulkopuolisten invaasioon tähtäävästä salaliitosta ei ole todisteita.
>>Useat suomalaiset tietävät, että todistajan todistajilla on vapautus armeijasta. Monesti olen kuullut ihmisten puhuvan tai lukenut erilaisilta palstoilta, että liittymällä Jehovan todistajiin välttää intin helposti.>Jos ulkopuolisten pedofiilien JT-invaasion salaliitto ajatusta käsitellään hieman Occamin partaveitsellä, niin siihen ei jää juuri mitään jäljelle, koska 1)Ulkopuolisesta invaasiosta ei ole todisteita, 2)Ulkopuolinen invaasio olisi niin hankalasti toteutettavissa, 3)Ulkopuolisten invaasioon tähtäävästä salaliitosta ei ole todisteita.>2)Ulkopuolinen invaasio olisi niin hankalasti toteutettavissa,>3)Ulkopuolisten invaasioon tähtäävästä salaliitosta ei ole todisteita
>>Mutta ja iso mutta, sillä on aivan eri asia löytää omille sairaille, lähes koko elämän mukana kulkeville seksuaalisille haluille purkautumisväylä! Sen eteen ihmiset ovat valmiit tekemään työtä ja sen vaikutus elämään on kyllä pidempi kuin mainitsemasi armeija-aika! >>
Harvat ihmiset ovat kuitenkaan niin hyviä näyttelijöitä, että voisivat alkaa tuosta vaan näyttelemään JT-rutiineja ilman uskoa oppiin tai ilman voimakkaita emotionaalisia siteitä yhteisöön.
Sen jälkeen kun JT-suorittamisesta on tullut elämäntapa (pidemmän ajan kuluessa), niin asia on tietysti toinen.
>>siis prosentti on noin 7-8, jos tuo ei ole invaasio, niin mikä on?...Mikä tuossa ei puhu invaasioin puolesta? >>
Parempi kysymys olisi, mikä tuossa puhuu ulkopuolisen invaasion puolesta? Korkea prosentti ei kerro vielä mitään ulkopuolisten invaasiosta.
>>Koska kasteellemenevän miehen taustat ovat tarkastettu? Päinvastoin kastehan pyyhkii pois kaikki menneet ja elämä alkaa kuvainnollisesti alusta. >>
En tarkoittanut liittymisen olevan hankalaa VTS:n puolelta, vaan henkilön joka ei usko oppiin eikä ole elänyt pidempää aikaa yhteisön sisällä.
>>Koska todisteita seurakunnista on ulkopuolisille levitelty? VT-seura suojelee tuota nimilistaa pedofileistä, kuin kansallisaarretta. >>
Toisin sanoen, käytettäviä todisteita ei siis ole.
Myös Krishna-liike on tahriintunut julkisuudessa pedofiilitapauksilla. Onko kyseessä ollut esittämäsi kaltainen ulkopuolisten pedofiilien invaasio, vai luovatko fundamentalistiset, voimakkaan hierarkiset ja sulkeutuneet yhteisöt yksinkertaisesti tilaisuuksia yhteisöön kuuluville pedofiliaan taipuvaisille ihmisille?
Tunsin yhden jehovalaisen,joka on puhdasverinen
hintti,mutta kaiketi onnistui salaamaan sen
jehovalaisten keskuskomitealta.Kyllä siellä
varmaan seksuaalisuuntatuneisuutta löytyy joka
lähtöön.
Jotain outoa tekeillä......??
http://www.wcax.com/Global/story.asp?S=5384098&nav=menu183_2_6
http://www.burlingtonfreepress.com/apps/pbcs.dll/article?AID=/20060909/NEWS01/609090310
http://abclocal.go.com/wabc/story?section=local&id=4544562
http://deseretnews.com/dn/view/0,1249,645199759,00.html
http://www.fortwayne.com/mld/journalgazette/news/local/15444324.htm?source=rss&channel=journalgazette_local
http://www.timesargus.com/apps/pbcs.dll/article?AID=/RH/20060909/NEWS/609090346/1004/SPORTS
http://www.timesonline.co.uk/article/0,,2087-2350765,00.html
mieltä oon kyllä kanssasi. mun ympärillä on jehovan todistajia enemmän kuin lehmällä kärpäsiä. Kaikki heistä ovat kaksinaamaisia, kateellisia, kieroja ja kaikkea muuta kuin uskovaisia...? enkä nyt hauku pelkkää uskontoa. meitä on moneen junaan ja suunta ei aina ole oikea... aito uskonto on mun mielestä sitä että välittää emännästä, lapsesta. käy töis hankkii leipää pöytää tasapuolisesti emännän kans. hoitaa kotiaskareet, muistaa välillä sanoa "rakastan" ja niin ees päin... mihin täs kirkkoa, salia tai mekkaa tarvitaan. vaikka uskoo mihinkä vaa niin ei sitä tartte tuputtaa kellekkään. tän takia meillä on niin helvetisti sotaa.
Jehovan todistajat elävät muiden ihmisten keskellä, eikä heidän joukossaan ole sen enempää suojassa kuin missään muuallakaan.
Mihinkään uskoon kuuluminen ei suojaa maan lakeja vastaan tehtyjä rikkomuksia.
Suomessakin vankilat suorastaan pullistelee eri uskontojen edustajista.
Todistajien joukossa on huomattavasti vähemmän rikollisuutta ja myös pedofiliaa kuin muiden uskontojen joukossa. Esim. Suomessa pedofilia tapauksia tulee viranomaisten tietoon n 800 kpl. Väkuilukuun suhteutettuna Todistajien keskuudessa pitäisi olla 2-3 tapausta vuodessa, mutta ei ole.
Eli joku tai jotkut levittävät todistajista tahallaan väärää tietoa.
Kirjoitit myös..
"
Jehovantodistajat ovat tiukan patriarkaalinen ja hierarkinen organisaatio, jossa maallinen laki on sysätty syrjään ja oikeutta käydään omissa neuvostoissa ilman viranomaisia.
"
Siis täyttä roskaa, Raamatun periaatteita rikkovat eivät välttämättä riko maallista lakia, esim. aviorikos ei täytä maallisen rikoksen tunnusmerkkiä, mutta tuomitaan Raamatussa.
Eli tällaisen rikoksen uhriksi joutunut on turha mennä poliisin puheille.
Lähes kaikissa järjestöissä on omat säännöt joiden mukaan väärintekoja puidaan, esim. kirkolla on oma tuomiokapituli joka ottaa kantaa tosin vain kirkontyöntekijoiden, mutta ei jäsenteten tekemisiin.
>>Todistajien joukossa on huomattavasti vähemmän rikollisuutta ja myös pedofiliaa kuin muiden uskontojen joukossa. >>
Mihin tuo väite perustuu?
Linkistä löytyy tilastoa Englannin ja Walesin vankilapopulaatiosta vuosilta 1999 ja 2000.
http://www.adherents.com/misc/adh_prison3.html
Tuolla sama tilasto hieman perusteellisemmin esitettynä.
http://www.homeoffice.gov.uk/rds/pdfs/hosb1501.pdf
>>Väkuilukuun suhteutettuna Todistajien keskuudessa pitäisi olla 2-3 tapausta vuodessa, mutta ei ole. >>
Mistäs sen tiedät? Tiedätkö noiden kaikkien muiden 800 uskonnollisen vakaumuksen?
>>Siis täyttä roskaa, Raamatun periaatteita rikkovat eivät välttämättä riko maallista lakia, esim. aviorikos ei täytä maallisen rikoksen tunnusmerkkiä, mutta tuomitaan Raamatussa. >>
Kyse on maallista lakia rikkovien tekojen ilmoittamatta jättämisestä, koska veljien ei pitäisi käydä maallista oikeutta toisiaan vastaan, vaan odottaa Jehovan tuomiota.
Et oikein ymmärtänyt juttuni "terävintä kärkeä"
Laitoin pohdittavaksi ajatuksen siitä, että pedofilit ovat tietoisesti valinneet Jehovantodistajat toimintaympäristökseen.
>>Siis täyttä roskaa, Raamatun periaatteita rikkovat eivät välttämättä riko maallista lakia, esim. aviorikos ei täytä maallisen rikoksen tunnusmerkkiä, mutta tuomitaan Raamatussa.>Lähes kaikissa järjestöissä on omat säännöt joiden mukaan väärintekoja puidaan,
Luin kolme lausetta viestistäsi. Kiitos. Sinulla ei valitettavasti ole paljoakaan annettavaa tälle asialle. Kaikkea hyvää.
>>Kaikkea hyvää.
ongelma poistuu automaattisesti sillä ratkaisulla , että normaalipariskuntien ulkopuolelta joka toinen yksinäinen otetaan tehotarkkailuun .