Olen pitänyt Heinäluomaa ja pääministeriä fiksuina
ihmisenä sekä poilitiikkona mutta nyt täytyy sanoa muutama totuus heistäkin.
On surullista että pääministeri ei halua valvoa hinnannousuja ja täten ruokkii inflaatiota sekä vaikeuttaa monen ihmisen arkea hintojen nousun vuoksi. Hän on maininnut että korkean bensan
hinnan aiheuttamat kustannukset voi sirtää kuluttajille.
Eilen uutisissa näimme mitä mieltä työväen kirstun vartia oli polttoaineiden korkeasta verotuksesta ,,, sitä ei lasketa koska hyödyn saajat ovat tuottajat ?
Nämä väitteet ovat Paskaa jota syötetään väelle. Eiköhän hinnanmuodostus tapahdu olemattomien syiden perusteella pörsissä jossa "ameriikan" mummojen sijotuksia pidetään. Raakaöljyn tuottajat eivät juurikaan hyödy koska juuri tuon pörssitouhun vuoksi tuottajat ovat ennalta sovitut pidemmiksi määräajoiksi. Pitäshän Kepulaisten tietää tämäkin, koska periaate on sama kuin maanviljeliöillä. Sähkötouhu menee samoin.
Eli kysymys kuuluu kuka vetää välistä ja miksi väelle epärehelliset politiikot puhuvat paskaa vaikka heidän pitäisi vaalia maan taloutta ja äänestäjien hyvinvointia ? Miettikää vähän !

Vastaukset 10
Vanhimmat
Suomen ainoa öljy-yhtiö on Fortum/Neste Oil.
Heinäluoma on koulutukseltaan ylioppilas ja lukenut yliopistossa yhden kurssin jotain Marxilaista taloustiedettä (kommarihommia).
Mielestäni k.o. taustan omaava henkilö ei todellakaan ole sopiva valtiovarainministeriksi ja sen hän on omilla toimillaan osoittanutkin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1500000000000005&conference=4000000000000026&posting=22000000019359766
No Suomen hallitus se välistä vetää koska suomessa bensan hinnasta 75prosenttia on veroa ja sama pätee myös muissa tuotteissa INFLAATIO on tulossa tätä menoa Suomeen...
vain PUHUVAT kilpailukyvystä ymmärtämättä verojen vaikutusta asiaan. Biolisä vielä päälle
Taannoin pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti,että EU:maiden kesken on sovittu ettei polltoaineveroa lasketa. Ei kysymys ole yksistään Heinäluomasta siellä on paljon muita ja he ovat kaikki samaa mieltä. Koska he ovat tietoisia, että Suomi ei voi EU:n sisällä laskea polttoaineveroa yksistään. Koska se vääristää kilpailua. Se on kyllä totta, että ei polttoaineen hinta yksistään raakaöljyn hinnasta johdu. Joku käärii voitot mutta kuka?
...
vääristää ? tuleeko pelkialaiset ostamaan bensansa täältä ei kotomaastaan ?
Suomessa ei saa olla paljon halvempaa polttoainetta, kuin muualla euroopassa. Jos Suomessa kyetään tuottamaan halvempaa polttoainetta, niin sehän vaikuttaa automaattisesti myös kilpailuun. Mutta sitä vaaraa ei Suomessa näillä näkymin ja nykyisillä päättäjillä varustettuna ole. Kaikkien EU: maiden kesken on sovittu, että polttoaineveroa ei lasketa. Eikä tässä ainoastaan polttoaineesta ole kysymys, vaan kaikesta muustakin. Sitähän varten yritetään vängällä viedä läpi uusi EU:n perustuslakikin.
Mikä se periaate on? jäi kovin epäselväksi..