itsetunto-ongelmaiset jyrää alleen..

Olen huomannut että on todella vaikea rakentaa ihmissuhdetta huonoitsetuntoisen ihmisen kanssa. Ja monesti olen törmännyt lihaviin ihmisiin joiden itsetunto on niin hajalla että loppujen lopuksi ystävyys kariutuu siihen että lihava ihminen rupeaa syyttämään ja haukkumaan. Ystävyyttä varjostaa katkeruus, kateellisuus ja varsinkin heikkoitsetuntoisen ihmisen ennakkoluuloisuus/epäileväisyys laihoja ihmisiä kohtaan. Ja on väärin että ystävyys perustuu lihavan ihmisen itsetunnon kohottamiseen, hänen tukemiseensa ja kehumiseensa.

Painajaiseni olisi olla porukassa missä olisin ainut laiha. Saisin varmasti niin paljon paskaa niskaani että toivoisin olevani yhtä iso kuin muut. Ja nyt joku varmaan sanoo että siltähän juuri tuntuu lihavasta laihojen joukossa. Mutta epäilenpä vahvasti ettei laihoilla ihmisillä ole yhtä suurta syytä ruveta katkerina ja kateellisina vainoamaan lihavaa. He varmasti näkevät tämän tavallisena ihmisenä. Mutta ne lihavat, jotka ovat kärsineet lihavuudestaan, kaatavat kaiken katkeruutensa tämän laihan päälle. En yleistä, mutta liian usein olen joutunut kärsimään huonoitsetuntoisten lihavien takia! Varmasti kiusaamista tapahtuu ihmisten välillä, mutta miksi ihmeessä monet lihavat asettavat itsensä erityisasemaan lihavuutensa takia, ja kuvittelevat lihavuuden olevan maailman suurin ongelma?

Siinä sitten yritetään porukalla kasvattaa lihavan ihmisen itsetuntoa ja puidaan hänen kilo-ongelmiaan. Eihän siinä mitään vaikka itselläni olisi vakava lihas-sairaus, eihän se ole lihavuuden rinnalla mitään. Ja minullahan ei ole oikeutta arvostella kriittisesti itseäni, sillä enhän minä ole LIHAVA. Olen siis täydellinen, koska eihän paha akne tai kierot hampaat saa olla syy valittamiseen. Ja vartaloani minun tulee olla täysin tyytyväinen, muuten tulee turpiin. Mutta mitä jos erehdynkin kehumaan ulkonäköäni, niin silloin vasta itserakas, ajattelematon ja paha olenkin! Hyi! Peiton alla sitten itken sitä etten todellakaan osaa olla mitenkään päin, kaikki mitä sanon on väärin. Jopa ilmeistä ja eleistä minua syytetään. Ja ajatuksiani luetaan. Yritän kuulemman viedä heiltä poikaystävätkin. Olen kyseenalaistanut kaiken itsessäni ja käytöksessäni. Olen itkenyt psykiatrille, terkkarille ja parhaalle ystävälleni. He olivat täysin sitä mieltä ettei minussa ole mitään vikaa.

Mulle kaikki ihmiset ovat tasavertaisia. En kohtele lihavia tai laihoja eri tavalla. Lihavat ovat olleet minun silmissäni aina samalla viivalla kuin laihatkin, mutta nyt, monien kommervenkkejen jälkeen olen tajunnut että jos ihmisen itsetunto on nollassa.. en uskalla lähestyä häntä. En jaxa olla enään varpaillani enkä halua olla pelkkä kynnysmatto!

Rakastakaa ja kunnioittakaa itseänne, ja hyväksykää itsenne! Koska muuten ette kykene rakastamaan, kunnioittamaan ja hyväksymään muita ihmisiä!
7555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oletko nyt ihan varma, että ongelmasi johtuvat lihavien ihmisten itsetunto-ongelmista? Jospa olet myös itse hajalla (käytän omaa ilmaisuasi) jostain syystä?

Minä olen ylipainoinen, mutta en käytä ystäviäni oman itsetuntoni kohottamiseen, enkä tunne olevani hajalla lihavuuteni tähden. Sinun kirjoitustasi lukiessa tulee väkisin mieleen eräänlainen projektio. Eli projisoit oman pahanolon lihaviin ja ajattelet, että se johtuu lihavista ihmisistä ympärilläsi.

Yleensä ongelmat johtuvat jostain, mikä on meissä itsessämme tai tapahtunut meille itsellemme. Voisitko miettiä, mikä voisi olla se asia itsessäsi, joka saa sinut voimaan pahoin? Ja miksi se tulee esiin, kun tapaat lihavia ystäviäsi?

Ja opettele sanomaan "EI", jos joku, lihava tai laiha tai kuka tahansa, yrittää käyttää sinua roskiksenaan. Sinun ei tarvitse kuunnella ihmisten ahdistuksia. Muista myös se, että sille puhutaan, joka kuuntelee. Sinun on itse tehtävä selväksi, että nyt riitti. Jos joku tarvitsee jatkuvasti kuuntelijaa, kehota kääntymään terapeutin puoleen.

Toivon sinulle jaksamista!

Äänestä
  • Niin, ainut ongelmani on huonoitsetuntoisten ihmisten katkeruus, keteellisuus, nälviminen, syyttely ym. Ei sellaista jaxa kukaan kuunnella! Ja itse he ovat sanoneet lihaavuuden olevan syy vainoharhaisuuteensa, epäilyihihnsä, katkeruuteensa ja kateellisuuteensa. Ja minun laihana ihmisenä tulisi vaan sopeutua, ymmärtää ja tukea. Joten jatkossa valitsen ystävikseni ihmisiä jotka ovat sinut itsensä kanssa! Ystävyys suhteessa pitää kummankin olla samanarvoisia =)

    Äänestä

Onpa Sinulla suuria ongelmia itsesi kanssa.. Huh huh.

Äänestä
  • Ihan yhtä tärkeä ongelma kuin sinun BEDisi.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ihan yhtä tärkeä ongelma kuin sinun BEDisi.

    Pointtinihan olikin se etteivät lihavat ystäväni tajua että maailmassa on muitakin ongelmia kuin lihavuus. Kyllä minä tajuan että heillä on ongelmia, olenhan niiden takia jo kärsinyt pitkään.

    Äänestä

  • Pihlajanmarja kirjoitti:

    Tietenkin olen ohimennen yrittänyt kertoa omista asioistani, mutta koska olen huomannut että aina tulee vähättelevä vastaus, syyttelyä tai sitten puheitani ei noteerata mitenkään, olen ymmärtänyt ettei asioillani ole mitään merkitystä koska onhan ystävilläni lihavuusongelma! laiha ystäväni on huomannut saman.. =) Mutta ymmärränhän minä että tätä palstaa lukee enimmäkseen lihavat jotka varmasti pitävät hohtalotovereidensa puolia ja koska lihavat ystävänikään eivät tajua omaa ilkeää käytöstään, joten miksi tekään! =D
    Monesti kuulee lihavien ihmisten jauhavan että heitä pitäisi pitää tavallisina, samanarvoisina ihmisinä. Mutta itsehän he aiheuttavat sen että muut alkavat pelätä heitä! Ja jos he kerran vaativat erityiskohtelua, varpaillaan olemista, sääliä ja kehuja jatkuvasti.. niin eihän se silloin mitään samanarvoista kohtelua ole!

    sinä pistät kaikkien lihavien syyksi sen, etteivät omat ystäväsi hallitse käytöstapoja? Lihavat ihmiset eivät ole mikään kollektiivinen tajunta, johon pätee kaikkiin samat lainalaisuudet. Lihavat ovat YKSILÖITÄ kuten kaikki muutkin. Ja ainoa "erityiskohtelu" mitä lihavat noin niinkuin yleensä vaativat, on juuri se heihin yksilöinä suhtautuminen. Eihän se edes ole mitään erityiskohtelua.

    Kaikella kunnioituksella, jos vastaasi tulee tosi kusipäämäinen hoikka ihminen, rupeatko sitten pelkäämään ja halveksimaan kaikkia hoikkia? Ajatteletko seuraavankin hoikan nähdessäsi, että hän on varmaan kusipää koska se edellinenkin oli?

    Hanki parempia kavereita, ei sinun tarvitse kenenkään sylkykuppina olla. Mutta yritä olla jatkossa kuitenkaan suhtautumasta toisiin lihaviin heti varauksella ja valmiiksi negatiivisesti. Ystäväsi käytös johtuu huonosta itsetunnosta, mikä taas ei ole aina suoraa seurausta ylipainosta. Vaikka hänen itsetunto-ongelmansa lihavuudesta johtuisikin, Kyse on silti vain hänestä, ei kaikista maailman lihavista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pihlajanmarja kirjoitti:

Olen huomannut että on todella vaikea rakentaa ihmissuhdetta huonoitsetuntoisen ihmisen kanssa. Ja monesti olen törmännyt lihaviin ihmisiin joiden itsetunto on niin hajalla että loppujen lopuksi ystävyys kariutuu siihen että lihava ihminen rupeaa syyttämään ja haukkumaan. Ystävyyttä varjostaa katkeruus, kateellisuus ja varsinkin heikkoitsetuntoisen ihmisen ennakkoluuloisuus/epäileväisyys laihoja ihmisiä kohtaan. Ja on väärin että ystävyys perustuu lihavan ihmisen itsetunnon kohottamiseen, hänen tukemiseensa ja kehumiseensa.

Painajaiseni olisi olla porukassa missä olisin ainut laiha. Saisin varmasti niin paljon paskaa niskaani että toivoisin olevani yhtä iso kuin muut. Ja nyt joku varmaan sanoo että siltähän juuri tuntuu lihavasta laihojen joukossa. Mutta epäilenpä vahvasti ettei laihoilla ihmisillä ole yhtä suurta syytä ruveta katkerina ja kateellisina vainoamaan lihavaa. He varmasti näkevät tämän tavallisena ihmisenä. Mutta ne lihavat, jotka ovat kärsineet lihavuudestaan, kaatavat kaiken katkeruutensa tämän laihan päälle. En yleistä, mutta liian usein olen joutunut kärsimään huonoitsetuntoisten lihavien takia! Varmasti kiusaamista tapahtuu ihmisten välillä, mutta miksi ihmeessä monet lihavat asettavat itsensä erityisasemaan lihavuutensa takia, ja kuvittelevat lihavuuden olevan maailman suurin ongelma?

Siinä sitten yritetään porukalla kasvattaa lihavan ihmisen itsetuntoa ja puidaan hänen kilo-ongelmiaan. Eihän siinä mitään vaikka itselläni olisi vakava lihas-sairaus, eihän se ole lihavuuden rinnalla mitään. Ja minullahan ei ole oikeutta arvostella kriittisesti itseäni, sillä enhän minä ole LIHAVA. Olen siis täydellinen, koska eihän paha akne tai kierot hampaat saa olla syy valittamiseen. Ja vartaloani minun tulee olla täysin tyytyväinen, muuten tulee turpiin. Mutta mitä jos erehdynkin kehumaan ulkonäköäni, niin silloin vasta itserakas, ajattelematon ja paha olenkin! Hyi! Peiton alla sitten itken sitä etten todellakaan osaa olla mitenkään päin, kaikki mitä sanon on väärin. Jopa ilmeistä ja eleistä minua syytetään. Ja ajatuksiani luetaan. Yritän kuulemman viedä heiltä poikaystävätkin. Olen kyseenalaistanut kaiken itsessäni ja käytöksessäni. Olen itkenyt psykiatrille, terkkarille ja parhaalle ystävälleni. He olivat täysin sitä mieltä ettei minussa ole mitään vikaa.

Mulle kaikki ihmiset ovat tasavertaisia. En kohtele lihavia tai laihoja eri tavalla. Lihavat ovat olleet minun silmissäni aina samalla viivalla kuin laihatkin, mutta nyt, monien kommervenkkejen jälkeen olen tajunnut että jos ihmisen itsetunto on nollassa.. en uskalla lähestyä häntä. En jaxa olla enään varpaillani enkä halua olla pelkkä kynnysmatto!

Rakastakaa ja kunnioittakaa itseänne, ja hyväksykää itsenne! Koska muuten ette kykene rakastamaan, kunnioittamaan ja hyväksymään muita ihmisiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu