Ajatelma:
Lapsuuteni elin uskovaisessa, siis tarkalleen ottaen helluntailais-perheessa.
Varsinaisesti tulin uskoon jossain 12-20v. Siinä välillä oli ajanjakso, jolloin muutaman vuoden ajan kapinoin kaikkea vastaan, myöskin Jumalaa.
Olin koukussa päihteisiin ja elin ihan hunningolla hetken verran.
No. Nyt olen yli 30v. ja tavallaan katson olevani jo aikuinen ihminen.
Muutama vuosi sitten elin suuren muutoksen elämässäni. Tajusin yllättäen koko tämän maailman tarkoituksen, Jumalan suuren suunnitelman ihmisille. Tajusin yllättäen myös oman kieroutuneen ja pakonomaisen suhtautumiseni Helluntai-herätykseen. Yllätyin, että se ei olekaan se ainoa oikea ja hyvä seurakunta, vaan että usko Jumalaan on se tärkein asia.
Tajusin niin paljon asioita Jumalasta, Hänen rakkaudestaan, Jeesuksen sovituksesta, että koko maailmankuvani muuttui täysin. En enään jaksa tapella opinkappaleista, kytätä ihmisten virheitä, tuomitse heitä, tms. Tilalle on tullut vain rakkaus, Jumalan rakkaus ja hyvyys lähimmäisiä kohtaan.
Otin uskomattoman miehen. Kivan ihmisen ja ihmisen jolle Jumalan rakkaus on ollut täysin vieras asia. Koko suku on ollut hänellä täynnä kovia asenteita, rikkonaisin ihmissuhteita ja materialismia. Näille ihmisille olen yrittänyt osoittaa, mitä Jumalan hyvyys merkitsee ihan käytännön tasolla.
Viimeaikoina on tapahtunutkin paljon. Perheen eheytymistä, ihmisten kovuuden murtumista ja rakkauden ja hyväksymisen leviämistä niin paljon, että saa henkeään haukkoen katsoa ja odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Nyt moni meinaa että olempas harhaan eksynyt ihminen, kun uskomattoman miehenkin otin. Totta, että parisuhde uskovaisen kanssa olisi toisenlainen. Kuitenkin tunnen vahvasti, että olen oikeassa paikassa ja oikeiden ihmisten parissa. Jumalalla on suunnitelmia. Uskomattomia ei tarvitse pelätä, vaan kohdella heitä kuten kaikkia uskovaisiakin, eli Kunnioittaen ja huolta pitäen.
Jumala on rakkaus, uskokaa huviksenne. Se on voima joka menee kovimmankin muurin läpi ihmisen sydämeen. Se on kaikkialla. Se on ehtymätön ja vain lisääntyy, kun sitä tuhlaamme.
Elämäni ei toki sopisi kaikille, enkä kehoita ketään menemään naimisiin uskomattoman ihmisen kanssa.(!) Enkä olisi niin varma että ajatuksissani on mitään tolkkua, mutta halusin vain tämän kirjoittaa.
En ole täydellinen, pieni rikkahippunen vain maailman rikkahippusten meressä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos kirjoituksestasi. Se oli aidon omaperäinen ja kosketti minua.
Jumalan armon runsasta osallisuutta tahdon Sinulle ja rakkaillesi toivottaa sekä sitä armoa, että miehesi löytäisi omakohtaisen suhteen Lunastajaamme.
Olen myös sitä mieltä, että uskovaisten ei tulisi olla malttamattomia ottamalla ei-uskovan puolison.