17-vuotias Daniel Wretström murhattiin Salemissa, Tukholman ulkopuolella 9. joulukuuta 2000. Tekijänä oli pääasiassa ulkomaalaisista koostuva roskajoukko. Daniel sai surmansa ulkonäkönsä vuoksi; siksi, että hän käveli ainoana ruotsalaisena yhdessä uudenlaisen Ruotsin monikulttuurisista getoista.
19. helmikuuta 2001 kuusi murhaajista sai "rangaistuksensa":
- Anders Vaittinen, Danilo Baeza ja Taher Odeh: 40 tuntia yhdyskuntapalvelua sekä sosiaalihuoltoa.
- Maximiliano Ahumada, Joaquin Ahumada ja Amir Mahdi: 1800 kruunun sakot ja sosiaalihuoltoa.
Näin Daniel murhattiin
"[...] Johanna Hellman ja Susanna Kotala (syntyneet -85) eivät kuitenkaan tyytyneet tähän, vaan ryhtyvät seuraamaan Danielia. Amir, Taher sekä useat muut nuoret seuraavat perässä. He jopa soittavat tutuilleen ja pyytävät myös heitä paikalle, "antamaan rasistille selkään". Bussipysäkille alkaa kerääntyä yhä enemmän nuoria.
Tytöt ovat kaikkein ärsyyntyneimpiä, ja he menevät Danielin luo provosoidakseen tätä. Molemmat tytöt ovat pohjoismaista syntyperää, mutta puhuvat vahvasti slangia murtaen. He uhkailevat jatkuvasti Danielia, ja silminnäkijän mukaan Johanna sanoi kavereilleen:
- Hakatkaa se hengiltä, se löi kaveriani!
Usean puolueettoman silminnäkijän mukaan juuri nämä kaksi tyttöä aloittivat riidan. Heidän sanottiin myös olevan kaikkein aggressiivisimmat osallistujat.
Tässä vaiheessa on Amirin lisäksi paikalle saapunut monia muitakin nuoria. Seuraavat henkilöt olivat aktiivisimpia tekijöitä murhassa:
Anders Vaittinen (synt. -85)
Danilo Baeza (synt. -85)
Maximiliano "Maxi" Ahumada (synt. -85)
Joaquin "Kini" Ahumada (synt. -82)
Christer Hofmeijer (synt. -85)
Taher Odeh (synt. -85)
Khaled Odeh (synt. -82)
Johanna Hellman (synt. -85)
Susanna Kotala (synt. -85)
Daniel pelkää henkensä edestä...
Tässä vaiheessa Daniel alkaa varmasti tosissaan pelätä. Hän juoksee tielle ja onnistuu pysäyttämään auton, jossa istuu kaksi henkilöä. Daniel heittäytyy konepellille ja tarrautuu tiukasti tuulilasinpyyhkimiin. Hän katsoo vetoavasti autossa istuviin ihmisiin, ja silminnäkijän mukaan hän pyysi paniikinomaisesti apua. Autossa istuva nainen kuitenkin veivasi vain ikkunan auki ja huusi Danielille jotta tämä painuisi pois auton tieltä. Nyt tulee Amir ja tarttuu Danieliin. Hän kiskoo tämän pois konepelliltä niin, että Daniel kaatuu maahan ja lyö takaraivonsa katuun. Danielin onnistuu kuitenkin nousta ja takertua jälleen tiukasti autoon. Kuljettaja kuitenkin peruuttaa, jonka jälkeen hän ajaa taas eteenpäin - yrityksenä heittää Daniel pois auton päältä. Nyt vuorostaan Johanna Hellman tarttuu Danieliin ja vetää tämän maahan. Auto ajaa - Amirin kehotuksesta - pois paikalta. Tästä alkoi raaka pahoinpitely joka päättyi lopulta Danielin kuolemaan.
Ainakin viisi henkilöä - Anders, Danilo, Maxi, Kini ja Christer Hofmeijer - alkaa potkia maassa makaavaa Danielia päähän ja vartaloon. Hänet siirretään tieltä alas ojaan. Anders Vaittinen ottaa 1,5 metrin mittaisen laudan ja lyö sillä useita kertoja Danielia päähän. Porukkaan kuulumaton, hysteerinen nuori tyttö pyytää Vaittista lopettamaan. Sen hän tekeekin; hän kääntyy todistajan puoleen, nostaa laudan uhkaavasti ilmaan ja viskaa sen sitten menemään. Hän oli nyt ehtinyt lyödä laudalla noin viisi kertaa siten, että oli pidellyt siitä kaksin käsin kiinni.
Neljä puukoniskua selkään sekä auki viilletty kaula
Nyt paikalle saapuu Taher Odeh veljensä Khaledin kanssa. Taher näkee tajuttoman Danielin makaavan ojassa, ja alkaa hyppiä tasajalkaa tämän pään tai kaulan päällä. Khaled kiiruhtaa elottoman ruumiin luo ja sanoo todistajan mukaan:
- Väistykää, mulla on puukko!
Khaled asettuu hajasäärin Danielin selän päälle ja puukottaa tätä kerta toisensa jälkeen. Daniel saa ainakin neljä iskua selkäänsä, ennen kuin Khaled taivuttaa uhrinsa päätä ylös ja iskee puukon tämän kurkkuun. Khaled nousee ylös, katsoo ympärilleen ja huutaa paikallaolijoille, ettei kukaan vahingossakaan ole saanut nähnyt häntä. Tämän jälkeen hän juoksee Taherin seuraamana pois paikalta. Muut häviävät kuka mihinkin suuntaan. Tapahtuman todistajana ollut nuori ruotsalaistyttö tulee uhrin luo. Daniel yrittää kohottaa päätään, mutta se tuntuu ylivoimaiselta. Kaulavaltimo viillettynä hänen päänsä vaipuu taas maahan; nuori elämä oli tullut tiensä päähän.
Kamarisyyttäjä Anne-Marie Bergström oli tyytyväinen tuomioon eikä valittanut päätöksestä hovioikeuteen. Niitä kolmea henkilöä, jotka olivat osallisia ja keskeisiä tekijöitä murhassa, ei myöskään syytetty - siitäkään huolimatta, että useat puolueettomat silminnäkijät vahvistavat heidät syyllisiksi. Yhtäkään tuomituista ei vangittu! Mitä tämä viestittää kaikille niille esikaupunkialueilla kuljeskeleville jengeille, jotka etsivät sopivaa uhria jonka pahoinpidellä, ryöstää tai tappaa?
Kuinka monen ruotsalaisen pojan tai tytön on vielä uhrattava elämänsä, ennen kuin kansan mitta viimein tulee täyteen?
Suomalaiset! Odotammeko että tällainen murha tapahtuu meilläkin, vai avaammeko me silmät ennen sitä ja teemme asialle jotain?

Vastaukset 6
Vanhimmat
juntti jätkä jonka tappamisesta olisi pitänyt saada mitali hyvästä teosta.
Kaikki natsit saakin tappaa...
skini sai täl kertaa nenilleen...ihan suomalaisperäistenkin tyttöjän mukaan..hih
äärioikeisto olekin tehnyt hänestä jonkinlaisen puolijumalan..
Pitäs jonkin skinien potkima päästä samaan asemaan
poliisi hoiutaa kyllä asian kun on tarvetta. Mene sinä vaan leikkimään autoillasi.
Kansankiihtotus on rikos joten tarkkailen sinua.
Loistavaa propagandaa.
Laittaa nyt rasismi sivuille.
Tuo siis tapahtui 2000v.
Tekijät olivat enemmistönä 15v.
15-vuotiaita!
Kukapa ei silloin sekoilisi. Tuntisi vihaa.
On täysin naurettavaa yhdistää tuollaista mihinkään muuhun, kuin nuorten häiriökäyttäytymiseen.
Ja propagandaan.
Media oli pyörittänyt pitkään ennen tapahtumaa "kampanjaa" "natseja" vastaan.
http://www.kansallissosialismi.com/muistakaa_daniel.php
-Tässä on jokaiselle miettimisen paikka.
Puolin- ja toisin.
- Miksi vastakkain asettelu?
- Miksi niin vahva usko mediaan?
- Propaganda on aina vaarallista, sen yksipuolisen tiedottamisen takia.
Asioilla on aina kääntäpuoli.
Mitä tulee lasten tuomioihin...
Paljonko sinä olisit antanut kakkua 15v-lapsille?
Elinikäisen?
Kuolemantuomion?
BlindedByFear
on monikulttuurin
puolesta- ja vastaan
Siis jo on pennuilla munaa tulla tänne avautumaan, että tämä olisi oikein tehty. Tämmöistä kohtelua ei ansaitse kukaan ja oli 15 tai 51 niin kyllä raa´asta taposta ansaitsee jokainen tuomionsa, varsinkin aivan älyttömäs tä idioottimaisuudesta lähiöpissiksiltä jotka tykkäävät mustasta surmasta. hyi häpeä kaikkia teitä jotka laittaa noin idioottimaisia viestejä ja toivon että kaikki kenet tästä älyttömästä rikoksesta on sakkoihin rankaistu laitetaan jalkapuuhun ja vedetään varpaankynnet aluks pois ja sitten porataan korvaan. sen ne ansaitsee. kiitos ja anteeksi