...eli mistä me "tietomme" saamme?
Eihän meillä kellään ole todellista tietoa asioiden kulusta. Olemme pelkästään sen tiedon varassa mikä meille syötetään. Silminnäkijän (osuva nimi ;-) dokumentissakin New York Times ja Washington Post esiintyivät "ehdottoman totuuden" laatulehtinä, kuten kai Helsingin Sanomatkin. Muistellaan vain kokosivun läpileikkauskuvia Irakin joukkotuhoaselaboratorioista - silloin nauratti räikeä propaganda, nyt ei naurata enää. Toisin sanoen mediaan ei tosiaankaan voi luottaa.
Entäs Internet? Kuinka luotettava se on? Sanoisin että ei yhtään sen enemmän eikä vähemmän luotettava kuin mm. em. lehdet. Yhtä lailla tietyt ihmiset laativat artikkelit ja päättävät linjoista. Netin hyvä puoli on se, että ainakin useammat näkökulmat pääsevät esiin. Ajatellaan nyt vaikka Vietnamin sotaa. Jos Internet olisi ollut jo 60-luvulla, niin veikkaanpa että aika moni henkensä menettänyt olisi vieläkin elossa - molemmilla puolilla.
Esimerkki: tämän sunnuntain HS. Laaja 911-juttusarja. Uskokoon ken voi. Atta vei muka koneeseen pippurisumuttimen, linkkuveitsen ja paikannuslaitteen. Hän oli erityistarkkailussa, mutta viranomaiset olivat niin keskittyneitä mahdolliseen pommiin matkalaukussa, etteivät huomanneet käsimatkatavaroissa olleita aseita!!! Kirjoittajaa ei häiritse se ollenkaan että useamman tuntien tapahtumien aikana on kuin Yhdysvalloilla ei olisi lainkaan ilmapuolustusta. Koneet lentävät missä ja miten haluavat eikä kukaan häiritse tai puutu asiaan. Samoin kännykkäpuheluissa kuuluvat selvästi kaikki koneiden tapahtumat. Tiedetään tarkasti kuka ohjasi konetta ja kuinka terroristi heilutti konetta estääkseen sankarimatkustajia pääsemästä ohjaamoon, jne... ("Let's roll!" on muuten hieno oivallus joltain ammattikäsikirjoittajalta, tarkkaan mietitty iskulause).
Ja tämäkö on laatulehti?!
Summa summarum... Olemme täydellisen aivopesun ja manipuloinnin uhreja halusimmepa tai emme.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Orwell 1984.
kun synnyin: Hymyilin
1984: Hymyilin.
2006: Lopetin hymyilemisen
"Totuus on sen etsinnässä"
Olemme tulleet aikaan josta on enää lyhyt matka totalitääriseen kaaokseen tai muutokseen.
Kuten joku sanoi...olemme jo III maailmansodassa.
Vielä on mahdolisuus estää sen leviäminen.
Uskon että mediat - EU tekee sitä välinpitämättömyyttään, kun antaa USA:n taappaa viattomia = ei halua sotaan USA.n kanssa.
EU ei toimi - ei se ole valtio eikä mikään, enkä minä ainakaan sano sitä kotimaakseni. Kuten en enää sano Suomeakaan.
Se ei sillion eroa Natsi-Saksasta, kun se antaa viattomien kuolla....Se ei ole EU jota minä halusin tai äänestin.
Yrityykset ovat uudet kuninkaat.
Valtiopäämiehet mniiden hyötyjiä ja kestittyjä.
CORPORTISM = FACISM - Age of Corportism...
Internet on ihmiskunnalle kuin taivaanlahja. Olen kauhulla odottanut sitä päivää, jolloin saamme lukea lehdistä, että EU:n ministerit ovat yhteistyössä USA:n viranomaisten kanssa päättäneet rajoittaa kansalaisten vapaata mielipiteen- ja maailmankatsomuksenilmaisua netissä esim. siten, että nettiyhteyksien kuukausihinnat nostetaan tollaseen about 3000 euroa / kk, ja nettikahviloiden tuntitaksaksi määrätään 500 euroa / tunti. Pakollista olisi tietenkin ostaa nettiaikaa aina vaikkapa viideksi tunniksi kerrallaan, toisin sanoen olisi pulitettava 2500 euroa, ennen kuin saa edes netin auki.
Pienituloiset, työttömät ja eläkeläiset eivät siis enää käytännöllisesti katsoen voisi käyttää nettiä. Tämän varmistamiseksi kirjastoihinkin tietysti täytyisi laittaa viissatasen tuntitaksat.
Toinen kauhuskenaario olisi se, että nettiä saa käyttää vain sellainen, joka on käynyt pollarilaitoksella allekirjoittamassa juhlallisen valan, ettei hän kirjoita mitään valtavirtamediasta poikkeavia mielipiteitä, tai muuten hän joutuu vankilaan, kuten Kiinassa viskataan vuosikausiksi tyrmään toisinajattelijoita, jotka levittävät hallituksen linjasta poikkeavia mielipiteitään netissä.
Kolmas vaihtoehtoinen näkymä on sitten se, että koko Internet suljetaan kaikkialta koko planeetalla Maailmanhallituksen eli EU:n ja USA:n yhteisellä päätöksellä. Kerrasta poikki ja pinoon vaan, he sanoisivat, ja sitten valtavirtamedia kävisi innokkaana lainaamassa kaikki mahdolliset satukirjat kirjastoista ja kopioisi H. C. Andersenin ja Grimmin Veljesten koko tuotannon edustamaan maailmalla tapahtuvia tosiasioita.
Kyll maar toi Lumikki ja seitsemän kääpiötä, jotka tottelevat Afganistanin Toraboravuorilla telttailevaa Tuhkimoa, ovat Hannu Hanhen menettämän kuusilehtisen apilan kanssa sitten niin realistisia otuksia, kun niiden niskaan saadaan laittaa syyt vaikkapa Kuulentohuijausten epäonnistumisista, jolloinka NASA pääsee kuin piski veräjästä. Nielkää tää tai muuten Hesari ilkkuu teitä antisemitisteiksi tai rahanahneiksi petkuttajiksi tai muuten vaan tärähtäneiksi.
Äläpäs nyt antti tommosta taas kirjoittele. Ottakaas Sinä ja die Weisse Rose joku punainen pilleri poskeenne, pukekaa kardinaalikaavut päällenne ja menkää pitämään jotain torikokousta.
Summa summarum... Olemme täydellisen aivopesun ja manipuloinnin uhreja halusimmepa tai emme.
--
Se on täysin teidän henkilökohtainen ongelmanne.
...että sinua aivopestään? Olet tavattoman onnellisesa asemassa.
Tieto lisää tuskaa...