ARKKI

Ateistit ovat tällä palstalle yrittäneet kristisoida Raamatun tarinaa Nooasta yrittäen väkisin etsiä 'mahdottomuuksia' tai 'ristiriitoja'. Tähän kertomukseen, kuten muihinkaan Raamatun TOSIIN tarinoihin ei sisälly mitään ristiriitoja! Meidän täytyy ainoastaan päästä ennakkoluuloistamme eroon ja käyttää järkeä, jotta MYTOLOGISET FAKTAT tulevat selväksi.

Ensinnäkin Nooan ei tarvinnut ottaa kaikkia nykyisin ihmisen luokittelemia lajeja, koska Nooan aikaan lajeja oli paljon vähemmän. Nooa otti siis vain BARAMIT, joista nykyiset lajit ovat RAPPEUTUMISLAJIUTUNEET. Rappeutumislajiutuminen on tieteellinen fakta, järkikin sanoo että mutaatiot ovat aina haitallisia.

Miten dinosaurukset sitten mahtuivat arkkiin? Helposti, munat eivät vie paljon tilaa eikä niitä tarvitse ruokkia.

Näin siis huomaamme että kaikki ateistien esittämä raamattukritiikki johtuu vain puutteellisesta tiedosta tai älykkyydestä. Luopukaa harhoistanne ja hyväksykää RAAMATULLINEN TOTUUS ja MYTOLOGISET FAKTAT.
18815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Hyvä trolli..
Tämä maailman peittänyt vesitulva, oli luultavammin vain jonkin tietyn alueen kattanut suurempi tulva (kenties tsunami?) ja koska muusta maailmasta ei paljon mitään tiedetty, oletettiin koko maailman hukkuneen... Jos koko juttua nyt koskaan tapahtuikaan :P

Äänestä

Kiitos, sunnuntai vaikuttaa taas piirun verran iloisemmalta. Kyllä nauru on hyvää lääkettä vaivaan kuin vaivaan.

Äänestä

Muna selitys on hyvä mutta sperma selitys on vielä parempi, koska useimmat lajit eivät muni.

Eli Nooa perheineen veivasit tuhansien eläimien spermat purkkeihin ja koska he myöhemmin vannoivat että siitä ei sitten koskaan enää puhuta, niin koko tarinan yksityskohdat ovat jääneet hieman epäselviksi.

Äänestä

pitää olla tyytyväinen siitä, että aina välillä nämä huuruiset idiootit ryömivät tänne palstoille tekemään ihan itse itsestään pellejä. Säästyy muilta asian selväksi tekeminen.

Äänestä
  • Ad Hominem on jälleen ainut argumentti, jolla ateistit yrittävät kumota MYTOLOGISIA FAKTOJA.

    Äänestä

  • uskistrolli kirjoitti:

    Ad Hominem on jälleen ainut argumentti, jolla ateistit yrittävät kumota MYTOLOGISIA FAKTOJA.

    Sinua ja "faktojasi" kun ei ikinä tule ottamaan vakavasti muut kuin samanlaiset päänsä pehmentäneet.

    Äänestä

  • Huhhahhei kirjoitti:

    Sinua ja "faktojasi" kun ei ikinä tule ottamaan vakavasti muut kuin samanlaiset päänsä pehmentäneet.

    'Sinua ja "faktojasi" kun ei ikinä tule ottamaan vakavasti muut kuin samanlaiset päänsä pehmentäneet.'

    Ad hominem.

    Äänestä

  • uskistrolli kirjoitti:

    'Sinua ja "faktojasi" kun ei ikinä tule ottamaan vakavasti muut kuin samanlaiset päänsä pehmentäneet.'

    Ad hominem.

    sanoin, työnnä ad hominemisi sinne, minne päivä ei kuunaan paista. Se ei muuta asiaa miksikään. Olet pölvästi ja sellaisena pysyt.

    Äänestä

  • Huhhahhei kirjoitti:

    sanoin, työnnä ad hominemisi sinne, minne päivä ei kuunaan paista. Se ei muuta asiaa miksikään. Olet pölvästi ja sellaisena pysyt.

    Minä olen pitänyt sitä atte-hunsvottina, joka leikkii pilailumielessä uskista. Kuten nikki antaa ymmärtää. Eli, että olisi trolli.

    No, kukapa näistä tietäisi? Jutut ovat ainakin aivan käsittämättömiä:D

    Äänestä

  • Huhhahhei kirjoitti:

    sanoin, työnnä ad hominemisi sinne, minne päivä ei kuunaan paista. Se ei muuta asiaa miksikään. Olet pölvästi ja sellaisena pysyt.

    Ateistien argumentit ovat nähtävästi loppuneet, joten asia on tulkittava niin, että ateistit eivät pysty kumoamaan Raamatun mytologisia totuuksia. Näin ollen Raamattu on jälleen todistettu 100% totuudeksi.

    Äänestä

  • Kukaan ei tiedä ovatko Kreikan mytologiat faktoja. Sen sijaan miljoonat tai jopa miljardit ihmiset tietävät Raamatun mytologian olevan faktaa.

    Äänestä

  • uskistrolli kirjoitti:

    Kukaan ei tiedä ovatko Kreikan mytologiat faktoja. Sen sijaan miljoonat tai jopa miljardit ihmiset tietävät Raamatun mytologian olevan faktaa.

    jos raamatun jorinat olisivat faktaa, niin silloin ne eivät olisi mytologiaa.

    Mytologinen fakta on yhtä pehmeä käsite kuin pääsi sisältö:D

    Äänestä

Oletkos nyt siinä...! Dinosaurukset olivat kuolleet sukupuuttoon jo aika päiviä sitten ennen Nooan Arkin tapahtumien aikaa.

Minua kiinnostaisi myös kuulla selitys MITEN herra Nooa nuo elukat Arkkiinsa metsästi. Olivatko ne jumalallisesta voimasta äkisti muuttuneet kesyiksi, eivätkä siis panneet Nooalle hanttiin kun hän liekaansa heihin viritteli ja talutteli heitä Arkkiinsa? Entä asuttivatko sellaisetkin eläimet, joita ei enää nykypäivinä noilla seuduilla näe, herra Nooan asuinseutuja vai joutuiko Nooan matkustelemaan paljonkin hankkiakseen Arkkiin sellaisenkin eläimen, kuten vaikkapa kenguru?

Äänestä
  • Katastrofin uhatessa eläimet hakautuvat suojaan, tässä tapauksessa Nooan arkkiin. Nooa oli jo niin vanha -monta sataa vuotta- että hänelle oli kehittynyt meistä käsittämättömältä tuntuva taito organisoida asioita. Eläinten arkkiin laittaminen oli Nooalle pikku juttu.

    Äänestä

  • uskistrolli kirjoitti:

    Katastrofin uhatessa eläimet hakautuvat suojaan, tässä tapauksessa Nooan arkkiin. Nooa oli jo niin vanha -monta sataa vuotta- että hänelle oli kehittynyt meistä käsittämättömältä tuntuva taito organisoida asioita. Eläinten arkkiin laittaminen oli Nooalle pikku juttu.

    sitten selvisi siitä kaikesta eläinten ryysiksestä?

    Kun kerran kaikki halusivat turvaan? Mitäs syntiä muuten ne muut eläimet olivat jumalalle tehneet, kun ne hukutettiin? Minä luulin, että vain ihminen osaa tehdä syntiä, mutta kait sitä sitten aikojen alussa on ollut eläinten orgioitakin ja muita elukkabileitä. Kun jumala ne kerran tappoi ihmiskunnan kanssa samaan akvaarioon.

    Sinä olet hauska trolli:D

    Äänestä

  • peri(n)uskoton kirjoitti:

    'Mitäs syntiä muuten ne muut eläimet olivat jumalalle tehneet, kun ne hukutettiin?'

    Eläimet ovat syntisiä perkeleitä. Heti luomiskertomuksessa esiintyy kavala käärme. Ihmisten täytyy pitää eläimet kurissa ja jokaisen kristityn velvollisuus on metsästää pahoja eläimiä, kuten kettuja ja susia. Ja eläimet ovat VAIN ELÄIMIÄ.

    Äänestä

  • uskistrolli kirjoitti:

    Katastrofin uhatessa eläimet hakautuvat suojaan, tässä tapauksessa Nooan arkkiin. Nooa oli jo niin vanha -monta sataa vuotta- että hänelle oli kehittynyt meistä käsittämättömältä tuntuva taito organisoida asioita. Eläinten arkkiin laittaminen oli Nooalle pikku juttu.

    sinä et usko tuohon satuun itsekään... että eläimet olisivat paniikissa juosseet nooan arkkiin! eläimet tosin usein aavistavat uhan, mutta eivät ne rankkasateista piittaa. eikä eläimillä todellakaan ole taipumus vaaran niitä uhatessa juosta laivaan, vaan jonnekin muualle, jossa ne kokevat olevansa turvassa. JOS ne olisivat haistaneet rankkasateet, ne olisivat taatusti kavunneet korkeimmille vuorille. eläimet ovat kautta aikain vältelleet ihmistä, tiedätkö miksi? koska ihminen metsästää niitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskistrolli kirjoitti:

Ateistit ovat tällä palstalle yrittäneet kristisoida Raamatun tarinaa Nooasta yrittäen väkisin etsiä 'mahdottomuuksia' tai 'ristiriitoja'. Tähän kertomukseen, kuten muihinkaan Raamatun TOSIIN tarinoihin ei sisälly mitään ristiriitoja! Meidän täytyy ainoastaan päästä ennakkoluuloistamme eroon ja käyttää järkeä, jotta MYTOLOGISET FAKTAT tulevat selväksi.

Ensinnäkin Nooan ei tarvinnut ottaa kaikkia nykyisin ihmisen luokittelemia lajeja, koska Nooan aikaan lajeja oli paljon vähemmän. Nooa otti siis vain BARAMIT, joista nykyiset lajit ovat RAPPEUTUMISLAJIUTUNEET. Rappeutumislajiutuminen on tieteellinen fakta, järkikin sanoo että mutaatiot ovat aina haitallisia.

Miten dinosaurukset sitten mahtuivat arkkiin? Helposti, munat eivät vie paljon tilaa eikä niitä tarvitse ruokkia.

Näin siis huomaamme että kaikki ateistien esittämä raamattukritiikki johtuu vain puutteellisesta tiedosta tai älykkyydestä. Luopukaa harhoistanne ja hyväksykää RAAMATULLINEN TOTUUS ja MYTOLOGISET FAKTAT.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu