Oletetaan, että Jumala on luonut maailman. Miksi on niin vaarallista, että ihminen käyttäisi omaan järkeään ja yrittäisi oppia ympärillä olevasta maailmasta? Miksi on vaarallista, että ihminen yrittää tutustua maailmansa tarjoamiin todisteisiin? Suuttuuko Jumala? Jos suuttuu, niin miksi? Eikö järki ole hienointa, mitä maailmaan on luotu ja ainoa asia, mistä Jumalan voisi olettaa suuttuvan on se, että ihminen jättäisi järkensä käyttämättä.
Eli toisin sanoen, pitääkö ihmisen uskoa 3-4 tuhatta vuotta vanhoihin tarinoihin, jotka ihminen on kirjoittanut vai yrittääkkö etsiä vastauksia omasta ajastaan?
Eli toisin sanoen, pitääkö ihmisen uskoa 3-4 tuhatta vuotta vanhoihin tarinoihin, jotka ihminen on kirjoittanut vai yrittääkkö etsiä vastauksia omasta ajastaan?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei suutu, ei puutu, katselee vain ihmisen kärsimystä, jos puhutaan ihmisten kirjoittamasta opuksesta nimeltä raamattu.
Jumala tai miksi halutaankaan mainita on salaisuus ja aivan toisenlainen systeemi kuin yleisesti oletetaan, ei kai kukaan ajatteleva ihminen voi yleistäen ajatella ihmiskunnan traditoiden (uskonnot) jotka ovat tehty ja kehtitetty suurelle yleisölle ihmisten toimesta olevan totuus asiasta joka on suurin salaisuus olemassaolossa oleville.
Totuutta tässä asiassa on turha etsiä tieteen keinoin, siis aivan turhaa, tiede ei koskaan voi vastaa siihen, samoin uskonnot, sillä poikkeuksella tosin, että uskonnoissa on hieman sitä ideaa millä asioita voidaan tavoittaa, mutta vain osaksi ja kaukaa haettuna.
Jumala tai miksi halutaankaan kutsua on---> kokonaisvaltaisen inhimillisen tiedon, kokemuksen, intuition, järjen ja 'ei inhimillisen' tiedon (avautuu vasta inhimillisen tiedon tarpeen täytyttä/jälkeen) yhteen nivoutvan ja sulautuvan kokonaisuuden tavoitettavissa nano sekunniksi tajuttavaksi ihmisen näkökulmasta, vain pyhimmille, puhtaimmille etsijöille, näitä yksinäisiä maailmassa on kourallinen,,, ei miljardeja.