Miksi? Kuinka Sinulle opetettiin hälytysajoneuvojen väistäminen ja esteetön kulkeminen? TLL 6 § 1 mom.
Liikennettä katsoessa tulee mieleen, että olisi opetettu se, että jäädään tahallaan tien tukoksi, jos itsellä on punainen valo!
Mehän saamme ja pitää ajaa jopa punaisia päin, jos emme voi muutoin häly-hälyä väistä ja heti!
Kerro omasta opetuksestasi ja kokemuksistasi!
kuljettajat+hälytysajoneuvo?punainen valo =
14
3778
Vastaukset
- Tiituska.
Minä en oikein ymmärtänyt tuota, että kuinka siinä tukkona olisi? Pääseehän se siitä vastaantulevien kaistalta sitten näppärästi ohi. Tietysti jos on vasta tulossa valoihin ja hälytysajoneuvo takana niin pitäähän sitä silloin mennä mahdollisimman reunaan ja pysähtyä vaikka ennen risteysaluetta, jos siellä ei ole niin paljon tilaa, mutta jos on jo pysähtyneenä, niin ei kai sitä tarvitse keskelle risteystä sitä varten ajaa?
Tähän aiheeseen liittyen voisin kertoa, mitä kerran näin, mkä sai minut ajattelemaan. Ambulanssi oli menossa taajamassa, jossa todella ahtaat tiet, ei todellakaan mitenkään liikaa tilaa. Edessä meni henkilöauto peräkärryn kanssa. Jäin oikein seuraamaan, että mitenköhän tuossa käy. Henkilöauton kuljettaja tuli sitten kohtaan, jossa pyörätiellä ei ollut juurikaan liikennettä. Ajoi sitten pyörätielle koko auton kärryineen. Mielestäni todella kekseliäästi tehty, itselleni ei olisi varmasti tullut mieleen. Ja erittäin näppärästi tuo ambulanssi pääsi siitä ohi. - jotain.
puhuttiin, mutta käytännössä en joutunut/päässyt testaamaan. Enkä vieläkään, vaikka kortti on ollut jo monta kuukautta. Kaverin kanssa mietittiinkin, että ojaan varmaan ajettaisiin, jos tällainen tapahtuma tulisi kohdalle.. Näin alkuvaiheessa en tunne kyllä olevani kovinkaan nopeaälyinen ratissa, ikävä kyllä :/
- poliisin ansaa
Punaisia vasten saa ajaa vain jos hälytysajoneuvo antaa myös äänimerkkejä. Jos poliisiauto pysähtyy taaksenne vain sininen vilkku päällä, niin missään tapauksessa älkää ajako vasten punaisia. Voipi tulla kalliiksi.
- vaativa
tilanne on mm.juurihälytysajoneuvon vistäminen.
Esim.Helsingin keskustassa näkee usin tilanteita joita ei pitäisi syntyä lainkaan.
Hälytysajoneuvoa aletaan väistämään turhaan tai väärin. Mm. raitiovanujen kikoille tukkeeksi ei pidä väistää. Kyllä hälytysajossa oleva viranomainen osaa sieltä kiskojen kautta koukata. Liikennettä täytyy opetella katsomaan kokonaisvaltaisesti.
On aivan höpö höpö juttuja että sakot tulee jos väistää punaisiapäin ja hälytyajon. ei ole vilkut ja sireeni päällä.
Taajamassa usein vältetään sireenin päälläpitoa,
yöaikaan ja sairaaloiden lähettyvillä sireenin ulvottaminen tuottaa usein kohtuutonta haittaa alueen asukkaille.- tyhmyytesi
Väität ettei tule sakkoja, jos väärin väistää vasten punaisia.
Ensinnäkin lainsäädäntö on selvä, se tekee eron valomerkkejä antavan hälytysajoneuvon ja valo- ja äänimerkkejä antavan hälytysajoneuvon välillä. Jos on vain valomerkit on annettava esteetön kulku. Jos on sirra myös, niin saa käyttää omaa harkintaa myös liikennesääntöjen rikkomisen osalta. Säännöt ovat lähes samat kuin hälytysajoneuvon kuljettajalla. Jos on vain valot, ei saa rikkoa liikennesääntöjä, ei ajaa ylinopeutta, ei ajaa päin punaisia. Jos on molemmat, niin kuljettajalla on vapaa harkinta, toki edelleen vastuu päätöksistään. Jos ajaa toisen päälle, niin tod. näk. on syyllinen. Mitä tulee poliisin toimintaan sekä
1) kuinka röyhkeästi ja sääntöjä rikkoen he itse ajavat pelkästään valot päällä
2) kuinka he naruttavat ja sakottavat tyhmiä autoilijoita, jotka eivät tätä eroa tunne
Niin enpä viitsi tällä palstalla ryhtyä enempää suutani soittamaan. Jos olet median edustaja ja haluat dokumentteja kirjoittaaksesi asiasta yleisölle, niin sitten on toinen juttu. - lue uudestaan
tyhmyytesi kirjoitti:
Väität ettei tule sakkoja, jos väärin väistää vasten punaisia.
Ensinnäkin lainsäädäntö on selvä, se tekee eron valomerkkejä antavan hälytysajoneuvon ja valo- ja äänimerkkejä antavan hälytysajoneuvon välillä. Jos on vain valomerkit on annettava esteetön kulku. Jos on sirra myös, niin saa käyttää omaa harkintaa myös liikennesääntöjen rikkomisen osalta. Säännöt ovat lähes samat kuin hälytysajoneuvon kuljettajalla. Jos on vain valot, ei saa rikkoa liikennesääntöjä, ei ajaa ylinopeutta, ei ajaa päin punaisia. Jos on molemmat, niin kuljettajalla on vapaa harkinta, toki edelleen vastuu päätöksistään. Jos ajaa toisen päälle, niin tod. näk. on syyllinen. Mitä tulee poliisin toimintaan sekä
1) kuinka röyhkeästi ja sääntöjä rikkoen he itse ajavat pelkästään valot päällä
2) kuinka he naruttavat ja sakottavat tyhmiä autoilijoita, jotka eivät tätä eroa tunne
Niin enpä viitsi tällä palstalla ryhtyä enempää suutani soittamaan. Jos olet median edustaja ja haluat dokumentteja kirjoittaaksesi asiasta yleisölle, niin sitten on toinen juttu.ne parisenkymmentä eri pykälää, jotka kertovat eri yhteyksissä eri ajoneuvoryhmien, kuten
- liikenteen valvojan
- liikenteen ohjaajan
- poliisin
- hälytysajoneuvon, tai
- kiireellisessä tehtävässä olevan
hälytysajoneuvon (vilkut ja sireenit) ja siten
myös niiden yhdistelmien osalta oikeuksista ja
eri vapauksista eri tilanteissa!
Esim: Hälytysajoneuvo siniset valot päällä ollessaan saa ajaa eri tavoin, kuin muut!
TLL 23 myös vaatii, että muut ovat erityisen varovaisia tässä tapauksessa (ei siis sireeniä) jne. jne. jne eri kohdissaan ja eri ryhmille!
Voi sinua onnetonta!
Laki määrää antamaan esteettömän kulun kiireellisessä tehtävässä ajavalle ja se tarkoittaa myös liikenteenohjauslaitteella annetusta punaisesta valosta huolimatta. Katso se TLL 6 § 1 mom., näin aluksi, torvi! - lukutaitoinen.
lue uudestaan kirjoitti:
ne parisenkymmentä eri pykälää, jotka kertovat eri yhteyksissä eri ajoneuvoryhmien, kuten
- liikenteen valvojan
- liikenteen ohjaajan
- poliisin
- hälytysajoneuvon, tai
- kiireellisessä tehtävässä olevan
hälytysajoneuvon (vilkut ja sireenit) ja siten
myös niiden yhdistelmien osalta oikeuksista ja
eri vapauksista eri tilanteissa!
Esim: Hälytysajoneuvo siniset valot päällä ollessaan saa ajaa eri tavoin, kuin muut!
TLL 23 myös vaatii, että muut ovat erityisen varovaisia tässä tapauksessa (ei siis sireeniä) jne. jne. jne eri kohdissaan ja eri ryhmille!
Voi sinua onnetonta!
Laki määrää antamaan esteettömän kulun kiireellisessä tehtävässä ajavalle ja se tarkoittaa myös liikenteenohjauslaitteella annetusta punaisesta valosta huolimatta. Katso se TLL 6 § 1 mom., näin aluksi, torvi!"Katso se TLL 6 § 1 mom., näin aluksi, torvi!"
Katsoin. Siellä lukee, että säädettyjä valo- JA äänimerkkejä...
Tiedän myös kokemuksesta. Olen nähnyt kun tuttuni väisti takaa vilkut päällä tulevaa poliisiautoa ajamalla päin punaista risteysalueelle. Poliisit ajoivat ohi, hoitivat hommansa ja sen jälkeen pysäyttivät takaa tulevan tuttuni sakotettavaksi päin punaista ajamisesta. Ei auttaneet mitkään selitykset, "heillähän oli vain vilkut päällä"
Niin että ennen kuin alat kouluttamaan muita, selvitä asia itsellesi. - kaunis sinulle
lukutaitoinen. kirjoitti:
"Katso se TLL 6 § 1 mom., näin aluksi, torvi!"
Katsoin. Siellä lukee, että säädettyjä valo- JA äänimerkkejä...
Tiedän myös kokemuksesta. Olen nähnyt kun tuttuni väisti takaa vilkut päällä tulevaa poliisiautoa ajamalla päin punaista risteysalueelle. Poliisit ajoivat ohi, hoitivat hommansa ja sen jälkeen pysäyttivät takaa tulevan tuttuni sakotettavaksi päin punaista ajamisesta. Ei auttaneet mitkään selitykset, "heillähän oli vain vilkut päällä"
Niin että ennen kuin alat kouluttamaan muita, selvitä asia itsellesi.Onneksi löytyy sinunkaltaisiasi, jotka tietävät asioista ja tarvittaessa myös kertovat tietonsa. Komeasti iskit suoraan naulan kantaan.
- nähnyt
mutta näin myös eräässä kaupungissa seuraavan tilanteen:
ambulanssit ilmoittivat jo kaukaa tulostaan ja jonossa olevat autot jokainen vuorollaan eripuolelle katua,tai siinä kaistalla, ensimmäinen meni oikeaan kaistaan pois tieltä,myös seuraava,sitten menevät menivät toiselle puolelle.. eli siis tilaa ei kyllä jäänyt. seurasin tilannetta ja minuakin jopa turhautti,kun kalliita minuutteja menee hukkaan. mutta. tilaa oli tietysti vähän, mutta onko jotain erityistä sääntöä hälytysajoneuvojen väistämiseen, mennään sinne minne jonon ensimmäinen ym? tietysti tilanteita ja paikkoja on erilaisia, eli maalaisjärkeäkin saa käyttää tilanteen mukaan. mutta mitään yhteistä sopimusta?- santushkka
väistämis velvollisuuden ei kukaan poista vaikka ei olis sirrat päällä 1. mutta pikku seikka siinä on että vastan tleva myö VÄISTÄMISVELVOLLINEN koska, hän näkee sen tulevan hälyajneuvon paremmin aikaisemmin ja voi parempi arvioida tilanneta.
- TLA__________
santushkka kirjoitti:
väistämis velvollisuuden ei kukaan poista vaikka ei olis sirrat päällä 1. mutta pikku seikka siinä on että vastan tleva myö VÄISTÄMISVELVOLLINEN koska, hän näkee sen tulevan hälyajneuvon paremmin aikaisemmin ja voi parempi arvioida tilanneta.
Lue lakiteksti.
Ei joudu väistämään, jos ei ole sirrat päällä. Lue www.finlex.fi
- juuri kortin saanut
Jos jollekin on vielä epäselvää kuinka väistää hälytysajoneuvoja, kannattaa katsoa seuraava sivusto läpi:
http://www.tapaturva.fi/halytysajoneuvon-vaistaminen/
Itselleni ei autokoulussa opetettu kyseisestä asiasta oikein mitään, eikä liikenteessäkään vielä ole sattunut moista tilannetta omalle kohdalle. Tuo Tapaturva OY:n sivusto valaisee kummasti kuinka pitäisi käyttäytyä, jos siniset valot sattuvat välkkymään omassa taustapeilissä.- Näsävee
Tässä myös ohjeita hälytysajoneuvon kuljettajille.
http://www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/2BFCBFE52E368CD9C2256D170028DB5A/$file/halytysajo.pdf
Minulle kävi autokoulussa C-ajotunnilla niin, että paloauto tuli vilkut päällä ja sireenit ulvoen takaa ja minulle paloi punainen valo. Olin ainoana kääntymässä oikealle valoista, suoraan ja vasemmalle menevillä kaistoilla oli autoja.
Huomasin paloauton noin 100 metriä takanani tulevan kohti ja sanoin ajo-opettajalle siitä, hän sanoi että "voit ajaa punaisia päin, mutta hitaasti ja varovasti". Katsoin tarkasti ettei ketään tullut mistään ja lähdin kääntymään oikealle minne olin menossakin, ja paloauto meni minun valoihin jättämästäni aukosta suoraan.
Kaikenkaikkiaan jäi onnistunut tunne, muut jäivät paikoilleen valoihin, mutta nämä tilanteet tulevat niin äkkiä että kaikki vain eivät osaa niihin varautua. Minulla oli onneksi ajo-opettaja vieressäni :) Parhaansa mukaan jokainen tietenkin antaa tietä.
Tärkeintähän on kuitenkin ettei lisävahinkoja (onnettomuuksia) synny, joten pitäkäähän sekin mielessänne kun väistelette hälytysajoneuvoja.
"Let's be careful out there"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1632571Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2051198Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131111Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299933- 101912
- 66878
- 62855
- 53851
- 46849