Haluan kloonaantua

Jos minä haluan kloonin itsestäni niin helvettiäkös se kenellekään muulle kuuluu. Minähän sen maksan ja elätän. Kunhan saan sen ensin tehtyä niin tuskinpa yhteiskunta vauvaa hengiltäkään ottaa. Hinnat ovat tällä hetkellä aika korkeat mutta eivätköhän tekniikan kehittyessä tuosta putoa aika lailla alaspäin.

Turha muuten yhteiskuntien tehdä lakeja tms. temppuja kloonausta estääkseen. Niin kauan kun on ihmiskunta ollut pystyssä on ollut voimassa seuraava ns. laki.

KUN ON TEKNIIKASSA KYKY TEHDÄ JOKU ASIA NIIN SE TEHDÄÄN HUOLIMATTA MISTÄÄN ETIIKASTA.

Kun rahaa löytyy niin kyllä kloonikin järjestyy. Tämä on vissi.
4168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oletkos huomannut että sulla olisi siellä housuissa tekniikkaa omasta takaa tökätä alulle ihan oma puoliklooni, eikä se perisi aivan kaikkia nettikujeitakaan...

Äänestä

Kloonaamalla syntyy identtinen kaksoiskappale alkuperäisestä,joten henkisetkin ominaisuudetkin pitäisivät olla täsmälleen samanlaisia.Tarkoitan henkisillä ominaisuuksilla sellaisia ominaisuuksia ja kykyjä,jotka eivät johdu kasvatuksesta,koulutuksesta yms.Useimmilla ihmisillä on esimerkiksi jonkinlaista synnynnäistä lahjakkuutta.

Klooneja tutkimalla tullaan havaitsemaan,kuten on havaittu identtisten kaksostenkin kohdalla,että luonteen laadultaan ja muilta henkisiltä ominaisuuksiltaan klooni/alkuper.poikkeavat toisistaan.Ihmisklooni on mielestäni ehdottomasti tehtävä ja jos ei mistään muusta syystä niin edellämainitusta.

Äänestä
  • ...koska itsehän tunnustit identtisten kaksosten jo olevan niitä klooneja, joten tässä nyt ei ole paljon todistettavaa.
    Ihmisen psyyke kehittyy myös tunnekokemusten kautta ja esim muisti remppaa vaikkapa traumoissa, joten aika turha heittää klooneja tähän tapahtumisen virtaan, he ovat erilaisine kokemuksineen vain erileisia juuri kokemusten ainutkertaisyuuden vuoksi.

    Äänestä

  • oi oi kirjoitti:

    ...koska itsehän tunnustit identtisten kaksosten jo olevan niitä klooneja, joten tässä nyt ei ole paljon todistettavaa.
    Ihmisen psyyke kehittyy myös tunnekokemusten kautta ja esim muisti remppaa vaikkapa traumoissa, joten aika turha heittää klooneja tähän tapahtumisen virtaan, he ovat erilaisine kokemuksineen vain erileisia juuri kokemusten ainutkertaisyuuden vuoksi.

    ...puhu pinnallisesta psyykestä.
    Lahjakkuus,esimerkiksi taiteellinen ei ole opittavissa.Kykyä esimerkiksi piirtää tai maalata voi kyllä parantaa,mutta varsinainen lahjakkuus on kokonaan eri asia ja se on ehdottomasti synnynnäinen ominaisuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Latva-Lahon Ajattelija kirjoitti:

Jos minä haluan kloonin itsestäni niin helvettiäkös se kenellekään muulle kuuluu. Minähän sen maksan ja elätän. Kunhan saan sen ensin tehtyä niin tuskinpa yhteiskunta vauvaa hengiltäkään ottaa. Hinnat ovat tällä hetkellä aika korkeat mutta eivätköhän tekniikan kehittyessä tuosta putoa aika lailla alaspäin.

Turha muuten yhteiskuntien tehdä lakeja tms. temppuja kloonausta estääkseen. Niin kauan kun on ihmiskunta ollut pystyssä on ollut voimassa seuraava ns. laki.

KUN ON TEKNIIKASSA KYKY TEHDÄ JOKU ASIA NIIN SE TEHDÄÄN HUOLIMATTA MISTÄÄN ETIIKASTA.

Kun rahaa löytyy niin kyllä kloonikin järjestyy. Tämä on vissi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu