JT:t ja adventistit

Jehovan todistajat on suoraan amerikkalaisen Second Advent -liikkeen (alla Toinen Adventti) jälkeläinen eli siis adventistisen kristillisen perinteen lahko. Käytännössä katsoen kaikki Russellin opetukset oli kopioitu suoraan Nelson Barbourilta, joka oli Toisen Adventin kannattaja. Vuotta 1914 koskevaa opetusta vaivaavat ongelmat, joista Brooklyn yrittää kasvojaan ja auktoriteettiperustaansa menettämättä irrottautua, omaavat suoran yhteyden Barbourin vääriin ajanlaskemuksellisiin spekulointeihin.

Koko Toinen Adventtiliike sai alkunsa baptistisaarnaaja William Milleristä, joka ennusti Jeesuksen toisen tulemisen tapahtuvan 1844. Tämän ongelman ratkaisivat Seitsemännen päivän adventistit ja Toiset Adventistit, joiksi Barbour voidaan katsoa (sittemmin myös Russell ja lopulta Jt:t), hieman eritavoin. Koska Millerin vuotta 1844 koskenut ennustus ei toteutunut, Seitsemännen päivän adventistit profeettansa Ellen Whiten johdolla väittivät, että Jeesus oli todella tuolloin tullut näkymättömissä taivaalliseen temppeliinsä. Varsin vaikeaa kiistää.

Nelson Barbour väitti toisaalta, että Miller oli tehnyt laskuvirheen ja että oikea päivämäärä oli 1874, eikä 1844. Sitten kun vuosi 1874:kään ei tuonut toivottua tulosta, Barbour otti oppipoikansa Russellin kanssa mallia Ellen Whiten Seitsemännen päivän adventisteilta ja väitti Jeesuksen tulleen takaisin näkymättömissä ja että hän tulisi näkyvästi vuonna 1914. Kun tällöinkään odotettu ei tapahtunut, vanhat tekosyyt kaivettiin esille ja sovellettiin vuoteen 1914 Raamatun tutkijoiden ja sittemmin heidän päähaaransa Jehovan todistajien keskuudessa. Jälleen Jeesus oli tullut - näkymättömissä.

Se mitä haluan sanoa, on se, että Jehovan todistajien teologia nojautuu hyvin vahvoihin juurin milleriläiseen adventistiseen perinteeseen Barbourin ja Russellin välityksellä. Ja juuri vuosi 1914 siihen liittyvine uskonkäsityksineen sitoo nykyiset Jehovan todistajat tähän Toiseen Adventti -liikkeeseen 1800-luvun Yhdysvalloissa. Nyt kun sukupolviopetus on muutettu, vuosi 1914 on mukana vain kahdesta syystä: Jeesus aloitti hallintonsa näkymättömissä, tarkasti uskonnot ja valitsi Raamatun tutkijat ja sittemmin Jt:t ''uskolliseksi ja ymmärtäväiseksi orjakseen'' eli a) Jeesuksen hallinto ja lopunajat alkoivat ja b) järjestön auktoriteettipohja vaatii vuoden 1914 säilyttämistä.
8149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

on valehdeltu toisinpäin,että adventistit polveutuvat "Jehovista",mistäs tämä sitten,vaiko pelkkää panettelua?

Äänestä
  • Aihe ei kuulu teiltä kummaltakaan tälle palstalle!

    Äänestä

  • asiatonta kirjoitti:

    Aihe ei kuulu teiltä kummaltakaan tälle palstalle!

    Adventismista on poikinut harhaoppeja historiassa, ennen ja vähän aikaa sitten.

    Äänestä

  • tämä on totta kirjoitti:

    Adventismista on poikinut harhaoppeja historiassa, ennen ja vähän aikaa sitten.

    teoista Jumalan edessä. Onko sinulla Jeesuksen armo ja rakkaus jokapäiväisessä elämässä päivittäin?

    Äänestä

  • omasta opista ja kirjoitti:

    teoista Jumalan edessä. Onko sinulla Jeesuksen armo ja rakkaus jokapäiväisessä elämässä päivittäin?

    Sormella osoittelu on rumaa vieraiden tekona.

    Äänestä

Kolme uskontoa ovat omineet itseensä piirteitä kristinuskosta. Nämä ovat muuttaneet alkuperäisestä kristinuskosta alkuperäiset merkitykset.
Nämä kolme ovat MORMOONIT; Jeh. Todistajat ja SPA l. Adventtikirkko.

Äänestä
  • kolme enkeliä?

    Äänestä

  • noi ne kirjoitti:

    kolme enkeliä?

    Ihan kuin sammakoita!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


harhaprofetiat kirjoitti:

Jehovan todistajat on suoraan amerikkalaisen Second Advent -liikkeen (alla Toinen Adventti) jälkeläinen eli siis adventistisen kristillisen perinteen lahko. Käytännössä katsoen kaikki Russellin opetukset oli kopioitu suoraan Nelson Barbourilta, joka oli Toisen Adventin kannattaja. Vuotta 1914 koskevaa opetusta vaivaavat ongelmat, joista Brooklyn yrittää kasvojaan ja auktoriteettiperustaansa menettämättä irrottautua, omaavat suoran yhteyden Barbourin vääriin ajanlaskemuksellisiin spekulointeihin.

Koko Toinen Adventtiliike sai alkunsa baptistisaarnaaja William Milleristä, joka ennusti Jeesuksen toisen tulemisen tapahtuvan 1844. Tämän ongelman ratkaisivat Seitsemännen päivän adventistit ja Toiset Adventistit, joiksi Barbour voidaan katsoa (sittemmin myös Russell ja lopulta Jt:t), hieman eritavoin. Koska Millerin vuotta 1844 koskenut ennustus ei toteutunut, Seitsemännen päivän adventistit profeettansa Ellen Whiten johdolla väittivät, että Jeesus oli todella tuolloin tullut näkymättömissä taivaalliseen temppeliinsä. Varsin vaikeaa kiistää.

Nelson Barbour väitti toisaalta, että Miller oli tehnyt laskuvirheen ja että oikea päivämäärä oli 1874, eikä 1844. Sitten kun vuosi 1874:kään ei tuonut toivottua tulosta, Barbour otti oppipoikansa Russellin kanssa mallia Ellen Whiten Seitsemännen päivän adventisteilta ja väitti Jeesuksen tulleen takaisin näkymättömissä ja että hän tulisi näkyvästi vuonna 1914. Kun tällöinkään odotettu ei tapahtunut, vanhat tekosyyt kaivettiin esille ja sovellettiin vuoteen 1914 Raamatun tutkijoiden ja sittemmin heidän päähaaransa Jehovan todistajien keskuudessa. Jälleen Jeesus oli tullut - näkymättömissä.

Se mitä haluan sanoa, on se, että Jehovan todistajien teologia nojautuu hyvin vahvoihin juurin milleriläiseen adventistiseen perinteeseen Barbourin ja Russellin välityksellä. Ja juuri vuosi 1914 siihen liittyvine uskonkäsityksineen sitoo nykyiset Jehovan todistajat tähän Toiseen Adventti -liikkeeseen 1800-luvun Yhdysvalloissa. Nyt kun sukupolviopetus on muutettu, vuosi 1914 on mukana vain kahdesta syystä: Jeesus aloitti hallintonsa näkymättömissä, tarkasti uskonnot ja valitsi Raamatun tutkijat ja sittemmin Jt:t ''uskolliseksi ja ymmärtäväiseksi orjakseen'' eli a) Jeesuksen hallinto ja lopunajat alkoivat ja b) järjestön auktoriteettipohja vaatii vuoden 1914 säilyttämistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu