ONKO PIISPA VALEHDELLUT?

Sanctus Henricus" -lehti 3/2006 (huom, päivämäärä!) kirjoittaa että neokatekumenaalinen pappisseminaari muuttaa toistaiseksi Myllyjärven (entisen Ekumenisen keskuksen) tiloihin.
"Tällöin vältytään myös Myllyjärven myymisuhalta, joka olisi Suomen katolisen kirkon kannalta melkoinen katastrofi..".
"Mihinkään suuriin muutoksiin, jotka edellyttäisivät aikaaviepää lupamenettelyä, ei tässä vaiheessa ryhdytä".
Lehden päätoimittaja on isä Marino Trevisini, neokatekumenaali.

Tiesikö isä Marino Trevisini, että hänen piispansa jo viime tammikuussa oli alkanut " aikaaviepää lupamenettelyä" -rullianssin? Kuten Espoon kaupungin Web-sivuilta ilmenee, piispa Wróbel ja isä Larenz haluavat tehdä Myllyjärven kirkosta harrastetilan tai taloustilan.
JA TÄMÄ KAIKKI SALAA HIIPPAKUNTALAISILTA, joille on aina sanottu, että Kirkkorakennukseen ei kosketa.

Mielestäni:
Meitä on petetty.
Neocatekumenaaleja on petetty (muuten Sanctus Henricus ei olisi kirjoittanut näin naiivisti.
Karmeliittoja on petetty.

HÄPEÄÄ!!!
323561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Mielestäni olisit voinut liittää tämän viestisi aiheesta (katso alla) jo aloitettuun viestiketjuun. On turhaa ja aikaavievää käydä samantyyppistä keskustelua kahdessa eri tasossa(kirjoitusketjussa). Tämäkin avaus sopii mainiosti alemmaksi muiden joukkoon.

Annan sen olla tässä, mutta vastaisuuden varalle, on turhaa avata samantyyppistä keskustelua kahdessa eri paikassa. Myöhemmin, joutunen niitä muutoin siirtelemään yhteen.

Hyvää P.Henrikin katedraalin vihkimisen juhlaa kaikille Henrikin seurakuntalaisille ja kaikille muille!

Äänestä
  • Kirjoitan tänne aika harvoin, joten ehkä en ymmärrä täysin täällä vallitsevia sääntöjä. Anteeksi hölmöyteeni!
    Mielestäni, voit vapaasti poistaa viestini ja koko viestiketjun, sillä ei tullut yhtäkään vastausta kysymykseen: ONKO PIISPA VALEHDELLUT.
    Sveitsiläisen viestille on tullut muutama ylimalkainen (= ei perusteltua) vastaus, koskien kysymystä: ONKO KIRKOSTA TULOSSA HARRASTETILA? Itse ajattelen, että Sveitsiläisen kysymys ja minun kysymykseni ovat aivan eri asia: toisessa kysymyksessä pohditaan faktoja ja toisessa moraalikäsityksiä. Molempien asioiden ollessa kuitenkin ainoastaan piispan käsissä (onhan piispa moraaliteologian professori ja hiippakunnan ainoana päättäjä) myönnän pois, ettei kannata näistä asioista keskustellakaan - ei ainakaan tällä foorumilla.
    Tervehdys!

    Äänestä

  • Espanjalainen kirjoitti:

    Kirjoitan tänne aika harvoin, joten ehkä en ymmärrä täysin täällä vallitsevia sääntöjä. Anteeksi hölmöyteeni!

    Tässä vastaus:

    EI OLE.

    Kyllä se tuolla tuli moneen krt vastauksissa, mutta kun et halua uskoa sitä.

    Äänestä

  • Espanjalainen kirjoitti:

    Kirjoitan tänne aika harvoin, joten ehkä en ymmärrä täysin täällä vallitsevia sääntöjä. Anteeksi hölmöyteeni!
    Mielestäni, voit vapaasti poistaa viestini ja koko viestiketjun, sillä ei tullut yhtäkään vastausta kysymykseen: ONKO PIISPA VALEHDELLUT.
    Sveitsiläisen viestille on tullut muutama ylimalkainen (= ei perusteltua) vastaus, koskien kysymystä: ONKO KIRKOSTA TULOSSA HARRASTETILA? Itse ajattelen, että Sveitsiläisen kysymys ja minun kysymykseni ovat aivan eri asia: toisessa kysymyksessä pohditaan faktoja ja toisessa moraalikäsityksiä. Molempien asioiden ollessa kuitenkin ainoastaan piispan käsissä (onhan piispa moraaliteologian professori ja hiippakunnan ainoana päättäjä) myönnän pois, ettei kannata näistä asioista keskustellakaan - ei ainakaan tällä foorumilla.
    Tervehdys!

    VALEHDELLUT. PIISPAMME ON HYVÄ JA REHELLINEN PUOLALAINEN JUMALAN MIES, PAPPI, PROFESSORI JA PIISPA. HÄN EI VALEHTELE. Moraali teologian Professorina ja Pappina Piispamme myös hyvin tietää että valehteleminen on raskas synti eikä sovi Katolilaiselle.
    Vastasin tuossa kysymykseesi mahdollisimman suoraan ja kattavasti.

    Äänestä

  • Grecian2000 kirjoitti:

    Kiitos, ystävä, seikkaperäisestä ja perusteellisesta vastauksestasi. En epäile, että piispamme on "HYVÄ JA REHELLINEN PUOLALAINEN JUMALAN MIES, PAPPI, PROFESSORI JA PIISPA" ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että moraaliteologian professori tietää hyvin, että valehteleminen ei sovi katolilaisille.
    Eikä myös voi valehdella kirkkoherra monsignor isä Marino, jonka lehdessä (Sanctus Henricus) kirjoitettiin: ""Mihinkään suuriin muutoksiin, jotka edellyttäisivät aikaaviepää lupamenettelyä, ei tässä vaiheessa ryhdytä".
    No, ERRARE HUMANUM EST.
    Odotetaan vain, että FIDES kertoo meille, miksi kirkon piti muuttua talourakennukseksi/varastoksi jos/kun kerran se piti antaa neokatekumenaalien liturgiseen käyttöön.

    Äänestä

kirkkoa voidaan muuttaa miksikään muuksi. Jos kirkkoa ei enää tarvita, se täytyy purkaa ja kulttiesineet jakaa seurakunnille/ sääntökunnille tai myydä. Ehkä kirkko onkin tarkoitus purkaa ja rakentaa sille paikalle uusi rakennus?

Ortodoksit ehkä olisivat kiinnostuneita ostamaan Myllyjärven kirkon esineistöä, etenkin isä Robertin maalamia ikoneja. Heillä on jatkuva puute kirkollisista esineistä, kun he rakentavat uusia kirkkoja ja rukoushuoneita. Esim Itä-Helsingin Mellunmäen P. Aleksanteri Syväriläisen kappelista puuttuu vielä ikonostaasi kokonaan.

Äänestä
  • On siellä p. Aleksanteri Syväriläisen kappelissa nykyään jo ikonostaasi, mutta varsin vaatimaton sellainen, joten ikonilahjoitukset voisivat kyllä olla tervetulleita. Minusta tuntuu, että pääikonit Mellunmäessä ovat jonkinlaisia painokuvakopioita, mutta en ole tutkinut niitä koskaan sen lähemmin.

    Espooseen saattaisi muuten olla tarvetta toisellekin ortodoksiselle kirkolle, koska Tapiolan kirkko on väkimäärään nähden aika ahdas, mutta Myllyjärvi ei sijainniltaan liene optimaalinen, joten siihen tarpeeseen ei ehkä olisi apua, vaikka se tulisikin myyntiin.

    Äänestä

  • Tässäkin on tämä hyvä puoli Katolisuudessa, että ei tarvitse pelätä Kirkon joutuvan johonkin alhaiseen käyttöön kuten Lutherilaisilla on tapana...

    Eikös tuossa Fredekinkadulla (vai oliko viereinen), niin ole vanha Kirko myyty ravintoloitsijoille ja he ovat tehneet siitä yökerhon - highligihts tai jotain - olen käynytkin siellä ja ikkunamaalaukset ynm oli viellä silloin käytössä, vaikka meno oli mitä synnillisintä...

    Eikä Piispa ole valehdelleut mitään...asiaa ollaan tietty voitu käsitellä Espoossa tämän johtajan kuoleman jälkeen, mutta ei siis mitää isoja muutoksia ole tulossa, kuten lehdessä lukee.

    Äänestä

  • Et sellasta kirjoitti:

    Tässäkin on tämä hyvä puoli Katolisuudessa, että ei tarvitse pelätä Kirkon joutuvan johonkin alhaiseen käyttöön kuten Lutherilaisilla on tapana...

    luterilainen kirkko, vaan jonkun uskonnollisen yhteisön (en muista kenen)kirkko.

    Äänestä

  • theoforos. kirjoitti:

    On siellä p. Aleksanteri Syväriläisen kappelissa nykyään jo ikonostaasi, mutta varsin vaatimaton sellainen, joten ikonilahjoitukset voisivat kyllä olla tervetulleita. Minusta tuntuu, että pääikonit Mellunmäessä ovat jonkinlaisia painokuvakopioita, mutta en ole tutkinut niitä koskaan sen lähemmin.

    Espooseen saattaisi muuten olla tarvetta toisellekin ortodoksiselle kirkolle, koska Tapiolan kirkko on väkimäärään nähden aika ahdas, mutta Myllyjärvi ei sijainniltaan liene optimaalinen, joten siihen tarpeeseen ei ehkä olisi apua, vaikka se tulisikin myyntiin.

    nuo Mellunmäen ikonostaasi-ikonit ja lainassa Uudesta Valamosta. Ajattelin, että ostamalla ikoneita ortodoksit voisivat auttaa taloudellisissa vaikeuksissa olevaa katolista hiippakuntaa.

    Myllyjärven sijainti on todella syrjäinen, joten en ihmettelisi, jos katolinen hiippakunta möisi tilan, mutta ilmeisestikään sellainen ei ole suunnitelmissa. Bysanttilaisen riituksen kirkkoa eivät maamme katolilaiset tarvitse, eihän täällä ole bysanttilaisen riituksen katolilaisiakaan. Ehkä silloin oli, kun isä Robert 40-luvulla tuli Suomeen.

    Äänestä

  • mutta se ei ollut kirjoitti:

    luterilainen kirkko, vaan jonkun uskonnollisen yhteisön (en muista kenen)kirkko.

    ja tietysti siis luterilainen kirkko, mutta ei minkään evlut seurakunnan omistama. On todella paha juttu, että tällaista tapahtuu. Surettaa Luther-kirkon alennustila.

    Pitäjänmäellä näyttää olevan entinen kyläkirkko vuokrattavana asunnoksi. En tiedä onko joku jo vuokrannut sen. Siitä saisi joku hyvän kirkon pienellä vaivalla. Kyläkirkkoon kuuluu 100 hengen sali ja kaksi muuta huonetta.

    Äänestä

  • Suri kirjoitti:

    nuo Mellunmäen ikonostaasi-ikonit ja lainassa Uudesta Valamosta. Ajattelin, että ostamalla ikoneita ortodoksit voisivat auttaa taloudellisissa vaikeuksissa olevaa katolista hiippakuntaa.

    Myllyjärven sijainti on todella syrjäinen, joten en ihmettelisi, jos katolinen hiippakunta möisi tilan, mutta ilmeisestikään sellainen ei ole suunnitelmissa. Bysanttilaisen riituksen kirkkoa eivät maamme katolilaiset tarvitse, eihän täällä ole bysanttilaisen riituksen katolilaisiakaan. Ehkä silloin oli, kun isä Robert 40-luvulla tuli Suomeen.

    Kyllähän niitä saatettaisiin vaikka ostaakin, jos vain rahaa löytyy... En tiedä rahallisesta tilanteesta, mutta jos sitä olisi ollut käytettävissä suuria määriä, niin ehkä sinne olisi hankittu jo alunperinkin maalatut ikonit?

    Äänestä

  • Suri kirjoitti:

    ja tietysti siis luterilainen kirkko, mutta ei minkään evlut seurakunnan omistama. On todella paha juttu, että tällaista tapahtuu. Surettaa Luther-kirkon alennustila.

    Pitäjänmäellä näyttää olevan entinen kyläkirkko vuokrattavana asunnoksi. En tiedä onko joku jo vuokrannut sen. Siitä saisi joku hyvän kirkon pienellä vaivalla. Kyläkirkkoon kuuluu 100 hengen sali ja kaksi muuta huonetta.

    "Pitäjänmäellä näyttää olevan entinen kyläkirkko vuokrattavana asunnoksi. En tiedä onko joku jo vuokrannut sen. Siitä saisi joku hyvän kirkon pienellä vaivalla. Kyläkirkkoon kuuluu 100 hengen sali ja kaksi muuta huonetta."

    Muistamani mukaan yllä oleva kirkko on jo ajat sitten myyty yksityisomistukseen ja ko. "kirkon" uusi omistaja on saneerannut sen jo vuosia sitten asuinkäyttöön. (Luin jostain lehdestä muutama vuosi sitten.)

    Äänestä

  • henkan takapenkistä... kirjoitti:

    Mutta voisihan sen vähällä vaivalla muuttaa takaisin kirkoksi, jos omistaja suostuisi sen myymään. Se on hyvällä paikalla.

    Äänestä

  • Et sellasta kirjoitti:

    Tässäkin on tämä hyvä puoli Katolisuudessa, että ei tarvitse pelätä Kirkon joutuvan johonkin alhaiseen käyttöön kuten Lutherilaisilla on tapana...

    Eikös tuossa Fredekinkadulla (vai oliko viereinen), niin ole vanha Kirko myyty ravintoloitsijoille ja he ovat tehneet siitä yökerhon - highligihts tai jotain - olen käynytkin siellä ja ikkunamaalaukset ynm oli viellä silloin käytössä, vaikka meno oli mitä synnillisintä...

    Eikä Piispa ole valehdelleut mitään...asiaa ollaan tietty voitu käsitellä Espoossa tämän johtajan kuoleman jälkeen, mutta ei siis mitää isoja muutoksia ole tulossa, kuten lehdessä lukee.

    Tontti on arvotontti, mutta rakennukset vaativat railakkaan saneerauksen.

    Äänestä

  • yksityiselle. kirjoitti:

    Tontti on arvotontti, mutta rakennukset vaativat railakkaan saneerauksen.

    ...isä Robertin eläessään sanoneen, että Myllyjärven kirkko on suojelukohde. Jos näin on niin se kai velvoittaa omistajaa eli Hesan kat.hiippakuntaa. Vai oltaisiinko siellä niin härskejä, että isä Robertin perintö pantaisiin maan tasalle??

    Äänestä

  • T. Ollo kirjoitti:

    Saneeraus ja uudelleen rakentaminen ovat kaksi eri asiaa.
    Myllyjärventilasta voisi tehdä todellista ekumeniaa palvelevan paikan, myös yksityis rahoituksella.

    Äänestä

  • T. Ollo kirjoitti:

    ...isä Robertin eläessään sanoneen, että Myllyjärven kirkko on suojelukohde. Jos näin on niin se kai velvoittaa omistajaa eli Hesan kat.hiippakuntaa. Vai oltaisiinko siellä niin härskejä, että isä Robertin perintö pantaisiin maan tasalle??

    Lukekaapa tänpäiväinen Hesari, siellä oli yllättävän iso juttu Myllyjärvestä! Jopa paikalliset asukkaat ovat huolissaan katolisen kirkon kaavamuutosvaatimuksista, koska he(kin) haluaisivat säilyttää Myllyjärven alkuperäisessä kuosissaan. Itselleni oli yllätys, että Myllyjärvi on yksi Espoon tärkeimmistä matkailunähtävyyksistä!

    Selvää on, että Myllyjärven muututtua pappissseminaarilaisten asuntolaksi, sinne ei ole kenelläkään ulkopuolisella asiaa. Valitettavaa, sillä olen aina mielelläni visiteerannut siellä.

    Äänestä

  • Henrikistä kirjoitti:

    kirjoitus, jossa myös oikaistaan se väärinkäsitys, että kirkosta tulisi erästä "katkirkkolaista" lainatakseni "haravavarasto".

    Äänestä

  • Henrikistä kirjoitti:

    Lukekaapa tänpäiväinen Hesari, siellä oli yllättävän iso juttu Myllyjärvestä! Jopa paikalliset asukkaat ovat huolissaan katolisen kirkon kaavamuutosvaatimuksista, koska he(kin) haluaisivat säilyttää Myllyjärven alkuperäisessä kuosissaan. Itselleni oli yllätys, että Myllyjärvi on yksi Espoon tärkeimmistä matkailunähtävyyksistä!

    Selvää on, että Myllyjärven muututtua pappissseminaarilaisten asuntolaksi, sinne ei ole kenelläkään ulkopuolisella asiaa. Valitettavaa, sillä olen aina mielelläni visiteerannut siellä.

    Hesarin jutussa kat. tiedotuskeskuksen johtaja Tervaportti lausuu, että kansalaisaktivistien jakama tieto asiasta on ainakin osittain virheellistä.

    Mistähän väärät huhut johtuvat? Olisikohan osasyyllinen juuri katolinen tiedotuskeskus, joka ei ole sitä o i k e a a tietoa asiasta jaellut missään. Kyseessä on sen verran suuri hanke meidän hiippakuntamme mittapuissa, että tiedotuksen puute tuntuu kummalliselta. Mistä Tervaportti oikein leipänsä ansaitsee, jos hän ei tiedota silloin, kun tiedotettavaa on?
    Miksei Fides informoi meitä hiippakuntalaisia kiinnostavista asioista, niin kuin nyt Myllyjärven kohtalosta? Onko tämä väärää itsesensuuria tiedotuskeskukselta, vai liekö piispa Wróbel jostain syystä kieltänyt tiedottamisen? Hiippakuntalehden vakisisältöä ovat piispan saarnat, siis oikea oppi. Olisi kyllä mukava lukea lehdestä opillisen opetuksen ohella myös ajankohtaisista asioista hiippakunnassa. Niistä asioista puhutaan joka tapauksessa, ja niistä leviää virheellistäkin tietoa, jos sitä oikeaa tietoa pantataan jostain käsittämättömästä syystä.

    Äänestä

  • tyyris tyllerö kirjoitti:

    Minusta viestisi on ajankohtainen ja sis. monia tärkeitä seikkoja. Mikset lähettäisi sitä tiedotuskeskukseen vaikka sähköpostilla, nimelläsi tai nimettömänä, kuinka vain. Hyvä kannanotto!

    Äänestä

  • A.Avom. kirjoitti:

    Minusta viestisi on ajankohtainen ja sis. monia tärkeitä seikkoja. Mikset lähettäisi sitä tiedotuskeskukseen vaikka sähköpostilla, nimelläsi tai nimettömänä, kuinka vain. Hyvä kannanotto!

    Luulen, että tiedotuskeskuksen taholla seurataan näitä keskusteluita. Eiköhän viesti ole siis mennyt täältäkin perille.

    Äänestä

ole valehdellut mutta näyttää pahasti siltä että kovasti ovat neokutekamenaalit koittaneet puijjata niin Piispaa ynnä kaikkia Hiippakuntalaisia. Emme hyväksy että Kirkosta Espoossa tehtäisiin salaseuran puuhanurkka!

Äänestä
  • mielestäsi järkevä käyttö Myllyjärven kappelille/kirkolle? Onhan tuo vallan noloa, että Herran huone seisoo käyttämättämänä, siis ilman jumalanpalveluksia ja niissä rukoilevaa kirkkokansaa.

    Äänestä

  • T. Ollo kirjoitti:

    mielestäsi järkevä käyttö Myllyjärven kappelille/kirkolle? Onhan tuo vallan noloa, että Herran huone seisoo käyttämättämänä, siis ilman jumalanpalveluksia ja niissä rukoilevaa kirkkokansaa.

    Herran Temppelin loukkaamista, tahraamista ynnä häpäisyä tehdä siitä herettisen liikkeen puuhanurkka. Kirkkorakennus pysyköön Kirkkorakennuksena ja meitä Katolilaisia aktiiveja ynnä aidosti Katolilaisia ryhmiä ja toimielimiä on runsaasti. Meillä on kyllä käyttöä tiloille. Siellä voi olla muunmuassa kurssi- ja opetustoimintaa ja opastusta Katoliseen oppiin ja Katolisia taidekursseja. Miesten piiri voi panna sen talkoovoimin kuntoon ja pitää siellä viikonloppu koulutuksia. Siellä voivat kokoontua niin Karmeliitat kun Teresatkin ja monet muut aidosti Katolilaiset aktiivien ryhmät. Vain mielikuvitus on rajana!

    "olisi
    Kirjoittanut: Grecian2000 14.9.2006 klo 15.23

    Herran Temppelin loukkaamista, tahraamista ynnä häpäisyä tehdä siitä herettisen liikkeen puuhanurkka. Kirkkorakennus pysyköön Kirkkorakennuksena ja meitä Katolilaisia aktiiveja ynnä aidosti Katolilaisia ryhmiä ja toimielimiä on runsaasti. Meillä on kyllä käyttöä tiloille. Siellä voi olla muunmuassa kurssi- ja opetustoimintaa ja opastusta Katoliseen oppiin ja Katolisia taidekursseja. Miesten piiri voi panna sen talkoovoimin kuntoon ja pitää siellä viikonloppu koulutuksia. Siellä voivat kokoontua niin Karmeliitat kun Teresatkin ja monet muut aidosti Katolilaiset aktiivien ryhmät. Vain mielikuvitus on rajana!"

    Ihmetteln suuresti, ettet esittänyt tätä ehdotusta piispalle esim. puoli vuotta sitten. Miesten piirin jäsenet olisivat voineet kaivaa kuvettaan = avata rahakukkaronsa ja maksaa paikan kiinteät kulut sekä pitää paikan kunnossa.

    Nykyiseen tilanteeseen on tultu nimenomaan suurisuisten, mitääntekemättömien henkilöiden takia. Olisi kannattanut tehdä jotakin eikä pelkästään pelleillä täällä s24:llä.

    Äänestä

  • otsir kirjoitti:

    "Ihmetteln suuresti, ettet esittänyt tätä ehdotusta piispalle esim. puoli vuotta sitten."

    Minä en erityisemmin ihmettele. Meitä tavallisia maallikoita, joihin Grecian2000:kin kuulunee (?), on pidetty ihan pimennossa Myllyjärvi-suunnitelmien suhteen. Missä ja miten me tavalliset olisimme esittäneet piispalle ehdotuksia, kun emme tienneet, että sellaisia voisi ja mahdollisesti kannattaisi esittää? Eikö meidän ole tähän saakka annettu ymmärtää, että piispa on antanut Myllyjärven maallikkokarmeliittojen haltuun ja käyttöön? Sillä selvä, muut tyytykööt tähän.

    Onko sinulla, Otsir, ollut jo puoli vuotta sitten tietoa siitä, että piispa aikookin anoa Espoon kaupungilta Myllyjärven kiinteistölle käyttötarkoituksen muutoslupaa?
    Eikö olisi ollut järkevää tiedottaa koko hiippakunnalle Fideksessä, jos hiippakunta oli Myllyjärven suhteen rahoituskriisissä ja etsittiin niin ideoita varainhankintaan kuin mahdollisia (rahakkaita ja ahkeria) vapaaehtoisia tilojen käyttäjiä ja kunnossapitäjiä? Eikö olisi ollut luontevaa kutsua avoimesti ihmisiä esim. Henrikin seurakuntasaliin keskustelemaan Myllyjärven tulevaisuudesta?
    Turha on moittia "suurisuisia, mitääntekemättömiä" henkilöitä, kun emme ole tienneet, että voisimme toimia jotenkin Myllyjärven hyväksi ja Myllyjärvellä. Melkein hyväksyn Grecian2000:n epäilykset siitä, että neokatekumenaalit ovat hiukan kieroilleet piispan suunnalla (ja piispa on mielihyvin sallinut näin tapahtua) saadakseen tilat kaikessa hiljaisuudessa seminaarinsa käyttöön.

    Äänestä

  • Grecian2000 kirjoitti:

    Herran Temppelin loukkaamista, tahraamista ynnä häpäisyä tehdä siitä herettisen liikkeen puuhanurkka. Kirkkorakennus pysyköön Kirkkorakennuksena ja meitä Katolilaisia aktiiveja ynnä aidosti Katolilaisia ryhmiä ja toimielimiä on runsaasti. Meillä on kyllä käyttöä tiloille. Siellä voi olla muunmuassa kurssi- ja opetustoimintaa ja opastusta Katoliseen oppiin ja Katolisia taidekursseja. Miesten piiri voi panna sen talkoovoimin kuntoon ja pitää siellä viikonloppu koulutuksia. Siellä voivat kokoontua niin Karmeliitat kun Teresatkin ja monet muut aidosti Katolilaiset aktiivien ryhmät. Vain mielikuvitus on rajana!

    Grecian vasta vitsin murjaisit. Tosin rivien välissä. Arvostelet Piispaasi, joka on antanut Myllyjärven "hereettisen liikkeen puuhanurkaksi". Onko neokatekumenaalinen liike hereettinen? Eikö Pyhä Isä olekaan sitä hyväksynyt? Jos on, niin suosiiko Hän hereettistä liikettä? Tää juttu menee vaikeaksi katolisten kristittyjen jäsentenväliseksi kilpailuksi.

    Kesällä Myllyjärven suunnalla liikkuessani kuulin ja lähes näinkin kun keskusta remontoitiin: vasara paukkui ja saha soi. Saattaapi siis olla Myllyjärvi ihan hyvissä käsissä ja hoidossa?!

    Äänestä

  • tyyris tyllerö kirjoitti:

    "Ihmetteln suuresti, ettet esittänyt tätä ehdotusta piispalle esim. puoli vuotta sitten."

    Minä en erityisemmin ihmettele. Meitä tavallisia maallikoita, joihin Grecian2000:kin kuulunee (?), on pidetty ihan pimennossa Myllyjärvi-suunnitelmien suhteen. Missä ja miten me tavalliset olisimme esittäneet piispalle ehdotuksia, kun emme tienneet, että sellaisia voisi ja mahdollisesti kannattaisi esittää? Eikö meidän ole tähän saakka annettu ymmärtää, että piispa on antanut Myllyjärven maallikkokarmeliittojen haltuun ja käyttöön? Sillä selvä, muut tyytykööt tähän.

    Onko sinulla, Otsir, ollut jo puoli vuotta sitten tietoa siitä, että piispa aikookin anoa Espoon kaupungilta Myllyjärven kiinteistölle käyttötarkoituksen muutoslupaa?
    Eikö olisi ollut järkevää tiedottaa koko hiippakunnalle Fideksessä, jos hiippakunta oli Myllyjärven suhteen rahoituskriisissä ja etsittiin niin ideoita varainhankintaan kuin mahdollisia (rahakkaita ja ahkeria) vapaaehtoisia tilojen käyttäjiä ja kunnossapitäjiä? Eikö olisi ollut luontevaa kutsua avoimesti ihmisiä esim. Henrikin seurakuntasaliin keskustelemaan Myllyjärven tulevaisuudesta?
    Turha on moittia "suurisuisia, mitääntekemättömiä" henkilöitä, kun emme ole tienneet, että voisimme toimia jotenkin Myllyjärven hyväksi ja Myllyjärvellä. Melkein hyväksyn Grecian2000:n epäilykset siitä, että neokatekumenaalit ovat hiukan kieroilleet piispan suunnalla (ja piispa on mielihyvin sallinut näin tapahtua) saadakseen tilat kaikessa hiljaisuudessa seminaarinsa käyttöön.

    Eiköhän tietoa ole jaettu esim. Fides -lehden sivuilla aivan riittävästi hiippakunnan taloudellisesta tilanteesta. Hiippakunta on lehden mukaan joutunut ottamaan lainaa jopa kirkon korjaamiseen. Luulisi, että edes siinä vaiheessa sekä ns. maksulakkolaiset että moni muukin olisi voinut kysyä, voivatko he kenties auttaa taloudellisesti.

    Myllyjärvi on ollut käyttämättömänä ja se kaiketi luvattiin Suomeen tulevankarmeliittapapin käyttöön, jolloin karmeliittasääntökunta olisi hoitanut sekä remontin että kiinteidenkulujen maksamisen.

    Tietääkseni vaihtoehtoja oli hyvin vähän eli paikan myyminen oli edessä. Neokatekumenaalit pelastavat paikan myymiseltä ottaessaan sen hoitoonsa.

    Kuten tuolla jossain toisessa ketjussa kirjoitin odotatteko te taas vuoden, että seuraava hiippakunnan omistama paikka joko myydään tai luovutetaan jonkun sääntökunnan hallintaan. Viime vuonna tilanne oli aivan sama Stella Marisin kohdalla, silloin katolilaiset metelöivät ainoastaan paikan nimestä, kukaan ei ollut kiinnostunut avaamaan keskustelua: miksi. Hiippakunta ja sen hallussa olevat rakennukset eivät pysy pystyssä ilman rahaa ja realisointi on usein ainoa vaihtoehto.

    niin, että ne jotka metelöivät enemmän tekevät vähemmän hiippakunnan hyväksi. Neuvoja ja arvostelua sen sijaan tulee tuutin täydeltä, muttei muuta ei taloudellista eikä vapaaehtoistyön muodossa annettavaa apua hiippakunnalle.

    Äänestä

  • T. Ollo kirjoitti:

    Grecian vasta vitsin murjaisit. Tosin rivien välissä. Arvostelet Piispaasi, joka on antanut Myllyjärven "hereettisen liikkeen puuhanurkaksi". Onko neokatekumenaalinen liike hereettinen? Eikö Pyhä Isä olekaan sitä hyväksynyt? Jos on, niin suosiiko Hän hereettistä liikettä? Tää juttu menee vaikeaksi katolisten kristittyjen jäsentenväliseksi kilpailuksi.

    Kesällä Myllyjärven suunnalla liikkuessani kuulin ja lähes näinkin kun keskusta remontoitiin: vasara paukkui ja saha soi. Saattaapi siis olla Myllyjärvi ihan hyvissä käsissä ja hoidossa?!

    ei suosi hereettistä liikettä. Neokatekumenaalisen tien säännöt ja toiminta on hyväksytty varauksella, että heidän pitää muuttaa liturgiaansa useasta kohtaa, siirtymäaika on 2 vuotta. (Tämän lisäksi heidän pitää myös osallistua seurakuntakirkkonsa viralliseen sunnuntaimessuun vähintään kerran kuukaudessa.)

    Kiinnostuneille luettavaa:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Neocatechumenal_Way

    Äänestä

...että piispamme on yrittänyt huijata ihmisiä. Se on rikos, mutta piispan tekemiset saavat varmasti anteeksi fundamentalistikatolilaisilta, joiden järki on kauan sitten jo myyty kirpputorilla.
Pitää muistaa, että vielä Joulun alla (20.12.2005) karmeliitat esittelivät yleisölle aikomuksensa ottaa halttuunsa Myllyjärven kirkon ja sen vieressä olevan seurakuntatalon ja saivat siinä yrityksessä monen Myllyjärven ystävien henkistä (ja taloudellista?) tukea. Samaan aikaan kuitenkin, ja salaa kaikilta hiippakuntalaisilta, piispa anoi 5.01.2006 luvan muuttaa kirkon talousrakennukseksi/harrastetilaksi. MIKSI? Uskooko todella piispa, että ensin karmeliittoja ja sitten neokatekumenaaleja (kts. isä Marinon kirjoitus Sanctus Henricus lehdessä) voi käyttää hyväkseen peittääkseen omia salaisia aikomuksia???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Espanjalainen kirjoitti:

Sanctus Henricus" -lehti 3/2006 (huom, päivämäärä!) kirjoittaa että neokatekumenaalinen pappisseminaari muuttaa toistaiseksi Myllyjärven (entisen Ekumenisen keskuksen) tiloihin.
"Tällöin vältytään myös Myllyjärven myymisuhalta, joka olisi Suomen katolisen kirkon kannalta melkoinen katastrofi..".
"Mihinkään suuriin muutoksiin, jotka edellyttäisivät aikaaviepää lupamenettelyä, ei tässä vaiheessa ryhdytä".
Lehden päätoimittaja on isä Marino Trevisini, neokatekumenaali.

Tiesikö isä Marino Trevisini, että hänen piispansa jo viime tammikuussa oli alkanut " aikaaviepää lupamenettelyä" -rullianssin? Kuten Espoon kaupungin Web-sivuilta ilmenee, piispa Wróbel ja isä Larenz haluavat tehdä Myllyjärven kirkosta harrastetilan tai taloustilan.
JA TÄMÄ KAIKKI SALAA HIIPPAKUNTALAISILTA, joille on aina sanottu, että Kirkkorakennukseen ei kosketa.

Mielestäni:
Meitä on petetty.
Neocatekumenaaleja on petetty (muuten Sanctus Henricus ei olisi kirjoittanut näin naiivisti.
Karmeliittoja on petetty.

HÄPEÄÄ!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu