Arkin pastorin sanomaa
Kuka on oikea Kristitty?
Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka Antiokiassa nykyisen Turkin alueella Jeesuksen opetuslapsia alettiin kutsua ensimmäisen kerran kristityiksi. Tämä kaikki tapahtui Paavalin aikana melkein 2000 vuotta sitten. Mitä sana kristitty oikeastaan merkitsee? Se merkitsee "Kristuksen seuraaja" tai "Pikku-Kristus".
On mielenkiintoista havaita, että kristitty-sanaa voi nykyään käyttää melkein kuka tahansa. Suomessa itseään kristityksi kutsuva voi käytännöllisesti katsoen myös elää miten tahansa, kenenkään kummeksumatta. Kristityksi voidaan valitettavasti katsoa myös henkilö, joka kuuluu johonkin kirkkoon, mutta samalla hänen elämäntapansa, uskonsa tai moraalinsa voi olla mitä tahansa. Saatammehan lukea lehdistä, että on olemassa jopa kristillisen kirkon johtajia tai pappeja, jotka eivät usko Raamatun keskeisiin totuuksiin, kuten neitseestä syntymiseen, Jeesuksen sovitustyöhön ja ylösnousemukseen. "Kristitty"- sana on todella menettänyt varsinaisen merkityksensä kansamme parissa.
Mutta, minkälainen on sitten "oikea kristitty"? "Oikea kristitty " on antanut elämänsä ohjat Jeesukselle ja haluaa olla Hänen opetuslapsensa. Hän haluaa elää Jumalan läheisyydessä ja rakastaa Hänen käskyjään ja johdatustaan. Sen seurauksena hän on omaksunut ja uskonut määrätyt totuudet, jotka ovat hyvin erilaisia, kuin tässä ajassa vallitseva ajattelu.
Tässä muutamia perustotuuksia, jotka viitoittavat hänen tietään ja uskoaan: Raamattu on Jumalan Sana, Jeesus Kristus on ainoa tie Jumalan luokse, taivas ja helvetti ovat todellisuutta, juutalaiset ja Israel ovat Jumalan silmäterä, maailmankaikkeus on Jumalan luomistyön tulos. Myös korkea moraali näkyy oikean kristityn elämässä valintoina, jotka ovat nykyään harvinaisia useille ihmisille esim. raittius päihteistä, rehellisyys, uskollisuus avioliitossa, terveiden perhearvojen ylläpitäminen.
Pelkästään yllä mainitut asiat ovat jo niin vahvoja kannanottoja ymmärtääksemme, miksi sanaa "kristitty" on käytetty väärin. Oikea kristitty julistaa koko elämällään Jumalan totuutta ja rakkautta. Hänen sanoillaan ja elämäntavoillaan on todellista katetta. Lyhyesti sanottuna todellisen kristityn tunnistaa Luukkaan evankeliumin 10. luvun jakeesta 27:" Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistä niin kuin itseäsi". Syntinsä anteeksi saanut ihminen on täynnä rakkautta Luojaansa ja Vapahtajaansa kohtaan. Hän keskittää koko elämänsä yhteen ainoaan kohteeseen, Jeesukseen. Silloin hän voi sanoa aidosti:" Olen kristitty!" Kysymyksessä on toimiva suhde, vuorovaikutus Jumalan ja ihmisen välillä, joka heijastuu lähimmäisenrakkautena ja laupeutena ympäröivään maailmaan.
Paul Raja-aho
Pastori
http://www.arkki.org/index.php?menu=arkki&page=pastorin palsta

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.arkki.org/index.php?menu=arkki&page=pastorinpalsta