Miikan vanhassa lupauksessa sanotaan:
”Sinä Betlehem, sinä Efrata, sinä olet pienin
Juudan sukukuntien joukossa! Mutta
sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija.
Hänen juurensa ovat muinaisuudessa,
ikiaikojen takana.” Miika 5:1.
Tämä tuttu profetia Messiaan syntymäpaikasta
tuo esille myös sen, miten Jumala
maailmassa toimii. Suuri Jumala valitsee
pienet puitteet. Kun tulevan hallitsijan
”juuret” ovat muinaisuudessa ja ikiaikojen
takana, hän on siis suunnattoman paljon
enemmän kuin maallinen valtias voisi olla.
Hän on jotakin aivan muuta kuin mahtavimmat
hallitsijat.
Koska hän on ollut ennen ”ikiaikoja”,
hän on ikuinen. Hän on Jumala. Itse hän
sanoo: ”Taivas on minun valtaistuimeni, ja
maa on minun jalkojeni astinlauta.” Jes.
66:1. Mutta kun hän toimii maailmassa,
hän ei rusenna sitä jalkojensa alle, vaan
hän hakeutuu aina pieniin puitteisiin. Siksi
hän ei saapunut silloiseen Roomaan, ei
edes Israelin pyhään Jerusalemiin, vaan
hän tuli vähäpätöiseen Betlehemin kylään.
Kylässä hän valitsi laita-alueelta eläinsuojan.
Ymmärrätkö tästä Jumalan toimintatavan?
Kun sen käsität, et enää ihmettele,
miksi Jesaja kuvasi Kristusta näin: ”Hän
kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso,
kuin vesa kuivasta maasta. – –
Halveksittu hän oli, me emme häntä
minään pitäneet.” Jes. 53:2-3.
Talli, vähäinen verso, halveksittu…
Siinä sanoja jotka kuvaavat Jumalaa maailmassa.
Mikä avain meillä tässä onkaan
kun yritämme nykyajassa selvittää, missä
Kristus toimii tänään. Ystävät, etsikää
Herraa vähäisistä paikoista. Kun pyhä
Jumala toimii, hän hakeutuu puitteisiin,
joiden vertauskuvaksi aina sopii Betlehemin
talli.
POM

Vastaukset 3
Vanhimmat
Etkö tiedä, että Jeesus on Herrain Herra? On tyypillinen uskonnollinen romantisoitu kuva puhua vain nöyrästä kiltistä olennosta, tämä ei ole oikeaa evankeliumia. Ollaan seimen äärellä ja ristin juurella tekonöyrinä ja surkeina. Oikea kristillisyys on Paavalin rohkeutta ja voimaa Jeesuksen esikuvan mukaan. Eikä nuo juttusi sovi edes terveeseen helluntailaisuuteen.
Jeesuksella Kristuksella ja
antikristuksella.
Edustatko täällä antikristusta ja hänen
henkeään? Joka ei pelasta eikä anna
kuin himojen täytettä.
Vai Golgatan syljettyä ja halveksittua
Jumalan Poikaa, Messiasta? Joka pelastaa
ja antaa elämän.
http://www.thepassionofthechrist.com/splash.htm