Eikös rakkaus ole se kaunein asia mitä kahden ihmisen välillä voi vain olla.
Miksei siis siementä voisi kumin sisään säilöä ihan vain kahdenkeskisen rakkauden huipentumana?
Miksei siis siementä voisi kumin sisään säilöä ihan vain kahdenkeskisen rakkauden huipentumana?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kun kaksi ihmistä tekee keskenään seksiä, olivatpa osapuolet sitten samaa tai eri sukupuolta, avioliitossa, avoliitossa tai irtosuhteessa, alaikäisiä tai täysi-ikäisiä, niin seksuaalinen kanssakäyminen johtaa aina siihen, että helvetin portit avautuvat. Helvetti voi tulla inhottavien ja vastenmielisten ihmisten omaan itseen kohdistaman vainon, sorron ja riiston muodossa, väkivaltatilanteiden kohtaamisena kaduilla, sairauksina tai onnettomuuksina.
On myös niin, että partnerin kanssa sekstailun jälkeen ihmisen itsekontrolli ja mielenhallinta pettää tilanteissa, joissa ne eivät muuten pettäisi. Esim. turhasta jäkättävä talonmiehen akka saa aikaan itsessä raivokohtauksen, ja silloin tekee vaikka mieli vetää kuonoon sitä ämmää. Sivistyneempi henkilö ei tee sitä, mutta hän menee purkamaan aggressionsa esim. siten, että hän lähtee autollaan kaahaamaan sataakuuttakymppiä moottoritielle ja ajaa vihapäisen mielentilansa sumentamana pahan kolarin. Vaihtoehtoisesti hän saa kaahailustaan hirvittävän sietämättömän suuren ylinopeussakon, eikä hän sen vuoksi voikaan lähteä kauan kaipaamalleen lomalle kaukomaihin. Tämä turhautuminen lisää ja syventää ihmisen kierrettä entisestään - hän kuvittelee, että sekstailemalla lisää partnerin kanssa hän muka voisi vapautua henkisesti kaikesta maallisesta liasta, jonka hän itseensä kerää seksitouhuillaan.
Tätä syöksykierrettä kannustavat kaikki mediat aikakauslehdistä TV-ohjelmiin, joissa oikein lääkäreiden "asiantuntijalausunnoilla" kannustetaan kansalaisia tekemään seksiä keskenään niin paljon kuin sielu sietää, ja vielä sielun sietokyvyn ylikin.
He sanovat: "Ilman toisen ihmisen kanssa sekstailua mielenterveys ei säily ehjänä, ja jos kansalaiset eivät myöskään juo vähintään paria pullollista punaviiniä viikossa, niin saa verenkierron häiriöitä, ja jos kansalaiset eivät ylensyö kaikkea mahdollista lihaa ja kalaa, niin sairastuu anorexiaan, puutostauteihin jne."
Tuota kaikkea propagandaskeidaa syydetään kaikkialla maassamme kouluihin, työpaikoille ja koteihin lastenkin silmien eteen kritiikittä luettavaksi. Tämä projekti on osa New World Orderin suunnitelmaa tuhota kokonaisia kansoja seksillä, alkoholilla ja vääränlaisella ruokavaliolla. New World Order omistaa käytännöllisesti katsoen kaikki valtavirtamediat kaikkialla Maapallolla, myös Suomessa. Siksi heidän on helppoa aivopestä kansoja, koska kansa uskoo lääkäreihin ja muihin "asiantuntijoihin" kuin jumaliin.
Sitten lisäksi valtavirtamedia syöttää joka ikisestä tuutista, kuten TV:ssä, elokuvissa, sanomalehdissä, aikakauslehdissä ja kirjoissa sellaisia "ihailtavia" roolimalleja ja elämäntyylejä, joilla yllytetään kansoja omaksumaan sellainen elämänasenne, että alkoholin juominen, sekstailu toisen ihmisen kanssa ja päin helvettiä olevan ruokavalion noudattaminen olisivat jotenkin elämän tavoiteltavia päämääriä. Valtavirtamedia syöttää meille illuusiota siitä, kuinka "HIENOO" onkaan se, kun juodaan viinaa, viiniä tai olutta, piehtaroidaan seksikumppanin kanssa sängyssä ja mässäillään tapettujen maaeläinten, merenelävien ja siipikarjan lihaa. Mainokset ovat tätä kaikkea turvollaan, kuten myös suurin osa leffoista, aikakauslehtien jutuista ja sanomalehtien "Seksineuvoja"-,"Ruokavinkki-" ja "Viinivinkki" -palstoilla. Hyi hitto.
Kaiken tämän aivopesurumban läpikäytyään ja tämän orwellilaisen koneiston uhriksi jouduttuaan kansalaiset menevät lopulta täysin sekaisin päästään ja hakkaavat toisiaan puukoin ja puntarein. Se on vallanpitäjien tarkoituskin. He ovat laskelmoineet salaliitoissaan ja juonitteluissaan, että kun riittävän paljon kansalaisia kuolee viinaan, onnettomuuksiin, sydän- ja verisuonisairauksiin, henkirikoksiin ja itsemurhiin, niin vallanpitäjät kokevat saavansa palvomaltaan Moolok-demonijumaluudelta suuren vallan alkaa teurastaa kokonaisen valtion koko kansa NATON uhrisotatantereilla uhrilahjana Moolokille.
Vallanpitäjät saavat kansat niin sekopäisiksi, että kansa on helppo manipuloida luovuttamaan vapautensa hallitukselle "turvallisuuden" nimissä. Kansa lahjoittaa hallitukselle valtakirjan liittyä NATOON, jonka jälkeen suomalaistenkin nuorukaisten on pakko mennä Irakiin puolustamaan George W. Bushin, Dick Cheneyn ja muiden 911-iskujen järjestäjien öljyetuja. Suomen nuorukaiset tulevat takaisin Bagdadista palasina sinkkiarkussa, mutta kyllähän valtio sitten lahjoittaa omaisille sen kuuluisan MANNERHEIMIN RITARIRISTIN, onhan se TOKI arvokkaampi kuin kansalaisen henki. Armeijan kutsunnoissakin aivopestään nuorille miehille sellaista propagandaa, että on KUNNIAKKAAMPAA kuolla hallituksen natsien järjestämissä rikollisissa sodissa, kuin elää vapaana ja itsenäisesti ajattelevana kansalaisena. Tätä propagandaa sitten taitavalla psykologialla höystetään sotilassoittokunnan humpatessa natsimarssia "Erika" tai "Kasarmimme eessä pieni portti on".
Minä puhun omien elämänkokemusteni pohjalta. Olen 45-vuotias, ja olen kokeillut nuorempana joitakin kertoja New World Orderin tarjoamaa paskaa. Havaitsin omakohtaisesti, mitkä kammottavat seuraukset siitä tuli. Siksi minulla on kanttia neuvoa muitakin. On nähtävä laajemmalla perspektiivillä ja pidemmällä aikavälillä New World Orderin tarjoamien toimintojen syy- ja seurausyhteydet, ennen kuin ihminen itse tajuaa elämän henkiset lainalaisuudet sekä Karman ja jälleensyntymisen lait.
Seksin partnerin kanssa voi korvata masturbaatiolla, alkoholin voi korvata elokuvataiteellisilla elämyksillä ja lihan ja kalan syönnin voi korvata maidolla ja maitotuotteilla.
Masturbaatio on väärin kummpania kohtaan!!
miehet käyvät töissä?
Lukekaa Puustisen teksti AJATUKSELLA!
taas tämä sairas vastaa itselleen...
niitä pikkupoikia hyväksi käytit?
tost läpi ku naantalin aurinko! Ja todellakin toivon niin ku pelottaa et jos joku tosiaan ihanoi noin sairai ajatuksii!
Olen lukenut molemmat hänen kirjat kuten myös kaikki nettikirjat ml. Suuri Megaliitti.
Puustinen on kääntynyt pois pedofiliasta ja hänen ajatuksensa ovat viisaita. Älkää tuomitko Anttia 10 vuotta vanhan rikoksen takia josta hän on rangaistuksensa suorittanut ja ottanut opikseen!
jäi kiinni, ja toinen tuoreempi taupaus joka johti virosta karkoitukseen on tóinen mistä narahtanut. Ja nämä ei varmasti ole ainoita eikä viimeisiä kertoja kun antti niitä pikku poikia hiplailee ja ties mitä...
parantumamot sairas sika olio...
Antilla riittää kyllä juttua jaettavaksi....
Niin, kyllähän juttuja tietenkin riittää, mutta eipä Venäjän luostariin ole ketään ilmoittautunut. Siksi olen kiinnostunut joistakin henkisistä keitaista Suomessa, pienistä palasista paratiisia keskellä aavikkoa. Keidas on englanniksi oasis:
http://en.wikipedia.org/wiki/Oasis
Kohtasin junassa hankasalmelaisen miehen, joka oli täysin amerikkalaisen western-elokuvatähden John Waynen näköinen. Nimeni Aarre Lehtonen tarkoittaa aarretta pienessä lehdossa, englanniksi Treasure in Little Grove. Hankasalmen kotiseutumuseo on sellaisessa pienessä lehdossa. Se on henkinen keidas. Aarre on kätkettynä sinne lehtoon, ja jotta tajuaa, mikä se aarre siellä on, täytyy olla lukenut nettikirjojani ja katsellut nettivideoitani. John Wayne on valaistunut puolijumala, joka oli materialisoinut itsensä videotani varten junaan. En ole vielä julkaissut sitä videota missään, mutta jos teen joskus seuraavan leffan, niin siinä tulee olemaan hänen haastattelunsa. Pitää olla henkinen uudisraivaaja, kuten John Wayne, joka johdatti eurooppalaisia vainottuja kansoja Yhdysvaltojen vapaaseen Länteen. Matka Grand Canyonin aavikoilla oli vaivalloinen, mutta lopulta vankkurikaravaanit pääsivät Kalifornian kultamaille.
Yhdysvaltojen Minnesotassa ja Ohiossa on itsellänikin sukulaisia, jotka muuttivat sinne siirtolaisiksi 100 vuotta sitten.
Mikset itse ryhtyisi siirtolaiseksi ja häipyisi Jyväskylästä? Lukemani perusteella sinua ei jäädä Kytipojantiellä kaipaamaan.
Siirtolaiseksi olen lähtenyt monta kertaa, tarkemmin sanottuna olen matkustanut ja asunut yhteensä 23 maassa elämäni aikana ja asunut vuosia poissa Suomesta. Maanpakoon ajaminen on silti kiellettyä Suomenkin hallituksen allekirjoittaman Yhdistyneiden Kansakuntien Ihmisoikeuksien julistuksen mukaan. Ei siis edes oikeuslaitos saa ajaa ketään maanpakoon Suomesta. Tässä allaolevalla web-sivustoni linkillä kerron, millaisen "tervetuliaislahjan" sain palattuani äskettäin Venäjältä:
http://panavisionmovies.webs.com/myemailtopolice.htm
Onko kellään elämää, kun täytyy netissä ja livenä kelata 11 vuotta vanhaa keissiäni Viron Tartosta vuodelta 1999 ja karjua netissä ja livenä, vaikka kukaan karjujista ei ole ollut itse sukulaisuusuhteiden, tuttavuussuhteiden tms. muodossa tekemisissä Viron Tarton juttuni henkilöiden kanssa, tai no ehkä karjutaan siksi, että olen nettikirjoillani ja videoillani loukannut karjujien "kristillistä vakaumusta", joka heidän käsityksensä mukaan sisältää oikeuden tappaa eläimiä ja ihmisiä, ryypätä viinaa, käyttäytyä väkivaltaisesti jne., vaikka Raamatun Uudessa Testamentissa nimenomaan saarnataan kaikkea sellaista vastaan. Mutta eihän TIETENKÄÄN Raamattuun pidä luottaa, jos kerran kuulutaan KIRKKOON, tämä on sarjassamme kivikautista hölmöläislogiikkaa Suomessa vuonna 2010.
Kukaan ei ole ahdistellut sinua moottorisahan kanssa!
Jos muka on, laita todisteeksi sivuillesi kuvakaappaus videolta. Voit vaikka peittää hyökkääjän kasvot kuvankäsittelyohjelmalla jos pelkäät kunnianloukkaussyytettä.
En ole missään väittänyt, että minua olisi uhkailtu moottorisahalla, vaan olin ainoastaan todennut, että moottorisahan tai vastaavan äänen kuulemiseni oli syy siihen, miksi aloin videoida pihaani.
Seuraava teksti on osalainaus Journalistiliiton Journalisti-jäsenlehdestä nro 18/2004:
Kuka voi vaatia muistikorttia takavarikkoon? Vaatia voi, mutta vaatimuksiin ei tarvitse suostua. Filmin tai muistikortin takavarikointiin tarvitaan pakkokeinolain mukainen viranomaisen päätös. Kuvan kohteilla ei ole oikeutta saada aineistoa nähtäväkseen. Filmi ja muistikortti ovat asiakirjoja, joiden takavarikoinnin lähdesuoja estää, ellei tutkittavana olevasta rikoksesta säädetty ankarin rangaistus ole vähintään kuutta vuotta vankeutta. Ilman tuomioistuimen päätöstä kenelläkään ei ole velvollisuutta luovuttaa filmejään. Kuvatuilla henkilöllä sen paremmin kuin poliisillakaan ei ole sellaisia oikeuksia.
Puustisen patologista valehtelua taas koko juttu.
Tässäpä vuosisadan skandaali: Britanniassa NWO-jeparit TULIVAT KIELTÄMÄÄN kansalaista videokuvaamasta mitään OMALTA KOTIOVELTAAN, katso video:
http://www.youtube.com/watch?v=9LMKBuGvGUo
Kansalaisella on oikeus videovalvontakameroilaan tarkkailla ja tallentaa pihaympäristöään. Miksi rikkaalla eliitillä on valvontakameroita talojensa katot täynnä, mutta muut kansalaiset eivät sitten saisi muka tehdä vastaavaa? Siksi, koska kansalaiset eivät tunnu olevan viranomaisten mielestä samanarvoisia lain edessä, vaikka perustuslaki sanoo aivan muuta.
Kaikki ne, joilla on hirveä hinku tulla tallennetuksi elokuvakameroilleni kutsumatta ja alkaa käyttäytyä aggressiivisesti kameroideni edessä sekä sitä kautta päästä rikospoliisien listoille, niin menkää sen sijaan harrastajateatteriin purkamaan tarvettanne olla näyttelijä. Onhan se mielekkäämpää kanavoida omat esiintymishimot ihan laillisesti, eivätkä poliisit silloin puutu siihen, jos näyttelette esim. William Shakespearen draamojen roistorooleja.
Ne jotka käyttäytyy agressiivisesti ja uhkaavasti niin niillä on jotain ongelmia itsensä kanssa. Ei kannata välittää sellaisista tyypeistä ollenkaan. Heikot hermot yms. ja sitten paljon ongelmia ja ne haluaa vaan purkaa sitä olemalla typeriä uhkailijoita.